Onko muistakin, että asiakaspalvelun laatu on huonontunut valtavasti?
Olen alle nelikymppinen, mutta tuntuu, että asiakaspalvelut laatu on huonontunut monissa paikoissa ihan valtavasti. Esimerkkejä:
-Monissa kahviloissa/ravintoloissa olet itse se, joka joutuu tervehtimään työntekijää. Ei niin, että työntekijä toivottaisi tervetulleeksi ja kysyisi, mitä saisi olla. Monet työntekijät ovat myös tympääntyneitä, hymyilevästä ja ystävällisestä asiakaspalvelusta ei monissa paikoissa ole tietoakaan.
-Työntekijät voivat olla ihan pihalla palveluista, joita tarjoavat/tuotteista, joita myyvät. Esim. kahvilassa vihreää teetä tilatessa työntekijä laittaisi vihreän teen sata asteiseen veteen, vaikka se polttaa teen karvaaksi. Aivan perustietoa kahvila-alalla, että vihreää teetä ei laiteta kiehuvaan veteen.
-Nuorissa työntekijöissä näkyy passiivisuutta. Jos nuorelta myyjältä/hyllyttäjältä tulee kaupassa kysymään, missä tuote x sijaitsee, saattaa työntekijä todeta, ettei tiedä, eikä edes lähde selvittämään asiaa. Aikaisemmin olisi todettu, että en tiedä, mutta kysyn kollegalta. Nuoret työntekijät saattavat myös hengailla juttelemassa keskenään, eivätkä hyllyttäessä tee tilaa asiakkaalle.
-Työntekijä ei kuuntele, mitä tilaat. Jos selkeästi sanot, että otat pienen kahvin maidolla ja palan porkkanakakkua, niin hetkeä myöhemmin kysytään, että mikä se sun tilaus olikaan/niin sanoitko pieni kahvi maidolla ja juustokakulla. Eikä edes puhuta mistään ruuhkaisista paikoista, vaan saatat olla ainoa asiakas.
Itseäni nyppii huono asiakaspalvelu. Omassa työssäni ei tulisi kuuloonkaan, että menisin naama mutrulla hoitamaan töitäni ja olisin välinpitämätön asiakkaita kohtaan. Ja ihmetyttää, kun nykyisin on kuulemma pula työpaikoista ja sitten tuollaiset huonot asiakaspalvelijat saavat ne työpaikat. Eikö todella ole parempia löytynyt?
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Olen myös miettinyt mikä on vialla, jos 10 000 hakijaa johonkin pestiin ja sit valikoidaan kielitaidottomia, tympeitä ja tietämättömiä niihin kymmeneen avoinna olevaan paikkaan.
Voisiko joku tämän rekrytoija selittää?
Koska harvoin ne yrittäjät itsekään osaa suomea tai ainakaan puhu sitä äidinkielenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritykset menee vain raha edellä, ei minua edes perehdytetty (säästetään) mitenkään kun menin liikkeeseen töihin jossa kymmeniä tuhansia tuotteita. Kassaa näytettiin pari tuntia. En tiedä mistään tuotteesta missä ne sijaitsee, ylipäätään tuotteista mitään. Minä olen myyjä ja naputan kassaan. Vaihtuvat hyllyttäjät purkaa tavarat hyllyyn ja hän toisesta yrityksestä palkattu extraaja. Aikaa ei löydy meillä myyjillä etsimään asiakkaalle mitään tuotetta tms. Tiedän itsekin että tässä liikkeessä asiointi on perseestä mutta se ei ole myyjien vika. Ainiin, ja yleisesti kahvilassa/liikkeessä oleva on myyjä eikä mikään asiakaspalvelija. Asiakaspalvelijat löytyy jostain asiakaspalvelupuhelimista tai asiakaspalvelutiskiltä missä ei yleensä myydä mitään. Kahvilamyyjän tai liikkeessä olevan myyjän ei tarvitse harrastaa sen kummemmin asiakaspalvelua koska meiltä työpaikka vaatii vain että tuotteet saadaan lyötyä kassaan kassalla. Niin, olen 52v joka palkattiin pitkäaikaistyöttömyyden jälkeen tähän, enkä viihdy työssäni, vain rahan takia teen tätä (joka on huono).
Ihmisillä on kyllä vääristynyt käsitys asiakaspalvelusta. Moni kiittää sairaalassakin hyvästä palvelusta. Kiva, kun ovat tyytyväisiä, mutta eivät he asiakkaita ole, vaan laitokseen sisäänkirjattuja potilaita, eivätkä edes päätä mistään muusta kuin ruokajuomastaan, jos siltäkään.
Asiakaspalvelu on ihmisen kohtaamista ja kohtelua. Kysymyksiin vastaamista.
Jotenkin sitä ajattelisi että se olisi työssä kuin työssä bare minimum. Ilmeisesti elelen jossain kuplassa. Mä muuten pystyn tarvittaessa purkamaan tarjoilemani eväät vaikka atomeiksi potilaille, jännä jos kahvilassa eivät pysty edes pahimpiin allergeeneihin.
Miitä hyötyä siitä on asiakkaalle osaatko vai et?
Esimerkiksi anafylaktikot ovat ymmärrettävästi kiinnostuneita eväistään. Ja syystä epäileviä, kaikkea ei silmämääräisesti tunnista tai erota.
Ei sitä silti tarvi atomeina selittää.
Ja kahvilan myyjälle on ihan sama oletko sinä allerginen jollekin vai et.
Mä olen töissä sairaalassa, meillä joskus tarvitsee. Läpinäkyvyys turvaa potilaan ja suojaa myös työntekijäketjua. Ilmeisen huono on meno kahviloissa nykyään, en tiedä kun en harrasta.
Olen itsekin töissä sairaalassa, eikä tarvitsr.
Gastroenterologialla on tilanteita, joissa tähän pitää pystyä. Toki monessa muussa yksikössä ei tarvitse. Missään niistä ei kuitenkaan kö vastaukseksi zoomerituijotus ja "emmätiiä".
Hampurilaispaikoissa on minua monet kerrat koijattu näin. Sanon tiskillä myyjälle täysin selvästi, joko suomeksi tai englanniksi, että purilainen ja juoma. Aina en ole muistanut alleviivaten korostaa ko. tilausta vaan luotan vastapuolen hoksottimiin eli kuullun ymmärtämiseen tältä osin.
Da daa: noudettavaksi tuleekin purilainen SEKÄ RANET ja juoma.
Nykyään korostan painokkaasti, etä ei niitä raneja sitten mukaan.
Tämä on Suomi armon vuonna 2026...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritykset menee vain raha edellä, ei minua edes perehdytetty (säästetään) mitenkään kun menin liikkeeseen töihin jossa kymmeniä tuhansia tuotteita. Kassaa näytettiin pari tuntia. En tiedä mistään tuotteesta missä ne sijaitsee, ylipäätään tuotteista mitään. Minä olen myyjä ja naputan kassaan. Vaihtuvat hyllyttäjät purkaa tavarat hyllyyn ja hän toisesta yrityksestä palkattu extraaja. Aikaa ei löydy meillä myyjillä etsimään asiakkaalle mitään tuotetta tms. Tiedän itsekin että tässä liikkeessä asiointi on perseestä mutta se ei ole myyjien vika. Ainiin, ja yleisesti kahvilassa/liikkeessä oleva on myyjä eikä mikään asiakaspalvelija. Asiakaspalvelijat löytyy jostain asiakaspalvelupuhelimista tai asiakaspalvelutiskiltä missä ei yleensä myydä mitään. Kahvilamyyjän tai liikkeessä olevan myyjän ei tarvitse harrastaa sen kummemmin asiakaspalvelua koska meiltä työpaikka vaatii vain että tuotteet saadaan lyötyä kassaan kassalla. Niin, olen 52v joka palkattiin pitkäaikaistyöttömyyden jälkeen tähän, enkä viihdy työssäni, vain rahan takia teen tätä (joka on huono).
Ihmisillä on kyllä vääristynyt käsitys asiakaspalvelusta. Moni kiittää sairaalassakin hyvästä palvelusta. Kiva, kun ovat tyytyväisiä, mutta eivät he asiakkaita ole, vaan laitokseen sisäänkirjattuja potilaita, eivätkä edes päätä mistään muusta kuin ruokajuomastaan, jos siltäkään.
Asiakaspalvelu on ihmisen kohtaamista ja kohtelua. Kysymyksiin vastaamista.
Jotenkin sitä ajattelisi että se olisi työssä kuin työssä bare minimum. Ilmeisesti elelen jossain kuplassa. Mä muuten pystyn tarvittaessa purkamaan tarjoilemani eväät vaikka atomeiksi potilaille, jännä jos kahvilassa eivät pysty edes pahimpiin allergeeneihin.
Miitä hyötyä siitä on asiakkaalle osaatko vai et?
Esimerkiksi anafylaktikot ovat ymmärrettävästi kiinnostuneita eväistään. Ja syystä epäileviä, kaikkea ei silmämääräisesti tunnista tai erota.
Ei sitä silti tarvi atomeina selittää.
Ja kahvilan myyjälle on ihan sama oletko sinä allerginen jollekin vai et.
Mä olen töissä sairaalassa, meillä joskus tarvitsee. Läpinäkyvyys turvaa potilaan ja suojaa myös työntekijäketjua. Ilmeisen huono on meno kahviloissa nykyään, en tiedä kun en harrasta.
Olen itsekin töissä sairaalassa, eikä tarvitsr.
Gastroenterologialla on tilanteita, joissa tähän pitää pystyä. Toki monessa muussa yksikössä ei tarvitse. Missään niistä ei kuitenkaan kö vastaukseksi zoomerituijotus ja "emmätiiä".
Toinen kohta muuten missä ravintosisällöistä on hyötyä on inskojen laskenta diabeetikoille. Arviot heittävät usein paljonkin siitä mitä keittiö ilmoittaa annoksen sisältävän.
Siis täällä on mainittu hyllyttäjiä, feissareita ja Puuilon ja kahvilan tsuppareita.
Noille maksetaan keskimäärin kolme euroa vuodessa ja Karen täällä haluaa hotelli Waldorf Astorian Concierge-tasoista palvelua🤣🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritykset menee vain raha edellä, ei minua edes perehdytetty (säästetään) mitenkään kun menin liikkeeseen töihin jossa kymmeniä tuhansia tuotteita. Kassaa näytettiin pari tuntia. En tiedä mistään tuotteesta missä ne sijaitsee, ylipäätään tuotteista mitään. Minä olen myyjä ja naputan kassaan. Vaihtuvat hyllyttäjät purkaa tavarat hyllyyn ja hän toisesta yrityksestä palkattu extraaja. Aikaa ei löydy meillä myyjillä etsimään asiakkaalle mitään tuotetta tms. Tiedän itsekin että tässä liikkeessä asiointi on perseestä mutta se ei ole myyjien vika. Ainiin, ja yleisesti kahvilassa/liikkeessä oleva on myyjä eikä mikään asiakaspalvelija. Asiakaspalvelijat löytyy jostain asiakaspalvelupuhelimista tai asiakaspalvelutiskiltä missä ei yleensä myydä mitään. Kahvilamyyjän tai liikkeessä olevan myyjän ei tarvitse harrastaa sen kummemmin asiakaspalvelua koska meiltä työpaikka vaatii vain että tuotteet saadaan lyötyä kassaan kassalla. Niin, olen 52v joka palkattiin pitkäaikaistyöttömyyden jälkeen tähän, enkä viihdy työssäni, vain rahan takia teen tätä (joka on huono).
Ihmisillä on kyllä vääristynyt käsitys asiakaspalvelusta. Moni kiittää sairaalassakin hyvästä palvelusta. Kiva, kun ovat tyytyväisiä, mutta eivät he asiakkaita ole, vaan laitokseen sisäänkirjattuja potilaita, eivätkä edes päätä mistään muusta kuin ruokajuomastaan, jos siltäkään.
Asiakaspalvelu on ihmisen kohtaamista ja kohtelua. Kysymyksiin vastaamista.
Jotenkin sitä ajattelisi että se olisi työssä kuin työssä bare minimum. Ilmeisesti elelen jossain kuplassa. Mä muuten pystyn tarvittaessa purkamaan tarjoilemani eväät vaikka atomeiksi potilaille, jännä jos kahvilassa eivät pysty edes pahimpiin allergeeneihin.
Miitä hyötyä siitä on asiakkaalle osaatko vai et?
Esimerkiksi anafylaktikot ovat ymmärrettävästi kiinnostuneita eväistään. Ja syystä epäileviä, kaikkea ei silmämääräisesti tunnista tai erota.
Ei sitä silti tarvi atomeina selittää.
Ja kahvilan myyjälle on ihan sama oletko sinä allerginen jollekin vai et.
Mä olen töissä sairaalassa, meillä joskus tarvitsee. Läpinäkyvyys turvaa potilaan ja suojaa myös työntekijäketjua. Ilmeisen huono on meno kahviloissa nykyään, en tiedä kun en harrasta.
Olen itsekin töissä sairaalassa, eikä tarvitsr.
Gastroenterologialla on tilanteita, joissa tähän pitää pystyä. Toki monessa muussa yksikössä ei tarvitse. Missään niistä ei kuitenkaan kö vastaukseksi zoomerituijotus ja "emmätiiä".
Yhä enemmän jokatapaksessa on sitä että en tiedä, eikä minulla ole edes mitään tarvetta tietää. Se palvelu kyllä löytyy jossa ruoka voidaan atomoiksi purkaa mutta ei sitä yleisesti tarve ole tehdä. Silloin hoitava lääkäri vaan tekee lähetteen ko palveluun.

Mulla se on taskussa, työpuhelimessa on sovellus siihen. Eiköhän teilläkin, kukaan ei vaan ole viitsinyt kertoa. Perehdytys on näissä hommissa aika yleinen ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Minusta mielenkiintoista on se, miten moni ei vaivaudu opettelemaan suomea ja sitten palvellaan kahvilassa englanniksi, vaikka sanasto on helppoa.
Sitten taas menet johonkin turkkilaisten pitämään pizzeriaan, saat ystävällistä palvelua suomeksi. Viimeksikin, kun asioin erään tällaisen paikan lounasbuffetissa, tuli työntekijä ystävällisesti kertomaan, mitä eräs ruoka sisältää, kun huomasi, etten syönyt tiettyä raaka-ainetta. Lapselle annettiin ilmainen pillimehu aterian yhteydessä. Todella ystävällinen palvelu, johon ei valitettavasti kantisten paikoissa törmää.
Turkkilaiset pizzeriat ovat olleet täällä jo vuosikymmeniä niin ovat ehtineet suomen opetella. Ei haittaa itseäni jos yritys on englanninkielinen mutta suomalaisissa yrityksissä pitää vähintään asiakaspalvelussa puhua suomea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritykset menee vain raha edellä, ei minua edes perehdytetty (säästetään) mitenkään kun menin liikkeeseen töihin jossa kymmeniä tuhansia tuotteita. Kassaa näytettiin pari tuntia. En tiedä mistään tuotteesta missä ne sijaitsee, ylipäätään tuotteista mitään. Minä olen myyjä ja naputan kassaan. Vaihtuvat hyllyttäjät purkaa tavarat hyllyyn ja hän toisesta yrityksestä palkattu extraaja. Aikaa ei löydy meillä myyjillä etsimään asiakkaalle mitään tuotetta tms. Tiedän itsekin että tässä liikkeessä asiointi on perseestä mutta se ei ole myyjien vika. Ainiin, ja yleisesti kahvilassa/liikkeessä oleva on myyjä eikä mikään asiakaspalvelija. Asiakaspalvelijat löytyy jostain asiakaspalvelupuhelimista tai asiakaspalvelutiskiltä missä ei yleensä myydä mitään. Kahvilamyyjän tai liikkeessä olevan myyjän ei tarvitse harrastaa sen kummemmin asiakaspalvelua koska meiltä työpaikka vaatii vain että tuotteet saadaan lyötyä kassaan kassalla. Niin, olen 52v joka palkattiin pitkäaikaistyöttömyyden jälkeen tähän, enkä viihdy työssäni, vain rahan takia teen tätä (joka on huono).
Ihmisillä on kyllä vääristynyt käsitys asiakaspalvelusta. Moni kiittää sairaalassakin hyvästä palvelusta. Kiva, kun ovat tyytyväisiä, mutta eivät he asiakkaita ole, vaan laitokseen sisäänkirjattuja potilaita, eivätkä edes päätä mistään muusta kuin ruokajuomastaan, jos siltäkään.
Asiakaspalvelu on ihmisen kohtaamista ja kohtelua. Kysymyksiin vastaamista.
Jotenkin sitä ajattelisi että se olisi työssä kuin työssä bare minimum. Ilmeisesti elelen jossain kuplassa. Mä muuten pystyn tarvittaessa purkamaan tarjoilemani eväät vaikka atomeiksi potilaille, jännä jos kahvilassa eivät pysty edes pahimpiin allergeeneihin.
Miitä hyötyä siitä on asiakkaalle osaatko vai et?
Esimerkiksi anafylaktikot ovat ymmärrettävästi kiinnostuneita eväistään. Ja syystä epäileviä, kaikkea ei silmämääräisesti tunnista tai erota.
Ei sitä silti tarvi atomeina selittää.
Ja kahvilan myyjälle on ihan sama oletko sinä allerginen jollekin vai et.
Mä olen töissä sairaalassa, meillä joskus tarvitsee. Läpinäkyvyys turvaa potilaan ja suojaa myös työntekijäketjua. Ilmeisen huono on meno kahviloissa nykyään, en tiedä kun en harrasta.
Olen itsekin töissä sairaalassa, eikä tarvitsr.
Gastroenterologialla on tilanteita, joissa tähän pitää pystyä. Toki monessa muussa yksikössä ei tarvitse. Missään niistä ei kuitenkaan kö vastaukseksi zoomerituijotus ja "emmätiiä".
Yhä enemmän jokatapaksessa on sitä että en tiedä, eikä minulla ole edes mitään tarvetta tietää. Se palvelu kyllä löytyy jossa ruoka voidaan atomoiksi purkaa mutta ei sitä yleisesti tarve ole tehdä. Silloin hoitava lääkäri vaan tekee lähetteen ko palveluun.
Mulla se on taskussa, työpuhelimessa on sovellus siihen. Eiköhän teilläkin, kukaan ei vaan ole viitsinyt kertoa. Perehdytys on näissä hommissa aika yleinen ongelma.
Miksi tuo olisi pitänyt perhedyttää kun ei sovellukselle ole tarvetta? Miksi hva maksaisi sovelluksesta joka on hyödytön?

Kaikki laitoshuoltajista lähtien pitäisi perhdyttää sovelluksen käyttöön?
Vierailija kirjoitti:
Kauppojen kassoilla on nykyisin paljon tätä, että työkaveri jututtaa kassatyöntekijää kesken asiakaspalvelun. Kiusallista ainakin minusta kuunella. Nykyinen vesipullotrendi sitten näkyy myös. Hörpitään sitä vettä, kun jonossa on asiakkaita. Minusta ällöttävää. Kahviloissa kaverin kanssa jutellaan kassan takana, vaikka asitioita on pöydissä ja pöydät pyyhkimättä.
Itse huomaan myös kuinka kassalla joudun turhaa odottelemaan kauemmin kun nuori kassatyttö puhuu läppää jollekin työkamulle. Haluan tuotteeni maksettua nopeasti enkä halua kuluttaa minuutteja aikaa hukkaan.
110: Täällä se on ihan sama sovellus jolla tilataan ruokaa potilaille. Kaukana hyödyttömästä. Jottei nyt ajauduta ihan sivuraiteelle niin musta sekä potilaalta että kahvilan asiakkaalta on hyvin kohtuullinen odotus saada tietää varmasti, onko ruoassa pähkinää. Se, että lasketaan hiilihydraatteja tai tunnistellaan lisäaineita on jo hipostelua.
Minä olen muuten sairaalahuoltaja, tuo on meidän ammattiosaamista. Ei pelkkä hymyily ja "joojoo" (tietäjät tietävät).
Vierailija kirjoitti:
Olen nelikymppinen ja en ole huomannut samaa. Yhdessä kahvilassa sain vasta huonoa palvelua, mutta siellä oli tiskin takana hapan vanhempi täti, ei nuorisoa. Nuoret aspat ovat olleet kaikki pääosin oikein ystävällisiä.
Täällä Oulussa palvelu on myös aina suomeksi. Helsingissä ei kyllä monessakaan ravintolassa puhuta suomea.
Oma huomioni on sama. Olen päälle viisikymppinen ja minusta nuorilla o ystävällisyyttä, hymyillään ja otetaan kontaktia. Väittäisin, että vanhemmissa asiakasplavelijoissa on paljon enemmän sellaista slaavilaista henkeä aspassa eli ei hymyillä, ei tervehditä ja auttaminen tuntuu pakotetulta. Ehkpä nuoret ovat maailmalta tai mediasta oppineet tavan vaikuttaa ystävällisiltä töissä. Voi myös olla, että täällä Helsinggissä ja pääkaupunkiseudulla nuoret ovat tottuneet myös siihen, että on kaikenlaista ja siksi ovat joustavampia myös työelämässä.
Eiköhän se johdu siitä, että aika harva oikeasti haluaa olla asiakaspalvelija, niihin töihin vaan pääsee helpommin nuorena ja esim. opiskelun ohella. Siinä sitten kun yrittää ilman sen kummempaa kiinnostusta ja motivaatiota hymyillä niin eihän siitä mitään tule.
Vierailija kirjoitti:
Voin vaan kuvitella miten menet sinne kahvilaan jossa on nuoria työntekijöitä ja teet sen shit testin. Katsot sitä nuorta naista lempeästi hymyilleen nenänvarttasi pitkin ja teet hyvin selväksi miten olet ylempi arvoisempi.
Elätkö 60-luvulla?