Kellään muulla tunne siitä ettei oma elämä vielä ole alkanut?

Tavallaan. En ole oikein koskaan ollut superonnellinen. Parisuhteet ovat menneet miten ovat menneet. En tiedä, olenko koskaan onnellinen. Ihan luita ja ytimiä myöten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun pitää lopettaa odottaminen ja alkaa tekemään niitä asioita mitä haluat tapahtuvan.

Mä ainakin odotan, että mun työura alkaisi, mutta en ole tekemälläkään saanut työpaikkaa. Ja lähes kaikkien muidenkin haaveiden toteutuminen on työpaikan (eli rahan) saamisen takana. Mä en voi edetä elämässä mihinkään ennen kuin saan työpaikan.

- eri

Minä valmistuin ysärin pahimpaan lamaan, enkä päässyt koko vuosikymmenen aikana kunnon töihin, joten sitä ei kannata jäädä odottelemaan. Pitää keksiä muuta tekemistä. Perustaa perhe, harastaa, liittyä yhdistyksiin, mennä paikallispolitiikkaan... mikä nyt sattuu kiinnostamaan. Jos ei töihin pääse, niin ei sille mitään voi, elämä pitää silti elää, se kun on niin kovin lyhyt, varsinkin se kohta kun voi tehdä kaikkea mitä haluaa. Raha toki rajoittaa, mutta nuorena voi lähteä vaikka ulkomaille toisin kun sitten joskus kuusi-seitsemänkymppisenä kun on jo kaikenlaista taakkaa.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan. En ole oikein koskaan ollut superonnellinen. Parisuhteet ovat menneet miten ovat menneet. En tiedä, olenko koskaan onnellinen. Ihan luita ja ytimiä myöten. 

Harvoi ihminen on superonnellinen ja jos onkin, se on hyvin lyhytaikainen ohi kiitävä hetki. Luulen, ettei kaikki pysty edes tuntemaan mitään "luita ja ytimiä" koska niitä tuntee enemmän sellaiset luonteet jotka on dramaattisia ja tuntevat kaikki tunteet voimakkaammin, se kuuluu usein adhd oireisiin.

Ongelma on siinä, että sanoit odottavasi. Ei se elämä sieltä tule ja tipahda syliisi, vaan pitää mennä ja tehdä itse. Jos esim. haluaa parisuhteen, pitää tutustua ihmisiin ja ylipäätään liikkua ja tehdä asioita, joissa kohtaa ihmisiä. Mitä enemmän ihmisiä tapaa, sitä paremmat mahdollisuudet. 

Kyllä. Aina ollut näin. Mulla on estynyt persoona ja se saa tämän aikaan kun en osaa olla ihmisten seurassa. Olen kuin kummitus joka seuraa sivusta muiden elämää.

Vierailija kirjoitti:

Joo on ja kauhukseni olen alkanut havahtua siihen, että elämä alkaa ennemminkin olla jo ohi vaikka ei se ole vielä edes alkanut. Melko sekava fiilis.

 

 

 

N51

Sille on nimikin: 50 kriisi/villitys. Varsinkin jos ei 30 ja 40 vuoden kohdalla ehdi kriiseillä, se iskee tosissaan tässä viisikymppisenä.

N52

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Aina ollut näin. Mulla on estynyt persoona ja se saa tämän aikaan kun en osaa olla ihmisten seurassa. Olen kuin kummitus joka seuraa sivusta muiden elämää.

Oletko ajatellut, että se on kuitenkin se sun elämä, vaikka olisitkin kummitus. JA se on todella lyhyt. Kummitukset voi tehdä mitä haluaa, eikä kukaan edes huomaa ja ala valittamaan, sehän on ihanteellinen tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo on ja kauhukseni olen alkanut havahtua siihen, että elämä alkaa ennemminkin olla jo ohi vaikka ei se ole vielä edes alkanut. Melko sekava fiilis.

 

 

 

N51

Sille on nimikin: 50 kriisi/villitys. Varsinkin jos ei 30 ja 40 vuoden kohdalla ehdi kriiseillä, se iskee tosissaan tässä viisikymppisenä.

N52

Mulla on nyt 34vuotiaana :S

Elämä on tässä ja nyt. Se voi olla ohi milloin vain. Aika myös kuluu nykyisin nopeasti. Tehkää asioita nyt ja tehkää asioita, joista haaveilette. 

Itse elän elämääni. Olen saanut perheen, opintoja, töitä ja kaikkea. Toki eivät itsekseen ole tulleet, vaan on haaveita ja toiveita ollut, joita olen halunnut toteuttaa. Olen ottanut riskejä, olen lisäkouluttautunut, muuttanut elämäni mm eroamalla avioliitosta, muuttanut toiseen kaupunkiin. Olen aina tehnyt mistä olen haaveillut ja halunnut. 

Gn. Gn.

Vierailija kirjoitti:

Ei mun oma elämä ole vielä alkanutkaan.  Olen aina huolehtinut muista.  

Olen 74 v.  Ei se mun oma elämä taida enää aikaakaan.  

Täällä kohtalotoveri 61v. Ensin oli lapset ja eläimet. Käytännössä olin yksinhuoltaja miehen matkatöiden takia. Sitten omaishoitajana  molemmille vanhemmille. Nyt kun olisi aikaa itselleni, sairastuin parantumattomasti. Tämä taitaa olla tässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Aina ollut näin. Mulla on estynyt persoona ja se saa tämän aikaan kun en osaa olla ihmisten seurassa. Olen kuin kummitus joka seuraa sivusta muiden elämää.

Oletko ajatellut, että se on kuitenkin se sun elämä, vaikka olisitkin kummitus. JA se on todella lyhyt. Kummitukset voi tehdä mitä haluaa, eikä kukaan edes huomaa ja ala valittamaan, sehän on ihanteellinen tilanne.

Joo. Mutta en oikein edes tiedä mitä tehdä. En pääse töihin, ei ole rahaa, ei voi tehdä mitään mitä just haluaisin. Olen aina tuntenut oloni ulkopuoliseksi porukoista. jotenkin sellainen olo ettei kuulu tänne maapallolle..

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että olet päässyt kokemaan paljon kauniita asioita! Epäilitkö koskaan sitä, että oletko oikealla polulla elämässä? Olen sinua vähän nuorempi ja isot elämänkysymykset on vielä avoinna. Olen kuitenkin elänyt todella mielekästä ja omannäköistä elämää, mutta kuitenkin minusta tuntuu, että jokin puuttuu. 

Mulla on ollut elämässä kaikenlaista. Olen sanonut aina, että mun elämä on sellaista, että koskaan ei tiedä mistä sitä itsensä löytää. Se menee niin, että kun ovet sulkeutuu nenän edestä, joku ikkuna aukee, ja siitä vaan sisälle, ilman suurempia miettimättä. Minä opiskelen viidenteen ammattiin, ja olen ollut 20 eri työpaikassa, olen ollut yrittäjä, olen ollut pitkäaikaistyötön moneen kertaan. Mutta se työttömyys ja köyhyys on opettanut sen, että kannattaa vaan mennä mukaan jos siltä tuntuu että jaa, tuo vois olla kivaa tai mielenkiintoista, usein käy niin, että sitten kun on siellä jossain, miettii että mitä helvettiä mä täälä teen. Mutta aina on jotenkin asiat järjestyneet. Kun ei ole paljon menetettävää, voi rohkeasti kokeilla kaikenlaista.

N52

Vierailija kirjoitti:

Ei mun oma elämä ole vielä alkanutkaan.  Olen aina huolehtinut muista.  

Olen 74 v.  Ei se mun oma elämä taida enää aikaakaan.  

Miksi se muista huolehtiminen on estänyt sua elämästä omaa elämääsi?

Jos nyt olet jo vanhus, niin kyllä se aikalailla myöhäistä on monien asioiden suhteen, mutta nykyään voi vanhanakin vielä tehdä kaikenlaista, vaikka ei kaikkea sitä mitä nuorena. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mun oma elämä ole vielä alkanutkaan.  Olen aina huolehtinut muista.  

Olen 74 v.  Ei se mun oma elämä taida enää aikaakaan.  

Täällä kohtalotoveri 61v. Ensin oli lapset ja eläimet. Käytännössä olin yksinhuoltaja miehen matkatöiden takia. Sitten omaishoitajana  molemmille vanhemmille. Nyt kun olisi aikaa itselleni, sairastuin parantumattomasti. Tämä taitaa olla tässä. 

Kyllä minä elin täyttä elämää, kun sain lapset. Lapset oli se, josta elämäni alkoi. Nyt olen 47v ja kaikki lapseni ovat täysikäisiä. Olen aina elänyt täysillä ja siis myös lasten kanssa. Nyt sitten on mahdollisuus tehdä ihan mitä vain. Olen matkustellut, vaihtanut työpaikkaa, opiskellut. Periaatteessa voisin tehdä ihan mitä vain mieleen juolahtaa. Ei mikään estä.