Adhd-symptonit

Ennenkuin alan pitkään paperisotaan, haluaisin suurelta yleisöltä kysyä, kannattaako edes. Lapsellani todettiin adhd, myös lähisuvussa on kaksi todettua tapausta. Lapsuudesta muistan muutamia asioita -70 luvulla:

- minut jouduttiin ottamaan pois päiväkodista, koska en sopeutunut sinne

-  kaupungissa asuminen ahdisti, koska "liikaa asfalttia", vietinkin paljon aikaa isovanhemmilla

80-luvulla tunsin, että minussa jotain perustavanlaatuista vikaa. Jatkuvasti "pahan teossa" ja läheisiä ystäviä vain kaksi. Nukkumaan menin kuulokkeet päässä ja musiikki täysillä, että sain ajatukset pois. Minua kiusattiin koulussa, koska olin liian avoin ja vilkas. Yritin alkaa "leikkiä normaalia" ja siitä tulikin eräänlainen iskulause itselleni.

- teini-iässä alkoi elämä mennä alamäkeä irtosuhteiden ja alkoholinkäytön vuoksi, ilmeisesti aloin hoitamaan masentuneisuutta

-parisuhteissa voin myöhemmin kutakuinkin paremmin, mutta aina niiden hajottua elämä meni pirstaleiksi ja päihteiden käyttö jatkui

- en tuntunut saavan amfetamiinista samoja kicksejä kuin muut

- kun aikuisiällä elämä alkoi taas parisuhteessa mennä pirstaleiksi, hain psykiatrista apua ja minulle määrättiin masennuslääkitys keskivaikeaan masennukseen ja "ehkä epävakaa persoona" Tämä ei auttanut, vaan elämä meni silti pirstaleiksi. Milloin se pirstaloituu jonkun kriisin kohdatessa taas? Haluaako yhteiskunta vielä pitää minut työkykyisenä? Olisin terapian tarpeessa, mitään lääkitystä en halua. Jotain työkaluja, että selviän tästä elämästä sotkematta taas kaikkea.