Kotihoito vs päivähoito?

Tiedätkö miten äiti voi? Millainen vauva on? Ehkä on ihan hyvä koko perheelle, että isompi lapsi on hoidossa (tuskin on siellä kokoaikaisesti, joka päivä).

miksi tällainen viriketoiminta on hyväksyttyä, mutta ei se, että lapsi laitetaan vanhempien töiden takia hoitoon? Lapsen kannalta ihan sama asia.

Kolmas joutui päiväkotiin 3-vuotiaana ja nyt, kolmatta vuotta siellä käydessään, edelleen inhoaa paikkaa, ei haluaisi mennä. Hän jää joka kerta itkemään. Se tosin menee heti lähdettyäni ohi ja päivä sujuu mukavasti, poika viihtyy, on kavereita. Minusta on silti yksiselitteistä se, että lapsia ei pitäisi laittaa päiväkotiin ollenkaan ellei ole pakko. Päiväkodin melussa ja isossa ryhmässä lapsi oppii enemmän huonoja kuin hyviä tapoja, ahdistuu huomion puutteesta, tulee rääväsuiseksi ja levottomaksi. Valitettavasti nykyvanhemmat ovat siihen tottuneet, koska se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Se näkyy koulussa MOT



Itse en rahasta, eläkkeistä tms piittaa, mutta arvostuksen puute on suuri ongelma ja lisäksi itsekin olen sellaisessa työssä, etten voi nyt olla kotona täysipäiväisesti, vaikka haluaisinkin. Lapsi saa takuulla tarpeeksi kasvatusta ja virikkeitä, kavereita ja sosiaalisuutta ihan kerhoilemalla äidin kanssa, kyläilemällä, harrastamalla jne, ja äitikin voi vaikka keikkailla, jos muuten tylsistyy kotiin (mitä en kyllä tajua, sillä itsestähän se on kiinni, mitä päivät tekee!) Lapseen kannattaisi panostaa eikä vain tuupata muille kasvamaan vinoon :/

Miten luulette PPH.n psyyken kestävän kun "kököttää" siellä kotona vuositolkulla hoitaen lapsia?????

Tunnen useita hoitajia meidän läheltä, oma lapsi on yhdellä heistä. Pitävät säännöllisesti yhteyttä ja yleensä kokoontuvat samaan puistoon aamupäivällä (alueella 3 puistoa joissa vaihtelevat).

Yksi hoitaja on sanonutkin, että työ olisi tosi yksinäistä puurtamista lasten kanssa, ellei tätä hoitajien rinkiä olisi. Lapsillakin on kivaa, kun on isompi ryhmä tuttuja lapsia ja varahoidossa ollessa tulee vastaan tuttuja kavereita.

Omat kotiäitikokemukset olivat ihan erilaisia, ei meilläpäin kotiäidit pitäneet mitään yhteyttä. Yritin kyllä käydä kerhoissa ja vauvaryhmässä, mutta sen ulkopuolella ei juurikaan ollut mitään kontaktia. (ja huom, minä ihan oikeati yritin :)). Varmasti olisin viihtynyt kotona itsekin pitempään, jos jotain yhteisöllisyyttä olisi ollut.

jotta psyyke kestäisi edes sen kolme vuotta nämä asiat:

- syrjäytyminen työelämästä ja sosiaalisista kuvioista, kun kaikki muut ovat töissä

- eläkkeen pieneneminen olemattomaksi

- sen vaikutus ihmisen psyykeen, kun pidetään syrjäytyneenä; jatkuva "koska menet töihin" -kysely

- ei voi ottaa asuntolainaa ja muuttaa omakotitaloon

- saa "naisten taskurahaa" eli kotihoidon tukea 290 e/kk

- mies saa ylennyksen kun vauva syntyy, itse saa hikoilla saako enää seuraavaa pätkää sen kolmen vuoden päästä, tai edes kolmen kuukauden

-itte olen ollu jokaisen lapsen kasnsa vähintään 3v kotona, välissä käynyt töissä. EN ole syrjäytynyt työelämästä, itse olen pitänyt työhön yhteyttä, ja sieltä myös minuun (pitävät ajantasalla).

- Eläke ei pienenen mihinkää, vaikka nauinkin olosta lasteni kasnsa kotona.

-Psyyke ei ole koskaan kärsinyt (ehkä heikolla ihmisellä) mutta kun ei syrjäydy, niin ei psyykekkään kärsi. Se on ihmisestä itsestään kiinni, ja omasta ajattelutavasta.

-Kotiäitinä olon aikana, olemme ottaneet nimenomaan asuntolainan, jossa olen myös minä mukana. Omakotitalo on rakennettu. Eli ei mitään ongelmaa, kun on hoitanut raha asiansa hyvin aikaisemminkin:)

- Tällähetkellä saan kotihoidontukea yli 500 euroa. (ihan hyvätaskuraha) . Mies haluaa, että hoidan lapsia nyt nuorimman synnyttyä kotona. Ja itse haluan myös, koska työpaikka odottaa, on odottanut ennenkin joten ei ole mitään pelättäävää.

Lisäksi koen,e ttä alspilla on parempi olla kotona hoidossa. Osa lapsistamme on ollut päväkodissa pienenä, ja koin ettei saaneet sielä sellaista huomitota, mitä pieni lapsi tarvitsee. Eli paljon aikuisen läsnäoloä, läheisyyttä, rakkautta, syliä jen. Päikkärin meininki oli vain, että kunhan vähän hoidetaan. Lapsi jäi kokonaan huomiotta ja kerjäsi sitä sitten kotona. Joten koen kotihoidon olevan lapselle hyvä, 3 vuotiaaksi saakka.

välillä kävin pikkupätkiä töissä.



-arvostin itseäni myös kotiäitiä

-aika kului hyvin. En kykkinyt vain kotona lasten kanssa. Kuljimme puistoissa, kylästelimme, harrastimme jne..

-itse harrastin koko ajan aktiivisesti kilpaurheilua

-en syrjäytynyt työelämästä

-eläke nyt saattaa olla pienempi, mutta olen oppinut tulemaan pienellä toimeen ja tulossa on perintöjä, jotka sitten sijoitan tulevaisuuteni turvaksi.



Itse asiassa ne vuodet menivät tosi nopeaa ja olivat antoisaa aikaa. Lapset pärjäävät koulussa hyvin ja nyt murrosiässäkin on läheiset välit ja harrastamme yhdessä urheilua.

Ei ihme, että lapsi kammoksuu hoitopaikkaa, jos siitä puhutaan taivastellen. Lapsi aika herkästi omaksuu vanhempien asenteen. Minusta on mahdotonta yleistää, mutta omana arviona sanoisin, että kotihoidetusta ahdasmielisten vanhempien lapsesta kasvaa samanlainen tynnyrissä kasvanut tiukkis. Toisaalta taas kotiäiti, joka aidosti nauttii lastensa seurasta, ja järjestää heille paljon virikkeitä, on paljon parempi kuin iso päivähoitoryhmä, jossa on liian vähän ja usein vaihtuvia hoitajia.

Kolmas joutui päiväkotiin 3-vuotiaana ja nyt, kolmatta vuotta siellä käydessään, edelleen inhoaa paikkaa, ei haluaisi mennä. Hän jää joka kerta itkemään.

Teidän 5-6 -vuotias jää itkemään päiväkodissa äidin perään, vaikka on ollut siellä vuosia? Kuulostaa kyllä ihan huolestuttavalta käytökseltä. Tekisi mieli kyllä kommentoida, että noin ne ylettömän kotihoitofanatismin jäljet näkyvät lapsissa MOT.

Lapset ovat yksilöitä samoin kuin äidit, joten on naurettavaa omien kokemusten perusteella yleistää, että kaikkien muidenkin pitäisi tehdä samalla tavalla.



Meillä lapsi aloitti perhepäivähoidossa 1 v 3 kk ja nyt parivuotiaana sanoo jo usein haluavansa hoitoon. On hyvin kehittynyt ja oppinut hoidossa paljon uutta, ei itke vanhempien perään, vaikka juokseekin iloisena halaamaan kun haetaan hoidosta.



Onko se niin vaikea ajatus tajuta, että työ on joillekin äideille/isille tärkeämpi henkireikä kuin toisille? Ja lapset ovat luonteeltaan erilaisia, toiset viihtyvät vilskeessä, toiset pelkäävät sitä.

kellä näin...