Lue keskustelun säännöt.
Onko kellään muulla skitsofreniasta tms henkisestä sairaudesta kärsivää ystävää?
31.05.2007 |
Minulla on ystävä, olemme tunteneet vuosia, ja hän on oikein hyvä, läheinen ystävä minulle. Voin luottaa häneen, jne, mutta hänellä on näitä kausia, jolloin hän " sairastuu" ja tuntuu kuin koko ystävyys ja luottamus menee. Tänään hän soitti ja kyseli omituisia, ja arvasin heti äänensävystä että kaikki ei ole hyvin.
Joskus hän mm. luuli että aion myrkyttää hänet. Ihmettelin hänen käyttäytymistään silloin, ja hän kertoikin minulle myöhemmin tuosta pelostaan. Joskus ystävyytemme on niin koetuksella, että en tiedä kannattaako jatkaa. Joskus hän tekikin sen, että sanoi minulle ettemme voi enää olla ystäviä. Jatkoimme kuitenkin ystävyyttämme kun hän " tervehtyi" . Haluan olla hänen tukenaan jne, mutta joskus se tuntuu niin ylitsepääsemättömältä, kun hän epäilee, syyttää jne.. Muilla samoja kokemuksia?
Kommentit (2)
Erosimme puoli vuotta diagnosin jälkeen ns. järkisyistä: olin itse vähän reilu parikymppinen, ja halusin vielä joskus lapsia. Mutta en ehdoin tahdoin skitsofreenikon kanssa. onhan siinä perinnöllisyyspohjaa, ja mitä olisi tullut hänestä isänä, lasten turvallisuus jne. Säilyimme kuitenkin ystävinä, ja silloin tällöin soittelimme ja tapasimme kahvilla jne. Nyt minulla sitten on se lapsi, muttei miestä. Ystävyys on jäänyt väkisinkin taka-alalle, koska hänen arvaamaton taudinkulkunsa, käytös ja joskus " levottomat" puheet saavat minutkin levottomaksi. Huoli lapseni turvallisuudesta on pinnalla, ja skitsfreenikon " höpinöitä" on joskus oikeasti raskasta kuunnella. Huomaan vain vaientavani puhelimen, jos hän soittaa. Tästä tunnen joskus syyllisyyttä, koska hän on juuri sairautensa vuoksi melko yksinäinen, ja minäkin olen jättäytynyt etemmäksi. Mutta tosiasia on, että itseäänkin pitää voida ajatella, ja omaa jaksamistaan. henkisesti sairas voi sairastuttaa myös läheiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sulla tuntuu olevan vielä hankalampi tapaus..