Onko ok jos nainen pitää ex-miehensä sukunimen avioeron jälkeen?
Miehellä kuitenkin tyylikäs ruotsalainen sukunimi.
Kommentit (73)
Ei kai kukaan eroa suvusta vaikka eroaisi aviopuolisosta. Eihän kukaan enää myöskään enää mene naimisiin sen suvun kanssa, joten miten siitä voisi erota. Osoittaa vain, miten sukunimen vaihtaminen on osa perinteitä, josta on jo luovuttu. Olisiko siten jo korkea aika luopua sukunimen vaihtamisesta ja samalla myös suvuista?
Tyttönimeni on Virtanen, naimisiinmennessä otin miehen sukunimen. Kaksi lasta miehen sukunimellä, ja ex vinoili kun en heti erossa ottanut takaisin tyttönimeäni. 4v eron jälkeen otin lopulta tyttönimeni takaisin, ja jostain syystä ex pahoitti mielensä vielä kovemmin kuin siitä, että aluksi pidin hänen nimensä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo kertoo sen että naisen ainoa tarkoitus alunperinkin on ollut käyttää miestä.ja miehen sukunimeä hyväkseen oman edun tavoittelussa
Mikä ihmeen hyöty ja etu? Ei ole mulle ollut. Lapsi on nyt aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Nainen osoittaa sillä vain olevansa ex-ukkonsa omaisuutta.
Millä tavalla? Perustele väitteesi.
Onhan se vähän kummallisia jäädä fanittaa toista niin innolla :D
Itse tein ratkaisun niin, että valitsin omasta suvusta kauniin nimen itselleni, kun tyttönimi oli niin tylsä. :)
Nainen saa tehdä, mitä lystää.
Itse kyllä en todellakaan haluaisi eksän nimeä. Toisaalta enpä naimisiin mennessä nimeä vaihtanutkaan, mikä on mielestäsi aina fiksuin vaihtoehto, ellei sitten oma nimi oli ihan kamala.
Työkaverina on nainen, jonka mies jätti pitkän liiton ja kolmen lapsen jälkeen, kun löytyi parempi. Hän edelleen yli 10 vuoden jälkeen pitää miehen nimeä. Minua oksettaisi moinen muisto.
Miehen exä kantaa vieläkin miehen entistä nimeä, ja kyllä se vähän huvittaa että hän menee tuolla ”Korhosena” innoissaan, kun me otettiin jo miehen kanssa suvusta aivan toinen uusi kaunis nimi. Ei kelvannut tuo nimi edes meille. :D No, ehkä se ei exää sitten häiritse, mutta itse en haluaisi porskuttaa tuolla exän nimellä.
Se on nyt minun sukunimi. Varsinkin jos lapset olisivat eron sattuessa vielä alaikäisiä, olisi outoa vaihtaa eri nimeen, mikä heillä on.
Ja vielä vähemmän jaksaisin sitä nimenvaihtorumbaa uudestaan. Olen myös käyttänyt tätä nimeä koko työurani alalla, enkä ole senkään takia vaihtamassa nimeä enää.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan eroa suvusta vaikka eroaisi aviopuolisosta. Eihän kukaan enää myöskään enää mene naimisiin sen suvun kanssa, joten miten siitä voisi erota. Osoittaa vain, miten sukunimen vaihtaminen on osa perinteitä, josta on jo luovuttu. Olisiko siten jo korkea aika luopua sukunimen vaihtamisesta ja samalla myös suvuista?
Suomessa nainen on perinteisesti pitänyt oman nimensä. Siis jos ihminen käsittää, että perinne on jotain muuta kuin 70-luku.
En ikinä ex-pallipään nimeä pitäisi.
Vierailija kirjoitti:
En ottanut miehen sukunimeä. Kumpikin pidettiin omamme. Itsellä asiaan liittyi sen harvinaisuus ja sukunimen historia. Mies taas piti omansa, koska oli tottunut omaansa ja minun sukunimi on niin harvinainen, että ei tuntunut "Virtasesta" mukavalta vaihtaa.
Meikäläisen suvun sukunimi viime vuosisadan vaihteessa oli ruotsalaista perua. Suomen itsenäisyyden alkuaikoina monet muuttivat sukunimensä "suomalaiseen muotoon" ja niin tekivät isoisäni veljineen. Minulle tuli pikkupoikana ongelmaksi tunnistaa sukulaisuussuhteita koska veljekset päätyivät kahteen eri sukunimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan eroa suvusta vaikka eroaisi aviopuolisosta. Eihän kukaan enää myöskään enää mene naimisiin sen suvun kanssa, joten miten siitä voisi erota. Osoittaa vain, miten sukunimen vaihtaminen on osa perinteitä, josta on jo luovuttu. Olisiko siten jo korkea aika luopua sukunimen vaihtamisesta ja samalla myös suvuista?
Suomessa nainen on perinteisesti pitänyt oman nimensä. Siis jos ihminen käsittää, että perinne on jotain muuta kuin 70-luku.
Pakko ottaa miehen sukunimi kesti 55 vuotta, vuodet 1930-85. Ei siis ole väärin sanoa sitä perinteeksi. Omassa suvussani tuolle ajanjaksolle mahtuu kolmen sukupolven avioliitot.
Minusta miehen, vaikkakin jo ex-miehen sukunimi on myös naisen sukunimi ihan siitä hetkestä lähtien kun luopui tyttönimestään. Eikä se lakkaa sitä olemasta sillä, että tulee avioero enkä toisaalta edes ymmärrä heitä jotka vaihtaa takaisin tyttönimeen. Jotenkin joutavaa venkslaamista kun ei sitä miehen nimeä ole mikään pakko edes ottaa.