Oletteko onnistuneet saamaan 3-4-kymppisenä uuden ystävän? Miten?

Jaa a

Työpaikalta ja koulusta olen löytänyt ystäviä.

Ihan hakemalla frendie - ystävä sovelluksesta. Useampaa olen tavannut. Yksi helmi sitten löytyi. Olemme niin samanlaisia. Viihdytään yhdessä. Tavataan viikottain kahvilla, lenkillä, käydän kiertelemässä kaupoissa, elokuvissa ym. Juttua riittää 

Olen. Työpaikalta satuin kerran samaan huoneeseen ihmisen kanssa jonka kanssa synkkasi tosi hyvin (olin kyllä tällöin vielä vähän alle 30). Sitten aloitin myös vähän alle 3-kymppisenä joukkuelajin jonka parista on löytynyt paljon ystäviä (monet tuon 30v rajapyykin jälkeen).

Vierailija kirjoitti:

Olen. Työpaikalta satuin kerran samaan huoneeseen ihmisen kanssa jonka kanssa synkkasi tosi hyvin (olin kyllä tällöin vielä vähän alle 30). Sitten aloitin myös vähän alle 3-kymppisenä joukkuelajin jonka parista on löytynyt paljon ystäviä (monet tuon 30v rajapyykin jälkeen).

Ja siis ollaan tuon duunikaverin kanssa nykyään läheisiä ystäviä, vaikka ei olla 15 vuoteen oltu enää samassa työpaikassa.

Uusista naapureista ja työkavereista. Yhden Suomi24 -chatista.

Mun kokemuksen mukaan ystävystyminen on muuttunut jostain syystä vuosi vuodelta hankalammaksi ja harvinaisemmaksi. Syytä tuohon en osaa sanoa, mutta ihmisten käyttäytymisessä on tapahtunut selvästi jotain kummallista. Kenties somella on osansa tuossa?

37-v. sain useamman ihanan uuden ystävän muutettuamme ulkomaille. Ja ystävyyssuhteet ovat pysyneet, nyt olen jo 65-v. 
Täällä ihmiset eivät ole niin sulkeutuneita kuin Suomessa, naapureita tervehditään, lenkkipolulla tervehditään jne. 
Tässä taannoin olin sattuneesta syystä yksin illalliskonsertissa ja kuinka ollakaan, viereisessä pöydässä istuneet 2 naista kutsuivat minut pöytäänsä alkuruoan jälkeen ja meillä oli oikein hauska loppuilta! Vaikea uskoa, että voisi tapahtua Suomessa. 

Vierailija kirjoitti:

37-v. sain useamman ihanan uuden ystävän muutettuamme ulkomaille. Ja ystävyyssuhteet ovat pysyneet, nyt olen jo 65-v. 
Täällä ihmiset eivät ole niin sulkeutuneita kuin Suomessa, naapureita tervehditään, lenkkipolulla tervehditään jne. 
Tässä taannoin olin sattuneesta syystä yksin illalliskonsertissa ja kuinka ollakaan, viereisessä pöydässä istuneet 2 naista kutsuivat minut pöytäänsä alkuruoan jälkeen ja meillä oli oikein hauska loppuilta! Vaikea uskoa, että voisi tapahtua Suomessa. 

Ai niin miten?

Lasten luokkatoverien vanhempien kanssa järjestettiin illanistujaisia. Miehen työkavereiden kesken myös. Heidän vaimoistaan tuli minulle hyviä ystäviä ja olemme jopa matkustelleet yhdessä. 

Sain useitakin. Jopa uusia sukulaisia äkkirikastuttuani. Naisetkin rakastuivat eikä alkava kalju ja lyhyys, pieni kalukaan haittaa.

Mies löysi yatävän harrastuksensa parista. Minä sain ystävän tuon miehen vaimosta. 4-kymppisenä. Olemme hyvin samanhenkisiä ja tulemme juttuun loistavasti.

Aloin osallistua aktiivisesti seurakunnan toimintaan. Siellä tutustuu melkein väkisinkin muihin, ja joukosta on löytynyt yksi läheinen ystävä ja pari muuta kaveria joiden kanssa käydään välillä kahvilla yms. seurakuntakuvioiden lisäksi. 

Aikidoseurasta löytyi pari-kolmekymppisten naisten kaveriporukka. Tapaamme treeneissä pari kolme kertaa viikossa ja pukkariin tulee usein jäätyä juttelemaan pidemmäksikin aikaa. Lisäksi kyläillään välillä toistemme luona ja käydään yhdessä leffassa, konserteissa ja milloin missäkin. 

Lasten kavereiden vanhemmista on kahdesta tullut läheisiä ystäviä, työpaikalta löytynyt myös ystäviä ja yhdistystoiminnan kautta. Ja sitten joskus vielä näiden uusien ystävien ystäviinkin olen tutustunut. Ja olen melko introvertti, mutta kiva ihminen. Juurikin 30 - 40 ikävuotta ollut aikaa, jolloin paljon uusia kavereita tullut. Sen jälkeen ei niinkään.

Montakin, harrastusten parista yleensä. Töistä en edes yritä saada kavereita, olen siellä töissä enkä seurustelemassa.

Seurakunnan perhekerho on hyvä paikka tutustua muihin äiteihin lapsineen, jos lapsi/lapset on tarpeeksi pieniä eikä se sodi omaa vakaumusta vastaan, että lapsille kerrotaan kaikkia rakastavasta taivaallisesta Isästä, Jeesuksesta, suojelusenkeleistä yms. Perhekerhoissa käy yleisesti sellaisiakin äitejä, jotka ei ole ns. uskovaisia eikä käy kirkossa. 

Kyllä ja vielä 66v:näkin juuri vähän aikaa sitten.

Kaikista ei tule sielunsiskoja, jotkut pysyvät ystävinä hetken ja toiset vuosia ja vuosikymmeniä.

Äititutuista tuli hyviä ystäviä kun lapset kasvoivat, joka viikko ollaan yhteydessä ja kun olemme Suomessa tavataan usein.

Työkavereistakin tuli läheisiä, löysin sielunsiskoni vuonna -93 ja "tyttöviisikko" vv 2008-2014 pitää yhä yhteyttä ja tapaa. 

Joskus ihmisiä tapaa toisella puolella maailmaa ja tiet yhdistyvät lopuksi elämää. Koulukavereistakin toistakymmentä on yhä elämässäni päivittäin vaikka pääsimme ylioppilaiksi v 79

Aloitin opinnot yliopistossa lähes nelikymppisenä. Sain ystäviä, nuorempia ja itseni ikäisiä, pari läheistäkin. Nyt kun olemme kaikki valmistuneet jo ajat sitten, on näistä ystävistä muistona enää numero puhelimessa, jos sitäkään. Puolisoni on opiskellut parikymppisenä, ja hänellä on yhä yhteys kurssikavereihinsa.

Työpaikalta, lounasravintolan kassajonosta,...

Yliopistosta jäi muutama, sitten Lasten kautta, uusista omaktotalonaapureista, harrastuksista useammankin, työpaikalta, koiran kautta jne. Lisäksi on vanha kaveripiiri vielä kotipaikkakunnalla joita nähdään kun käyn sielläpäin. 

Kannattaa aloittaa harrastuksia, siellä tutustuu. Mennä vaikka kirjakerhoon tai vapaaehtoishommiin jne jos liikuntajutut ei ole oma juttu. 

N50