Koivunlehti Osuuspankin uusi verkkopankki/ yrittäjänä
Haluaisin kuulla muiden mielipiteitä toimia yrittäjänä tämän uudistuneen ohjelman kanssa! Itsellä mitta aivan täynnä, täysin kömpelö, epälooginen, tehty asiat monen klikkauksen taakse. Täynnä virheblugeja. Tilitapahtuma rivit aukeavat väärään paikkaan, laskujen maksut todella kankeita, maksupohjat ihan perseestä ei pysty tallentamaan maksamaansa laskua päivitetyksi pohjaksi. Hidas käyttää, todella ärsyttävää tarkistaa asioita. Eräpäivämuutoksessa päivä ei muutu mihin haluat vaan lähimpään pankkipäivään (ei kuitenkaan herjaa asiasta). Luulin siirtäväni tuhansien eurojen rahasumman verkkopankin sisällä toiselle omalle tililleni, olin katsonut pilkkuvirheen, eikä saldo riittänytkään mutta siitä huolimatta eteni muuten normaalisti, eli pyysi tunnistautumaan mobiilista tekstarivarmistuksen kera, siirto näytti normaalilta, vaikka olisi pitänyt herjata kateriittävyyttä. Ihmettelin seuraavana päivänä kun tilillä ei ollutkaan rahaa ( maksu oli siirtynyt erääntyviin maksuihin tulevalla viikolla), kyseessä ei siis ollut laskun maksu, vaan rahasiirto tililtä toiselle saman verkkopankin sisällä….. siis mitä ….ttua? Tai kun maksan laskun, tulee ilmoitus, maksu vahvistettu ja heti perään samaan näkymän punaisella virheilmoitus, mutta silti maksu oli onnistunut. Jokainen klikkaus ja tarkistus maksaa sen 0,15€ + muut palvelumaksut päälle. Vainohaista asioiden tarkistelua, mutta aiheellista kylläkin. Palvelumaksut joka kk 150-450€/ kk per jokaista yritysta kohden….
Kommentit (4)
Nyt ei mummo ymmärtänyt yhtään mitään
Korjaan eli nykyinen POP pankki siis kyseessä