Professori: Tekoäly uhkaa tehdä tieteellisen tutkimuksen ja tutkimusten julkaisun tarpeettomaksi

Vierailija kirjoitti:

tekoälyn auttaa muutakin kuin tiedettä. Esimekiksi taideala. Ennen kirjan, laulun, sävellyksen tai näytelmän tekemiseen saattoi mennä vuosia, nykyisin voit pyytää sitä tekoälyltä ja se tuottaa muu muassa valmiin kokonaisen kirjan alle tunnissa.

Tekoäly pystyy tuottamaan taiteen alaan laskettavia teoksia. Taiteeksi ei kuitenkaan kutsuta pelkästään sitä lopputulosta, vaan myös sitä inhimillistä prosessia, jonka aikana taideteos syntyy. Siihen prosessiin tekoälyllä ei ole paljoakaan annettavaa, koska tekoäly ei ainakaan vielä kykene inhimilliseen (tunnetiloja sisältävään) prosessiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekoälyn ja netin suurin hyöty on kuitenkin ollut turhien ja tyhmien kysymysten vähentyminen kun ihmisten ei enää tarvitse häiritä ja kysyä asiaa toisiltaan vaan voi ohjata toisen kysymään Googlelta tai tekoälyltö jos ei tiedä ja jättää ihmiset kerrankin rauhaan.

Toinen on artikkelit. Monet mediat kuten Yle ja Hesari kirjoittaa turhan pitkiä uutisia. Mutta kun syötää  artikkelin tekoälyyn ja pyytää tiivistämään sen kahteen virkkeeseen säästyy turhalta vaivalta.

Se on tekoälylle helppo tehtävä, sillä loihan se itse sekä Ylen että Hesarin pitkät liirumlaarumit. Tekoälylle riittä kun se palaa omiin ranskalaisiin viivoihinsa.

Vierailija kirjoitti:

Koko tekoälyhype muistuttaa 70- luvun alkupuolen "vallankumousta", kun lapset sai kouluun taskulaskimen. Silloin tiedettiin varmaksi, että parinkymmenen vuoden kuluttua kukaan ei enää osaa eikä tarvitse päässälaskua?

Noh oliko ne muka väärässä?

Vierailija kirjoitti:

Käytännössä jokaisen tutkijan tehokkuus kasvaa, kun aikaa ei mene niin paljon tiedon ja julkaisujen seulomiseen. On kuin jokaisella tutkijalla olisi assistenttiarmeija seulomassa tietoa ja etsimässä asiayhteyksiä. Tutkija sitten testaa ja tarkistaa onko löydökset päteviä.

 

En kaipaa sitä aikaa, kun julkaisutietokannoista etsittiin manuaalisesti hakusanoilla tietoa, metsästettiin artikkeli (painettuna tai jos hyvin kävi niin digimuodossa) ja siinä sitten joko oli tai ei tietoa josta oli hyötyä omaan tutkimukseen. Tuollaisessa kaikenlainen automaatio on avuksi.

Ah, niitä aikoja - ensin piti varata yksi niistä kirjaston 2-3 työasemasta, joissa oli sellainen kallis harvinaisuus kuin CD-ROM -asema - sitten sai käyttää aikaa haeskellessa tekstipohjaisten käyttöliittymien (jokaisella viittaustietokannalla tietysti oma) artikkeleita - sopivalta tuntuvat kirjattiin sitten muistivihkoon ja lopuksi kipaistiin kellariin arkistotiloihin katsomaan löytyisvätkö haetut julkaisut varastosta - jos ei, niin sitten piti kirjastohenkilökunnan kanssa selvitellä saisiko sen kaukolainaan jostain toisesta kirjatosta.

Sitten vielä artikkelin submittauksesta siihen, että se oli painettuna lehdessä ja lehti jaeltuna maailmalle, meni aika yleisesti parikin vuotta - ja viitetietokannoissa tiedot julkaisuista olivat yleensä vähintään vuoden vanhoja. Uusi tieto olikin niihin aikoihin yleensä vähintään kolme vuotta vanhaa ja kaikenlaiset verkostot hyvin oleelliisia tiedon (ja huhujen) levityksessä.