Hekalta asuu porsastelijoita ja taloihin palkattiin vartijat
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012295773.html
Roskat levitellään
Paikat rikotaan
Nurkkiin kustaan niin kuin aavikolla
Kommentit (26)
Meillä on Tampereella vartiointi avaamassa kerrostalon ovia. Mutta vartijat ravaavat eniten lähikaupassa ja vuokrataloilla, ei täällä. 🤠
Unelma, kohta saadaan Palestiinassa tutut piikkilanka-aidat ja YLE voi ihannoida muslimien itsenäistymistaistelua.
Juu, aikanaan malmilla naapurin n*sti kulki kämppäänsä kavereineen useemmin parvekkeiden kukkakehikoiden kautta kuin ovestaan. Kolmanteen kerrokseen. Poistin oitis eka session nähtyäni oman parvekkeeni kehikot mitään hekalta kyselemäti.
Lauma kulttuurivieraita piti talvipakkasilla bileitä talon pyykkituvassa. Yotä päivää. Osa tietenkin sammui aika ajoin pitkin lattioita. Kattelin touhuja muutaman kuukauden ja onneksi pääsin veke sieltä yksityiselle halpaan asuntoon. En kysele hekalta enää ikinä mitään.
Lemmikeillä on lemmikkien tavat. Ei ole opetettu sisäsiisteiksi.
Vierailija kirjoitti:

Ai että mitä luksusta:3
Täällä sama homma. Ajoittain ja alussa täällä oli hyvinkin rauhallista. Nykyisin on remontoitu asuntoja yli vuosi (joka kuukausi joku remppa josta aiheutuu häiritsevää mekkalaa kun reksapenat mölisee rapussa ja ramppaa ja poraa ym) sitten on kersoja jotka leikkii rappukäytävässä, rymisevät mm portaita alas ja huutavat ja roskaavat. Hissiremontin jälkeen meni viikko niin joku oli raapustanut siihen liukuoveen että "f U C K" ja vaikka rappiotaidetta arvostankin niin kyllä tuollainen pistää miettimään.
Harkitsen vuokranalennuspyyntöä meluhaitan vuoksi. Ei pysty keskittymään etätöihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, aikanaan malmilla naapurin n*sti kulki kämppäänsä kavereineen useemmin parvekkeiden kukkakehikoiden kautta kuin ovestaan. Kolmanteen kerrokseen. Poistin oitis eka session nähtyäni oman parvekkeeni kehikot mitään hekalta kyselemäti.
Lauma kulttuurivieraita piti talvipakkasilla bileitä talon pyykkituvassa. Yotä päivää. Osa tietenkin sammui aika ajoin pitkin lattioita. Kattelin touhuja muutaman kuukauden ja onneksi pääsin veke sieltä yksityiselle halpaan asuntoon. En kysele hekalta enää ikinä mitään.
Ai että mitä luksusta:3
Se on sitä elämämmakusta rinnakkaiseloa!
Vierailija kirjoitti:
Lemmikeillä on lemmikkien tavat. Ei ole opetettu sisäsiisteiksi.
Lisää rahaa kotoutukseen!
Vierailija kirjoitti:
Unelma, kohta saadaan Palestiinassa tutut piikkilanka-aidat ja YLE voi ihannoida muslimien itsenäistymistaistelua.
Keisarinnaksi nousee afkaani-muslimi.
Vierailija kirjoitti:
Lemmikeillä on lemmikkien tavat. Ei ole opetettu sisäsiisteiksi.
Itse asuin Hekan, silloisissa "Stadin kämpissä", 00-luvun alussa. Tällöin meno oli ainakin Pohjois-Helsingissä melko asiallista. Muutamia spurguja ja ehkä n. yksi narkki koko yhtiössä. Valtaosa pienituloisia perusduunareita ja lapsiperheitä.
Kävin jokin aika sitten tuolla vanhalla asuinalueellani fillarilla. Oli kuin olisi toiseen maanosaan matkannut.
Täällä taas heikkolahjaiset syyttelevät maahanmuuttajia. Levottomassa talossa asuvana voin kertoa että oikea ongelma ovat sekakäyttäjä-kantikset, kaiken ikäiset. Syrjäytyneet työttömät juopot bailaavat öisin, kun mitään velvollisuuksia ei päivisin ole. Seinänaapuristamme karkotettiin yksi noin kolmekymppinen deeku hiljattain. Yöt rauhoittuivat, mutta meno siirtyi muutamaa kerrosta alaspäin toiseen asuntoon. Sama remmi, samat ongelmat, eri kerros.
On meillä pari mamutaustaistakin talossa kyllä. Toinen kyselee hississä kuulumisia ja lauleskelee hiljaa itsekseen, toinen ulkoiluttaa kissaa pihalla iltaisin.
Selleista se heseily on. Arkadianmäeltä valuu herrojen käytöstavat kuin leivän muruset ympäristöönsä.
Jos nyt tarkkoja ollaan niin kolme lyhyttä käyntiä vuorokaudessa ei oikeastaan ole vartiointia vaan lähinnä katsotaan onko talot vielä pystyssä pari kertaa päivässä. Niinä aikoina kuin nuo ei ole paikalla kerkiää tapahtumaan miljoona asiaa. Eli kaupunki leikkii tekevänsä jotain muttei halua oikeasti tehdä mitään mikä maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä taas heikkolahjaiset syyttelevät maahanmuuttajia. Levottomassa talossa asuvana voin kertoa että oikea ongelma ovat sekakäyttäjä-kantikset, kaiken ikäiset. Syrjäytyneet työttömät juopot bailaavat öisin, kun mitään velvollisuuksia ei päivisin ole. Seinänaapuristamme karkotettiin yksi noin kolmekymppinen deeku hiljattain. Yöt rauhoittuivat, mutta meno siirtyi muutamaa kerrosta alaspäin toiseen asuntoon. Sama remmi, samat ongelmat, eri kerros.
On meillä pari mamutaustaistakin talossa kyllä. Toinen kyselee hississä kuulumisia ja lauleskelee hiljaa itsekseen, toinen ulkoiluttaa kissaa pihalla iltaisin.
Kaveri asuu Hekan kämpässä ja hänen lisäkseen talon nimitaulusta löytyy tasan yksi toinen kotimainen sukunimi.
Muut ovat keskenään hyvin samankalaitaisia ja viittaavat Lähi-Itään sekä Afrikkaan.

Pesutuvassa saa vanhukset yllätysrakastamista

Hekan taloissa asuu enää korkeintaan kaks kantasuomalaista. Se on totta, että ne on kyllä deekuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä taas heikkolahjaiset syyttelevät maahanmuuttajia. Levottomassa talossa asuvana voin kertoa että oikea ongelma ovat sekakäyttäjä-kantikset, kaiken ikäiset. Syrjäytyneet työttömät juopot bailaavat öisin, kun mitään velvollisuuksia ei päivisin ole. Seinänaapuristamme karkotettiin yksi noin kolmekymppinen deeku hiljattain. Yöt rauhoittuivat, mutta meno siirtyi muutamaa kerrosta alaspäin toiseen asuntoon. Sama remmi, samat ongelmat, eri kerros.
On meillä pari mamutaustaistakin talossa kyllä. Toinen kyselee hississä kuulumisia ja lauleskelee hiljaa itsekseen, toinen ulkoiluttaa kissaa pihalla iltaisin.
Kaveri asuu Hekan kämpässä ja hänen lisäkseen talon nimitaulusta löytyy tasan yksi toinen kotimainen sukunimi.
Muut ovat keskenään hyvin samankalaitaisia ja viittaavat Lähi-Itään sekä Afrikkaan.
Harvoissa stadin uusissa eli hekan taloissa suomalaisia asuu eiköhän ne mene suurin osa kelaturisteille ja halpatyövoimalle.
Ihanaa woke-meninkiä.
Syväitse!