Kamalimmat treffisi? Tulin juuri kävelytreffeiltä.
Tulin juuri kävelytreffeiltä ja nyt vähän naurattaa, vaikka äsken ei naurattanut.
Sovittiin miehen kanssa nimenomaan kävelytreffit. Minä ajattelin, että kävellään rauhallisesti jossain, jutellaan ja ehkä juodaan kahvit matkan varrella. Pukeuduin siis farkkuihin ja svetariin, laitoin hiuksiin laineet ja otin termariin kahvia sekä kaksi mukia. Ihan tavalliset rennot treffit mielessä.
Mies ilmestyy paikalle kirkkaanvärisessä juoksutakissa ja juoksutrikoissa. Siinä vaiheessa näin hänen naamastaan, että hän oli ilmeisesti kuvitellut jotain aivan muuta. Oma naama valahti puolestaan siinä kohtaa, kun tajusin, että hän oli ehkä tullut paikalle juoksulenkille.
No, lähdettiin sitten kävelemään. Tai siis mies lähti kävelemään ja minä yritin pysyä perässä. Hän käveli aivan järkyttävää vauhtia, enkä pysynyt tahdissa. Meillä on sen verran pituuseroa, että hänen yksi askeleensa oli suunnilleen minun kaksi. Yritin siinä sitten jutella hengästyneenä ja kipittää vieressä.
Treffien lopuksi hän vain totesi tyyliin "heippa" ja ilmoitti, että hän haluaa vielä juosta tämän lenkin pari kertaa.
Siis anteeksi mitä? 😂
Kommentit (487)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmisen kanssa tarvitse natsata, jotta normaali ihminen kävelee samaan tahtiin.
Toteutuuko tämä siis muidenkin tuntemattomien kanssa kadulla vai aktivoituuko tämä automaattinen ”hyvän ihmisen” toiminto vain treffeillä?Se aktivoituu jos olet jonkun seurassa. Ainakaan itse en koe olevani jokaisen kadulla kulkevan tuntemattoman ihmisen seurassa.
Joku random epäkiinnostava henkilöhän treffiseurakin on. Miksi miehen pitäisi seisahtua odottamaan jotain kipittävää naista? Eiköhän jokainen seuralaisensa mukaan askeleensa sovitakin, tuossa kyse oli selvästi ihan siitä että ei kohteliaisuuttaan sanonut, että kävelen yksin, kiitos. Ihan lusi pakollisen osion ja jatkoi elämäänsä. Ap koki kolhun eikä voi myöntää, että hän ei kiinnostanut.
Ei ole. Osoittautuipa toinen osapuoli kiinnostavaksi tai ei, jos olet sopinut tapaamisen hänen kanssaan hän ei ole "random henkilö".
Kertoo suuresta sivistymättömyydestä ja itsekeskeisyydestä, jos käytöstapoja löytyy ainoastaan silloin kun toinen osapuoli erityisesti miellyttää itseä.
Ehkä tuo on yksi syistä miksi joku on ilman kumppania? Jos se, että toinen ei kiinnostu syystä tai toisesta, on noin paha paikka, syy löytyy peilistä, itsetunnosta, ei siitä toisesta. Ei se ole itsekeskeisyyttä tai sivistymättömyyttä että ei muokkaa omaa käytöstään toisen odotusten mukaisesti. Se sen sijaan on, että kuvittelee toisen toimivan kuten itse haluaa.
Koko inhimillinen yhteiskunta perustuu siihen, että muokkaamme käytöstämme toistemme mukaan, sinäkin teet niin jatkuvasti vaikka et nyt tästä asiasta olekaan samaa mieltä. Ongelma ei tässä tarinassa ollut siinä löytyikö kiinnostusta vai ei, vaan siinä miten sivistynyt ja mukava ihminen vähintään ottaa toisen huomioon vaikka sitä kiinnostusta ei olisikaan.
Tarkennuksena vielä: näin siis muutenkin, ei vain silloin kun etsitään kumppania. Ihmisestä kertoo paljon se, miten hän käyttäytyy sellaisia henkilöitä kohtaan, jotka eivät häntä kiinnosta tai voi häntä hyödyttää. Tyypillisenä esimerkkinä tästä on klassisesti se, kuinka käyttäydyt hierarkiassa sinua alempana olevia kohtaan.
Treffeillä nyt käydään ihan puhtaasti sen kiinnostuksen vuoksi. On silkkaa paskaa vaatia toista kiertymään rullalle yksien treffien ajan. Ei ne kerro ihmisestä kokonaisuutena yhtään mitään. Nuo treffit olivat pettymys myös sille miehelle,, kyllä hänkin sen saa ilmaista vaikka sitten sillä, että pyrkii lopettamaan ne mahdollisimman pian nopeammin kävelemällä. Heti on akkalauma puhisemassa ja syyttämässä narsistiksi, idiootiksi ja sivistymättömäksi.
Kyse ei ole mistään rullalle kiertymisestä vaan ihan normaalista, suurimmalle osalle luonnostaan tulevasta käytöksestä. Toki jos muiden huomioon ottaminen tuntuu jatkuvasti kovalta ponnistukselta ja rullalle kiertymiseltä mikäli siihen ei ole jotain erityistä insentiiviä, niin voi olla aika raskasta. Mutta silloin kannattaisi ehkä miettiä, onko oikeastaan edes ihminen jolle muiden kanssa eläminen on se oikea ratkaisu. Kannattaako silloin pyrkiä vielä parisuhteeseenkin ja hankkimaan perhettä? Silloin väistämättä joku kärsii, pahimmillaan lapset. Enkä liioittele, on valitettavasti kokemusta tästä lapsen asemassa.
Kyllä, valitettavasti tuollainen ajattelutapa ja käytös kertoo myös ihmisestä kokonaisuutena jotain. Ei, ei ole kypsän aikuisen ihmisen käytöstä ilmaista pettymystään noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh naiset motkottaa jos mies kävelee eritahtiin varsinkin jos pitkään ollu yhessä ja sanoo ettei halua näyttäytyä oman naisensa kanssa jos kävelee eritahtiin. Mä itse puhtaasti saatan olla ajatuksissani ja sillon mun tahti kiihtyy enkä edes huomaa itse sitä. Kait se nainen on aikuinen ja saa suunsa auki ja sanoo et nyt kävelet liian kovaa tai sitten pidetään kädestä kiinni.
Aikuinen mies osaa kävellä samaan tahtiin kuin seuralainenkin.
Osaa tietenkin, mutta on kyllä melko lapsellista vaatia sitä jollain prinsessa-kortilla. Ap mokasi nuo treffit alkuunsa ihan itse, miksi miehen olisi pitänyt hänen tahdissaan kulkea?
Kuulostat unelmakumppanilta.
Itseasiassa kyllä. Pidätkö sitä jotenkin viehättävänä, että toinen vaatii ja vaatii antamatta itse mitään takaisin? Tai sitä, että on niin epävarma itsestään, että kääntää kaiken toisen syyksi?
Apn tarina olisi ollut ihan erilainen, jos hän olisi sanonut että ”Minä käsitin ihan väärin ja menin paikalle termari kainalossa” tai ”Sanoin hänelle että haluaisin tutustua jutellen ja en nyt pysy perässä” tai mitä tahansa muuta kuin käytännössä ”Vttu mikä mies, kun ei tajunnut mitä mä halusin ja miten mä kävelin ja mun lyhyet jalat ja mun odotukset ja mun hiukset”.
Aikamoinen turn off sukupuolesta huolimatta.Olet kävelevä red flag.
Saatpa ajatella niin. Olen onnellisesti naimisissa, meillä on lapsia ja mulla on upea mies. Ehkä voisin näin naisena naiselle antaa sellaisen vinkin, että mies ei viehäty siitä, että saa olla naisen orja eikä siitä, että nainen ei kykene itsereflektioon. Onnea matkaan!
Sinusta ei taida olla neuvojen antajaksi.
Ihan asiaahan hän puhui. Onko yllättävää että sä et sitä tajua? Ei ole.
Yhä useampi nainen jää yksin juuri siksi, että he eivät kykene ottamaan toista huomioon mitenkään muutoin kun sitä kautta, että miten hyvin mies peilaa hänen ajatuksiaan. Kummasti ne naiset, jotka eivät ole prinsessa-syndroomansa tai isäongelmiensa vuoksi ehdottomia, ovat sen onnensa löytäneet.
Ap ja sinä jatkatte nyt sen tossun etsimistä, ehkä se vielä tulee vastaan.
"Hän" puhuu? Itseesihän sinä viittaat.

:D Send help.
Miksi deittikumppani olisi epäkiinnostava random ihminen? Miksi mies oli niillä treffeillä? Ja ei tarvitse seisahtua odottamaan jos säätää vauhtinsa toisen tahtiin kuten terveet ihmiset tekevät. :D Liekö ihme että Suomessa pariutuminen sakkaa.
Niin kauan kunnes sä tapaat sen tyypin, saatat ollakin kiinnostunut, mutta tossahan se apn aloituksessa selvisi, että kiinnostus loppui heti treffien aluksi. Jos naisella on odotus, että mies toki just hänen sipsutukseensa säätää askeleensa, aika monta kertaa saa pettyä.
Tuskin kovin montaa kertaa; ainakin oman kokemukseni mukaan suuri, ellei jopa suurin osa miehistä osaa kuitenkin perus käytöstavat. Onneksi.
Apko osasi? Ei tuossa mies tehnyt mitään väärää. Ei tullut juttuun ja sillä hyvä. Jos tuollaisesta mielensä pahoittaa, on kyllä sen verran prinsessa että tuskin on ihan heti matchinsa löytämässä.
Aapeehän yritti parhaansa mukaan keskustella niillä treffeillä. Se on perinteisesti ollut tapana että tutustutaan kun ekaa kertaa tavataan tarkoituksena ehkä löytää parisuhde tai seksiä.
Ja mies kuunteli. Tuossa se mies nyt vaan ei halunnut tutustua, mikä on tosi ok.
Totta kai se on ok, mutta on aggressiivisen epäkohteliasta harppoa edellä kun toinen yrittää keskustella.
Vai niin. On myös erittäin epäkohteliasta vaatia mieheltä kiinnostusta tai treffeistä nauttimista. Eipä tulisi mieleenkään asettaa itseään toisen yläpuolelle vaatimuksineen. Jos toista ei kiinnosta mun jutut tai kävelyt, sittenpä ei kiinnosta. Naislapselta ap kuullostaa.
Nyt taidan mennä trolliin, mutta nauttimista ei keneltäkään voi vaatia, se on totta. :D Käytöstapoja voi odottaa. Mies varmaan tiesi itsekin että aina treffeillä ei natsaa, se riski on olemassa. Silti voi edes yrittää käyttäytyä kuin aikuinen ihminen.

Mikä esti apta toimimasta toisin? Onko apn käytös aikuismaista?
Tässähän oli kyse nimenomaan siitä, että ap oli ymmärtänyt asian eritavalla kuin tuo mies eikä pystynyt käsittämään, että miehessä ei ollut se vika.
Kyllä se on toisen puolesta rullalle kiertymistä, että huolimatta siitä mitä itse haluaisi, tekee kuten toinen haluaa. Toivottavasti seuraavalla kerralla tuo mies kohtaa naisen, joka toteaa, että ei hitsit, mähän olen väärin varustautunut, mennäänkö kuitenkin johonkin muualle ja ensi kerralla laitan kunnon vaatteet.

Ja ennen kuin alat olkiukkoilla isäongelmien sokaisevasta vaikutuksesta kaikkeen: omassa tapauksessani ei ollut kyse isästä, enkä ole missään kohtaa sanonut ettei tätä asennetta voi olla molemmilla sukupuolilla. Tässä ap:n tarinassa ongelmakäytös kuitenkin on miehen puolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmisen kanssa tarvitse natsata, jotta normaali ihminen kävelee samaan tahtiin.
Toteutuuko tämä siis muidenkin tuntemattomien kanssa kadulla vai aktivoituuko tämä automaattinen ”hyvän ihmisen” toiminto vain treffeillä?Se aktivoituu jos olet jonkun seurassa. Ainakaan itse en koe olevani jokaisen kadulla kulkevan tuntemattoman ihmisen seurassa.
Joku random epäkiinnostava henkilöhän treffiseurakin on. Miksi miehen pitäisi seisahtua odottamaan jotain kipittävää naista? Eiköhän jokainen seuralaisensa mukaan askeleensa sovitakin, tuossa kyse oli selvästi ihan siitä että ei kohteliaisuuttaan sanonut, että kävelen yksin, kiitos. Ihan lusi pakollisen osion ja jatkoi elämäänsä. Ap koki kolhun eikä voi myöntää, että hän ei kiinnostanut.
:D Send help.
Miksi deittikumppani olisi epäkiinnostava random ihminen? Miksi mies oli niillä treffeillä? Ja ei tarvitse seisahtua odottamaan jos säätää vauhtinsa toisen tahtiin kuten terveet ihmiset tekevät. :D Liekö ihme että Suomessa pariutuminen sakkaa.
Niin kauan kunnes sä tapaat sen tyypin, saatat ollakin kiinnostunut, mutta tossahan se apn aloituksessa selvisi, että kiinnostus loppui heti treffien aluksi. Jos naisella on odotus, että mies toki just hänen sipsutukseensa säätää askeleensa, aika monta kertaa saa pettyä.
Tuskin kovin montaa kertaa; ainakin oman kokemukseni mukaan suuri, ellei jopa suurin osa miehistä osaa kuitenkin perus käytöstavat. Onneksi.
Apko osasi? Ei tuossa mies tehnyt mitään väärää. Ei tullut juttuun ja sillä hyvä. Jos tuollaisesta mielensä pahoittaa, on kyllä sen verran prinsessa että tuskin on ihan heti matchinsa löytämässä.
Aapeehän yritti parhaansa mukaan keskustella niillä treffeillä. Se on perinteisesti ollut tapana että tutustutaan kun ekaa kertaa tavataan tarkoituksena ehkä löytää parisuhde tai seksiä.
Ja mies kuunteli. Tuossa se mies nyt vaan ei halunnut tutustua, mikä on tosi ok.
Totta kai se on ok, mutta on aggressiivisen epäkohteliasta harppoa edellä kun toinen yrittää keskustella.
Vai niin. On myös erittäin epäkohteliasta vaatia mieheltä kiinnostusta tai treffeistä nauttimista. Eipä tulisi mieleenkään asettaa itseään toisen yläpuolelle vaatimuksineen. Jos toista ei kiinnosta mun jutut tai kävelyt, sittenpä ei kiinnosta. Naislapselta ap kuullostaa.
Nyt taidan mennä trolliin, mutta nauttimista ei keneltäkään voi vaatia, se on totta. :D Käytöstapoja voi odottaa. Mies varmaan tiesi itsekin että aina treffeillä ei natsaa, se riski on olemassa. Silti voi edes yrittää käyttäytyä kuin aikuinen ihminen.
Mikä se suuri vääryys nyt siis oli? Oli kävelyllä, mutta olisikin pitänyt apta kuunnella lompsien vai? Syystä että?
Miksi ap ei muokannut omaa toimintaansa?

Pick me much?
Treffeillä kuin treffeillä yleensä jutellaan ja tutustutaan.
Jos etsii pelkkää lenkkiseuraa niin sitä ei kutsuta treffeiksi.
Montako vastausta olet saanut otsikon kysymykseesi 😁? Vauvapalsta ei koskaan petä.

Ap nimenomaan yritti kaikesta huolimatta saada treffit sujumaan molempien kannalta mahdollisimman mukavasti, vaikka osapuolet olivat lähteneet niin eri odotuksin liikkeelle. Mies ei yrittänyt.
Ketjussa on myös tarina, josta käy ilmi miten tällainen tilanne hoidetaan onnistuneesti. Siihen kuitenkin tarvitaan kaksi ihmistä joilla on halu ottaa toinenkin huomioon, kiinnostuksen tasosta riippumatta, ja muuttaa hankala lähtötilanne mahdollisimman hyväksi. Nämä ovat niitä oikeasti mukavia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
"Miksi sopia kävelytteffit, jos ei ole tarkoitus kävellä? Haahuilutreffit sellaiset on."
Kävellä voi muutenkin kuin verenmaku suussa. Eikä kahville pysähtyminenkään ole kiellettyä.
Eiköhän tuollainen tollo ryystä sen kahvinsakin pikavauhtia naamaansa ja ajattele, että minä voitin, jonka jälkeen onkin valmis lähtemään.
Ei kaikista vaan ole parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmisen kanssa tarvitse natsata, jotta normaali ihminen kävelee samaan tahtiin.
Toteutuuko tämä siis muidenkin tuntemattomien kanssa kadulla vai aktivoituuko tämä automaattinen ”hyvän ihmisen” toiminto vain treffeillä?Se aktivoituu jos olet jonkun seurassa. Ainakaan itse en koe olevani jokaisen kadulla kulkevan tuntemattoman ihmisen seurassa.
Joku random epäkiinnostava henkilöhän treffiseurakin on. Miksi miehen pitäisi seisahtua odottamaan jotain kipittävää naista? Eiköhän jokainen seuralaisensa mukaan askeleensa sovitakin, tuossa kyse oli selvästi ihan siitä että ei kohteliaisuuttaan sanonut, että kävelen yksin, kiitos. Ihan lusi pakollisen osion ja jatkoi elämäänsä. Ap koki kolhun eikä voi myöntää, että hän ei kiinnostanut.
:D Send help.
Miksi deittikumppani olisi epäkiinnostava random ihminen? Miksi mies oli niillä treffeillä? Ja ei tarvitse seisahtua odottamaan jos säätää vauhtinsa toisen tahtiin kuten terveet ihmiset tekevät. :D Liekö ihme että Suomessa pariutuminen sakkaa.
Niin kauan kunnes sä tapaat sen tyypin, saatat ollakin kiinnostunut, mutta tossahan se apn aloituksessa selvisi, että kiinnostus loppui heti treffien aluksi. Jos naisella on odotus, että mies toki just hänen sipsutukseensa säätää askeleensa, aika monta kertaa saa pettyä.
Tuskin kovin montaa kertaa; ainakin oman kokemukseni mukaan suuri, ellei jopa suurin osa miehistä osaa kuitenkin perus käytöstavat. Onneksi.
Apko osasi? Ei tuossa mies tehnyt mitään väärää. Ei tullut juttuun ja sillä hyvä. Jos tuollaisesta mielensä pahoittaa, on kyllä sen verran prinsessa että tuskin on ihan heti matchinsa löytämässä.
Aapeehän yritti parhaansa mukaan keskustella niillä treffeillä. Se on perinteisesti ollut tapana että tutustutaan kun ekaa kertaa tavataan tarkoituksena ehkä löytää parisuhde tai seksiä.
Ja mies kuunteli. Tuossa se mies nyt vaan ei halunnut tutustua, mikä on tosi ok.
Totta kai se on ok, mutta on aggressiivisen epäkohteliasta harppoa edellä kun toinen yrittää keskustella.
Vai niin. On myös erittäin epäkohteliasta vaatia mieheltä kiinnostusta tai treffeistä nauttimista. Eipä tulisi mieleenkään asettaa itseään toisen yläpuolelle vaatimuksineen. Jos toista ei kiinnosta mun jutut tai kävelyt, sittenpä ei kiinnosta. Naislapselta ap kuullostaa.
Nyt taidan mennä trolliin, mutta nauttimista ei keneltäkään voi vaatia, se on totta. :D Käytöstapoja voi odottaa. Mies varmaan tiesi itsekin että aina treffeillä ei natsaa, se riski on olemassa. Silti voi edes yrittää käyttäytyä kuin aikuinen ihminen.
Mikä se suuri vääryys nyt siis oli? Oli kävelyllä, mutta olisikin pitänyt apta kuunnella lompsien vai? Syystä että?
Miksi ap ei muokannut omaa toimintaansa?
Ap:han muokkasi, kun hän kiihdytti vauhtiaan ja yritti parhaansa mukaan pysyä miehen perässä (jostain käsittämättömästä syystä). Etkö ymmärrä lukemaasi ollenkaan? Se selittää paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh naiset motkottaa jos mies kävelee eritahtiin varsinkin jos pitkään ollu yhessä ja sanoo ettei halua näyttäytyä oman naisensa kanssa jos kävelee eritahtiin. Mä itse puhtaasti saatan olla ajatuksissani ja sillon mun tahti kiihtyy enkä edes huomaa itse sitä. Kait se nainen on aikuinen ja saa suunsa auki ja sanoo et nyt kävelet liian kovaa tai sitten pidetään kädestä kiinni.
Aikuinen mies osaa kävellä samaan tahtiin kuin seuralainenkin.
Osaa tietenkin, mutta on kyllä melko lapsellista vaatia sitä jollain prinsessa-kortilla. Ap mokasi nuo treffit alkuunsa ihan itse, miksi miehen olisi pitänyt hänen tahdissaan kulkea?
Kuulostat unelmakumppanilta.
Itseasiassa kyllä. Pidätkö sitä jotenkin viehättävänä, että toinen vaatii ja vaatii antamatta itse mitään takaisin? Tai sitä, että on niin epävarma itsestään, että kääntää kaiken toisen syyksi?
Apn tarina olisi ollut ihan erilainen, jos hän olisi sanonut että ”Minä käsitin ihan väärin ja menin paikalle termari kainalossa” tai ”Sanoin hänelle että haluaisin tutustua jutellen ja en nyt pysy perässä” tai mitä tahansa muuta kuin käytännössä ”Vttu mikä mies, kun ei tajunnut mitä mä halusin ja miten mä kävelin ja mun lyhyet jalat ja mun odotukset ja mun hiukset”.
Aikamoinen turn off sukupuolesta huolimatta.Olet kävelevä red flag.
Saatpa ajatella niin. Olen onnellisesti naimisissa, meillä on lapsia ja mulla on upea mies. Ehkä voisin näin naisena naiselle antaa sellaisen vinkin, että mies ei viehäty siitä, että saa olla naisen orja eikä siitä, että nainen ei kykene itsereflektioon. Onnea matkaan!
Naisena naiselle, toki. 😂 Sulla on vielä aika paljon harjoiteltavaa jos aiot olla edes jotenkin uskottava.
Ap ja treffimies olisivat voineet lähestyä väärinkäsitystä myös huumorilla. Ja aivan aluksi olisi tehty suunnitelma, miten treffit toteutetaan. Luontevinta olisi ollut etsiä jokin kiva kahvittelupaikka. Sen jälkeen mies olisi voinut lähteä juoksulenkilleen ja ap kävelylenkilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmisen kanssa tarvitse natsata, jotta normaali ihminen kävelee samaan tahtiin.
Toteutuuko tämä siis muidenkin tuntemattomien kanssa kadulla vai aktivoituuko tämä automaattinen ”hyvän ihmisen” toiminto vain treffeillä?Se aktivoituu jos olet jonkun seurassa. Ainakaan itse en koe olevani jokaisen kadulla kulkevan tuntemattoman ihmisen seurassa.
Joku random epäkiinnostava henkilöhän treffiseurakin on. Miksi miehen pitäisi seisahtua odottamaan jotain kipittävää naista? Eiköhän jokainen seuralaisensa mukaan askeleensa sovitakin, tuossa kyse oli selvästi ihan siitä että ei kohteliaisuuttaan sanonut, että kävelen yksin, kiitos. Ihan lusi pakollisen osion ja jatkoi elämäänsä. Ap koki kolhun eikä voi myöntää, että hän ei kiinnostanut.
:D Send help.
Miksi deittikumppani olisi epäkiinnostava random ihminen? Miksi mies oli niillä treffeillä? Ja ei tarvitse seisahtua odottamaan jos säätää vauhtinsa toisen tahtiin kuten terveet ihmiset tekevät. :D Liekö ihme että Suomessa pariutuminen sakkaa.
Niin kauan kunnes sä tapaat sen tyypin, saatat ollakin kiinnostunut, mutta tossahan se apn aloituksessa selvisi, että kiinnostus loppui heti treffien aluksi. Jos naisella on odotus, että mies toki just hänen sipsutukseensa säätää askeleensa, aika monta kertaa saa pettyä.
Tuskin kovin montaa kertaa; ainakin oman kokemukseni mukaan suuri, ellei jopa suurin osa miehistä osaa kuitenkin perus käytöstavat. Onneksi.
Apko osasi? Ei tuossa mies tehnyt mitään väärää. Ei tullut juttuun ja sillä hyvä. Jos tuollaisesta mielensä pahoittaa, on kyllä sen verran prinsessa että tuskin on ihan heti matchinsa löytämässä.
Aapeehän yritti parhaansa mukaan keskustella niillä treffeillä. Se on perinteisesti ollut tapana että tutustutaan kun ekaa kertaa tavataan tarkoituksena ehkä löytää parisuhde tai seksiä.
Ja mies kuunteli. Tuossa se mies nyt vaan ei halunnut tutustua, mikä on tosi ok.
Totta kai se on ok, mutta on aggressiivisen epäkohteliasta harppoa edellä kun toinen yrittää keskustella.
Vai niin. On myös erittäin epäkohteliasta vaatia mieheltä kiinnostusta tai treffeistä nauttimista. Eipä tulisi mieleenkään asettaa itseään toisen yläpuolelle vaatimuksineen. Jos toista ei kiinnosta mun jutut tai kävelyt, sittenpä ei kiinnosta. Naislapselta ap kuullostaa.
Nyt taidan mennä trolliin, mutta nauttimista ei keneltäkään voi vaatia, se on totta. :D Käytöstapoja voi odottaa. Mies varmaan tiesi itsekin että aina treffeillä ei natsaa, se riski on olemassa. Silti voi edes yrittää käyttäytyä kuin aikuinen ihminen.
Mikä se suuri vääryys nyt siis oli? Oli kävelyllä, mutta olisikin pitänyt apta kuunnella lompsien vai? Syystä että?
Miksi ap ei muokannut omaa toimintaansa?Pick me much?
Treffeillä kuin treffeillä yleensä jutellaan ja tutustutaan.
Jos etsii pelkkää lenkkiseuraa niin sitä ei kutsuta treffeiksi.
Tuskinpa mieskään vain lenkkiseuraa etsi vaan naista, joka pystyy tutustumaan (vähintään puhumaan) kävellessään.
Kaksi eri odotusta, kaksi eri toivetta ja vain apn oli oikea vai?
Vierailija kirjoitti:
Ap ja treffimies olisivat voineet lähestyä väärinkäsitystä myös huumorilla. Ja aivan aluksi olisi tehty suunnitelma, miten treffit toteutetaan. Luontevinta olisi ollut etsiä jokin kiva kahvittelupaikka. Sen jälkeen mies olisi voinut lähteä juoksulenkilleen ja ap kävelylenkilleen.
Näin juuri, paitsi että ap ei olisi lähtenyt kävelylle vaan kotiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Ap ja treffimies olisivat voineet lähestyä väärinkäsitystä myös huumorilla. Ja aivan aluksi olisi tehty suunnitelma, miten treffit toteutetaan. Luontevinta olisi ollut etsiä jokin kiva kahvittelupaikka. Sen jälkeen mies olisi voinut lähteä juoksulenkilleen ja ap kävelylenkilleen.
Mikä sitä miestä estää kävelemästä niissä vaatteissa? Normaali ihminen olisi naurahtanut väärinkäsitykselle ja kävellyt treffikumppaninsa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh naiset motkottaa jos mies kävelee eritahtiin varsinkin jos pitkään ollu yhessä ja sanoo ettei halua näyttäytyä oman naisensa kanssa jos kävelee eritahtiin. Mä itse puhtaasti saatan olla ajatuksissani ja sillon mun tahti kiihtyy enkä edes huomaa itse sitä. Kait se nainen on aikuinen ja saa suunsa auki ja sanoo et nyt kävelet liian kovaa tai sitten pidetään kädestä kiinni.
Aikuinen mies osaa kävellä samaan tahtiin kuin seuralainenkin.
Osaa tietenkin, mutta on kyllä melko lapsellista vaatia sitä jollain prinsessa-kortilla. Ap mokasi nuo treffit alkuunsa ihan itse, miksi miehen olisi pitänyt hänen tahdissaan kulkea?
Kuulostat unelmakumppanilta.
Itseasiassa kyllä. Pidätkö sitä jotenkin viehättävänä, että toinen vaatii ja vaatii antamatta itse mitään takaisin? Tai sitä, että on niin epävarma itsestään, että kääntää kaiken toisen syyksi?
Apn tarina olisi ollut ihan erilainen, jos hän olisi sanonut että ”Minä käsitin ihan väärin ja menin paikalle termari kainalossa” tai ”Sanoin hänelle että haluaisin tutustua jutellen ja en nyt pysy perässä” tai mitä tahansa muuta kuin käytännössä ”Vttu mikä mies, kun ei tajunnut mitä mä halusin ja miten mä kävelin ja mun lyhyet jalat ja mun odotukset ja mun hiukset”.
Aikamoinen turn off sukupuolesta huolimatta.Olet kävelevä red flag.
Saatpa ajatella niin. Olen onnellisesti naimisissa, meillä on lapsia ja mulla on upea mies. Ehkä voisin näin naisena naiselle antaa sellaisen vinkin, että mies ei viehäty siitä, että saa olla naisen orja eikä siitä, että nainen ei kykene itsereflektioon. Onnea matkaan!
Sinusta ei taida olla neuvojen antajaksi.
Ihan asiaahan hän puhui. Onko yllättävää että sä et sitä tajua? Ei ole.
Yhä useampi nainen jää yksin juuri siksi, että he eivät kykene ottamaan toista huomioon mitenkään muutoin kun sitä kautta, että miten hyvin mies peilaa hänen ajatuksiaan. Kummasti ne naiset, jotka eivät ole prinsessa-syndroomansa tai isäongelmiensa vuoksi ehdottomia, ovat sen onnensa löytäneet.
Ap ja sinä jatkatte nyt sen tossun etsimistä, ehkä se vielä tulee vastaan.
Minä olen naimisissa unelmieni miehen kanssa, mutta en ikinä kelpuuttaisi edes viiden minuutin seuraksi miestä joka ei osaa säätää kävelyvauhtiaan. Ajatuskin sellaisesta naurattaa. :D
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olisin ollut aloituksen miehelle hyvä treffikumppani. Olen pitkä ja kävelen kuulemma miesmäisesti pitkin askelin harppomalla. Yleensä liikun kodin ulkopuolella ulkoiluvaatteissa ja lenkkareissa enkä todellakaan meikkaa tai kiharra hiuksia. Termospulloa en edes omista, kahvia saa kahvilasta ja aamulla omassa kodissa, ilman vieraita tietenkin.
Sä et ois taas ap miehelle kelvannut. Miesmäinen harppova löntystäjä, ei kelpaa tuollaiselle gasellimiehelle.
Minä en löntystele. Olisin voinut kävellä samaa tahtia mitä mies.

Minäkin, näin ohiksena, mutta olisin silti lähtenyt kotiin jos treffikumppani olisi ilmestynyt paikalle jumppatrikoissa.