Kun neuvotaan, että ihmissuhteet, jotka koetaan taakaksi, katkaistaan ja jatketaan elämää

Vierailija kirjoitti:

Tämä "neuvo" on epäinhimillinen ja sairas. En hylännyt esim. vaikeasti alkoholisoitunutta äitiänikään koskaan täysin,vaikka en saanut häneltä hänen viimeisinä vuosinaan mitään muuta kuin ongelmia,vihaa ja lisästressiä elämääni. Vaikka hänen kuolemansa oli lopulta helpotus,rakastin häntä koko sydämestäni saamatta siltikään vastarakkautta. Et voi sanoa olevasi ihminen tai moraalinen,jos et ole valmis uhraamaan omaa hyvinvointiasi ja mukavuuttasi tärkeämpien arvojen vuoksi. En ole valmis sanomaan lapsilleni:jos joku ihminen on vaikea ja ongelmainen, hänellä ei ole ihmisarvoa, hänen elämänkokemuksensa ei merkitse mitään". Miksi sinä olet täällä? Nauttiaksesi kaikista materiaalisista/sosiaalisista eduista,joita elämä eteesi tuo vai ollaksesi aidosti merkityksellinen osa ihmisyyden kokemusta,joka sisältää kärsimystä? Kovin sairasta,tyhjää ja kylmää on tämä heikkojen hylkääminen nykyään-esivanhempamme eivät olisi tätä arvostaneet lainkaan. Kun elää kyllin kauan oppii, että antaessaan saa enemmän kuin ottaessaan.

Nykyään ihmiset välittävät vain omasta ydinperheestään. Heillä ei riitä ymmärrystä ja rakkautta sitä ulommaksi. Toki äitisi oli lähiomaisesi, joten siinä mielessä et ole erikoinen. Moni hylkää huonoksi kokemansa vanhemman, ovat katkeria eivätkä pidä yhteyttä. Voiko heitäkään syyllistää? Jos rakkautta ja välittämistä ei ole saanut, sitä ei voi antaakaan, kun ei ole mistä ammentaa. Eivät nämä täysin rakkaudettomia silti ole, kun omaa puolisoaan ja omia lapsiaan pystyvät rakastamaan.

Sit alkaa valitus kun ei oo ystäviä. Tai ne jäljellä olevat on niitä tyhjäpäitä, joilla ei tee mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vuoroin ollaan taakkana, vuoroin avuksi. Oikeat ihmissuhteet sen kestävät.

Itsekästä tuollainen välitön suhteiden katkaisu.

Joskus on tilanteita, ettei jaksa ylläpitää sitä ihmissuhdetta. Silloin sitä vaativa on oikeasti se itsekäs osapuoli.

"Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin." -suomal sananlasku

If I'm too much, go find less.

Vierailija kirjoitti:

Sit alkaa valitus kun ei oo ystäviä. Tai ne jäljellä olevat on niitä tyhjäpäitä, joilla ei tee mitään.

Ei ne lempatut, unohdetut, olleet oikeita ystäviä. Oikeasti ystävyys on harvinaista. Moni hengailee muiden kanssa vain siksi, kun ei kestä olla yksinkään. Uskon, että jokainen joka on heivannut jonkun taakan elämästään, on mielessään käynyt läpi, olenko mieluummin tämän ihmisen kanssa vai ilman häntä.

Minulla on tuttuja, joiden kanssa ei pidetä vuosiin minkäänlaista yhteyttä. Sitten kun heillä tulee jokin kriisi tai ero, he alkavat olla vimmatusti yhteydessä minuun. Kerran puhelimeni oli kaiken vapaa-aikani varattu kuukausia kun peräti kaksi halusi käydä eroaan läpi kanssani. 

Se hassu juttu noissa on, etteivät he yleensä kysy minun kuulumisiani. Terapiapuhelut lakkaavat kyllä sitten kun he löytävät seuraavan heilan. 

En tiedä, että lasketaanko nuo hiljaiset väliajat sitten ajanjaksoiksi milloin välit ovat poikki? 

Meinasin sanoa, että en, mutta mieshän se tosiaan jätti, kun sairastelin liikaa. Hyvä, että erottiin, sillä terveyteni koheni, kun alettiin elää erillään. Tämä tosin ei ole mikään trendijuttu eikä liity terapiapuheeseen, miehet ovat tehneet tuota niin kauan, kuin jaksan muistaa.

Kyllä: nuori sukulaiseni, jota rakastin kuin omaa lastani, käänsi minulle selkänsä vähän sen jälkeen, kun oli aikuistunut. Sitä ennen hän oli tärkeällä sijalla elämässäni, pienestä lapsesta asti. Kun hän oli pieni, retkeilimme ja matkustelimme yhdessä. Hän oli paljon minun elämässäni, koska varttui yksinhuoltajaperheessä. Toin matkoiltani hänelle jänniä tuliaisia ja ostin kaikenlaista, mitä hän tarvitsi. Kun hän täytti 18, hän sai haltuunsa säästämäni rahasto-osuuden, joka arvo oli lähemmäs 25 000 euroa. Noihin aikoihin huomasin, että hänellä ei ollut kaikki hyvin. Meille tuli riitoja, kun otin asian puheeksi. Lopulta hän joutui tahdonvastaiseen hoitoon. Vaikka asuin toisella paikkakunnalla, kävin kerran viikossa katsomassa ja pidimme joka päivä yhteyttä. Pian sen jälkeen, kun hän pääsi pois, hän julisti, ettei tarvitse elämäänsä "sukulaista, josta aiheutuu vain harmia". Siitä on kohta kolme vuotta. Hän ei vastaa, jos soitan, eikä vastaa, kun kirjoitan tai tekstaan tai lähetän sähköpostia. Minulla on hirveän paha olla tämän takia. En ymmärrä tätä enkä sitä, miten kykenen pitämään itseni koossa. Olen koko elämäni ollut yksinäinen ja kohdannut paljon kiusaamista. Tuo sukulaislapsi toi minulle elämänilon ja syyn elää. Miten paljon voimaa sainkaan siitä piirustuksesta, jonka hän antoi minulle ystävänpäivälahjaksi. Se auttoi kestämään monen mielipahan keskellä. Tietoisuus siitä, että on edes yksi ihminen, joka välittää minusta. Nyt tuo sama kuva tuottaa minulle suurta surua. Olen menettänyt elämäni rakkaimman ihmisen. Samalla syyn elää. Olen kuin tyhjä kuori. Jos edes ihminen, jota rakastin ja rakastan noin paljon, ei voi sietää minua, miten kukaan muukaan voisi? Ei ihme, että olen elänyt niin yksinäisenä koko elämäni. Eikä ole ketään, jonka kanssa voisin puhua tästä. Kannan tätä koko ajan sisälläni. Minuun sattuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sit alkaa valitus kun ei oo ystäviä. Tai ne jäljellä olevat on niitä tyhjäpäitä, joilla ei tee mitään.

Ei ne lempatut, unohdetut, olleet oikeita ystäviä. Oikeasti ystävyys on harvinaista. Moni hengailee muiden kanssa vain siksi, kun ei kestä olla yksinkään. Uskon, että jokainen joka on heivannut jonkun taakan elämästään, on mielessään käynyt läpi, olenko mieluummin tämän ihmisen kanssa vai ilman häntä.

Tärkeä pointti. Oikean ystävyyden päättäminen on kivuliasta, miltei kuin ero kumppanista, jos ystävyys on ollut erityisen syvää tai jos se on kestänyt vuosikymmeniä. Sitten on pintapuolisia tuttuja, joita menee ja tulee, ja toki sellaisiakin kavereita, joiden kanssa on kasvanut aikuiseksi. Ei niitä lempata kovin helposti, otetaan vaan tarvittaessa etäisyyttä, mutta moikataan, kun tavataan jne. Ne ystävyydet ym., joista päätetään harkinnan kautta luopua, ovat olleet isoja pettymyksiä tai muutoin haitallisia, mistään pikkuasioista niitä harvemmin päätetään. Luottamuksen pettäminen taitaa olla yleisin syy.

Vierailija kirjoitti:

Ihmissuhteiden ongelmia ei kukaan enää jaksa selvitellä, kaikki nähdään vaan oman itsekkyyden kautta. Jos joku asia toisessa ärsyttää tai ei enää itseä hyödytä, nykyään laitetaan välit poikki vaan.   Kummalliseksi on mennyt maailma.  Ei kaikista tarvitse aina tykätä, mutta pitäisi ymmärtää, että yhteisöissä ollaan erilaisia ja se voi olla hyödyllistäkin, toimeen pitäisi osata tulla monenlaisten ihmisten kanssa, varmasti palkitsevampaa kuin sulkea elämästä kaikki vähänkään hankalat tai erilaiset pois.

Yksi taakkauhminen ilmoittautuu. Toksinen käyttäytyminen on erilaisuutta ja muut on itsekkäitä 

Minä ainakin olen katkaissut välit ihmisiin, jotka ovat tulleet riesaksi. Elämäni on minun.

Vierailija kirjoitti:

Sit alkaa valitus kun ei oo ystäviä. Tai ne jäljellä olevat on niitä tyhjäpäitä, joilla ei tee mitään.

Tai sit tarkoitus on viimeinkin luoda ystävyys- ja rakkaussuhteita, joita vanhat tutut tai feikkiystävät eivät pääse enää pilaamaan. Eli se kiusaajien piiri tai narsisti hoveineen pitää sulkea koko elämästä armotta ulos jokaista sorkkaa myöten. Narsisti vainoaa vaikka kuolemaansa asti uhriaan, koska pelkää paljastumistaan tekojensa julkituontia ja hovi on uskollinen sille saastalle, koska muutoin paljastuisi itse. Piirit pitää pitää visusti erillään.

Juu kyllä moni on valinnut näinkin. Jotkut jopa aktiivisesti itse pahoinpidelleet minua ja sitten päättäneet että minä olen se ongelma. Sellaista se on. Ei olla oltu mätsejä. Elämänlaatu on kuitenkin vaan parantunut sen myötä, että on päässyt näistä eroon ja tilalle sellaisia, jotka ovat itselle parempia

Syntymäperhe tai mikään olosuhde ei ole vankila. Jos homma menee huonoksi tai mädäksi, parempi poistua kuin jäädä tuleen makaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut silloin kun meni huonosti, mies etsi uuden naisen, joka savusti ulos porukoista, huonosta voinnista tehtiin yleinen naurunaihe ja nostettiin tikunnokkaan pilkattavaksi. Ja takaisin oltiin muka tulossa, kun sain elämäni kuntoon, jotta se voitaisiin tuhota uudelleen. Näillä ihmisillä on nyt ikuinen porttikielto elämääni. Kahdesti todistivat olevansa pelkkää huonoa ja tuhoisaa seuraa.

Olisiko joku psykoosilääkitys paikallaan? 

Miten niin? No, kiusaaja on aina kiusaaja. Ja juuri niitä sain perääni silloin, kun meni huonosti. Ghostattiin, nöyryytettiin ja kiusattiin ihan vietävästi itsetuhoista masennuspotilasta, vietiin kaikki apu ja tuki ympäriltä. Ja sitä jatkui vuosia. Onko se susta hyvää käytöstä?

Tämä on juuri se tapa,jolla suomalaiset kohtelevat "ystäviään". Puhutaan kauniita kauniina päivänä mutta kun kaikki menee päin v..a huomaat olevasi lopulta täysin yksin. Inhoan suomalaisia ja suoamalaista kulttuuria. Jokaisen tulisi vain pärjätä omillaan-tämä on täysin vastoin sitä,mikä on saanut ihmiskunnan selviytymään kautta koko historian. Kyse on liiallisesta hyvinvoinnista,ylenkatseesta,omahyväisyydestä ja sairaasta juoruilukulttuurista.