Kysy mitä tahansa adhd-lapsen (11-v.) äidiltä

Mistä tiedät että lapsellasi on adhd etkä ole vain kasvattanut häntä ilman rajoja ja syytät nyt diagnoosia?

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät että lapsellasi on adhd etkä ole vain kasvattanut häntä ilman rajoja ja syytät nyt diagnoosia?

Hyvä kysymys! Etsin pitkään syytä itsestäni ja perhedynamiikasta ja kaikesta muusta. Samaan aikaan tiesin, että jotain "on vialla". Lapsi oli jo vauvana rauhaton ja taaperona mahdoton liikkumaan, ei hetkeäkään hiljaa tai paikallaan. Minkäänlainen "kasvatus" ei rauhoittanut häntä. Meillä on kaksi muutakin lasta, he kasvoivat samassa perheessä ja samoilla säännöillä kuin itsestään, mutta poika ei. Negatiivista palautetta alkoi tulla heti päiväkodissa, tutkimukset aloitettiin eskarissa ja ekaluokalla tuli diagnoosi. Hän tarvitsee täysin erilaisen kasvatuksen kuin kaksi muuta lasta, mutta kasvatusta hänkin tarvitsee tietysti, rajat on oillut.

Miksi ajattelet, että ketään kiinnostaa sinä ja sinun lapsesi tällä palstalla?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ajattelet, että ketään kiinnostaa sinä ja sinun lapsesi tällä palstalla?

En ajattele, että kaikkia kiinnostaa, mutta jotakuta voi kiinnostaa. Muut voivat avata toisen keskustelun. Adhd-lapsista on vahvoja mielipiteitä ja käsityksiä, tässä niitä voisi jakaa ja saada vastauksia tolkun ihmiseltä :)

Mä oon sama, mutta olen 50-v nainen. Siis mulla on adhd ollut jo varmaan syntymästäni saakka. En käytä lääkkeitä, kun ne luokitellaan huumeiksi. Eihän elämä toki helppoa ole. Asun yksin kissani kanssa. Kämppä on aina sotkussa, se ei pysy kauaa siistinä, vaikka sitä vähän siivottaisiin. Ja se on aika pieni. Jotakin alle 45 neliötä. Kerrostalon toka kerros. En siis kysy mitään. Inhoan siivoamista yli kaiken. Ja varsinkin sitä, kun on aina pelko, että saan häädön syyttä. Eli, elämässä tulee olemaan haasteita. Muistelen, kun olin itse 11 v 39 v sitten. Koulussa. Millaista se oli. Sekopäistä, sanoisin. Kaikki olivat eri ikäisiä yhdessä kouluryhmässä. Ei kai se nykyään niin ole. Siinä sitä sitten tuntee, että itse on eri arvoinen, kun on nuorempi/vanhempi muita...... Tsemppiä sinne ja muillekin, joilla on sama tilanne ja olette itse adhd. Kyllä tämä tästä. 

Onko poika aggressiivinen? Suostuuko hoitamaan hygienian? Miten selviätte haastavista tilanteista?

Vierailija kirjoitti:

Onko poika aggressiivinen? Suostuuko hoitamaan hygienian? Miten selviätte haastavista tilanteista?

Meillä ei onneksi ole aggressiivisuutta juurikaan, eniten on leovttomuutta ja omaehtoisuutta. Lapsi ei ole hetkeäkään paikallaan, puhuu paljon (ja kovaa!), ei keskity, ei tunnu kuuntelevan (vaikka kuunteleekin), sosiaaliset taidot ovat olemattomat. Nyt listasin siis vain ns. negatiivisia asioita, positiivisia on tietysti paljon myös, mutta tässä kysyttiin haastavista tilanteista. Niistä selvitään vaihtelevasti. Yritetään olla johdonmukaisia ja rauhallisia, keskustella jne. mutta usein tuntuu aika kyvyttömältä. Itse olen rauhallinen introvertti ja kuormitun helposti, joten lapsi rasittaa usein jo olemassaolollaan, vaikka onkin rakas. Lääkitys koulupäivinä on ollut iso apu. Hygieniasta huolehtii, kun muistutetaan ja patistetaan. Ei riitä, että sanoo illalla kerran "menepä suihkuun", vaan se pitää sanoa ainakin viidesti ennen kuin mitään tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon sama, mutta olen 50-v nainen. Siis mulla on adhd ollut jo varmaan syntymästäni saakka. En käytä lääkkeitä, kun ne luokitellaan huumeiksi. Eihän elämä toki helppoa ole. Asun yksin kissani kanssa. Kämppä on aina sotkussa, se ei pysy kauaa siistinä, vaikka sitä vähän siivottaisiin. Ja se on aika pieni. Jotakin alle 45 neliötä. Kerrostalon toka kerros. En siis kysy mitään. Inhoan siivoamista yli kaiken. Ja varsinkin sitä, kun on aina pelko, että saan häädön syyttä. Eli, elämässä tulee olemaan haasteita. Muistelen, kun olin itse 11 v 39 v sitten. Koulussa. Millaista se oli. Sekopäistä, sanoisin. Kaikki olivat eri ikäisiä yhdessä kouluryhmässä. Ei kai se nykyään niin ole. Siinä sitä sitten tuntee, että itse on eri arvoinen, kun on nuorempi/vanhempi muita...... Tsemppiä sinne ja muillekin, joilla on sama tilanne ja olette itse adhd. Kyllä tämä tästä. 

Kiitos tsempeistä! Nykyään on taas muodissa sekaluokat ja pienryhmäopetusta on vain erityisen haastaville tapauksille ja sinne on vaikea päästä. Meillä lapsi on normiluokassa erityisen tuen statuksella, mutta käytännössä mitään tukea ei ole. Uskon, että hänen olisi parempi olla pienluokassa, mutta sellaiseen ei ole mahdollisuutta, kun lapsi kuitenkin oppii ihan normaalisti. Hän maksaa siitä kovan hinnan, kun saa osakseen joka päivä moitteita siitä, että häiritsee opetusta tavalla tai toisella ja on huono.

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät että lapsellasi on adhd etkä ole vain kasvattanut häntä ilman rajoja ja syytät nyt diagnoosia?

Mulla on kolme lasta jotka ovat saaneet diagnoosin vasta teininä. Ei oo rajoitta kasvaneita.

Ja sulla on kumma käsitys adhdsta. (tyypillinen iltapäivälehti ajatus)

Onko sinulla tai miehelläsi adhd ja jos, niin miten se vaikuttaa arkeenne? Entä vaikuttiko se haluunne saada lapsi? Mietin tilannetta, jossa arki voi olla tavallista haastavampaa toisen adhd:n vuoksi ja koska adhd:n periytymisen todennäköisyys on melko suuri, voivat haasteet kasvaa entisestään. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi ajattelet, että ketään kiinnostaa sinä ja sinun lapsesi tällä palstalla?

Kiinnostihan sinuakin, kun avasit keskustelun ja jopa vastasit siihen. ei ap.

ps: Tiedätkö mikä on keskustelupalsta? Jos kerta et, niin mene pois palstalta.

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla tai miehelläsi adhd ja jos, niin miten se vaikuttaa arkeenne? Entä vaikuttiko se haluunne saada lapsi? Mietin tilannetta, jossa arki voi olla tavallista haastavampaa toisen adhd:n vuoksi ja koska adhd:n periytymisen todennäköisyys on melko suuri, voivat haasteet kasvaa entisestään. 

Adhd diagnoosit on kasvaneet juurikin siitä syystä että vanhemmat on jätetty diagnosoimatta. Tiedät kyllä tämän. ei ap.

Miksi yrität tehdä itsestäsi tärkeän?

Mitä ajattelet siitä, että monissa maakunnissa yli 20% tuon ikäisistä pojista on adhd-diagnoosilla ja monilla muilla on lisäksi ns. adhd-piirteisyyttä vaikka virallista diagnoosia ei olisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla tai miehelläsi adhd ja jos, niin miten se vaikuttaa arkeenne? Entä vaikuttiko se haluunne saada lapsi? Mietin tilannetta, jossa arki voi olla tavallista haastavampaa toisen adhd:n vuoksi ja koska adhd:n periytymisen todennäköisyys on melko suuri, voivat haasteet kasvaa entisestään. 

Meillä ei ole kummallakaan adhd:ta, eikä mun puolen suvussakaan ainakaan diagnosoitu, miehellä lähipiirissä kyllä. Olen miettinyt tuota perinnöllisyyttä varsinkin nyt, kun on tuttuja perheitä, joissa sekä vanhemmilla että lapsilla on adhd. Se on kyllä aikamoista kaaosta usein, ja raskasta kaikille. Raskainta ei ehkä ole se sekasotku asioissa ja kodissa jne. tai levottomuus, vaan siitä seuraava henkinen paine ja ristiriidat ja kuormitus - vähän huonosti osaan kyllä selittää. Ja pakko todeta myös, että tunnen lisäksi adhd-perheitä, joissa on haasteensa (kuten kaikissa perheissä), mutta myös ihan mahtava henki ja meininki, kun huumori ja luovuus kukkivat.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ajattelet siitä, että monissa maakunnissa yli 20% tuon ikäisistä pojista on adhd-diagnoosilla ja monilla muilla on lisäksi ns. adhd-piirteisyyttä vaikka virallista diagnoosia ei olisikaan.

En oikein tiedä. Olen ajatellut paljon ylipäänsä diagnosointia ja esimerkiksi tuo prosenttiluku on hurja. Johtuuko se osittain siitä, että diagnoosi lätkäistään liian helposti selittämään myös muita ongelmia, en tiedä? Tai onko nykyajassa jotakin, joka vahvistaa adhd:ta tai sen piirteitä, en tiedä? Yleistyykö adhd koko ajan, en tiedä? Miksi juuri pojilla, johtuuko se siitä että heidän on vaikeampi sopeutua koulumaailmaan, en tiedä? Miten vaikuttavat avoimet luokkatilat ja isot ryhmäkoot, en tiedä? Sen tiedän, että meille diagnoosi ei tullut helposti ja se on auttanut sekä avun saamista että lapsen ymmärtämistä. Ihannetapauksessa diagnoosin saisivat kaikki ne, joille se kuuluu, mutta ei kukaan turhaan - mutta niinhän se ei kummassakaan tapauksessa mene.

Vierailija kirjoitti:

Miksi yrität tehdä itsestäsi tärkeän?

En yritä. Tällä palstalla tämä on yksi keskusteluketju, arkielämässä olen tärkeä lähinnä perheelleni. Olen aika syrjäänvetäytyvä ihminen luonteeltani ja se sopii mulle.

Mistä aloit epäilemään ettei lapsi ole aivan neurotyypillinen? Missä iässä asia tuli esiin?

Olet kelvoton äiti. 
Amen

Vierailija kirjoitti:

Mistä aloit epäilemään ettei lapsi ole aivan neurotyypillinen? Missä iässä asia tuli esiin?

Kun kyllästyin kasvattamaan. 
Ap