Missä työssä ei tunnu siltä, että tekee koko ajan henkisestä kuolemaa?

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kutsumuksen kuulleena taideteollisella alalla: Ilmaista työtä, tai kehnoa palkkaa, luokattoman huonoa johtamista. Kaikki tämä oli mahdollista, koska muutkin uskoivat sokeasti, että nälkäpalkalla selkäänpiiskaus on upeinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Olimmehan valittuja! Ensin tiukalla seulalla opiskelemaan, ja sitten ilmaisten harjoittelujen kautta ihan oikeisiin töihin mutta kuitenkin kahvinkeittimen lähelle.

Jouduin vaihtamaan alaa, en tietenkään omasta aloittestani, sillä ajattelin kuin lahkossa. Menin ensin ihan duunariksi, ja vaikka kukaan ei pienen piipertäjän näkymätöntä työtä sielläkään arvostanut rahassa tai muuten, niin tajusin jotain uutta: Minä itse voin luoda arvokkuuden vähäpätöiseenkin tehtävään. Tein parhaani töissä työajan, ja hommat sai unohtaa oven sulkeuduttua.

Periaatteessa hyvin monenlaiset työt voivat olla kehittäviä, innostavia, merkityksellisiäkin. Ihminen itse luo tarkoitusta, ihan sama mikä tehtävä on. Aika monessa paikassa joutuu tekemään johdon määräämiä asioita, mutta ainahan voi olla aloitekykyinen ja ehdottaa uusia toimintatapoja. Moni tylsäksi kutsuttu työ mahdollistaa esimerkiksi luovia harrastuksia ja sitä kautta uudenlaista vapautta. Suomeen mahtuu elokuvaohjaajiakin vain muutama kerrallaan, ja kun lukee juttuja heidän päihdeongelmistaan ja deliriumeistaan, niin enpä tiedä onko se kovin tavoiteltava elämäntapa ja positio lopulta kuitenkaan.

Itse olen kyllä sen verran idealistinen, että en pystyisi työskentelemään ympäristössä, jossa johto määrittelee tarkkaan sen mitä saan tai en saa tehdä. Se ei auttaisi, että vapaa-ajalla saan tehdä omia hommia jos noin 40 tuntia viikossa tekisin semmoisia hommia mitkä masentaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kutsumuksen kuulleena taideteollisella alalla: Ilmaista työtä, tai kehnoa palkkaa, luokattoman huonoa johtamista. Kaikki tämä oli mahdollista, koska muutkin uskoivat sokeasti, että nälkäpalkalla selkäänpiiskaus on upeinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Olimmehan valittuja! Ensin tiukalla seulalla opiskelemaan, ja sitten ilmaisten harjoittelujen kautta ihan oikeisiin töihin mutta kuitenkin kahvinkeittimen lähelle.

Jouduin vaihtamaan alaa, en tietenkään omasta aloittestani, sillä ajattelin kuin lahkossa. Menin ensin ihan duunariksi, ja vaikka kukaan ei pienen piipertäjän näkymätöntä työtä sielläkään arvostanut rahassa tai muuten, niin tajusin jotain uutta: Minä itse voin luoda arvokkuuden vähäpätöiseenkin tehtävään. Tein parhaani töissä työajan, ja hommat sai unohtaa oven sulkeuduttua.

Periaatteessa hyvin monenlaiset työt voivat olla kehittäviä, innostavia, merkityksellisiäkin. Ihminen itse luo tarkoitusta, ihan sama mikä tehtävä on. Aika monessa paikassa joutuu tekemään johdon määräämiä asioita, mutta ainahan voi olla aloitekykyinen ja ehdottaa uusia toimintatapoja. Moni tylsäksi kutsuttu työ mahdollistaa esimerkiksi luovia harrastuksia ja sitä kautta uudenlaista vapautta. Suomeen mahtuu elokuvaohjaajiakin vain muutama kerrallaan, ja kun lukee juttuja heidän päihdeongelmistaan ja deliriumeistaan, niin enpä tiedä onko se kovin tavoiteltava elämäntapa ja positio lopulta kuitenkaan.

Itse olen kyllä sen verran idealistinen, että en pystyisi työskentelemään ympäristössä, jossa johto määrittelee tarkkaan sen mitä saan tai en saa tehdä. Se ei auttaisi, että vapaa-ajalla saan tehdä omia hommia jos noin 40 tuntia viikossa tekisin semmoisia hommia mitkä masentaa.

Luovassa työssä niitä reunaehtoja vasta onkin! Raha, asiakkaat, trendit, jne. 

Ei se työ sinua masenna, vaan suuret kuvitelmat itsestäsi kullatulla jakkaralla.

Toisaalta silloinhan sitä luovuutta tarvitaan entistä enemmän, kun on reunaehtoja. Toisaalta on myös luovia töitä, joissa sinä päätät mitä teet, eivät asiakkaat. Ei kirjailija tai muusikko välttämättä tee työtä, mistä olettaa ihmisten tykkäävän, vaan hän nimenomaan uskoo siihen, että hänen taiteen löytävät juuri ne oikeat henkilöt. 

Vierailija kirjoitti:

Viihdyn tosi hyvin. Porrassiivoojana pyörin pitkin kyliä omien aikataulujen mukaan. Työn jäljen näkee välittömästi, asiakkaat/asukkaat on mukavia ja työkavereita on, mutta niitä näkee vain joskus ja kaikilla on omat hommansa.

Kun kivat asiakkaat, työkaverit, työn jäljen näkeminen ja vapaat aikataulut toteutuvat monessa muussakin työssä, niin mikä juuri porrassiivouksessa on se juttu, joka tekee siitä sinulle kiinnostavan ja mieluisan muihin hommiin nähden? 

En tiedä yhtään luovaa työtä, jossa tekijä yksin itse päättää kaikesta. Taidekin tarvitsee edelleen usein jonkin instituution kanavakseen ja silloin siihen tulee myös muita vaatimuksia kuin taiteilijan omaehtoisuus ja luomisen lahja.

Jollakin taiteilijalla omaehtoisuus vie pitkälle, toisella ennenaikaiseen hautaan. Me kuulemme vain onnistujista, mutta yhtä huipulle nousijaa kohden on kymmeniä ehkä satoja, jotka eivät omaehtoisuudellaan saa elantoa.

Kustannussopimukset ja kirjojen myyntidata ohjaavat esimerkiksi kirjallisuutta, galleriat ja museot kuratoivat kuvataiteita, esittävät taiteet suunnittelevat ohjelmistoja, elokuvat ja tv-sarjat tehdään hyvinkin tiettyyn kohderyhmään.

Lopulta taiteenkin elinehto on yleisö ja mieluiten maksava sellainen. Tai muuten se on harrastus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viihdyn tosi hyvin. Porrassiivoojana pyörin pitkin kyliä omien aikataulujen mukaan. Työn jäljen näkee välittömästi, asiakkaat/asukkaat on mukavia ja työkavereita on, mutta niitä näkee vain joskus ja kaikilla on omat hommansa.

Kun kivat asiakkaat, työkaverit, työn jäljen näkeminen ja vapaat aikataulut toteutuvat monessa muussakin työssä, niin mikä juuri porrassiivouksessa on se juttu, joka tekee siitä sinulle kiinnostavan ja mieluisan muihin hommiin nähden? 

Oikeastaan lähes kaikissa töissä näkee oman työn jäljen joko ennemmin tai myöhemmin. Lääkäri näkee parantuneen potilaan, opettaja oppijan oivalluksen, muusikko innostuneen yleisön konsertissa, koodari toimivan sovelluksen, kokki tyytyväisen ruokailijan, puuseppä valmiin huonekalun, bussikuski perille päässeet matkustajat, parturi onnistuneen hiustenleikkuun...

Rasvaimussa. Hyvä palkka ja bonukset. Siinä ovat vaarana ainoastaan fyysiset kuolemat mutta sitähän et kysynyt. 

Vierailija kirjoitti:

En tiedä yhtään luovaa työtä, jossa tekijä yksin itse päättää kaikesta. Taidekin tarvitsee edelleen usein jonkin instituution kanavakseen ja silloin siihen tulee myös muita vaatimuksia kuin taiteilijan omaehtoisuus ja luomisen lahja.

Jollakin taiteilijalla omaehtoisuus vie pitkälle, toisella ennenaikaiseen hautaan. Me kuulemme vain onnistujista, mutta yhtä huipulle nousijaa kohden on kymmeniä ehkä satoja, jotka eivät omaehtoisuudellaan saa elantoa.

Kustannussopimukset ja kirjojen myyntidata ohjaavat esimerkiksi kirjallisuutta, galleriat ja museot kuratoivat kuvataiteita, esittävät taiteet suunnittelevat ohjelmistoja, elokuvat ja tv-sarjat tehdään hyvinkin tiettyyn kohderyhmään.

Lopulta taiteenkin elinehto on yleisö ja mieluiten maksava sellainen. Tai muuten se on harrastus.

Sama lainalaisuus pätee aivan kaikilla aloilla, ei vain taiteessa. Mitä huonompi ja keskinkertaisempi olet, sitä enemmän muut pääsevät sanomaan sinulle, mitä teet ja millä ehtoilla. Jos taas olet poikkeuksellisen lahjakas ja visioltasi riittävän kova, voit perustaa vaikkapa oman yrityksen ja muutenkin työnantajat, yhteistyökumppanit ja asiakkaat kilpailevat siitä, että saavat tehdä töitä kanssasi juuri sinun ehdoillasi.