Helpottaako, kun haastava lapsi kasvaa?
Meillä pian 5 v täyttävä lapsi. Lapsen kanssa on ollut haastavaa uhmaiän alusta (alkoi alle 2 v iässä) asti. Käytös on oikeastaan vain pahentunut ajan kuluessa kaikesta kasvatuksesta ja kurista huolimatta. Päiväkodin aloituksen jälkeen on tullut mm. aggressiivisuutta ja uhmakkuutta, joita ei ennen päiväkodin aloitusta (lapsi meni 3 v täyttäessään päiväkotiin). Arjessa moni asia takkuaa, syöminen on hankalaa (lapsella on paljon ruokia, joita ei suostu edes maistamaan), lapsi ei noudata ohjeita läheskään aina. Ei usein edes kuuntele aikuisen puhetta, vaan puhuu päälle omiaan. Suu käy jatkuvasti, puhuu lähes koko ajan ja kaipaa lähes koko ajan kontaktia koko muista lapsista tai aikuisista. Isompia kiukku/raivokohtauksia voi olla lähes päivittäin ja päiväkodista tulee jatkuvasti ikävää palautetta. Nykyisen karkailee päiväkodissa ja saattaa heittää aikuisia tavaroilla. On yritetty saada apua neuvolan/perheneuvolan kautta, mutta ainakaan toistaiseksi saadut psykologin ja toimintaterapeutin tapaamiset eivät ole muuttaneet tilannetta.
Ollaan puolison kanssa aivan puhki tähän tilanteeseen. Ei tukiverkkoja, molemmilla kuormittava työ ja lapsen kanssa on jatkuvasti raskasta. Parisuhdeaika nollassa, kun ollaan niin väsyneitä, ettei jakseta tehdä iltaisin mitään lapsen mentyä nukkumaan. Toinen lapsi jäi tekemättä, kun ainoa lapsi on ollut näin haastava. Yritetään jaksaa ajatellen, että tämä tästä helpottaisi, kun lapsi kasvaa, mutta alkaa iskeä epätoivo. Helpottaako tämä ikinä?
Kommentit (24)
eikö häntä voisi tutkia? Jos on asperger- tai autistisia piirteitä?
Vierailija kirjoitti:
Osalla helpottaa, osalla ei.
Aioin juuri sanoa samaa. Riippuu esim. mahdollisista diagnooseista ja tukimuodoista. Meidän tapauksessa toimintaterapiasta oli suuri apu.
Sanoisin näin, että jos toimintaterapia yms auttaa, niin helpottaa - ja paljon helpottaakin.
Jos taas on jotain diagnoosia tarvitsevaa taustalla, niin voi tulla kouluiässä isompiakin haasteita.
Anteeksi, en missään tapauksessa halua vähätellä, mutta kuulostaa kyllä ihan normaalilta ikäiseltään lapselta. Toiset aloittaa tuon uhmaiässä, toiset synnärillä. Rankkaahan se on. Suosittelisin olemaan yhteydessä perheneuvolaan.
5v ja vieläkään ette ole hakeneet tukea?
Sanoisin, että jossain määrin joo, vaikka olisikin haastava lapsi. Kouluikäisellä on kuitenkin jo yleensä kavereita/harrastuksia niin, ettei lapsi ole kovin kiinni vanhemmissaan. Sekin helpottaa, että saa tuon takia vähän taukoa lapsesta. Päiväkoti-ikäisen kanssa on kuitenkin hyvin tiiviit aamut, käyt töissä, haet lapsen päiväkodista ja ilta menee lapsen kanssa/kotitöitä tehden. Kouluikäisen kanssa ei ole niin intensiivistä ja lasta kiinnostavat muutkin asiat kuin äidin seura.
Meillä helpotti, kun lapsi kasvoi. Diagnoosina autismin piirteitä, mutta ei varsinainen autismi-diagnoosi.
Autismipiirteet tulevat esiin yleensä siinä 4-5 vuoden iässä.
Ehdottomasti kannattaa hankkia toinen lapsi hän voi olla paljon mukavampi. Tää eka kuulostaa ettei oo ihan normaali mutta kuitenki niin normaali ettei saa käytökseen apuja, älkää antako tän ekan lapsen estää hankkimasta toista lasta.
Koita saada lapsi perhepäivähoitoon tai vaihda päiväkotia. Selvästi päiväkodissa on paljon haastavia lapsia, joista tuo käytös on opittu, koska käytös on selkeästi pahentunut päiväkodin aloituksen jälkeen.
Ei helpottanut. Koko ajan on mennyt vain vaikeammaksi ja lapsi on jo 26v.
Nirsoilu on normaalia lapsille. Kannattaa kotona tehdä niitä ruokia mistä lapsi pitää, päiväkodissa kuitenkin syödään eri ruokaa joka päivä.
Mun lapsi oli juuri tuollainen, vahva uhma.
Kun koulu alkoi lapsi kypsyi silmissä, kulki itsenäisesti kouluun jo ensimmäisellä luokalla, oppi nopeasti lukemaan ja kirjoittamaan.
Edelleen puhuu paljon ja kaipaa seuraa jatkuvasti.
Kavereita on paljon ja lapsi näkee päivittäin heitä. Ikää nyt 10v ja liikkuu itsenäisesti kavereiden kanssa ulkona tunteja päivässä. Harrastukset myös mieleisiä. Lapsella on liikunnallisia harrastuksia, joissa saa myös energiaa purettua.
Lapsi syö kotona hyvin, pyrin tekemään ruokia mitkä maistuu koko perheelle, kouluruoka ei juurikaan maistu, oikeasti nää on todella halvalla ja huonoista raaka-aineista tehtyjä, ihan niinkuin päiväkodissakin, eikä varmasti moni aikuinenkaan näitä suostuisi syömään.
Juu tarjotkaa vaan sitä diagnoosia ja sitten voi huokaista helpotuksesta ja pommittaa vaan eri ammattiryhmiä ottamaan niin paljon koppia tilanteesta kuin vain voi ja tietysti paljon hoitoaikaa kodin ulkopuolella niin sosiaalisuus lisääntyy. Ei, ei ja EI näin!
Kuten Ap sanoi niin agressiivisuus ja uhmakkuus alkanut päiväkodissa ja vanhemmat tekee vaativaa työtä. Tässä se ongelma on! Lapsi tarvitsee rauhaa ja läsnäoloa. Se on väsynyt tuohon hektiseen arkeen ja varmasti saanut empatian sijaan enemmän noottia. Temperamentti ei muutu, mutta tarvitsee vanhemmilta valtavan panostuksen tuntea lapsi ja kasvaa sen mukana. Miettikää nyt ens alkuun vaikka lyhennettyä työaikaa ja löytämään lapsen kanssa ilon aiheita tilanteita, joissa lasta voi kehua.
Mun lapsilla 8v ikäeroa ja minusta oikein hyvä, mä en todellakaan haluisi lapsia pienellä ikäerolla, koska pienen lapsen kanssa arki on haastavaa.
Alle kouluikäistä ei diagnosoida koska voi olla vaan uhmaa/oireilua mikä toisilla on haastavampaa kuin toisilla. Terapiaa voi toki saada. Voi olla ap ihan ohimenevää ja helpottaa ilman mitään. Jos tuntuu liian hankalalta niin tukea perheneuvolasta saa vielä tuon ikäiselle.
Kuulostaa niin tutulta! Meilläkin jäi yhteen vaikka haaveena aina ollut vähintään kaksi lasta. Lapsi sai jo 4v diagnoosin ADHD:sta js lievästä autismista ja kieltämättä ollut aika rankkaa kun ei tukiverkkoja, eli lapsi ei ole koskaan ollut muualla hoidossa jos ei päiväkotia lasketa. Lapsi ollut jo vauvasta lähtien haastava ja jo silloin jo tiesin/aavistin nuo diagnoosit. Nyt lapsi 8v ja on vähäb helpottanut, ei saa melttareita enää niin helposti ja on tyynempi eikä enää niin riehakas ja kiukkuinen. Joten toivottavasti teilläkin arki helpottuu lapsen kasvaessa. Tsemppiä!
Siis lapsi joka kaipaa kontaktia muihin lapsiin ja myös aikuisiin. Tätähän nykyaikana toivotaankin, ettei tuijota vain puhelinta tai muuta ruutua.
Olisin kyllä tyytyväinen tällaiseen lapseen.
Todennäköisesti helpottaa noin 8 vuotiaana jos saa mieluisan harrastuksen ja koulukin sujuu.
Toimintaterapiasta vois olla apua.
Ja ilman muuta hankkikaa toinen lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Siis lapsi joka kaipaa kontaktia muihin lapsiin ja myös aikuisiin. Tätähän nykyaikana toivotaankin, ettei tuijota vain puhelinta tai muuta ruutua.
Olisin kyllä tyytyväinen tällaiseen lapseen.
Todennäköisesti helpottaa noin 8 vuotiaana jos saa mieluisan harrastuksen ja koulukin sujuu.
Toimintaterapiasta vois olla apua.
Ja ilman muuta hankkikaa toinen lapsi.
Et varmaan käsitä, että siinäkin on eroa, kaipaako lapsi koko hereilläoloaikansa muiden seuraa ja juttukaveria vai osaako olla välillä itsekseenkin?
Osalla helpottaa, osalla ei.