Mitä tekisitte tässä tilanteessa?
Meillä oli tänään harjoitukset (harrastan tanssia) ja meillä olisi yksi isompi tapahtuma, mihin olemme menossa esiintymään, kolmen viikon päästä.
Nyt kävikin niin, että ainoastaan toinen kuvio on täysi, siinä on kaikki tanssijat paikalla. Mutta tämä toinen kuvio, missä itse tanssin, on vajaa. Siitä puuttuu yhteensä 5 ihmistä (siinä pitäisi olla 8 ihmistä ja ne tulevat eri seurasta, toiselta puolelta Suomea ), kun nuo " sijaistanssijat" eivät viitsineet raahautua paikalle, eivätkä tule ensi viikollakaan. Eli siinä sitten pitäisi olla ns. haamutanssijoita, mikä sekoittaa kuviot pahasti. Olen opetellut kyseiset tanssit 1.5kk sitten ja tanssinut ne viimeeksi kuukausi sitten. Sen jälkeen, olen vaan katsonut, kun muut harjoittelivat yhtä konserttia varten, missä mun piti olla mukana, mutta en sitten ollutkaan.
Ja nyt nuo kuviot ovat eri, eri kohdat tanssitaan eri järjestyksessä jne. Meillä on enää kaksi harjoituskertaa jäljellä, joten en pysty millään oppia noita kunnolla siihen mennessä. Ja tuohon tapahtumaan on tulossa tuhansia katsojia. Joten ei huvittaisi mennä nolaamaan itseään.