Rakkautta ei tosiaan koskaan ollut tulossa

Vierailija kirjoitti:

Hyvin luultavasti suurin osa ihmisistä  ei löydä koskaan rakkaussuhdetta, eivät läheskään kaikki edes parisuhteessa elävät. Rakkaus on terveyden ohella yksi niitä asioita mitä ei voi ostaa tai suunnitelmallisesti hankkia.

Yrittää silti kannattaa eli tavata ihmisiä ennakkoluulottomasti. 

En yritä enää, vaan hyväksyn, että yksin on kaikki tehtävä itseni eteen.

Vierailija kirjoitti:

Missä luuraat mukava ja aikaansaapa 60+ mies? Tavataanko ja tehdään pikku reissu veneelläsi?

Ne makaa jo haudassa kynttilä nenän päällä

Pelkkä rakkaushan ei riitä. Moni muukin asia on osuttava kohdalleen.  Alkaen ajoituksesta ja elämäntilantees ta. Joillekin se tapahtuu helposti. Toisilla niitä asioita on enemmän. Lottovoitto voi olla todennäköisempi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jokaisen tulee kannatella elämässä itseään eikä olla toiselle tarpeita täynnä oleva vaatimusten riippakivi. Parisuhde ei ole vanhempi+lapsi -suhde vaan vastavuoroinen, kahden henkisesti kypsän aikuisen kumppanuutta. Siksi ap epäonnistut, kun et ole vielä aikuistunut. 

Epäonnistuin kuvitellessani, että ihmisellä on hyväksyttävää olla tarpeita, ja ihmissuhteissa kohdataan niin omia kuin toinen toistemme tarpeita, oli sitten lapsi tai aikuinen. Opinpahan sentään viimein hyväksymään, että omillani olen. En tuhlaa enää aikaa muihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Löysin elämäni miehen yli 40-vuotiaana. Mentiin naimisiin ollessani 43. Luulin, etten ikinä olisi naimissa saatikka löytäisi itselleni sopivaa rakkautta.

Ja niin siinä vaan sitten kävi, että sen oikean löytämiseen kesti vain vähän kauemmin.

Rakkautta ei kuitenkaan voi odottaa kotona yksin. Pitää uskaltaa alkaa harrastamaan ja elämään.

Harrastaminen ja eläminen ei tee ihmisestä haluttavaa kenellekään.

Kun teet mieleisiä asioita, ja kun onnistut jossain, se kohottaa itsetuntoasi ja näin se myös kohentaa oloasi, kykyäsi huolehtia itsestäsi ja ulkonäöstäsi.

Kun olet masentunut ja itsetuhoinen, se ei vedä puoleensa muita, kuin hyväksikäyttäjiä.

Kummallinen kuvitelma, että yksin jäävillä olisi ongelmia itsetunnossa tai itsestään huolehtimisessa. Parisuhteessa olevilla näitä ei sitten ilmeisesti ole? Osa vain jää yksin kuka mistäkin syystä eikä todellakaan välttämättä liity mihinkään masennukseen saati itsetuhoisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Löysin elämäni miehen yli 40-vuotiaana. Mentiin naimisiin ollessani 43. Luulin, etten ikinä olisi naimissa saatikka löytäisi itselleni sopivaa rakkautta.

Ja niin siinä vaan sitten kävi, että sen oikean löytämiseen kesti vain vähän kauemmin.

Rakkautta ei kuitenkaan voi odottaa kotona yksin. Pitää uskaltaa alkaa harrastamaan ja elämään.

Harrastaminen ja eläminen ei tee ihmisestä haluttavaa kenellekään.

Kun teet mieleisiä asioita, ja kun onnistut jossain, se kohottaa itsetuntoasi ja näin se myös kohentaa oloasi, kykyäsi huolehtia itsestäsi ja ulkonäöstäsi.

Kun olet masentunut ja itsetuhoinen, se ei vedä puoleensa muita, kuin hyväksikäyttäjiä.

Kummallinen kuvitelma, että yksin jäävillä olisi ongelmia itsetunnossa tai itsestään huolehtimisessa. Parisuhteessa olevilla näitä ei sitten ilmeisesti ole? Osa vain jää yksin kuka mistäkin syystä eikä todellakaan välttämättä liity mihinkään masennukseen saati itsetuhoisuuteen.

Aivan. Yksinjäänet ovat takuulla oppineet elämään itsenäisesti ja huolehtimaan kaikista asioistaan yksin ja ottamaan 100% vastuun elämästään. Parisuhteelliset eivät ole koskaan joutuneet samaan tilanteeseen, ja siksi pelkäävätkin yksinjäämistä niin, että tarrautuvat kumppaniinsa kuin pelastusrenkaaseen. Sinkku on itse oma pelastusrenkaansa. 

Voihan olla niinkin, että sinkuista kasvaa niin vahvoja ja pärjääviä ihmisiä (naiset erityisesti), ettei heille enää löydy sopivaa mieskumppania.