Miten yleensä teette asian kanssa kun ikätoveri kuolee ennenaikaisesti ja liian äkkiä ja liian nopeasti
Luulin itse ainakin eläväni ikuisesti mutta sitten kun menen hautajaisia kohti ja kaikki ne mummot ja papat jotka ovat häntä vanhempia…miksi he eivät olleet kuolleet ennen häntä….mysteeriyttä, outoutta. Jumalien julmuutta!
Kommentit (14)
Vierailija kirjoitti:
Ei se elämä mitenkään ennenaikaisesti loppunut vaan silloin kun oli tarkoitus
Jumalien kalentereilla pitäisi olla meillekin sopivat aikataulut….
"Entiset" kiusaajani varmaan rinkir.nkkaisivat, jos sattuisin kuolemaan aikaisin & ne kuulisivat siitä.
- Mina.
Kyllä niiden iäkkäiden kuuluu elää. Ne on eri elämät. Ei saa toivoa kuolemaa vanhoillekaan. Jos surua ei voi käsitellä kenenkään kanssa, se siirtyy, minua järkyttää vähän nyt keski-iässä kun yksi tuttu kuoli 18v ja silloin oli 90 luvun loppu tai 2000 luvun alku. Mietin myös miksi hän ei saanut elämää, joutui väärään seuraan.
Ei siinä mikään tekeminen tai tekemättä jättäminen mitään auta. Ystäviä ja kavereita on poistunut ja sen kanssa on vain yritettävä sopeutua.
Minulta on molemmat parhaat ystäväni kuolleet, olivat myös lapseni kummeja. Toinen kuoli yllättäen tapaturmassa ja toinen syöpään. Pakkohan tapahtunut on hyväksyä. Kuolleilla on kaikki hyvin.
Pyrin aina järjestämään niin, että pääsen hautajaisiinsa tms. Mikäli kuitenkin olen estynyt pyydän sihteeriäni lähettämään kukka-adressin.
Minä olen fatalisti ja uskon että kaikille on määrätty lähtöpäivä. Sitä ei voi mitenkään estää. Jotkut kuolee nuorena sairauden takia tai elämäntapojen seurauksena. Toiset elää todella vanhoiksi. Täytyy vain hyväksyä ja yrittää itse tehdä elämänsa mahdollisiman normaaliksi ja hyväksi...
Mä oon menettäny kuolemalle 2 hyvää ystävää. Sitä alkaa silloin miettimään miten pienestä elämä voikaan olla kiinni. Monilla on paljon haaveita ja suunnitelmia mitä meinaa tulevaisuudessa tehdä. Ei ymmärretä sitä, että se tulevaisuus onkin jo tässä ja nyt. Ihmisten pitäis enemmän elää hetkessä eikä miettiä esim mitä seuraavana kesänä sitten tekee. Huominen on aina loppuelämän ensimmäinen päivä.
Vierailija kirjoitti:
Minulta on molemmat parhaat ystäväni kuolleet, olivat myös lapseni kummeja. Toinen kuoli yllättäen tapaturmassa ja toinen syöpään. Pakkohan tapahtunut on hyväksyä. Kuolleilla on kaikki hyvin.
Tuo on hyvin sanottu: kuolleilla on kaikki hyvin…. Ehkä me elävät yritämme toimia miten parhaiten taitamme. Jos pystymme!
Juljus kirjoitti:
Mä oon menettäny kuolemalle 2 hyvää ystävää. Sitä alkaa silloin miettimään miten pienestä elämä voikaan olla kiinni. Monilla on paljon haaveita ja suunnitelmia mitä meinaa tulevaisuudessa tehdä. Ei ymmärretä sitä, että se tulevaisuus onkin jo tässä ja nyt. Ihmisten pitäis enemmän elää hetkessä eikä miettiä esim mitä seuraavana kesänä sitten tekee. Huominen on aina loppuelämän ensimmäinen päivä.
Tehkäämme projektimme valmiiksi jo tänä kesänä sillä tulevaa kesää ei ehkä tulekaan….lykkään itsekin hankkeitani koska kuvittelen olevani kuolematon ja että aikaa on minulla loputtomasti….
Sitä ainakin oppii, että tee jutut mitä aiot nyt, äläkä odota. Ja elä jokainen päivä täysillä, huolehtimatta huomisesta. Ikinä ei tiedä, mikä päivä on viimeinen.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen fatalisti ja uskon että kaikille on määrätty lähtöpäivä. Sitä ei voi mitenkään estää. Jotkut kuolee nuorena sairauden takia tai elämäntapojen seurauksena. Toiset elää todella vanhoiksi. Täytyy vain hyväksyä ja yrittää itse tehdä elämänsa mahdollisiman normaaliksi ja hyväksi...
Ja kun olemme kerran täällä, tehkäämme läsnäolevien mielet hyviksi…
Töišsä eräs sai kohtuulievän aivohalvauksen, selvisi aika hyvin, mutta muistutti kaikkia että joka päivä voi olla viimeinen. Eläkää enemmän nyt.
Ei se elämä mitenkään ennenaikaisesti loppunut vaan silloin kun oli tarkoitus