Tulee näistä naispoliitikoiden perin heppoisista haastatteluista olo että naiset tosiaan on johtajat historian väärältä puolelta
Ajattelee Darraakin joka ei näytä olevan tarpeeksi älykäs valmistuakseen yliopistosta. Tällaisia human interest-juttuja naispoliitikoista joita naistenlehdetkin on täynnä. Liike persujen suuntaan on yleiseurooppalainen suuntaus eli ns asteittainen järkiintyminen.
"Huomaan, että kun puhun vaikka ilmastosta, niin ei siihen reagoida millään tavalla. Kun puhuin Super-El Niño -ilmiöstä viime keväänä, niin ketään ei kiinnostanut, Darra sanoo.
Darra arvioi, etteivät ilmastoasiat tunnu ihmisistä tärkeiltä, koska turvallisuustilanne on epävakaa ja oman elämän ongelmia, kuten työttömyyttä, on paljon."
Niin koska kyselyiden mukaan tosiaan ihmisiä kiinnostaa oikeat ongelmat eikä sää 100 vuoden päästä, josta kukaan ei oikeasti tiedä yhtikäs mitään.
Niin Fatimalla kuin Sofiallakin on aika sama ongelma julkisuuden kanssa eli oma toiminta ei sitä välttis kestä ja kumpikin lappaa hömppäohjelmissa. Aloittaa joka vastauksen fraasilla ajattelen, että joka on hyvin poliitikkomainen fraasi. On myös totta, että poliitikko haluaa valtaa, mutta se menee liian pitkälle kun siitä tulee itseisarvo ja sitä jopa rakastaa, kuten Sanna ja näköjään myös Fatima. Nousee niin usein esiin sen kanssa. Jos niin ovat lapsiperheköyhyyttäkin vastaan niin mikseivät vastusta sen ja tuloerojen lisäämistä maahan muutolla? No koska niistä saa taas senjälkeen valittaa.
"Kaikista rikkaimmat kuluttavat myös kaikista eniten luonnonvaroja. Imatralaisen yksinhuoltajaäidin luonnonvarojen kulutus on hyvin pientä verrattuna espoolaiseen Audi-mieheen, jolla on Padel-harrastukset ja lomamatkat, joilla mennään kavereiden kanssa metsästämään."
Tästä näkyy myös virheiden antipatia varakkaita kohtaan ja miesviha. Itse asiassa ihan itse voisi olla hyvä esimerkki miten ei kuuluisi toimia ei joku Audi-mies Espoosta. Ja kuulemma kenenkään yksittäisen ihmisen toimet ei edes vaikuta, joten mistä tällainen esimerkki? Niin Orals Tynkkynen sanoi Sofia Virrankin diisselistä. Ei yksilön valinnoilla ole mitään merkitystä ja varsinkin jos itse ovat kyseessä. Uutisissa taas koulutytöt kertoo että ne arjen pienet teot koska koulussa niin kerrotaan ja suurista eivät ole edes vastuussa. Vaikea kävellä muttei lähteä lomalle Italiaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1bbcd01f-eeb6-4b05-a8c6-811f462a6…
Tää Sofia sama juttu. Itse eivät aikaansaa yhtenäisyyttä maahan muuttopolitiikallaan. Sohvilla on ongelma, että ulkomaalaisia "kiusataan" vaan ei se että suomalaisia rais kataan ja mitä kaikkea muuta yhteiskunnassa tapahtuu. Ei ne oikeasti aja naistenkaan asiaa. Itse pitävät säätä 100 vuoden päästä ongelmana joka vaikuttaa ihan kaikkeen. Virta monin tavoin puhuu yhteistyöstä ja itse sulkevat pois. "Meillä ihmiskuva eroaa niin suuresti."
"Nimenomaan pitäisi koota suomalaiset näyttämään, että tässä meni raja eikä hyväksytä sitä, että jotkut kiusaajat haluavat, että maahan muuttajia kohdellaan epäreilusti ja heistä rakennetaan jotenkin kaikkien Suomen ongelmien syy, Virta sanoo."
"Nyt Virta kuitenkin sanoo, että Suomi ei tarvitse enempää vastakkainasettelua ja puhuu, että vihreät voi yhdistää ihmisiä eri väestöryhmistä."
Oikeasti tekevät kaiken mitä sanovat vastustavansa. Pelkkää moralisointia koko juttu. Ei ole mitään suomalaisuutta kun väki tulee muualta. Ne ei suinkaan sitä vaali. Oikeasti demareitakaan ei vttuakaan kiinnosta mikään ilmasto. Ne on vaan jumittuneet siihen aiheeseen kuin kokoomus, mutteivät ehdota mitään toimia. Pelkkää lip serviceä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a613ed50-6609-4cda-ae80-c5ccee79f…
Ja mm. tämmösistä jutuista tulee sitten olo, että koko naisten äänioikeus on karmea virhe.
Kommentit (13)
Riikkulin 20 meppiä, politiikan tietovisasta nolla pistettä, pakoili mediaa kun kysyttiin petetyistä vaalilupauksista..
Mihin esim noi unohtu?
Vierailija kirjoitti:
Riikkulin 20 meppiä, politiikan tietovisasta nolla pistettä, pakoili mediaa kun kysyttiin petetyistä vaalilupauksista..
Mihin esim noi unohtu?
Oikeasti naisia pitäisi olla eduskunnassa yhtä paljon kuin pörssiyhtiöiden johtajina ja aina sieltä joku älykäs ja selväjärkinen nainenkin löytyy kuten juuri Riikka Purra. Silti äänioikeutta ei naisille kannata antaa. Naiset on liian helppo aivopestä ideologialla.
Noin vähän esimerkkejä? Miespoliitikkojen haastattelut ovat oikea typeryyden kultakaivos :D
Vierailija kirjoitti:
Ap, opettele oikeinkirjoitus,niin nämä sinun pamflettisi ovat hiukan uskottavampia! Mikään ei anna ihmisestä tyhmempiä ja typerämpää vaikutelmaa, kuin se, että arvostelee toisten ihmisten älykkyyttä ja kyvykkyyttä, kun ei itse hallitse kirjoittamisen ja kieliopin perusasioita.
En tähdännyt taiteelliseen vaikutelmaan vaan itse asiaan.
Meillä on huomattu jo vuosia sitten, että Sofian ja Minjan ja monen muunkin naispoliitikon puheet telkkarissa on ihan turhaa sanahelinää, joten olemme oppineet näppäriksi kaukosäätimen käyttäjiksi ja ääni telkkarista hiljenee silmänräpäyksessä, kun joku heistä avaa suunsa. Emme halua ollenkaan kuunnella näitä tyhjänpäiväisyyksiä.
Montako naista on organisoinut kansanmurhan tai aloittanut sodan? Niinpä. Eiköhän ne miehet ole historian väärällä puolella.
Vierailija kirjoitti:
Montako naista on organisoinut kansanmurhan tai aloittanut sodan? Niinpä. Eiköhän ne miehet ole historian väärällä puolella.
Laske tosta:
https://qz.com/967895/throughout-history-women-rulers-were-more-likely-…
Vierailija kirjoitti:
Ap, opettele oikeinkirjoitus,niin nämä sinun pamflettisi ovat hiukan uskottavampia! Mikään ei anna ihmisestä tyhmempiä ja typerämpää vaikutelmaa, kuin se, että arvostelee toisten ihmisten älykkyyttä ja kyvykkyyttä, kun ei itse hallitse kirjoittamisen ja kieliopin perusasioita.
Oletko autisti, jona maailma mene sekaisin siitä, että ei ole täydellistä äidinkieltä ? Täällä on ihan arkinen puhekieli sallittua, eikä tämä ole suomenkielen kirjoituskoe
-eri

Kirjoitusasu on sikäli tärkeää, että TIETYNLAISIA kirjoitusvirheitä tekevät tunnistaa venäläisiksi trolleiksi. Kuten vaikka AP selvästi on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riikkulin 20 meppiä, politiikan tietovisasta nolla pistettä, pakoili mediaa kun kysyttiin petetyistä vaalilupauksista..
Mihin esim noi unohtu?
Oikeasti naisia pitäisi olla eduskunnassa yhtä paljon kuin pörssiyhtiöiden johtajina ja aina sieltä joku älykäs ja selväjärkinen nainenkin löytyy kuten juuri Riikka Purra. Silti äänioikeutta ei naisille kannata antaa. Naiset on liian helppo aivopestä ideologialla.
? Eikö miehistä muka niitä löydy ?😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, opettele oikeinkirjoitus,niin nämä sinun pamflettisi ovat hiukan uskottavampia! Mikään ei anna ihmisestä tyhmempiä ja typerämpää vaikutelmaa, kuin se, että arvostelee toisten ihmisten älykkyyttä ja kyvykkyyttä, kun ei itse hallitse kirjoittamisen ja kieliopin perusasioita.
Oletko autisti, jona maailma mene sekaisin siitä, että ei ole täydellistä äidinkieltä ? Täällä on ihan arkinen puhekieli sallittua, eikä tämä ole suomenkielen kirjoituskoe
-eri
Niin tai jopa n a t s i?