Kelan kysely: Suomessa ihmiset näkevät jo nälkää
"Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan.
Kelan vuoden 2025 lopussa toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan sosiaaliturvaleikkaukset ovat heikentäneet erityisesti toimeentulotukea saavien ihmisten arkea.
Lähes yhdeksän kymmenestä perustoimeentulotukea saaneesta koki asumistuen, toimeentulotuen ja työttömyysturvan muutosten heikentäneen omaa toimeentuloaan, ja noin puolet arvioi vaikutusten olleen merkittäviä.
Yli puolet vastaajista kertoi joutuneensa tinkimään ruoasta tai hakemaan ruoka-apua. Lisäksi moni on vetäytynyt sosiaalisista kontakteista ja kokenut lisääntynyttä ahdistusta ja stressiä.
Lähes kaksi kolmesta ilmoitti, ettei heillä ole enää varaa lomaan tai vapaa-ajan viettoon kodin ulkopuolella. Myös ulkovaatteiden, kenkien, hygieniatarvikkeiden ja lääkkeiden hankinta on vaikeutunut.
Leikkaukset ovat osuneet erityisesti pienituloisiin ja näkyvät arjen perustarpeista tinkimisenä sekä psyykkisenä kuormituksena, toteaa Kelan tutkija Hanna-Mari Heinonen tiedotteessa.
Toimeentulotuen saajat arvioivat omaa taloudellista tulevaisuuttaan huomattavasti synkemmin kuin muut etuuksien saajat. Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan."
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/9752663
Hienosti menee. Meillä on vahva ja välittävä Suomi. (huom. sarkasmia)
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet elävät yli varojensa ja ostelevat kaikkea turhaa. Jätä ne Temu tilaukset tekemättä, nuuskat ja röökit pois ja irtoripset ottamatta, niin rahaa riittää ruokaakin.
En ole koskaan elämässäni tilannut mitään temusta tai muualtakaan ulkomailta. En ole koskaan tupakoinut, juonut alkoholia, käynyt kauneushoidoissa, enkä osta vaatteita edes joka vuosi. Silti rahat eivät riitä peruselämiseen. Hiuksetkin leikannut itse jo kymmenen vuotta.
Mutta johonkin se raha kuitenkin menee, jos ei riitä ruokaan. Kerro nyt, mihin. Kiinnostaa, oikeasti.
595e elätkö sinä niillä hiluilla, tuskin. Ruuan, sähkön, ja muidenkin elämiseen meneviä kuluja ei kyseisellä rahalla makseta. Kaikki ei edes saa tt tukea. Kuolemakin on kallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en mitään lomia kaipaa. Kun olisi edes rahaa ruokaan ja lääkärin määräämiin lääkkeisiin!
Mihin sinun rahat menee, jos ei toimeentulotuki riitä ruokaan ja lääkkeisiin?
En saa toimeentulotukea. Saan pienintä mahdollista eläkettä.
Sehän on paljon enemmän kuin toimeentulotuki. Kyllähän sen nyt pitäisi riittää. (sarkasmia)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet elävät yli varojensa ja ostelevat kaikkea turhaa. Jätä ne Temu tilaukset tekemättä, nuuskat ja röökit pois ja irtoripset ottamatta, niin rahaa riittää ruokaakin.
En ole koskaan elämässäni tilannut mitään temusta tai muualtakaan ulkomailta. En ole koskaan tupakoinut, juonut alkoholia, käynyt kauneushoidoissa, enkä osta vaatteita edes joka vuosi. Silti rahat eivät riitä peruselämiseen. Hiuksetkin leikannut itse jo kymmenen vuotta.
Mutta johonkin se raha kuitenkin menee, jos ei riitä ruokaan. Kerro nyt, mihin. Kiinnostaa, oikeasti.
595e elätkö sinä niillä hiluilla, tuskin. Ruuan, sähkön, ja muidenkin elämiseen meneviä kuluja ei kyseisellä rahalla makseta. Kaikki ei edes saa tt tukea. Kuolemakin on kallista.
Välillä elän, välillä on osa-aikaisia töitä. Toimeentulotuki ei ole 595. Ilmeisesti sinä et sillä elä.
Vierailija kirjoitti:
Paastoaminen on hyväksi. Elimistö puhdistuu ja saa säästöä ruokakuluissa. Vaikka päivän viikossa.
Tota olen miettinyt joskus, kerran viikossa 24h paasto voisi olla ihan hyvä, kerran kokeilinkin mutta onnistuin vain jotain 20h paastoamaan, kai se helmpommin menee kun siihen alkaa tottumaan, työttömänä sinkkuna on helppo viikosta irroitaa vuorokausi millloin ei mitään raskasta tarvii tehdä, mikä voisi paastolla olla hankalaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.
Vaan kun ei jää. Ja tiedät sen varsin hyvin.
Joidenkin on vaikea ymmärtää että tuolla summalla maksetaan laskut, ruokaan jää jos jää. Ihmettelen edellä kommentoivan laskutaitoa, lieneenkö koulupudokas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkee nälkää, mutta saa joka kuukausi 1500 e verottomana eli mihin laittaa rahansa?
Ei saa 1500. Tonnin saatan saada.
Mä saan 1190 ja vuokra on 870.
Laskekaa siitä.
Onneksi lääkkeet sentään saan tt-tuesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.
Vaan kun ei jää. Ja tiedät sen varsin hyvin.
Miten niin ei jää? Mihin ne rahat sitten menee? Vai onko niin, että ihmisillä on kuitenkin jotain omaisuuksia, jotka estää toimeentulotuen saamisen, mutta eivät niitä halua myydä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet elävät yli varojensa ja ostelevat kaikkea turhaa. Jätä ne Temu tilaukset tekemättä, nuuskat ja röökit pois ja irtoripset ottamatta, niin rahaa riittää ruokaakin.
En ole koskaan elämässäni tilannut mitään temusta tai muualtakaan ulkomailta. En ole koskaan tupakoinut, juonut alkoholia, käynyt kauneushoidoissa, enkä osta vaatteita edes joka vuosi. Silti rahat eivät riitä peruselämiseen. Hiuksetkin leikannut itse jo kymmenen vuotta.
Mutta johonkin se raha kuitenkin menee, jos ei riitä ruokaan. Kerro nyt, mihin. Kiinnostaa, oikeasti.
595e elätkö sinä niillä hiluilla, tuskin. Ruuan, sähkön, ja muidenkin elämiseen meneviä kuluja ei kyseisellä rahalla makseta. Kaikki ei edes saa tt tukea. Kuolemakin on kallista.
Välillä elän, välillä on osa-aikaisia töitä. Toimeentulotuki ei ole 595. Ilmeisesti sinä et sillä elä.
Se summa on yleistuki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet elävät yli varojensa ja ostelevat kaikkea turhaa. Jätä ne Temu tilaukset tekemättä, nuuskat ja röökit pois ja irtoripset ottamatta, niin rahaa riittää ruokaakin.
En ole koskaan elämässäni tilannut mitään temusta tai muualtakaan ulkomailta. En ole koskaan tupakoinut, juonut alkoholia, käynyt kauneushoidoissa, enkä osta vaatteita edes joka vuosi. Silti rahat eivät riitä peruselämiseen. Hiuksetkin leikannut itse jo kymmenen vuotta.
Mutta johonkin se raha kuitenkin menee, jos ei riitä ruokaan. Kerro nyt, mihin. Kiinnostaa, oikeasti.
Asumiseen 400€, ruokaan ja puhelimeen loput.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy olla aika uusavuton jos joutuu Suomessa näkemään nälkää.
Oletko pahvi vai esitätkö vain? Etkö tunne kansasi historiaa sen vertaa että tietäisit että Suomi on aina ollut köyhä maa kantaväestölle, suomalaiset ovat kärsineet nälkää 90% historiastansa. Ja nyt ollaan takaisin siinä pisteessä kiitos hallituksen ja mahtavien ideoiden. Etkö ole huomannut eh, kaikkien elinkustannusten rajuja nousuja viime vuosina? Oletko niitä jotka eivät tajua että Suomessa on pakko olla lämmin asunto talvella koska muuten oikeasti kuolee.
En ole nähnyt nälkää mutta joskus olen kuullut nälän kun on alkanut vatsa kurisemaan, oma vika oli, dokasin kaikki rahat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.
Näinhän se on. Tuon verran jää. Toimeentulotuen säännöt ovat kuitenkin tiukat. Oman asunnon tai auton kulut eivät siihen kuulu, mutta eihän asuntoa saa myytyäkään, eikä ilman autoa pääse töihin. Käytännössä sillä rahalla on ostettava muutakin kuin ruokaa. Ruokajakelu sen lisäksi mahdollistaa.
Miksi ttt-lusmu käy töissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en mitään lomia kaipaa. Kun olisi edes rahaa ruokaan ja lääkärin määräämiin lääkkeisiin!
Mihin sinun rahat menee, jos ei toimeentulotuki riitä ruokaan ja lääkkeisiin?
Olen eri. Tt-tuki ollut 170-190€. Ei 570€.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkee nälkää, mutta saa joka kuukausi 1500 e verottomana eli mihin laittaa rahansa?
Ei saa 1500. Tonnin saatan saada.
Mä saan 1190 ja vuokra on 870.
Laskekaa siitä.
Onneksi lääkkeet sentään saan tt-tuesta.
Onhan tuokin oma valinta. Sinulla menee rahat kalliiseen asuntoon. Mitä valitat?
Miten ihmeessä näkevät nälkää? Suomalaisethan ovat Euroopaan LIHAVINTA kansaa.
Nälkää näkevissä maissa ihmiset ovat LAIHOJA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet elävät yli varojensa ja ostelevat kaikkea turhaa. Jätä ne Temu tilaukset tekemättä, nuuskat ja röökit pois ja irtoripset ottamatta, niin rahaa riittää ruokaakin.
En ole koskaan elämässäni tilannut mitään temusta tai muualtakaan ulkomailta. En ole koskaan tupakoinut, juonut alkoholia, käynyt kauneushoidoissa, enkä osta vaatteita edes joka vuosi. Silti rahat eivät riitä peruselämiseen. Hiuksetkin leikannut itse jo kymmenen vuotta.
Mutta johonkin se raha kuitenkin menee, jos ei riitä ruokaan. Kerro nyt, mihin. Kiinnostaa, oikeasti.
Asumiseen 400€, ruokaan ja puhelimeen loput.
Ja siis lääkkeisiin osa välillä, silloin sitten ruokaa luottokortilla tai päinvastoin. Joskus tarvitsee esimerkiksi alusvaatteita tai tulee muu yllättävä meno, luottokortilla taas maksetaan.