Onko 60-luvulla syntyneet olleet
Yhteiskunnan nettomaksajia monessa? Eläke ei kerry alle 23-v tehdystä työstä, ja varmaan aika moni töitä teki paljonkin ennen tuota ikää. Korotettua TyEL malsua maksettiin kymmenen vuotta. Olisipas kiva nähdä tutkimuksia näistä asioista. Kuinka paljon eläkettä on menetettyja mitä se lisämaksu tuotti.
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta, moni pääsi käsiksi työelämään ennen lamaa.
Ja moni menetti työpaikkansa.
Joo, mutta täälläkin on niitä, jotka ovat tehneet työtä 45v putkeen.
Lama-ajan alla valmistunut ei meinannut saada sitä ekaakaan työtä, tai jos sai, joutui vuosiksi sivuun.
Kyllä me 60-luvun alussa syntyneet päästiin koulusta ja aikuistuttiin juuri 70-luvun lopulla jolloin suurtyöttömyys Suomessa.Muodostettiin Martti Miettusen hätilahallitus kun työttömiä oli olikohan se nyt 100 vai 150tuhatta. Itsekin tein työllisyystöitä.Meitä nuoria palkattiin esim.vanhainkoteihin puoleksi vuodeksi ja sitten taas kortistoon.Opiskelin välillä ja taas kortistoon.Moni kaverini lähti Ruotsiin töihin,paras kaverinikin lähti Volvolle töihin.Myös Kostamuksessa kulki reissutyössä moni.80-luvulla oli hieman parempi työtilanne mutta ei silloinkaan töihin noin vain kävelty,koeaika oli 4kk .90-luvun lamastahan jo nuoremmatkin jotain tietää..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävintä oli se, että eläkeikää nostettiin kahdella vuodella. Ennen siis oli 63 v. ja nyt 65 v.
-nimim, olisin jo eläkkeellä, syntynyt 1963
Yleinen alin eläkeikä oli 63 v vain 2005-2017, sitä ennen se oli 65 v, paitsi julkisella ja tietyissä ammateissa. Eli sun työelämän aikana eläkeikää ensin laskettiin ja sitten nostettiin takaisin.
Toi 63 vuoden eläköitymisikä koski nimenomaan boomereita. Kun viimeinenkin boomeri oli päässyt aikaisin eläkkeelle olikin jo sitten hyvä aika nostaa nuorempien eläkeikää kahdella vuodella. Ja nousee näköjään vielä tuostakin. Me 1962 syntyneet olemme eka ikäluokka jolla eläke alkaa juoksemaan vasta 65 vuotiaana.
Olen myös syntynyt 62, mutta en kadehdi suurten ikäluokkien elämää. Suurin osa heistä syntyi köyhiin oloihin maaseudulle eikä mahdollisuutta opiskeluun ollut. Rajun työttömyyden vuoksi moni lähti aikuistuessaan maasta kokonaan.
Nuoret muuten laskevat meidät 60-luvulla syntyneetkin buumereihin jonkin jenkkisysteemin mukaan.
Nämä nuoret älykääpiöt katsovat vain, mitä asiasta kirjoitetaan jossakin wikipediassa tms. Heidän ajattelullaan ei osata ottaa huomioon sitä tosiasiaa, että jenkkien syntyvyys- ja työllistymistilastot eivät voi päteä Suomessa. Suomessa vuosi 1955 on vedenjakaja, esim. täysi eläkeputki poistui kokonaan 1955 syntyneiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tehtiin kesätöitä, lomilla talvitöitäkin, ja koulussa opetettiin, että se kannattaa kun saa sitten vanhana työeläkettä! Sinne meni moolokin kitaan.
yhellä oolla
https://images.sanoma-sndp.fi/8dd13eae6a5a4b7aa6c460e75471cbdb.jpg/norm…
Tai kahdella https://fi.wikipedia.org/wiki/Moolok
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tehtiin kesätöitä, lomilla talvitöitäkin, ja koulussa opetettiin, että se kannattaa kun saa sitten vanhana työeläkettä! Sinne meni moolokin kitaan.
Aloitin työt kesälomalla lukiossa ja opiskeluaikana toisesta vuodesta eteenpäin tei osa-aikaisesti + lomat töitä dippatyöhön saakka. Ei niistä eläkettä tosiaan kertynyt.

Me 60-lukulaiset myös synnytettiin nykyiset suuret ikä luokat eli 90-luvulla syntyneet.Ei se työura siis mitenkään katkeamaton ollut.Äitiyslomat pienensi eläkettä .Myöskään lomautusten ajoilta ei eläkettä kertynyt,toisin kuin nykyään.Jonkinlainen ylpeys meillä oli tienata omat rahamme vaikka niillä huonommin palkatuilla tälläkin.Mm.perhepäivähoitajan,maatalouslomittajan ym.työt oli aika surkeasti palkattuja.No näitä töitähän ei enää juurikaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhumattakaan elinaikakertoimesta, joka on leikannut eläkkeitä vielä lisää.
Jäin juurikin eläkkeelle 45 vuoden työuran jälkeen.Ensimmäiset vuodet siis ilman eläkekertymää,maksut kyllä meni😃Lopullisesta parin tonnin brutto eläkkeestä elinaika kerroin vei vielä 116euroa joten eiköhän me olla se tähän mennessä kaikkein kusetetuin sukupolvi?
Ette. Kusetetuin sukupolvi on syntynyt 2026. 1970- luvulla syntyneille ei ole enää OVEa tai eläkeputika, joten sitäkin sakkia on kusetettu paljon enemmän.
No ihan turhaan on tänä vuonna sitten synnytty.. Vieläkö ne voi passittaa takaisin?
🙄🙄🙄
Eipä me 70-luvulla syntyneetkään mitään saatu alle 23v tehdystä työstä. Ainoa tapa saada parempi eläke oli käydä korkeakoulutus nuorena ja työllistyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tehtiin kesätöitä, lomilla talvitöitäkin, ja koulussa opetettiin, että se kannattaa kun saa sitten vanhana työeläkettä! Sinne meni moolokin kitaan.
Aloitin työt kesälomalla lukiossa ja opiskeluaikana toisesta vuodesta eteenpäin tei osa-aikaisesti + lomat töitä dippatyöhön saakka. Ei niistä eläkettä tosiaan kertynyt.
Me 60-lukulaiset myös synnytettiin nykyiset suuret ikä luokat eli 90-luvulla syntyneet.Ei se työura siis mitenkään katkeamaton ollut.Äitiyslomat pienensi eläkettä .Myöskään lomautusten ajoilta ei eläkettä kertynyt,toisin kuin nykyään.Jonkinlainen ylpeys meillä oli tienata omat rahamme vaikka niillä huonommin palkatuilla tälläkin.Mm.perhepäivähoitajan,maatalouslomittajan ym.työt oli aika surkeasti palkattuja.No näitä töitähän ei enää juurikaan ole.
Ts. suurimmat kärsijät tässä yhteiskunnassa on sota-ajan lapset ja heidän jälkeläisensä. Koko ajan sekä edellisten että tulevien sukupolvien välissä nauttien näiden sukupolvien haittoja, harvemmin etuja. Sota-ajan lapsethan joutuivat työelämään jo lapsina, koska vanhemmista moni oli sotahommissa joko rintamalla tai lottana. Heidän jälkeläiset taas jäivät monesti vaille boomereiden hamuamia etuja työpaikoilla, koska työpaikoilla tuli pomoportaaseen nimenomaan tulevaa sukupolvea. Nämä laskivat, että rahaa ei riitä etuihin, eli ne napattiin nenän edestä pois ilman siirtymäaikoja jne. Näistä voisi jopa kirjoittaa kirjan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No 60 luvulla syntynyt mediaanipalkkainen ihminen on maksanut ennen eläkkeelle jäämistään 42 vuotta eläkemasuja keskimäärin (nykyrahassa) liki kymppitonnin vuodessa eli yhteensä noin 400.000 euroa. Oishan toi mukava summa jolla eläis herroiksi loppuelämänsä. Ja jos nuo rahat olisi saanut sijoittaa indeksirahastoihin olisi se kasvanut noin nelinkertaiseksi eli sellaiseksi 1.5 miljoonaksi euroksi.
Ja laskepas uudestaan. Nykyrahassa ei varmasti 10k, jos on normipalkoilla 30-40k vuosi.
Kuka noin heikkoa palkkaa saa?
Vierailija kirjoitti:
Eipä me 70-luvulla syntyneetkään mitään saatu alle 23v tehdystä työstä. Ainoa tapa saada parempi eläke oli käydä korkeakoulutus nuorena ja työllistyä.
Niin, mutta te ette tehneet sanottavasti töitä ennen 23 v ikää, korkeintaan jotain kevyttä kesätyötä opiskelujen lomassa. 60-lukulaisilla oli hyvin yleistä, että mentiin peruskoulun tms jälkeen suoraan töihin, jos koulu ei napannut. Tehtaat pyörivät tuolloin täydellä teholla, eli työtä riitti lähes kaikille halukkaille.

No ei riittänyt kaikille, mutta joillakin tehdaspaikkakunkilla saattoi olla. Olen paikkakunnalta, missä naisten työpaikat olivat tekstiiliteollisuudessa. Sinne otettiin tyttöjä suoraan koulusta, vaiheompelua urakkatyönä. 15 vuotiaana aloittaneet olivat aivan hajalla ennen kuin eläke edes alkoi kertyä. Sillä tavalla tarvittiin aina uusia tyttöjä töihin, työsuojelusta ei ollut tietoakaan.
Pelkästään kotitöitä jo viisivuotiaasta asti.
sen jälkeen syntyneillä vasta helppoa on ollutkin...
Vierailija kirjoitti:
Synnyin 1963 ja menin työelämään 16v 1979, joten kyllä, alkupäästä jää parilta vuodelta eläkekertymä huomioimatta.
Vain parilta vuodelta? Olen samanikäinen ja eläke alkoi kertyä vasta 23-vuotiaana.
1965-1970 syntyneet varmaan se kaikkein kusetetuin sukupolvi. Jännästi 1965 syntyneillä katkeaa kaikki edeltäville sukupolville edut, kuten mm. jatketut ansiosidonnaiset päivärahat jolloin työttömäksi jäädessään voi nostaa täyttä ansiosidonnaista päivärahaa aina eläkkeelle jäämiseen asti ilman että ne putoaisi ensin 80% ja sitten 75% tasolle. Elinaikaleikkuri syö jo kerrytettyä eläkettä kivasti eikä edes alinta eläköitymisikääkään ole vielä ilmoitettu. Alle 23 vuotiaana maksetuista eläkemaksuista ei kertynyt lainkaan eläkettä.

Jep.
T. syntynyt marraskuussa 1965
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä me 70-luvulla syntyneetkään mitään saatu alle 23v tehdystä työstä. Ainoa tapa saada parempi eläke oli käydä korkeakoulutus nuorena ja työllistyä.
Niin, mutta te ette tehneet sanottavasti töitä ennen 23 v ikää, korkeintaan jotain kevyttä kesätyötä opiskelujen lomassa. 60-lukulaisilla oli hyvin yleistä, että mentiin peruskoulun tms jälkeen suoraan töihin, jos koulu ei napannut. Tehtaat pyörivät tuolloin täydellä teholla, eli työtä riitti lähes kaikille halukkaille.
Niinkö?
Ennen 90-luvun alussa alkanutta lamaa, töitä oli niin paljon kuin jaksoi tehdä ja sai ajankohdankin valita. Enimmillään oman verokortin kopio oli seitsemässä paikassa, aina löytyi keikkaa kun ehti. Hoitajana, siivoojana, tiskarina. Oli Yhtiöpalvelu ja Toimialapalvelu jonka kautta eripituisia toimistohommia.
Jo aivan nuorena töitä tehtiin kesätöissä (vanhempien suhteilla) tehtaassa ym. Jouluapulaisena ym. Kaikki alle 23 ikävuotta eikä jäänyt mitään.
Laman alettua keikat loppui kun seinään. Aloitin opiskelut mutta ei enää mennyt niin putkeen. Nyt vanha ja sairas ja pieni eläke.
Moni 60-lukulainen valmistui juuri siihen laman alkuvuosiin ja töitä ei meinannut löytyä millään. Itse etsin dippatyöpaikkaa reippaasti yli vuoden, halusin tehdä sen teollisuuteen enkä yliopiston labraan.