HUHTIKSET 05 VIIKKO 22

Toisenlaisesta kaaoksesta,elämä on YKSI suuri KIIRE, meillä ei nyt ole vauvan aiheuttamaa kaaosta, muuten vaan tuntuu, että elämänhallinta on aika kauakana minun elämästäni. Koitettaan tässä yhdistellä opiskeluita+miehen töitä, lapsia ja luottamustehtävää, jonka sain. Tulin siis valituksi Kauniaisten suomenkielisen koululautakunnan jäseneksi ja nyt pitäisi vähän perhetyä mitä on päätetty ja mitä mahdollisesti tullaan päättämään jne.



Ompunäiti: Hyvä, jos juttelet neuvolassa, jos siltä tuntuu. Toivottavasti vyöhyketerapia auttaa teitä. Huutavan pienen kanssa on raskasta. (tarjoukseni on yhä voimassa, soita vaan heti jos siltä tuntuu)



Errj: Meillä on välillä Antonilla juuri sellaisia päiviä, että kaikkeen menee tupla/tripla aika...se on niin rasittavaa. Ja Antonilla on myös " minä itse" kausi, kaikki pitää tehdä " ihe" , ja raivo on aika massiivinen, jos ei onnistu...Juuh...



Juuh, piti kertoa, kun Anton oli tosi suloinen, katseltiin peilistä ja sanoin että katso Anton on siellä, johon Anton tuumasi nyökytellen " juuh, Anton poika" hän oli kovin iloinen huomiostaan (siis, että on poika) toisteli sitten pitkään, " juu, poika" Toinen mitä Anton käyttää on " voi, voi" jos joku ei mene, niin kuin Anton tahtoo, yksi päivä sanoin, että nyt on äiti vihainen, toinen katsoi minua oikein suloisena ja sanoi " voi, voi"



Kent: Anton on samanlainen, kun teidän keskari, tossa suhteessa, kun päättä että jotain ei syö, niin EI syö. Kokeiltu on, koitan kuitenkin tarjota, niitäkin ruokia mitä Anton ei syö ja niiden kaverina jotain mitä Anton syö (esim. jauhelihakastiketta ja perunaa+vihanneksia, perunaa noista Anton ei syö)



Nyt menen leipomaan, mennään huomenna ukkini luo, ja vien sinne kahvit. Mukavaa viikonloppua. Lauantaina mennään ystäväpariskunnan (-pariskuntien) kanssa syömään, ihanaa. Esikko menee siskolle ja Antn äidille, Anton on ekaa kertaa elämässään yötä, niin, että ei ole minua, miestä/isoveljeä mukana. vähän jännittää miten menee.



Mareila+Anton +veli

en keksiny mitään muutakaan otsikkoa.. ja noi sanat on melkeinpä ainoat mitä meidän P osaa sanoa ;)



joo, todella kannatan minäkin että ottaa puheeksi oman jaksamisen siellä neuvolassa. Minä olin ihan poikki tossa talvella, ja oli sitten tän hippusen 2v neuvola, onneksi th älysi kysyä että miten MINÄ jakselen (vaikka kyllähän ne taitaa onneksi aika usein kysyäkin sitä.. ja yleensähän vastaus on että ihan hyvin..vaikka ei oliskaan!) sanoin sit suoraan että en kovin hyvin..että jotain kriisinpoikasta varmaan on (siis monia monia syitä..mut ehkä kaikkein pahin oli se että olin todella tympääntynyt tähän kotiäitinä oloon!) Tein sitten sellaisen " mieliala kysely" kaavakkeen..ja pisteitä tuli sen verran että sen mukaan olis ollu jo " keskivaikea masennus" !!! Ja siinä vaiheessa oli oikeastaan ihan se pahin olo jo menossa ohi.. Ja ei sillä kertaa nyt sit mitään jatkotoimenpiteitä tehty (eli en menny lääkärille, mut työkkärissä kylläkin kävin =)) Mut kyllä se herätti! että tartteis tosiaan asialle jotain tehdä!! Aloitin sit kuntoilemaan, ja kyllä muuten mielikin piristyi! (tämä vaan tuli mieleen, kun joku mietti omaa jaksamistaan.. en tarkoita että se kuntoilu olis kaikkien kohdalla ratkaisu..koska ymmärrän kyllä ettei pienen vauvan kanssa välttämättä kaikkee ehdi!!!)



Tästä uupumus/masennus (mitä lie olikaan) -jutusta johtuen en hirveästi ole jaksanu täälläkään käydä.. Mutta nyt on tosiaan mieli PALJON parempi, kuin itseasiassa aikoihin!! =)



Hitsi.. jotain muutakin mun piti kommentoida, tai kertoa.. mut nyt se taas unohtu.. :-/



Niin.. joku kertoili että lapsi ei suostu kertakaikkiaan maistamaan ruokaa.. niin meillä esikoinen on kans sellainen..että jos on kerran päättänyt että tuota ei syö, niin sit ei kans syö! Siinä ei tarhatädit mahda mitään, ei vaikka tekis pellehyppyjä tai sirkustemppuja niin kun ei syö niin ei syö!! =)



pitääkin alkaa lopettelee, kohta pitää se esikko käydä tarhasta.. joten moido!



N+poijat

Joo, meillä on neuvola ensi viikolla ja terkkamme on niin kiva ihminen, että pystyn helposti kertomaan hänelle miten menee. Oli mulla rankkaa Laurankin vauva-aikana (sen vuoksi kyselenkin huonoina hetkinä: enkö mä todella osaa hoitaa vauvoja?!?), mutta nyt huomaan paljon selvemmin, että näin ei voi jatkua koska muuten kaikki todellakin leviää käsiin. Siksi pitää puhua jollekin. Äimä ry:n sivuilta löysin lohdullisen lauseen: " Emon pitää huolehtia ensin itsestään, jotta voisi huolehtia poikasistaan."



Musta on kiva ja myös tärkeää, että me voidaan täällä keskustella myös näistä elämän pimeämmistä puolista. Nolaana, kiva että kerroit omista kokemuksistasi ja hyvä että nyt menee paremmin!



Eilen me oltiin siellä vyöhyketerapiassa, ja nyt olen varovaisen toiveikkaalla mielellä. Vauva on ollut hivenen rauhallisempi - esim. illalla huuto kesti vähemmän aikaa ja pikkumies nukahti rauhaisammin kuin aikaisemmin. Ilmaa on tullut ulos helpommin ja enemmän kuin ennen, röyhtäyskin monesti ihan ilman mitään taputteluja tms. Huomenna on seuraava käynti (ajatelkaa, se terapeutti ottaa vastaan sunnuntaisinkin ja samalla liksalla!), ja sitten varmaan ti ja to. Peukut pystyyn!



Vaakamomin viime viikonloppu kuulosti aika horrorilta! Huh huh. Entisenä partiolaisena tuli tehtyä vastaavia juttuja aika paljonkin, mutta sitten Lauran syntymän ei varmasti olisi riittänyt puhtia moiseen.



Ihania juttuja teidän hippusilla! Laurakin kyselee aika paljon. Yhtenä iltana hän oli isin kanssa suihkussa, ja ekaa kertaa huomasi tai kiinnostui isin sukukalleuksista. Kysyi ihmetellen: " Mikäs se siinä mahtaa olla?"



Viime aikoina ollaan puhuttu rakastamisesta. Eilen sanoin (taas) Lauralle, että " äiti rakastaa sua tosi paljon, tiedäthän sä sen?" (ei vastausta). Jatkoin: " muistatko sä Laura mitä se rakastaminen tarkoittaa?" johon Laura tokaisi: " Se taikottaa oikopäätä." Tämä tulee tietenkin siitä, kun yhdessä Barbapapa-kirjassa " Barbapapa rakastui oikopäätä Barbamamaan." : )



Kiitos muuten sisarus-ajatuksistanne. Olette ihan oikeassa. Hassua oikeastaan, miten huolestunut sitä on esikoisesta, vaikka hän on tosiaan saanut äidin ja isän ihan itselleen nämä ekat kaksi vuottaan! Tämä kuopus taas joutuu alusta asti tyytymään vähän vähempään. Tai no, miten sen ottaa. Isonsiskon olemassaolon kautta hän tietysti myös saa enemmän. Itse olen esikoinen ja haaveilin aina isostasiskosta, jolla olisi aikaa jutella mun kanssani koulun jälkeen.



Loppuun arvoitus: Mikä on tämä Lauran korkealta ja kovaa tulkitsema laulu: " Aaiii pii tee koo" ?



Vauva heräilee, täytyy mennä. Voikaa kaikki hyvin,

t. Ompunäiti, Laura 9.4. ja Veikkavauva 12.5.

Terveisiä suvivirren haikeasta säveleestä.... ;-)

Oltiin siis hakemassa poikien todistukset, julistamassa kesäloma alkaneeksi jäätelöllä ja tietysti hoilaamassa se autuas suvivirsi :-)

Olen aina tiedostanut, että joudun tulevaisuudessa todella harjoittamaan itsetutkiskelua aiheesta " hyvä todistus" . Itse olen.....öööö kainosti sanottuna " hyvä oppilas" ja nyt on sitten tullut aika olla siirtämättä samoja odotuksia lapsilleen :-) Kasvamisen paikka hikipinko äidille....onneksi isä on 5:en keskiarvon suorittaja.....tasapaino pysyy ........ :-)

Ei pojan todistus toki huono ollut.........mutta oishan se pienellä työllä ollut parempikin ;-)



Ompunäidille tuhat voimahalia täältä. Oikein ahdisti lukea tekstiäsi, kun palautui fläsärinä Elmon ekat kuukaudet ja se hitsin iltahuuto, joka jatkui ja jatkui ja jatkui.......kuluttavaa indeed :-(

Lohdutukseksi.....aika kuluu kuitenkin aika nopeasti, vaikka se ei tällä hetkellä tunnukkaan siltä.

Todella hyvä toi Äimän lause : emon pitää pitää itsestään huolta kyetäkseen huolehtimaan poikasestaan (vapaa kopio) . Sillä näinhän se on, aivan ehdottomasti. Musta marttyyriysäitiys ja veren maku suussa painaminen omien sietokykyjen rajalla ei ole mikään ratkaisu eikä hyväksi.....ei äidille, eikä lapselle.

Ja onneksi nykyään esim. synnytyksen jälkeinen masennus on hyvin tiedostettu tila, jota ei vaan voi estää eikä omalla käytöksellään aiheuttaa. Hyvä, että olet valmis keskustelemaan aiheesta, etkä hautaudu tyynyvuoren alle. Tsemppiä, kyllä se siitä. Olet ajatuksissani, josko jotain voima-ajatuksia tulisi perille !!!!



Hyvää viikonloppua kaikille Terv. Jonna

Pikaisesti kerron vain Ompunäidille tutun tutustani, jonka vauva oli ekan vyöhyketerapian jälkeen yhden yön hiljaa, toisen terapiakerran jälkeen hän oli itkemättä kaksi yötä ja kolmanen (vai neljännen?) jälkeen vauvan itkuisuus /koliikki loppui kokonaan. Joten uskon ja toivon, että teilläkin vyöhyketerapia auttaa.



Minullahan oli myös raskausaikana lievää masennusta ja olin valmistautunut siihen, että se pahenee synnytyksen jälkeen mutta onneksi niin ei käynyt. Masennus raskausaikana ja sen jälkeen on yleistä eikä millään tavalla noloa kuten siihen on varmaan joskus suhtauduttu. Toivottavasti saat neuvolasta apua!



Zitikka, kiva kuulla sinustakin!



Meidän pikkuährääjä kutsuu äitiä, pitää mennä! Aurinkoista mieltä ja viikonloppua kaikille!



t. Kiiamaria, huhtiherra ja toukotyttö

Vasynyt moi kaikille!



Ajettiin aika haipakkaa viidessa paivassa etela ranskasta suomeen, joten vasy voittaa.



Luin pikasesti pinoja. Aivan ihania vauvauutisia, kaikki sai vauvansa ku olin nettipimennossa. ONNEA ONNEA ONNEA!!!!!!!!!!!!!!!!!! Vahan kauhistutti erkan synnytyskokemus, mulla kesti edellinen kolme tuntia eli pelkaan joskustoivottavastitulevaa seuraavaa synnytystani. Nytkin olin sentaan turvallisesti sairaalassa kun synnytys alkoi.



Ja rankkojakin juttuja oli, aivan alyttoman isot pahoittelut ja surutelepatiat Pihlan tadille ja teille laheisille. Tosi rankka kokemus varmaan. Ja tsempit ja jaksamista Ompunaidille, toivottavasti puhuminen taalla ja neuvolassa auttaa. Ja viela iloinen tervehdys Nolaanalle ja mukava etta on parempi olo. Sori jos jotain unohtui oli niin paljon luettavaa ja karsimattomana pompin osan tekstista yli.



Meilla oli mukava ja ei niin mukava loma. Ensin oli aivan ihana kuukausi Lontoossa nahden kavereita koko ajan. Ilmat suosi ja nautin joka hetkesta. Lopussa tuli viela aivan mieleton ilouutinen,olin raskaana taysin yllattaen. Olemme lahinna valtelleet raskautta, koska mun ois pakko menna ensin taalla toihin, jotta saisin jotain aitiystukia yms ja muutenkin paasisin taas mukaan suomalaiseen tyokulttuuriin. Mutta onni oli suuri, olenhan toivonut vauvaa jo vahan aikaa enka ollut uskoa sita todeksi. Aika pian testin teon jalkeen tuli vahan verta ja meninkin laakariin Lontoossa, laakari naki etta kohdunsuu oli aivan tulehtunut mutta sanoi ettei sille voida tehda mitaan koska raskaana ei saa syoda antibiotteja (??!!). Hataisesti katsoi myos mahan paalta ultralla etta kohdussa nakyi jotain ja etta kohtu oli kasvanut. Menin sitten viela paivaa ennen Ranskaan lahtoa yksityiselle ja se laakari ei nahnyt tulehduksesta jalkeakaan, joten onnellisena pakattiin auto ja lahdettiin. Viikko lomailtiin paratiisissa, helle, talossa uima-allas ja hyvaa ruokaa. Sitten viimisena paivana alkoi verentulo, mentiin sairaalaan ja verta tuli sen verran etta ottivat mut sisalle ja tippaan. Ultrassa ei nakynyt mitaan kohdussa ;-((((((. Laakarit ei osanneet englantia ja me ei Ranskaa, joten en tieda mita testeja ottivat ku verta otettiin 10 putkiloa, mutta siella vietin yon ja sitten paasin kotiin. Mahtava yllatys muuttui siis karvaaksi pettymykseksi. Toivottavasti en ole joku serial-keskenmenotyyppi, ennen Annaakin oli km ja Annan raskaus hankala. Ollaan niin onnellisia etta meilla on Anna, jos ei vaikka saataiskaan enaa lapsia. Yritetaan kuitenkin.



No " loma" jatkui, ajettiin Italiaan hyvan ruuan ja paremman mielen toivossa, satoi kaatamalla, ajettiin vain lapi. Ajateltiin etta mennaan Alpeille, siella on mahtavat maisemat, satoi LUNTA ja oli PAKKASTA! Me serpentiiniteilla kesarenkailla ja hellevaatteissa. Jaatiin jumiin hotelliin yoksi. Ajettiin Sveitsin lapi ja Itavallan - satoi kuin Esterin perapaasta. Saksa - satoi - eka satamaton paiva ja oltiin kolme tuntia ruuhkajonoissa autobaanalla ja paastiin onneksi yhteen kylaan ja hotelliin yoksi ettei tarvinnut koko yota jonottaa. Loppumatkan Saksassa satoi, Tanskan lapi ja Ruotsissa satoi. Laivalla sentaan oli mukavaa,tuli teiniajat mieleen kun oltiin siella ja vuokrattiin saunakin itellemme ja oli luksusta - suihku (enkuissa vain kylpy)! Ekat hyvat ilmat siis suomessa. Nyt on tyhja olo, 10-vuoden ulkomaanseikkailu ohi. Pelottaa tuleva. Sori nain pitka viesti matkasta, pakko purkaa!



Mies lahti jo lahipubeja tarkastelemaan, oltiin niin monta paivaa yhdessa erinaisissa hotelleissa ja autossa etta tarvitaan yksinoloakin. Anna oli mahtava matkalainen, istui 11h autossa mukisematta, alyttoman hyva keksinto tuo kannettava DVD laite. Jutteli vaan valilla matkalla " aiti , miehelta tuli kakka YAK! Semmonen juttu se" Aiti, jumal**ta" (kuuli isaltaan ku joiku ajoi pain mantya). Loppumatkasta alkoi kylla herailemaan hotelleissa keskella yota ja itki " ei autoon" . Ja alkoi pelkaamaan hirvioita kun Muumeissa Pikku-Myy puhuu hirvioista. Oli ihana menna hotelliin ku Anna huusi sisalle mentaessa " jee, hotellii, kivaa, aiti kivaa" ja kiljui pitkin kaytavia. Varmisteli viela aina " aiti, ei kotiin?" Oltiin myos aika paljon ilman vaippaa, pikkukylissa sitten kaytiin vaan puskapissalla. Uima-altaastakin A nousi jos tuli pissahata, ihmettelin etta osaa kylmassa vedessakin tajuta hadan.



Nyt taidan ottaa siiderin ja nostaa jalat kattoon, tavaraa on vaikka kuinka paljon purkamatta. Tuotiin autossa mm. nojatuoli, taulu, iso lampunvarjostin ymymymy.



Kivaa viikonlopun jatkoa!



Koris ja Annis

OMPUNÄIDILLE piti vain vinkata Disflatyl -nimisestä tuotteesta, jota saa apteekista. En suosittele käyttämään Cuplatonia, vaan tuonta Disflatyliä. Auttavat molemmat ilmavaivoihin. Disflatyl on tehokkaampaa ja sitä tarvitsee antaa vain kerran. Cuplatonia kun pitäisi antaa ennen jokaista ateriaa. Yks mun kaveri ylistää Disflatyliä maasta taivaaseen. Hekin olivat _kolmella_ lapsellaan kokeilleet kaikki keinot saada itkut loppumaan ja tuo Disflatyl oli ensimmäinen mikä auttoi (kokeilivat vasta 3. lapselleen).

Kaikki ei auta kaikkeen, joten voihan olla ettei Disflatylistä ole teille apua, mutta kannattaa kokeilla. Auttoi siis meilläkin aikoinaan.



T: Zitikka

Eipä oo taas tullut käytyä täälläkään, jotenkin tuntuu ettei vaan ehdi tai sit ei jaksa..



Onnittelut vauvansa saaneille!

Ja tsemppiä masuvaivaisille vauvoille ja äideille kans!



Meillä oli eilen mun veljen ylioppilasjuhlat, Miia osas melkein käyttäytyä..Koko ajan ois pitänyt ulos saada lähteä ja tietäähän sen, kun maalla metsän keskellä ollaan, että itikkaa riittää..



Miialla on muuten kans tuo kiikku-innostus meneillään, ja nyt tekevät viel piharemppaa tuossa meijän pihalla, ja tietty niin liukumäen kuin kiikutkin veivät pois, kun maata kääntäävät:(



Piti sitä vaan tulla tuulettaa, et Miia on edistyny paljon nyt parissa viikossa potalle opettelussa ja " oikeesta" mukista juomisessa:) Itse asiassa nokkamuki meni rikki muutama päivä sitten, joten vähän pakostikin on pitänyt juoda normi mukista.



Potalle ei vielä oikeen pyydä, kuin ihan silloin tällöin, mut mulla kun on edelleen jatkuvasti pissahätä, niin otan tytön mukaan potalle. Usein sinne pienet pisut tuleekin. Pari kertaa on pitänyt väkisin päästä vessanpöntölle ja sinnekin pissaaminen onnistuu.



Miulla viikkoja jo 17+1, masu pömpöttää jo melkoisesti, ja liikkeitäkin luulen tunteneeni jo muutamia päiviä. Miia ei oikeen oo vielä tajunnut koko juttua, mut kun käytiin viime viikolla katsomassa miehen siskon vastasyntynyttä, Miia oli ihan ihmeissään. Ensin vähän arasteli, pysytteli kaukana, mut sitten meni jo viereen kun isänsä sylissä vauva oli, ja siinä kummasteli kun vauva haukotteli tai äänteli:) No, eiköhän se todemmaks muutu Miiallekin, kunhan tässä aika kuluu ja maha kasvaa.



Anteeksi omanapaisuuteni, en oo ehtinyt käydä ees lueksimassa..Mut mukavaa kesää kaikille!

Korelia, olipas teillä reissu!! Huh huh. Pahoittelut ja halaus keskenmenosi vuoksi, todella ikävää : ( Toivotaan ja uskotaan kuitenkin, että Anna saa vielä sisaruksen.



Minä kiitän edelleen kaikista rohkaisun sanoistanne! Voima-ajatuksia (kiitos Vaakamom) ja haleja on kyllä tullut perille ja se on ollut ihanaa. Mieli vaihtelee tosi p****sta aika hyväänkin, helposti itkettää jne. Nyt on hyvä olla, paitsi että pitäisi olla jo nukkumassa!



Meillä oli tänään toinen vyöhyketerapiakerta, ja tuntuu ihan uskomattomalta, mutta poika on ollut tyytyväisempi kuin koskaan eläessään (niin, 22 päivään..) EIKÄ iltahuutoa tullut ollenkaan!! Syötyään hän nukahti rauhassa syliini. Tuntuu niin ihmeelliseltä.



Zitikka (niin, mustakin on tosi kiva kun kirjoittelit), meillä on nyt käytössä cuplatonit, joihin vaihdettiin disflatylistä koska joku taas piti niitä parempina.. en tiedä kuinka paljon kummatkaan ovat auttaneet, mutta haittaa ei pitäisi ainakaan olla. Ehkä me voitais kokeilla disflatyliä uudestaan, koska onhan se vähän hankalaa muistaa antaa cuplatonit aina ennen syömistä - yöllä varsinkin. Mun mies ei muuten ole oppinut mitenkään muistamaan sanaa " disflatyl" , joten hän päätti sitten kutsua tippoja " xylofonitipoiksi" : ) No, me ainakin me kumpikin tiedetään mistä on kyse!



Keinumisesta oli aikaisemmin puhetta. Laurakin haluaa tosi paljon keinumaan, ja kovat vauhdit. Erityisen hauskaa on se, kun äitikin keinuu ja varsinkin hyppää vauhdissa pois! (tosin nyt vasta tajuan, että saattaa olla vähän vaarallista esimerkkiä 2-vuotiaalle.. onneksi L keinuu vielä vain vauvakeinuissa). Meidän lähellä oleva leikkipuisto on

laitettu ihan uusiksi, joten siellä varmaan vietetään kesää keinuen ja kiipeillen, jahka joskus suoriudun ulos asunnosta yksin näiden kahden kanssa..



Mallu, myös Laura juoksee aina karkuun, kun jotain oikeasti (käsien pesu, vaipan vaihto, hampaiden pesu, vaatteiden pukeminen, kenkien riisuminen...) pitäisi tehdä. Onneksi meillä on pieni asunto, joten kovin pitkälle hän ei pääse.



Yksi juttu pitää vielä kertoa: Laura on ihan hullaantunut vauvan tutteihin! Jos huomaamme todella hiljaisen hetken, on Laura mitä todennäköisimmin napannut jostain vauvan tutin, mennyt parvekkeelle, kiivennyt rattaisiinsa ja makaa siellä tuttia imeskellen... Ja loukkaantuu sitten ihan hirveästi, kun tutti otetaan häneltä pois.



Nyt heti nukkumaan! Hyvää yötä rakkaat ystävät,

t. Ompunäiti