HUHTIKSET 05 VIIKKO 22

Nukutiin pommiin poikien kanssa, siis herättiin vasta 10 aikoihin, joten esikko jäi kotiin tänään. Me valutaan pikkuhuljaa kesämoodiin, illat venyy ja aamut venyy, tämä rytmi sopii meille paljon paremmin. Olen huomannut, että meidän päivärytmi menee myös tosi paljon vuodenajan mukaan, hassua. Vai ottaako sitä itse rennommin kesäisin?



Errj: Tutulta kuulostaa, meillä huudetaan välillä kaikki, kun Anton riivaa isoveljeä ja veli huutaa kun sattuu/ärsyttää, minä huudan Antonilla, samalla koitan lohduttaa itkevää esikkoa ja Anton huutaa kun minä en anna kiusata veljeä. Nämä on niitä " vuoden äiti" kohtauksia, näitä tapahtuu suht harvoin ja silloin, kun Anton tosissaan satuttaa veljeä...



Ompunäidille vielä, tuossa noin kaksiviikkoisena tulee muistaakseni ensimmäinen itkuisempí kausi, toivotaan, että teillä helpottaa mahdollisimman pian.



Meille ei oikeastaan kuulu mitään ihmeellistä, Anton on yhä edelleen ihana pakkaus =)



Oikein mukavaa viikkoa kaikille Hippusille+isoille- ja pienillesisaruksille ja vanhemmille



Mareila+Anton

.. ja kiitokset taas kerran ihanista viesteistänne koskien vauvamme itkuisuutta. Olen liikuttunut taas kerran siitä, miten jaksoitte panostaa asiaan. Olen saanut teiltä niin paljon iloa, tukea, tsemppiä ja ideoita tänä hippusaikana, että melkein nolottaa. Tuskin olen osannut auttaa ketään lähimainkaan samassa määrin. Kiitos!!! Olen niin iloinen, kun olen saanut tutustua teihin.



Kent; tuota eri tavalla asennoitumista täytyy miettiä ja olenkin jo miettinyt. Ylipäätään mun pitäisi opetella ottamaan tämä uusi elämä vähän rennommin. Tällä hetkellä lähinnä pelkään Todella Paljon mieheni töihinpaluuta, joka koittaa ensi viikon tiistaina.



Kiiamarialle kiitokset pitkästä listasta neuvoja! Huomaa, että asia on ollut teillä omakohtainen ja että haluat varmaan sen kokeneena jakaa tietoa myös muille. Meillä on käytössä cuplatonit, ja rela-tippoja haettiin tänään apteekista. D-tippoja en suoraan sanottuna ole vielä uskaltanut aloittaa, koska nämäkin huudot ovat olleet jotenkin niin raastavan riittäviä.. Mutta tietenkin niihin täytyy pian alkaa totutella.



Errj: kiitos jumppapallo-vinkistä! Mulla oli sellainen lainassa ennen synnytystä (suppareiden varalle), ja silloin muistelinkin jonkun täällä käyttäneen sitä vauvan rauhoitteluun. Se olitkin siis sinä! Taidankin ottaa pallon uuteen lainaan. Oli muuten hauskaa vielä muutama viikko sitten, kun minä istuin jumppapallolla ja Laura vieressäni oman rantapallonsa päällä : )



Tänään vauva huusi illalla vain puoli tuntia, kunnes pääsi kantoliinaan ja RÖYHTÄISI. Errj: meilläkin on ollut vaikeaa tuo röyhtäisyn aikaansaaminen. Toivottavasti helpottaisi pian ja olisi sitten yksi ongelma vähemmän..



Meidän hippusesta mulla on jatkuvasti syyllinen olo ja huoli. Tuntuu, että Laura joutui niin yhtäkkiä niin paljon syrjemmälle! Lisäksi tulee tosi helposti menettyä malttinsa ihan pikkuasioistakin. Olen myös ollut itsekin edelleen aika itkuinen, ja sekin tietysti hämmentää Lauraa. Hän on kyllä lohduttanut muakin; silittää poskea ja sanoo: " ei se mitään" . Pieni ressukka. Rakkautta kyllä riittää molemmille lapsille, mutta muuten mä en pysty mitenkään antamaan (läheisyyttä, aikaa..) tarpeeksi kummallekaan!!! Kamalaa.



Mareila, ihanalta kuulosti teidän pommiin nukkuminen! Aamukymmeneen, tuntuu niiiiiin utopistiselta! Onpa kiva, että olitte vieläpä kaikki samassa rytmissä ja pääsitte nauttimaan kunnon aamu-unista!



Mallulle minunkin piti sanomani, että ihanan hyväntuuliset nimet teidän tytöillä! : )



Entäs se Helkan hiibahybä - - oliskos se " sikahyvää" ?



Nyt on jo liian myöhä, joten täytyy mennä nukkumaan. Hyvää ja rauhallista yötä kaikille ja palailemisiin!



t. Ompunäiti



ps. Mugskabia huhuilisin ihan tosissaan; mitä kuuluu, vieläkö olet " täällä" ?



pps. Mitenköhän Vaakamomin selviytymisseikkailu sujui viikonloppuna?

oletko varmuuden vuoksi yrittänyt esim vältellä omassa ruokavaliossasi kahvia, valkosipulia, kaikkea ilmaa muodostavaa ja yleisesti pahasti allergisoivaa? Luultavaa toki on, että vauva-pieni itkee jotain ihan muuta, mutta jos jaksat vaikka kokeilla viikon dieettiä ja katsoa vaikuttiko mitenkään vauvan itkuisuuteen.



Minä ainakin kuvittelin Amandaa imettäessäni, että esim. kahvin ja valkosipulin poisjättäminen auttoivat, en sitten tiedä, kuvittelinko vain.



No, nyt tuo Hippu kitisee tuolla äitiä, heippa!

Täältä kiireeen keskeltä, olen aivan totaalisesti unohtanut, että piti kommentoida Mallun tyttösen nimeä, ihanat ja yhteensopivat nimet teidän tytöillä =)



Ompunäiti: Kyllä ihan varmasti pystyt antamaan aikaa ja läheisyyttää tarpeeksi ja vauva on tosi pieni vain aivan pienen pienen ajan, se helpottuu ja läheisyyttä pystyy jakamaan ihan tarpeeksi. Jos Laura ei ole mustasukkainen kun imetät vauvaa, voithan ottaa tytön kainaloon ja lukea satua tai vaan jutella. Jos lapsi kokee, ettei saa tarpeeksi läheisyyttää, hän sitä vaatii. Nautit vaan lapsista ja koitat asennoitua asioihin mahdollisimman rennosti (ja muistat, että soittaa voi aina =)) Ja jos vauva itkee, koitat ottaa hetki kerrallaan, se kyllä loppuu aikanaan (lopetti se meidän Antonikin =))



Antonilta on alkanut tulla lauseita, eilen tuli mennään Anton oma koti, kun tultiin pihalta, siitä se lähtee =)



Mutta nyt poju unille, mukavaa viikkoa



Mareila+Anton

kerro jo errj, että mikä se hiibahybä oli.. muakin alkoi kiinnostaa tosissaan! =) ei kyllä itelle tuu yhtään mitään mieleen mitä se vois tarkoittaa..



meillä muuten pojan 2v mitat oli 14kg/91cm.. kaikki oli kunnossa, sitä puhetta lukuunottamatta.. eli muuten normaali 2v :) Sovittiin tänään puheterapeutin kanssa että syksyllä varataan aikaa myös taaperolle (6v isoveljen kanssahan me käydäänkin siellä jo muutenkin)



jaahas.. mut nyt pitänee lopetella tätä netissä pörräämistä, ja alkaa tekemään jotain siivoushommiakin!! Niitä riittää... :-/



huh kun on kuuma.. eikä ole edes kunnon helle vielä... :-O

Syön tässä palaneita pullia (onneksi pakastealtaasta), kun ei ihan mennyt putkeen lasten päiväunille laittaminen. Isompi meni helposti, mutta pikku kaverin kanssa meni kaikkien vaatteiden vaihdoksi, kun poika alkoi leikkiä palomiestä. Eikä ollut eka kerta kun kastuin. Mulle on edelleen täysi mysteeri, milloin se on aikeissa ruiskauttaa. Ihmeellisiä nämä poikien pelit ja vehkeet.



Hiibahybä on viinirypäle, kuten Kiiamaria heti arvasikin :)



Minäkin kiitän Kiiamariaa ansiokkaasta muistilistasta! Siitä tuli mieleen vielä maitohappobakteerit, joita me syötettiin Helkalle d-vitskujen aloittamisen jälkeen. Ehkä niistä oli jotain apua. Mekin juuri puhuttiin miehen kanssa d-vitamiineista, että nyt aloitetaan ihan megavarovasti. Viimeksi me tollot tiputettiin lapseen heti ne 5 tippaa ja senhän nyt tietää mitä siitä seurasi. Fiksusta päivää, eipä paljon järjen valo säihkinyt päässä silloin.



Minuakin ahdistaa, kun Helkaan ei ehdi panostamaan samalla tavalla kuin ennen. Helka on vähän levoton edelleen, vaikka pahin kiukuttelu on tasaantunut. Se ei oikein osaa alkaa mihinkään, vaan hiihtelee levottomana ympäriinsä. Jos saan houkuteltua sen leikkimään mun kanssa, niin siitäkään ei meinaa tulla muuta kuin tavaroiden heittelyä. Vauvaan sillä on hyvin kahtiajakautunut suhtautuminen, toisaalta se antaa vauvalle hellyyttä, sanoo että vauvalla on " hyvä naama" , pussailee ja halii. Mutta toisaalta se härppii vauvaa tahallaan kun se nukkuu, kielloista huolimatta tökkii silmiin ja suuhun, vääntää kädestä liian lujaa, reuhaa ympärillä ja selvästi harkitsee, uskaltaisiko vähän potkaista tai rojahtaa vauvan päälle. Kaikkein vaikeinta Helkan on sulattaa imetys ja tutti. Mutta kohtuudella pärjätään. Miehenkin oli pakko mennä jo tänään takaisin töihin, joten pärjättävä on. Ruuanlaitto on kyllä ongelma.



Sitä paitsi pitää itsekin tottua siihen, että asioita ei tehdä enää vain Helkan kanssa, vaan pikkuveli on mukana. Kyllähän sisarukset on kuitenkin myös rikkaus toisilleen ja perheessä on nyt kaksi lasta. Tarkoitan siis sitä, että ei tarvi olla _pelkästään_ Helkan kanssa ollakseen Helkan kanssa, vaikka kahdenkeskinen aikakin on tärkeää. Helpottaisiko Ompunäiti, jos ajattelisit asiaa siltä kannalta, että sekin on aikaa Lauran kanssa kun teette jotain kolmistaan sinä, Laura ja vauva? Vauvahan ei " paremmasta" tiedä, mutta sinun ja Lauran pitää tottua uuteen asetelmaan.



Tällä hetkellä kuitenkin surettaa, ettei Helka enää osaa rauhoittua meidän viereen. Ennen se kömpi yleensä aamuyöllä meidän väliin ja aamuisin oli kiva pötkötellä hetki ennen heräämistä koko perheen voimin. Nytkin se tulee käymään meidän sänkyyn, mutta peuhaa vaan ja potkii meitä kylkiin, eikä osaa nukahtaa. Mua vaivaa halipula, Helkaakin varmaan, mutta kun se ei nyt osaa rauhoittua oikein hetkeksikään. Kaikkein kauheinta oli eka ilta kun tultiin sairaalasta, Helka heräsi kesken unien, huusi äitiä, mutta kun menin kysymään mikä hätänä huuto vain paheni: " Äiti mene pois! Ei äiti!" ja pahin kaikista: " Ei äiti hakasta minnuu!" :( Ja jos lähdin pois, alkoi uusi " äitiäitiäiti missä minu äiti" -huuto.



Olikohan jotain muuta, ei varmaan.

Ensinnäkään en usko, etteikö ainokainen lapsi olisi ihan yhtä onnellinen kuin sellainen, jolla on sisaruksia, mutta en myöskään voi uskoa, että sisaruksista olisi toisilleen haittaa. Tiedän, että on sisaruksia jotka vihaavat toisiaan ihan sydämestään, mutta yleensä näiden kohdalla vanhemmat ovat sitten kohdelleet heitä lapsista asti todella epäarvoisesti, toinen nostettu jalustalle ja toista nöyryytetty.



Ite en siedä kommenttia " mitäs teit lapsia, jos et jaksa hoitaa" jos joku valittaa että on rankkaa. Ainakin meidän kohdalla eka vuosi vauvan ja ison/isojen kanssa ei ole ollut juurikaan mieltä ylentävä, enkä ole niin ajatellutkaan etukäteen. Kuitenkin mulle, jos sisaruksesta on iloa sitten seuraavat 80 vuotta niin tuo yksi vuosi voi olla miten hirveä tahansa, ja siitä SAA myös valittaa. Silti ite ihan positiivisesti yllätyin, miten kuitenkin jaksaa.



Valehtelisin, jos väittäsin, että meillä ei lapset riitele keskenään joka ainoa päivä. Isoista tai yleensä hyvin pienistä asioista. Mutta vilpitöntä rakkautta riittää tuplasti riitelyiden määrän. Kun yksi on poissa, niin häntä kaivataan aivan tosissaan. On ihanaa katsoa, kun isommat auttaa esim Amandalle vaatteet päälle, vievät potalle. Tai ylipäätää kun auttavat toinen toistaan millon missäkin. Ja halivat ja pussailevat ja touhuavat yhdessä. Jos yhdelle sattuu jotakin niin itku meinaa tulla kaikilta. Sanovat toisilleen sulosisa asioita joka päivä ja äidin riemuksi keksivät yhteisiä " hauskoja" leikkejä ;-) Vaikka joskus multa lipsahtaa sellasia juttuja mitä ei koskaan saisi sanoa, tyyliin " aina te tappelette, ja ettekste koskaan voi jne" niin muistan kyllä myös aina kehua kun ovat nätisti. En mitään maireita yliampuvia kehuja vaan reilusti sanon, että oli tosi kiva kun autoit Amandalle vaatteet päälle. Tai oli hienoa, että leikitte noin nätisti yhdessä.



Monia stressaa tuo että isommalle ei jää aikaa. Tottahan se toki on, ainakin alussa, ja on stressannut minuakin hyvin paljon. Kuitenkin, kun lapset kasvaa niin on paljon helpompi antaa myös yksittäistä aikaa. Musta oli mahtavaa olla sillon kaksin keskimmäisen kanssa 4 pvä Suomessa ja nähdä miten keskarikin siitä nautti. Varmaan muuten moni on huomannut, että mustasukkaisin lapsista on se pienin!! Amanda nostaa hirveimmän metelin, jos isosisko tai -veli tulee syliin.



Minä annan rakkautta kaikille yhtä paljon, mutta en ole lähtenyt sille linjalle, että kaikkien pitää aina saada jotakin sama määrä. Jos yksi tarvii housut, niin hän saa ne enkä osta korvauslahjoja muille. Samoin kun jaan vaikka namipäivän karkit, niin en laske niitä. Haluan, että lapset oppisivat, että joskus joku saa enemmän ja joskus joku toinen, aina ei voi olla ihan tasapäistä. Yritän, että vuoden netto olisi suht sama kaikilla ;-)



Meillä olen kovasti miettinyt tuota keskimmäisen asemaa. Hän kun on ainoa poika, ja on vielä luonteeltaan niin erilainen kun nuo meidän tytöt. Itse asiassa keskari taitaa meillä olla just sellanen strereotyyppinen sovittelija, mutta yritän antaa hänelle mahdollisuuden olla halutessaan muutakin. En vaan voi unohtaa yhtä aamua, kun olin nukkunut surkeasti, Amanda oli vajaa puolivuotias ja itki ja huusi ja esikoinen suuttu siitä ja huusi ja raivos, mulla paloi pinna ja sitten me kaikki akat siinä kuorossa itkettiin ja huudettiin -> vähän yli kaksivuotias keskari tepasteli meidän luo, silitti kaikkia päähän ja sano: " mutta minä akastan teitä" . Just sellanen hän on =)



Oho, tulipa pitkä purkaus... Rupesin vaan itsekin asiaa pohtimaan kun se on nyt aika monella ollut mielessä. Olen ihan varma, että kaikki pärjäätte vauvojen ja taaperoiden kanssa ja heistä tulee toisilleen hyvin rakkaat ja tärkeät!



Mulla on tänään Amanda-päivä (Nyt A on päiväunilla). Esikoisella on vapaata koulusta ja on koko päivän vanhan kaverinsa luona toisessa kaupungissa, keskari halus tarhaan kun heillä on tänään metsäretki ja ajavat myös junalla, ja Amandan pph on tänään myös lomalla, kuten minä.

toi on muuten niin totta.. siis mitä kent kertoi, että ärsyttää kommentti " mitäs teit lapsia" .. ärsyttää muakin, ihan valtavasti!! Mistä sitä nyt kaikkee voi etukäteen tietää!

Ja toi oli kans hyvä pointti, että ei tarttee kaikille olla just saman verran.. joskus saa enemmän, joskus ehkä vähemmän.. Mut niinhän se on elämässäkin!! (minä nimittäin esim. jaan just kaikki karkit, jopa värin mukaan..että kumpikin saa neljä vihreetä, viisi punasta..jne..) =) Eli tästä lähtien, summanmutikassa vaan!!



Oletteko muuten ajatelleet sitä, että esikoisella on kuitenkin yksi asia, mitä toiset,kolmannet,jne eivät koskaan tule saamaan.. eli just se, että ovat hetken aikaa saaneet olla niitä AINOITA lapsia (tietty kaksosten kohdalla vähän eri..mut kuitenki). Eli vaikka nyt joutuukin olemaan enemmän sen vauvan kanssa, niin onhan se esikoinen aikoinaan saanut nauttia hoidosta yksinoikeudella!! Toki en tällä tarkoita, että hoiva-kiintiö olis jo täytetty..ettei tartteis enää esikoiseen mitään huomiota kiinnittää.. mutta ymmärsitte varmaan pointtini..? (nyt ei enää ajatus juokse..oli ehkä sekavasti selitetty)

(niin, ja sori jos joku oli jo kerenny tän saman asian selittääkin, en nyt enää muista oliko joku jo maininnut)



aika lopettaa siis =)

Ajattelin piipahtaa täälläkin, kun laitoin uuden kysymyksen palstalle (poskien pureskelusta ruokailun yhteydessä).



Olen huhtikuun alusta lueskellut taas ahkerasti teidän kuulumisia, mutta en ole aikaiseksi saanut kirjoitella (mitä nyt onnittelut laitoin huhtikuussa).



Onnittelut kaikille uudelleen äidiksi tulleille ja raskaana oleville!



On ollut mukava lukea myös harvemmin palstailevien kuulumisia.



Musta tuntuu ettei meille kuulu mitään uutta. Mutta ajattelin ilmoitella, että hengissä ollaan ja olette kaikki usein mielessäni!



Oikein mukavaa kesän alkua kaikille!



Zitikka & K 9.4.05

Kiireen keskeltä, minkä kiireen, hmmmmmmmm, mihin tää aika juoksee ;-)



Omaa napaa hetken. Joo viikonloppu oli vielä suurempi extreme suoritus, kun osasin pelätä.

Pe-la yö nukuttiin mökin lattialla (24 henk) ja koska en ole mikään laumasielu nukuin TODELLA huonosti. Taisin rääpiä kasaan sen 2 tuntia. Noh, eikun 4 aamulla (yöllä) ylös, rinkka selkään ja maastoon sateessa. Vaellusta 16 tuntia, joista 11 tuntia satoi, rinkka painoi sen 30 kiloa ja märkyys päälle, ei lämmintä ateriaa ennen ilta 21, jolloin leiriydyttiin. Jeps, että joo, kyllä oli ihan puhki sekä fyysisesti että henkisesti. Mä julistinkin leirissä, että mielummin synnytän 10 lasta putkeen, kun teen tän uusiksi ;-) Lievää liioittelua tosin tuo viimeinen lause.....



No joo, selvitty on siitäkin. Valoi toi kokemus kyllä uskoa siihen, että mä selviän ihan mistä vaan :-)



Voi teitä tokiksia (isohali). Huomaa, että ajatukset ja hormonit jyllää tuhatta ja sataa. Kyllä se aika tuo helpotusta tulokkaan kohdalla ja mitä esikoiseen tulee......uskokaa, ei hän traumoja saa, vaikka ei olekkaan enää maailman napa. Musta itseasiassa yksi sisaruuden parhaista puolista on se, että lapsi oppii luonnollisesti, että maailma ei pyöri vain hänen ympärillä :-) Ja sitten myöhemmin sisaruuden parhain puoli on ME-henki :-) Meillä tosin tämä on vähän överin puolella, kun Elmoa ei saisi komentaa mistään (esim hoitopojan tukasta vetäminen), eikä kukaan tasan tarkkaan tee Elmolle pahaa pihalla saamatta kimppuunsa 2 todella vihaista isoa veljeä, jotka ovat kyselemättä valmiit repimään silmät päästä siltä, joka heidän aarrettaan uhkaa vahingoittaa :-)



Muistakaahan te uudet 2:n lapsen äidit, että osa esikoisenne käyttäytymisestä toki johtuu vauvasta, mutta osa on myös sitä iän mukanaan tuomaa uutta kehitysaskelta eli uhmaa ja irrottautumista äidistä :-)



Toi hiibahybä oli loistojuttu :-)

Elmo rakastaa putiineja.........eli tomaatteja. Ja osaa sanoa kyllä tomaatti, mutta käyttää putiini sanaa.

Hoitotyttö kertoi kotona syövänsä meillä partakarhua.........eli bambua, mitä pandakarhu syö (kuten asian hälle selitin). Viime viikolla tuli aamupala pöytään ja pyysi, että :" saisikos taas niitä digipokseja?" ...... eli coco-pops muroja ;-)



Voimia kaikille sitä tarvitseville. Uskokaa itseenne, uskokaa olevanne hyviä äitejä. Jo se , että olette pohtineet näitä asioita, kertoo että olette rautaisia ammattilaisia, jotka ovat valmiita kehittämään itseänne :-) Muistakaa termi Good Enough.....se on siinä.



Nyt hommiin ja illalla punttisalille....ankara rasvanpoltto menossa ;-)

Ihania noi hiibahybät, putiinit, partakarhut ja digipoksit! :D



Meidän pikku-E:ltä tulee vastaavia, mutten tietenkään muista just nyt yhtään..



Mut nyt ei ehdi enempiä, kun kohta saa lähteä töistä hakemaan hippusta hoidosta kotiin ja sitten ruuan laittoon.



On muuten tosi kiva lukea teidän uuden vauvan saaneiden kokemuksia ja fiiliksiä, tietty, kun meidän perheellä sama sitten syksyllä edessä.

Jaksuja kaikille!



S ja E 17.4. sekä mini-E rv 20+

Eilen kävin kaupassa ja viinirypäleiden kohdalla rupes jostain kumman syystä hymyilyttämään...

Ihan pika pikaa...



Vaakamom kiteytti hienosti kaiken sen, mitä olen teille tokiksille halunnut sanoa (hieno sana toi tokis) Kaikki muuttunut käytös ei riipu vauvasta ja oikeasti on hemmetin tärkeätä, että lapsi oppii ettei koko maailma ole häntä varten, vaan on toinenkin yhtä rakas kullanmuru. Kokemuksen syvä rintaääni puhuu, meillä on siskon kanssa ikäeroa 12 v ja sisko asui äitinsä luona, joten olen ollut " ainokainen" ja olen saanut tehdä töitä itseni kanssa ja sen kanssa, että ei kaikki ei pyöri minun ympärilläni. Ja minä todella kaipasin pikkusisarusta, vaikka teistä nyt tuntuu, että ette riitä mihinkään (kyllä riitätte=)) niin väitän, että sisrus on ennenkaikkea RIKKAUS. Ja kuten jo sanoin, mielestäni on myös toiselle lapselle onni syntyä toisena ja jokainen sisrusparvesta ottaa sen oman paikkansa.



Kent&Vaakamom kirjoittelivat oikein hienosti myös sisarsuhteesta, joten mitäpä sitä lisäämään. Tosin mikään, ei mikään ole niin suloista, kun Anton ja Isoveli, jotka ovat menneet yöunille samaan sänkyyn =) Meidän Anton on ruvennut sanomaan " akkau, mun veli" eli veli on mun rakkaus,sitten halitaan ja pusitaan veikkaa, ihania =)



Ihania sanoja teidän hippusilla, Antonillakin varmaan on, en vaa nyt niitä muista.



Kiva, Zitikka kun kävit piipahtamassa meidän ilonamme =)



Nolaanan ja Kentin kanssa ihan samaa mieltä, että on ÄRSYTTÄVÄÄ kun joillain on se, asenne, että mitäs teit niitä lapsia, jos et jaksa hoitaa. Jos töihin on väsynyt pitäisikö sanoa, että mitäs olet töissä?? Kun ei se niin vain mene ja kun ei voi tilata lapsia, jotka nukkuvat 12h putkeen, ,syövä tkuin unelmat ja ovat kaikinpuolin muutenkin kilttejä ja rauhallisia...



Juuh, nyt taasen hommiin, esikoisella on jalkapallo treenit, niinkuin meidän ihana 6-vuotias koko 6-vuotiaan ylpeydellä sanoo =)



Mareila+Anton ja Isoveli

Voi argh, minä käyn yön pimeydessä katkomassa noi kiikun narut. Helka ei halua tehdä pihalla MITÄÄN muuta kuin kiikkua. Mun hermot ei kestä :) Ei meillä kyllä mitään muuta pihalla vielä olekaan, leikkimökki ja hiekkalaatikko on tarkoitus laittaa.



Onko (ollut) teidän hippusilla kyselykautta? Helka kyselee ihan jatkuvasti " mikä tämä on?" " missä se-ja-se on?" myös sellaisista asioista jotka se ihan tasan tietää ja jotka sille on juuri kerrottu. Siinähän niitä sanoja ja asioita oppii, mutta jokseenkin turruttavaa kertoa viidettä kertaa että maitopurkn kyljessä on lehmä. Tai vastata kysymyksiin " missä meidän koti on?" kun ollaan sisällä, " missä kiikku on?" kun kiikutaan, " missä minu pyörä on" kun ajetaan sillä pyörällä :D Välillä käy kyllä mielessä, että tää kotona oleminen syö aivosoluja paljon enemmän kuin alkoholi. Ne surkastuvat käytön puutteessa.



Mitähän mun piti kommentoida, en nyt muista enää mitään kun tässä imetän samalla. Pää sumenee.



Ai niin, sitähän se oli, että minä en onneksi ole koskaan livenä törmännyt niihin " mitäs teit lapsia" -ihmisiin. Mua sen sijaan ärsyttää tällä hetkellä ne, joiden mielestä poikalapsi on jotain tosi spesiaalia. Jos joku joskus erehtyy Helkan ja pojan kuullen sanomaan sellaisia, aion kyllä sanoa, että mun lasten kuullen ei sellaisia puhuta.

Kun hain tänään Amandan pph:lta niin ekana sanoi, että A on sitten koko päivän käynyt pöydältä napsimassa viinirypäleitä =)



Kiikkumiset on tuttuja täälläkin, alkukeväästä Amandalla oli tuo kausi, eli kaatosateessakin kuolasi ikkunan läpi keinuja ja kitisevällä äänellä vaan hoki että minä haluu iikkua. Mutta nyt on kiikku-innostus tilapäisesti laantunut.



Zitikka, oli tosiaan kivaa kun kävit kirjottamassa, käy ihmeessä useamminkin (vaikka tuntuis ettei ole mitään kerrottavaa, aina näistä hipuista jotain keksii). Ja kiva kun Nolaana, olet ollut myös nyt mukanamme. Tuli mieleen, kun kerroit noista karkeista, mun mies tekee juuri noin. Jakaa siis aivan tasan namit, ja vielä värien mukaan, erona on vaan se, että luulen, että se on HÄNESTÄ hauskaa. Tykkää järjestellä ja luokitella ;-) Lapset taas eivät välitä, tykkäävätkin keskenään ihan eri karkeista...



Vaakamom, hyvä, että olet kuitenkin elävänä takaisin ;-) Tuo on muuten totta, että jos joku yrittää kiusata pikkusisarusta niin johan on isot puolustamassa kynsin hampain (ja huudoin), vaikka itse kyllä saattavat kiusata kahta enemmän...



HIppusen-vierestä-asiaa, oli eilen keskarin kehityskeskustelussa päiväkodilla ja sain aivan uskomattoman ihanaa palautetta pojasta! Äiti pakahtui ylpeydestä. Ainoa hieman epäilyttävä kunnia oli, että LTO sanoi, että koko hänen 10 vuoden urallaan Emil on ensimmäinen lapsi joka EI SUOSTU maistamaan ruokaa, josta on päättänyt että on pahaa... Sama on huomattu kotonakin, mutta kun se nyt kerran syö kuitenkin ihan ok monipuolisesti niin olkoon. Tarjotaan kutienkin aina myös niitä mitä ei suostu maistaan, ehkä jonain kauniina päivänä.



Ja vielä yksi, no joo, hauska kommentti... Olin Amandan vanhempainillassa (tarhassa siis, tulevan ryhmän) ja sitten kotimatkalla puhuin yhden pariskunnan kanssa kun selvisi että asuvat ihan siinä meidän " takana" , eli meidän takapiha on lähellä heidän etupihaa. Äiti sitten sanoi, ai jaa, ne varmaan kuuluu sitten teiltä ne äänet... No, niin todellakin varmaan kuuluu!! Ei, ihan hyvällä ja nauraen se sano, että lasten äänet on aina kivoja (on vai?).



Tulikohan tässä kaikki... Palaan taas myöhemmin.

Olispa vaikka mitä kommentoitavaa, mutta katsotaanpa minkä kaiken muistan ja ehdin ennen kuin kutsu käy...



Errj:ille perheineen onnittelut kiireisestä pojasta! Jos meni meillä sairaalakeikka nopeesti niin pistitpä paremmaksi!



Kiitokset kaikille nimionnitteluista. Olen itsekin oikein tyytyväinen tyttöjen nimiin, molemmat on vielä keksitty kuin itsestään.



Ihania pohdintoja sisaruussuhteista. Mä en vieläkään ole oikein sinut kahden lapsen äitinä. Jotenkin tuntuu tää kakkosen syntymä tuottavan enemmän päänvaivaa kuin ekan. Tai sitten aika on kullannut muistot. Tosin tämä toinen on kipuillut mahaansa (joka helpotti muuten vyöhyketerapian jälkeen) ja on muutenkin paaaaaaljon vaativampi kuin isosiskonsa. Sylissä viettäisi kaiken aikansa ja on seuran kipeä muutenkin. On kova parkumaan, mutta myös hymyilee ja juttelee tosi paljon. Helmi oli paljon tasaisempi jo vauvana. Hassua kun Helmi on aivan isänsä näköinen ja mun luonteinen ja Hilma taas mun näkönen ja isänsä luontoinen.



Helmillä on ollut todella rasittava vaihe, joka ehkä on jo hellittämään päin. Hillui, hyppi ja juoksi koko ajan.Aina karkuun kun olisi pitänyt tehdä jotain ja huuto oli kova kun homma vaan oli tehtävä. Syömisongelma johtuikin ilmeisesti puhjenneesta poskihampaasta. Neiti ei vauvana reagoinut hampaiden tuloon mitenkään, nyt sitten vasta.



Noihin vauvojen mahavaivoihin vielä. Mä alotin D-vitamiinit vasta kuukauden iässä ja hyvin rauhallisesti. Nyt mennään 4:llä tipalla. Cuplatonit ja Relat jätin pois kun ne ei hyödyttäneet, ajattelin että mitä vähemmän mitään muuta kuin maitoa, niin parempi. Ja todella suosittelen vyöhyketerapiaa, meillä se 3 kertaa auttoi ja maksoi 75 euroa yhteensä.



No niin kuopus kutsuu...



mallu ja tytöt

Heipsan, ja terveisiä kaaoksesta. Mulla ja vauvalla jatkuu itkeskely. Huomiseksi varattiin eka vyöhyketerapiakäynti, ja ensi viikon neuvolassa aion puhua omasta tilastani. En tiedä onko tää enää ihan normaalia, vaikka tietysti hormonit vaikuttaa ja tilanne on kaikinpuolin upouusi.



Jaahas, syöttämään. Palataan,



t. O.

Tää meidän poikanen aloittaa aamuyöstä ihan kauheen öhinän ja röhinän, johon auttaa parhaiten se, että tullaan istuksiin sohvalle, jossa poju saa nojailla poski tissiä vasten ja katella kattoon. Jonkun ajan kuluttua tulee ehkä kakka. Tää tekeekin tällä hetkellä vain yhdet liejut per päivä ja sitä tuleekin sitten niskaa myöten. Kukaan muu ei herää siihen röhinään, mulla vaan menee aamut valvomiseksi noin viidestä eteenpäin.



Ajattelinkin Ompunäiti sinua eilen ja mietin, että kehtaanko ehdottaa, että juttelisit neuvolassa omastakin jaksamisestani. Näin netin välityksellä on tietysti ihan mahdotonta saada mitään oikeaa kuvaa kenenkään tilanteesta ja siksi on vähän vaikeeta alkaa mitään ehdottelemaan. Mutta eihän se ihan ok ole, jos päiväkausia vaan itkettää. Itkuisen vauvan kanssa on kyllä raskasta, varsinkin kun on vielä toinenkin pieni hoidettavana. Toivottavasti vyöhyketerapia auttaa.



Mallu, meidän Helkalla on just nyt menossa tuo vaihe, että kaikki mitä pitää tehdä aiheuttaa kauhean show' n. Aamupesut, pukeminen, ulos lähteminen, sisään tuleminen, jne. Niin rasittavaa! Ja aikaa kaikkeen menee triplasti: Helkalta kaksinkertainen aika plus vauva. Välillä tuntuu etten ehdi muuta kuin heilua ja sählätä: vaippoja, vaatteta, leluja, leivänmuruja, astioita, liivinsuojia, puklurättejä ympäriinsä, toinen huutaa naama punaisena ulkovaatteet päällä ja toinen on ehtinyt riisua viimeisetkin vaatteet pois ja juoksee ympäri kämppää räkättäen " piiloon, piiloon!"



Ahaa, pikkukalle taisi nukahtaa, pääsisinköhän hivuttautumaan kahvin keittoon.

Minustha meinaa tulla oikein yliaktiivi, ku taas oon tänne kirjottamassa. :)



Meidän pikku-E:llä on kanssa ollu kyselykausi päällä jo jonkun aikaa.

Huvittavia kyllä jotkut keskustelut:

Äiti: " puetaas päälle, ni lähetää hoitoo" E: " mihi?" Ä: " päiväkotiin" E:" mihi" Ä: " no sinne päiväkotiin, xxxkadulle" E: " mihi?" Ä: " no sinne hoitoon, päiväkotiin" E: " mihi?" jnejne..

Tätä jatketaan yleensä niin kauan, kunnes käyty läpi kaupunginosa, kaupunki, lääni, maa, maanosa ja kun vika sana on tellus, niin sitten ollaan tyytyväisiä. ;)



Hö, muisti pätkii. Jotain piti vielä, mut ei millää muista. Viikonloppua!



S ja E

A ei oikeastaan kysy koskaan mihin mennään, vaan aina itse on ehdottamassa millon mitäkin paikkaa. Sillä taitaa sen lisäksi olla joku positiivisuus-kausi päällä, kun tuntuu että oltiinpa sitten oikeasti menossa mihin tahansa niin aina vastaus on " JEEE!" ja hakee nopsaan omat ja äidin ja sisarusten kengät.



Ompunäiti, hyvä, että aiot ottaa puheeksi oman vointisi!! Tosiaan, niin kun errj sano, niin näin netin kautta ei kukaan meistä voi kunnolla tietää olotilaasi ja tuntemuksiasi. Ehdottomasti kannattaa siis puhua. Toivottavasti vyöhyketerapia auttaa pikkupoikaa.