Lue keskustelun säännöt.
Eihän sosiaalisten tilanteiden pelosta tai ihmispelosta pääsee eroon edes kokemuksien kautta jos on syntynyt araksi
02.09.2026 |
Itsekin olin vuoden aspatöissä mutta en mitenkään tottunut siihen hommaan ja vielä vikanakin päivänä jännitti että mitäs nyt.
Kommentit (22)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikä auttaa asiaan,rohkeasti vaan eteenpäin et ole ainoa.
Ihmisiä jännittää kaikkia jossakin vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Ikä auttaa asiaan,rohkeasti vaan eteenpäin et ole ainoa.
Ihmisiä jännittää kaikkia jossakin vaiheessa.
No oon jo yli 30v..että
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikä auttaa asiaan,rohkeasti vaan eteenpäin et ole ainoa.
Ihmisiä jännittää kaikkia jossakin vaiheessa.
No oon jo yli 30v..että
😆😆😆😆😆😆🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen introverttina oppinut esittämään sosiaalista, koska se nyt vain on monessa tilanteessa hyödyllistä. En edelleenkään pidä vieraiden ihmisten läheisyydestä, mutta vasta keski-ikäisenä opettelin sellaisen muodollisen reippaan ja kohteliaan puhetavan roolimuodossa, mistä ei näe ollenkaan, esim. millä tuulella oikeasti olen. Ehkä se vähän muistuttaa jenkkityyliä, missä on normaalia, ettei olla aitoja.
Se on tavallaan voimaannuttavaakin, koska ne "maskin" alta kohdatut ihmiset eivät myöskään pääse oman ihon alle, vaikka sanoisivat mitä.
Läheisille ihmisille olen oma itseni, mutta ei mulla heidän kanssa olekaan ollut ongelmia olla sosiaalinen.
Ei luonne muutu, joku on ujo ja vetäytyvä. Saa olla! Pitää löytää itselle sopiva elämä. Ongelma on siinä, että nykyään takerrutaan siihen luontaisen piirteeseen, sitä vatvotaan terapiassa, ollaan ahdistuneita kun ei osata muuttua sosiaaliseksi itsevarmaksi ekstrovertiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luonnetta voi vahvistaa esim urheilulla. Peruskunto ja sitten joukkueeseen. Niin loppuu se muiden syyttely. Oma vika jos ei mene
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikä auttaa asiaan,rohkeasti vaan eteenpäin et ole ainoa.
Ihmisiä jännittää kaikkia jossakin vaiheessa.
No oon jo yli 30v..että
Minä 75. Turhaa puhua että ikä vaikuttaa. Että. " mennä vain pelkojaan kohti". Kun ei mennä niin ei mennä, yksinkertaista. Ja kun kukaan ei tiedä mistä juontaa, paitsi itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorena olin koulukiusattu. No myöhemmin en nii paljo. Kyl se vaan jonkun verran vaikuttaa myöhemmi. En ole nyt mikään ihmisrakas. Riippuu ihmisistä myös..
Ei altistus auta kaikilla. Ikää +50 ja kärsin tästä yhä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapia. Kun tuo arkuus häiritsee elämääsi etkä itse saa ongelmaa ratkaistuksi niin haet ammattiapua.
M60+
Vierailija kirjoitti:
Mä olen introverttina oppinut esittämään sosiaalista, koska se nyt vain on monessa tilanteessa hyödyllistä. En edelleenkään pidä vieraiden ihmisten läheisyydestä, mutta vasta keski-ikäisenä opettelin sellaisen muodollisen reippaan ja kohteliaan puhetavan roolimuodossa, mistä ei näe ollenkaan, esim. millä tuulella oikeasti olen. Ehkä se vähän muistuttaa jenkkityyliä, missä on normaalia, ettei olla aitoja.
Se on tavallaan voimaannuttavaakin, koska ne "maskin" alta kohdatut ihmiset eivät myöskään pääse oman ihon alle, vaikka sanoisivat mitä.
Läheisille ihmisille olen oma itseni, mutta ei mulla heidän kanssa olekaan ollut ongelmia olla sosiaalinen.
Olen uupunut työssä tämän takia. Esitän jotain muuta mitä olen. Vaikka sisällä huudan pois. Ekstrovertit ei voi ikinä ymmärtää introverttiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama kuin joku sanoi yllä. Vuosien varrella sitä voi oppia esittämään muuta kuin on. Minullakin on tosi vahva työminä, joka osaa tarvittaessa olla rauhallinen, itsevarma ja vakuuttava. Olen joutunut niin paljon työskentelemään sosiaalisissa tilanteissa. Ja olen siinä myös taitava, koska olen taitava mm. huomaamaan muiden luonteenpiirteet ja käytöksen taa, minulla on aina kaikki tuntosarvet pystyssä.
Mutta se on väsyttävää, jopa uuvuttavaa pitemmän päälle. Ja joskus se myös rakoilee. Itsellä on kausia tai hetkiä, kun en jaksa tai pysty esittämään. Saatan esimerkiksi ihan alkaa täristä jossain tilanteessa, koska se laukaisee jonkun ahdistuksen sisällä. Itse ahdistun joistain sosiaalisista tilanteista ja sosiaalisia tilanteita pääasiassa inhoan. Väsyn tutussakin seurassa nopeasti. Se on osa omaa luonteenpiirrettä. Olen introvertti, herkkä, vetäytyvä. Nautin omasta rauhasta ja tilasta. Sosiaalinen piiri on minulla siviilielämässä hyvin pieni ja ihan omasta tahdosta/ tarkoituksella.
Lapsena todettu mutistmi (puhumattomuus), estynyt persoona, teini-iällä sos. tilanteiden pelko / ahdistus sosiaalisissa tilanteissa. Olen hyvin itsetietoinen ja moni on sanonut mulle, että "miksi jännität" että musta kai sit näkee etten pysty olla rento tilanteissa ja tuo vain ahdistaa enemmän. Se on ihan hölynpölyä, ettei ihmiset muka huomaa jännitystä ja pelkoa. Olen työskennellyt kassalla ja tullut ongelma tilanteita ja olen huomannut asiakkaissa todella epämukavaa oloa koska minullakin oli, oli niin suuri hätä siinä tialnteessa ja he oli myös nuoria tyyppejä ja ei osanneet auttaa.
Tutkimusnäytön perusteella väitteesi ei pidä paikkaansa. On totta, että temperamentilla on biologinen ja osittain perinnöllinen pohja. Lapsena ilmenevä käyttäytymisen estyneisyys voi ennustaa myöhempää ujoutta ja sosiaalista ahdistuneisuutta. Mutta ennustaminen ei tarkoita kohtalonomaisuutta. Tutkimuksissa lapsuuden estyneisyys on riskitekijä, ei varma ennuste siitä, että henkilö pysyy koko elämänsä sosiaalisesti arana.
Vielä selvempi todiste tulee sosiaalisen ahdistuneisuushäiriön hoidosta. Jos synnynnäinen arkuus tekisi sosiaalisesta pelosta käytännössä muuttumattoman, kognitiivinen käyttäytymisterapia ja altistaminen eivät voisi toimia. Niistä on kuitenkin laaja tutkimusnäyttö, ja esimerkiksi NICE:n hoitosuosituksessa sosiaalisen ahdistuneisuushäiriön ensisijaiseksi hoidoksi suositellaan yksilöllistä CBT:tä. Hoitoon kuuluu muun muassa pelättyjen sosiaalisten tilanteiden asteittainen kohtaaminen.
Se, että olit vuoden asiakaspalvelutyössä ja jännitit vielä viimeisenäkin päivänä, ei todista, ettei ihminen voisi muuttua. Pelkkä työssä oleminen ei ole sama asia kuin terapeuttinen altistaminen. Ihminen voi esimerkiksi vältellä tiettyjä tilanteita, käyttää turvakäyttäytymistä tai tulkita sosiaaliset tilanteet jatkuvasti uhkaaviksi, jolloin ahdistus voi pysyä yllä pitkäänkin ilman asianmukaista hoitoa ja tavoitteellista altistamista.
Siedättäminen auttaa moneen vaivaan, esim sairaalapelko häviää jos siellä käy vierailulla usein.
Miksi pitäisi päästä? Mä olen vaan järjestänyt elämäni niin, että siinä on hyvin vähän sosiaalisuutta. Työkseni koodailen kotoa etänä. En harrasta mitään sosiaalisuutta vaativaa jne. Elämä on oikein mukavaa näin.
Vierailija kirjoitti:
Ei luonne muutu, joku on ujo ja vetäytyvä. Saa olla! Pitää löytää itselle sopiva elämä. Ongelma on siinä, että nykyään takerrutaan siihen luontaisen piirteeseen, sitä vatvotaan terapiassa, ollaan ahdistuneita kun ei osata muuttua sosiaaliseksi itsevarmaksi ekstrovertiksi.
Pointti ei ehkä niinkään ole siinä, etteikö saisi olla ujo ja vetäytyvä. Ongelma on siinä, jos se aiheuttaa ihmiselle itselleen jatkuvaa epämukavuutta sosiaalisissa tilanteissa ja johtaa siihen, että hän menettää sen takia mahdollisuuksia elämässään. Introverttius on myös ihan eri asia kuin ujous tai sosiaalinen epävarmuus. Introvertti voi olla erittäin itsevarma ja sosiaalinen tarvittaessa, hän vain tarvitsee sosiaalisen kanssakäymisen jälkeen enemmän aikaa palautumiseen.
Miksei siitä tutussa ympäristössä, pienissä piireissä pääsisi.