Turkuun 2 englanninkielistä lukiota. Linkki. Mielestäni huono suuntaus
Tätä menoa kielemme kuihtuu ja sitä myötä syvä kansallinen identiteettimme häviää.
Englannin asemaa ei saisi yhtään vahvistaa.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lain mukaan yliopistosivistys pitää antaa kansalliskielillämme. Yliopistot rikkovat lakia.
Englanti hivutettiin pikku hiljaa yliopistoihin. Ensin alettiin käyttää enkunkielisiä kirjoja.
Esim tampereella luin vielä DI-opinnoissani matematiikat suomeksi (saman teknillisen yliopiston) professorin tekemistä nidotuista kirjoista. Mieheni oli minua muutaman vuoden jäljessä. Hänellä oli jokin englanninkielinen opus. Suomenkielisistä oli luovuttu.
Totta kai yliopisto-opinnoissa käytetään muunkielisiä kirjoja kun suomenkielisiä ei ole olemassa. Minä käytin TKK:lla eli nykyisellä Aalto-yliopistolla ruotsin, saksan, ranskan ja englanninkielisiä kirjoja aineesta riippuen.
Mun aikana Tampereen teknillisellä yliopistolla oli onneksi kaikki materiaalit suomeksi.
Ajantasaisia niitattuja paksuja nippuja valmistui tuon tuosta omien tutkijoiden tekeminä.
Itse valmistuin vuonna 2004
Miksi suomalaiset ikään kuin häpeilevät kieltään.
Ei tulisi kuuloonkaan tuollainen meno vaikka Italiassa siellä ollaan ylpeitä kielestä ja kulttuurista.
Olemme palaamassa vanhoihin hyviin aikoihin. Suomen puhumisesta tulee raippaa torilla. Bättre fölkki vaan vaihtui.
Vierailija kirjoitti:
Ei minun kansallinen identiteettini ole vain kieleen sidottu asia. Eikä äidinkieleni ole ulkomailla asuessakaan unohtunut.
Pakkoruotsi pitää poistaa.
SDP on ilmoittanut että se ei mene hallitukseen persujen kanssa.
Tästä voi olla seurauksena se, että SDP edesauttaa oikeistohallituksen muodostumista.
SDP voisi persujen kanssa elimimoiida kokoomuksen pääsyn hallitukseen, mutta SDP ei pidä persujen kannattajia sen arvoisina kansalaisina.Pakkoruotsilla meiltä riistetään vapaus oppia muita kieliä, tärkeämpiä ja sivistävämpiä sivistyskieliä. Olemme aina joutuneet luopumaan jostain ruotsalaisuuden alttarille. Tässä se on jokin sivistyskieli.
Ruotsin kieli ei kuulu sivistyskieliin, sillä ei voi kommunikoida muiden kuin ruotsinkielisten kanssa.
Pakkoruotsi ei kuulu pohjoismaiseen vapauteen. Pakkoruotsi kuuluu Neuvostoliittoon jossa kaikki opiskelivat pakkovenäjää.
Vierailija kirjoitti:
Upea asia.Nyt kun maailma on muuttunut ja ihmiset vaeltavat maasta toiseen, on hyvä jo lapsen oppia englanti. Avartaa elämää ja helppo hakea töitä ulkomailta.
Lapseni kävi englanninkielistä koulua. Lopputuloksena ei puhu englantia eikä suomea oikein, vaan sekakieltä. Käytännössä näihin kouluihin ei saada natiiveja englannin puhujia vaan ihan kotimaisia opettajia, jotka puhuvat rallienglantia.

Tiesitkö, että lapsesi kielenkehitys on kiinni vanhemmista? Millä kielellä lapsesi oppi puhumaan?
Vierailija kirjoitti:
Koko lanka huokuu rasismia. Me ihmiset olemme kaikki samanlaisia ja se millä kielellä me kommunikoimme, ei merkitse mitään. Kaikki kulttuurit ovat tasa-arvoisia ja niillä on oikeus kukoistaa. En näe ongelmana sitä, että Suomessa opiskellaan muilla kielillä. Opiskelu on aina hyvä asia.
Jos muutan Iso-Britanniaan, tuleeko heidän silloin järjestä lapselleni koulu suomeksi? Miksi ei? Kyse on samasta asiasta.

Olen töissä tällaisessa koulussa ja tänne tulee natiiveja ovista ja ikkunoista, mutta kaksikielisiä on vaikea saada...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Upea asia.Nyt kun maailma on muuttunut ja ihmiset vaeltavat maasta toiseen, on hyvä jo lapsen oppia englanti. Avartaa elämää ja helppo hakea töitä ulkomailta.
Lapseni kävi englanninkielistä koulua. Lopputuloksena ei puhu englantia eikä suomea oikein, vaan sekakieltä. Käytännössä näihin kouluihin ei saada natiiveja englannin puhujia vaan ihan kotimaisia opettajia, jotka puhuvat rallienglantia.
Tiesitkö, että lapsesi kielenkehitys on kiinni vanhemmista? Millä kielellä lapsesi oppi puhumaan?
Niin. Lapselle on luettu joka ilta suomenkielisiä satuja, on seurusteltu ja leikitty ja pidetty englanti visusti poissa. Kerro toki, missä meni pieleen. Lapsi puhuu nykyään sekakieltä. Aloitti englannin päiväkodissa, jossa oli natiiveja puhujia. Silloin englanti ja suomi pysyivät vielä erillisinä kielinä. Jotain tapahtui peruskouluaikana, kun ei osaa enää kumpaakaan ilman kielioppivirheitä. Toinen lapsista ei puhu sekakieltä, vaikka on käynyt samat koulut.
Turkuhan on kansainvälinen kaupunki, koska on yliopisto, on paljon teknologia-lääkealan-biotekniikan- yms. yrityksiä, joissa ulkomaalaista (korkeakoulutettua) työvoimaa.
Mutta ole huoleti, toistaiseksi suomalaiset nuoret ovat kuitenkin valtaosin suomenkielisissä lukioissa ja ovat jatkossakin.
Montako oppilasta siinä Turun kansainvälisessä koulussa on?

Tekoälyn mukaan Turun kansainvälisen koulun peruskoululuokilla on yhteensä 250 oppilasta. Siis luokat 1-9.
Koulussa puhutaan 38 eri kieltä, opetuskielenä pääasiallisesti englanti.
Noin 90 prosenttia oppilaista on turkulaisia, ja joukossa on paljon paluumuuttajia ja pitkään ulkomailla asuneita.
Oppilasmäärä Turun peruskouluissa on noin 16.000-17.000.
Eikö uutisen mukaan sen kansainväliseen kouluun perustettavan lukion lisäksi perusteta englannin kielellä tuettu "lukio" - siis tämä jälkimmäinen olis kuitenkin suomen kielellä, mutta huonosti suomea handlaavat englannin kielellä hyvällä tasolla olevat oppilaat saisivat tukiopetusta englannin kielellä... Ymmärsinkö väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Upea asia.Nyt kun maailma on muuttunut ja ihmiset vaeltavat maasta toiseen, on hyvä jo lapsen oppia englanti. Avartaa elämää ja helppo hakea töitä ulkomailta.
Lapseni kävi englanninkielistä koulua. Lopputuloksena ei puhu englantia eikä suomea oikein, vaan sekakieltä. Käytännössä näihin kouluihin ei saada natiiveja englannin puhujia vaan ihan kotimaisia opettajia, jotka puhuvat rallienglantia.
Tiesitkö, että lapsesi kielenkehitys on kiinni vanhemmista? Millä kielellä lapsesi oppi puhumaan?
Niin. Lapselle on luettu joka ilta suomenkielisiä satuja, on seurusteltu ja leikitty ja pidetty englanti visusti poissa. Kerro toki, missä meni pieleen. Lapsi puhuu nykyään sekakieltä. Aloitti englannin päiväkodissa, jossa oli natiiveja puhujia. Silloin englanti ja suomi pysyivät vielä erillisinä kielinä. Jotain tapahtui peruskouluaikana, kun ei osaa enää kumpaakaan ilman kielioppivirheitä. Toinen lapsista ei puhu sekakieltä, vaikka on käynyt samat koulut.
Jos toinen lapsista on käynyt samat koulut, mutta ei puhu sekakieltä, miksi vika on koulussa? Entä lapsessa? Kielihäiriöt ovat kuitenkin aika yleisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Upea asia.Nyt kun maailma on muuttunut ja ihmiset vaeltavat maasta toiseen, on hyvä jo lapsen oppia englanti. Avartaa elämää ja helppo hakea töitä ulkomailta.
Lapseni kävi englanninkielistä koulua. Lopputuloksena ei puhu englantia eikä suomea oikein, vaan sekakieltä. Käytännössä näihin kouluihin ei saada natiiveja englannin puhujia vaan ihan kotimaisia opettajia, jotka puhuvat rallienglantia.
Tiesitkö, että lapsesi kielenkehitys on kiinni vanhemmista? Millä kielellä lapsesi oppi puhumaan?
Niin. Lapselle on luettu joka ilta suomenkielisiä satuja, on seurusteltu ja leikitty ja pidetty englanti visusti poissa. Kerro toki, missä meni pieleen. Lapsi puhuu nykyään sekakieltä. Aloitti englannin päiväkodissa, jossa oli natiiveja puhujia. Silloin englanti ja suomi pysyivät vielä erillisinä kielinä. Jotain tapahtui peruskouluaikana, kun ei osaa enää kumpaakaan ilman kielioppivirheitä. Toinen lapsista ei puhu sekakieltä, vaikka on käynyt samat koulut.
Miksette laittaneet lasta suomenkieliseen kouluun, kun totesitte, että ei tästä mitään tule?
Vierailija kirjoitti:
Upea asia.Nyt kun maailma on muuttunut ja ihmiset vaeltavat maasta toiseen, on hyvä jo lapsen oppia englanti. Avartaa elämää ja helppo hakea töitä ulkomailta.
Kai sentään oikeasti ymmärrät että tässä mahdollistetaan siis ylioppilastutkinnon suorittaminen Suomessa osaamatta sanaakaan suomea?
Miksi vaivautuisivat opiskelemaan kieltä, jos edes koulu ei sitä enää edellytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko lanka huokuu rasismia. Me ihmiset olemme kaikki samanlaisia ja se millä kielellä me kommunikoimme, ei merkitse mitään. Kaikki kulttuurit ovat tasa-arvoisia ja niillä on oikeus kukoistaa. En näe ongelmana sitä, että Suomessa opiskellaan muilla kielillä. Opiskelu on aina hyvä asia.
Jos muutan Iso-Britanniaan, tuleeko heidän silloin järjestä lapselleni koulu suomeksi? Miksi ei? Kyse on samasta asiasta.
Ei tietystikään, koska he ovat ulkomaalaisia. Miksi vihaat brittejä?
Jos sinne on ankara karsinta ja opetus on erinomaista, kannatan.