Miten suomalaiset ovat joskus voineet uskoa johonkin tällaiseen?
Talletetut perinteen mukaan suomalaisten keskuudessa uskottiin, että taivas oli kiinteä kansi, joka oli taottu sepänvasaralla munankuoren lastuista ahjossa, ja että tähdet olivat joko kaunis kirjonta-koristelu tai reikiä, jotka taivaanjumala ja seppä Ilmarinen oli ampunut jousella ja nuolella (mutta ilman käsien ja raajojen käyttöä) ja asettanut taitavasti oikeille paikoilleen. Ja he uskoivat, että tähdet olivat paikka, josta kaikki karhut tulivat ja laskettiin maan päälle kultaisissa ja hopeisissa valjaissa.
Ja linnunrata oli tie, jota pitkin linnut ja sielut saattoivat muuttaa talveksi Lintukoto-nimiseen paikkaan, joka sijaitsi kaukana taivaankannen reunalla, missä taivas oli niin matala, että paikalliset asukkaat olivat kämmenen kokoisia ja sodassa kurkien kanssa, tai se saattoi sijaita myös sen helman alla versiosta riippuen. Ja sen maailmamunan keltuaisesta ja valkuaisesta puolestaan oli taottu aurinko ja kuu, jotk oli ripustettu maailmanpuu oksille ja niitä pidettiin objekteina, jotka voitiin varastaa ja piilottaa vuoren sisään tai ison kalan vatsaan. Tosin joskus ne personoitiin myös kuujumalatar Kuuttareksi ja aurinkojumalatar Päivättäreksi, joita pidettiin parina ja jotka viettivät päivänsä kutoen kultalankaa kuusta ja hopealankaa auringosta. Ja kuun vaiheiden uskottiin johtuvan sudenpäisestä Rahkosta, varkaasta, jota kuunvalo häiritsi, joten se kiipesi joka yö pitkiä tikkaita pitkin taivaalle ja maalasi kuun mustaksi tervalla.
Kommentit (46)
Satuja ja fiktiota on ennenkin kerrottu huviksi ja vihteeksi, ei sitä ole ollut tarkoitus ottaa todesta.
Vierailija kirjoitti:
Satuja ja fiktiota on ennenkin kerrottu huviksi ja vihteeksi, ei sitä ole ollut tarkoitus ottaa todesta.
Nuotiolla piti keksiä jotain muuta ajattelemista, kuin ympärillä pyörivät sudet. Sen ajan viihdettä.
Vierailija kirjoitti:
Köhöm.. jotkut uskoo tuohon vieläkin. Ps. Linnunrata on kaunis nimi meidän universumille ja ihan suomalaisten omaa tuotantoa.
No ei se maitotie ole kyllä sen parempi (Milky Way).
Tämähän on meidän oma ja on muuten kaanis uskomus mailman oleskelulle.
Ei noita kai ole kukaan pitänyt totena, ennemmin kerrottu lapsille viihteeksi ja ajankuluksi samalla kun luolassa on värjötelty nuotion ympärillä jottei mammutintaljassa tule kylmä.
Aloituksen tarinat ovat tasan yhtä uskottavia kuin monen nykyisen uskonnon, esim. kristinkultin ydintarinat.
Taikasienet saa ihmiset uskomaan Jeesukseenkin.
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa nyt, osa ihmisistä uskoo että kehitysmaalainen muuttuu länsimaiseksi heti kun se kävelee Suomen rajan yli. Miten tällainen usko on mahdollista nykyään?
Tämä juuri. Kertoo tästä aikalaishulluudesta. Surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa nyt, osa ihmisistä uskoo että kehitysmaalainen muuttuu länsimaiseksi heti kun se kävelee Suomen rajan yli. Miten tällainen usko on mahdollista nykyään?
Tai että kaikki maahan pyrkivät epämääräiset ulkomaalaiset ovat hädänalaisia eikä heidän motiivejaan saa kyseenalaistaa :D
Onneksi nuo Orpon teesit sulavat pala palalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa nyt, osa ihmisistä uskoo että kehitysmaalainen muuttuu länsimaiseksi heti kun se kävelee Suomen rajan yli. Miten tällainen usko on mahdollista nykyään?
Tämä juuri. Kertoo tästä aikalaishulluudesta. Surullista.
Uskooko siihen oikeasti kukaan, epäilen ettei lopultakaan moni.
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen tarinat ovat tasan yhtä uskottavia kuin monen nykyisen uskonnon, esim. kristinkultin ydintarinat.
Kristinsukon ydintarinat ovat totta.
Todennäköisesti ei kukaan. Mistä AP on tuollaista kuullut/oppinut?
Uskotaanhan nytkin, ettei ilmasto muuttunut ennen ihmistä, eikä edes ennen vuotta 1890.
Jotkut uskovat, että jokainen on oman onnensa seppä. Pötypuhetta.
Jotkut uskovat ilmastonmuutokseen.
Jotkut kuvittelevat että Egyptin pyramidit olivat hautoja.
Kun ei ollut mitään millä asioita olisi paremmin tutkinut ja lapsi tuli kysymään iskä mikä on taivas ja mistä tähdet tukevat?
Vierailija kirjoitti:
Maailma oli täynnä uskomuksia niiltä ajoilta, kun ei ollut laitteita tutkia asioita.
Ja niistä osa on jäljellä vieläkin, kuten uskonnot, ja lisää uskontoja syntyy.
Kristinusko ja tieteen kehitys liittyvät kuitenkin tiiviisti toisiinsa. Eli jotain eroa on vaikka luonnonuskontoihin.
Tiede on ateistista dogmaattisuutta.