Onko kenelläkään muulla tunnetta, ettei oikein kuulu minnekään?
Sen osaan varmaksi sanoa, että tähän maailmaan en kuulu. Olen haaveillut jo pitkään, että pääsisin täältä pois mutta olen sitten vain elänyt koska en pääse täältä pois vielä. Eteeni on kyllä tuotu paljon selvitettäviä asioita ja elämässä on paljon muutoksia ollut jopa parempaan mutta ei se sitä ydintä muuta. On todella vaikea löytää sellaiseen seuraan jossa oikeasti viihdyn tai tunnen kuuluvani vaikka osaankin sulautua vaikka millaiseen vain hetkellisesti. Kuitenkin sellainen sisäinen kokemus on aika irrallinen seurassa ja viihdynkin pääosin itsekseni, jo monta vuotta viihtynyt.
Harva asia muutenkaan kiinnostaa ja ne aiheet, jotka kiinnostavat niin niissä piireissä ihmiset yleensäkin pitävät yksin olemisesta ja sen tietenkin ymmärrän, en itsekään jaksa paljoa seuraa. Että kuljetaan yksin sitten niin kauan kun täytyy. Asia varmaan muuttuu sitten kun pääsen oikeaan kotiini.
Kommentit (27)
Hai sie, en kai lähimmäinen lie kenenkään
On tunne että kuulun toiseen maahan jossa olisi aurinko ja lämmintä.
Itse asiassa minulla oli viimeksi tänään tunne, että olen aina tuntenut olevani yhteiskunnan laitamilla, vaikka olin pitkään töissä ja nyt opiskelen uutta ammattia. Se on tietty särö, minkä siemen oli ensin alkoholistiperhetaustassa ja sen jälkeen yläasteella samalla luokalla oli koko yläasteen kaksi pahinta häirikköä ja A-luokalla oli taasen kaikki parhaat opiskelijat. Enganninopettaja otti minut tikunnokkaan. Minua koulukiusattiin muutenkin, ensin hikarina, sen jälkeen sotkuin poikiin ja bileisiin. Sen jälkeen tuli vielä monet käänteet. Koen, että olen joutunut taistelemaan oman olemassaoloni puolesta. Nykyisin vain suoritan. Olen yrittänyt seurustella, mutta aina minua yritetään käyttää hyväksi.
väittävät jotkut, että jos ei tule oman ittensä kanssa edes toimeen, niin eipä tule muidenkaan
En kuulu mihinkään joukkoon enkä porukkaan. Jopa sisarusteni seurassa tunnen itseni muukalaiseksi.
On minulla joskus ollut jotain yksittäisiä kavereita. Puolisokin minulla on. Mutta ei minulla mitään sydänystävää ole koskaan ollut.
Olen ollut yksin koko elämäni. Ongelmani on se, että minun on vaikea lähestyä ihmisiä ja jos joku osoittaa kiinnostusta minua kohtaan torjun hänet, pakenen. Uskon, että tämä johtuu lapsuuden traumoista. Minua kiusattiin koulussa, jätettiin yksin ja perheessä koin, ettei minua arvosteta. Olen luopunut toivosta, että löytäisin elämääni, jonkun ihmisen, jota kohtaan tuntisin yhteyttä ja joka voisi minua rakastaa. Olen myös paha ihminen. Loukkaan ja särjen ihmisiä. Laitos on minun paikka loppuelämäksi. Kenties niin on parempi kaikkien kannalta.
En ole ikinä kuulunut minnekään. M41
Vierailija kirjoitti:

Eikä ole laitos oikea paikka :)
Vierailija kirjoitti:
Ulkopuolinen yhteiskunnassa.
Mitä yhteiskunta sinulle tarkoittaa? Kyllä mä työttömänä kuulun yhteiskuntaan.
Minkä verran olet matkustellut ja kierrellyt muualla kuin näissä peruskuvioissa? Aasiassa? Afrikassa? Lattareissa? Ellet ole, suosittelisin huomattavan lämpimästi! Voit löytää jotakin hämmästyttävän arvokasta - ja myös itsesi!
Nyt vasta viiskymppisenä olen hyväksynyt että en ole mies, en ole suomalainen enkä ole oikeistolainen. Mitäkö sitten olen? Olen kansallissosialisti ja rasisti. En ole vielä täysin varma mitä minun olisi järkevää tällä tiedolla tehdä.
No ei. Tunnen juuri olevani sellainen lego-palikka, joka sopii kaikkialle. Perseeseen, suuhun ja pilluunkin.
Toisaalta se ulkopuolisuuden olo on sitä mistä laulettiin Pink Floydin kappaleessa. Kun tunnet olevasi erillinen osa muuria ja haluaisit takaisin muuriin lampaaksi muiden lampaiden sekaan tekemään lampaiden juttuja mitä lampaat päivittäin tekee. He ovat niitä siunattuja.
Kuulun kaikkialle, mutta en pääse enää uneen. Valvon ja katselen tätä touhua, kun muut nukkuu.
Jeesus ilmestyi minulle kerran ja et hätkähtänytkään. Tiesin että siinä se. Tiesin että hän tiesi etten enää kuulu laumaan. Minut ylennettiin paimeneksi. Olen hyväpaimen ja tykkään pukeutua punaiseen nahkaan tai lateksiin.

Vain otettu lääke auttaa.

Nykyään on tutkittu että ottamatonkin lääke voi tuoda toimivan harhan sen toimivuudesta. Sanoisin pikemminkin että laita lääkkeet dosenttiin ja tarkkaile dosenttia, jos epäilet "häikkää".
Vierailija kirjoitti:
Autismi?
Minulla on diagnosoitu Asperger, mutta en usko sen olevan ainoa syy erillisyyteeni. Ainakin viimeiset 20 vuotta olen liittänyt päivittäisiin rukouksiini vahvan toiveen päästä pois. Enkä oikeastaan edes liittänyt, vaan se on rukouselämäni prioriteetti, jonka ympärillä kaikki muu pyörii. Mitä vanhemmaksi käyn, sitä selkeämmäksi tulee kuilu minun ja maailman välillä. Olen niin lopen tuskastunut ja väsynyt tähän. Jos jollakin on tapana rukoilla, pyydän esirukousta asiani puolesta. Kiitos.
on on on