Miksi ennen ei lapsia kehuttu ja kannustettu kuten nykyään?

Onko sitten parempi huono itsetunto ja epävarmuus.

Niinpä niin!

Itse olen kyllä saanut kärsiä siitä etten usko itseeni tippaakaan!!! Eikä minusta toden totta koskaan mitään tulekaan, kyllä ne " opit" niin syvällä on.

Omia lapsia kehun ja kannustan minkä ehdin. Äitini on välillä katsonut vähän pitkään kun kehun lapsiani, muttei ole sanonut mitään.

Välillä olen suorastaan katkera vanhemmilleni siitä että eivät uskoneet edes minuun koskaan. Ja äitini on vielä myöhemmin sanonut anopilleni ettei minulla ole lainkaan kunnianhimoa... siinä hän oli kylläkin väärässä.

ap

meille miten naapurikaverinsa aina kehuu lapsenlapsiansa vaikka isäni mielestä niissä ei ole mitään erikoista. Niin ja isäni (ja äitini) ei koskaan kehunut, aina vaan negatiivisia asioita korostettiin.

Ei muakaan kehuttu eikä kannustettu, mutta silti vanhempani onnistuivat välittämään minulle tunteen että olen arvokas, ainutlaatuinen, tärkeä ihminen. Yksi huvittava muisto on jostain sukujuhlista kun sukulaisnainen supatti äidilleni että on tuolla X:llä (minulla) upeat hiukset. Tärkeintä oli etten minä vaan kuulisi (ja ylpistyisi)! No ei tullut musta ylpeää mutta terveen itsetunnon sain.

Vierailija:

Ei muakaan kehuttu eikä kannustettu, mutta silti vanhempani onnistuivat välittämään minulle tunteen että olen arvokas, ainutlaatuinen, tärkeä ihminen.

Oma äitini on joskus sanonut minulle, että hänelle tuli lapsuudessa aina sellainen olo, että nimenomaan hän ei ole mitään eikä minkään arvoinen.

Saman tunteen hän on onnistunut välittämään minulle; minusta tuntuu etten ole mitään enkä minkään arvoinen.

Mutta en sittenkään kehtaa sanoa äidille sitä, että sittenhän meitä on kaksi, jotka tuntevat itsensä epäonnistuneiksi paskoiksi.