Onko oikein: Isä ei maksa omaa osuutta elatusmaksuja vaan sen hoitaa kela?
Kolmiokuudelle somepersoona myönsi ettei isä maksa hänelle määrättyä elatusmaksua. Elarit hoitaa kela. Aiemmin väittänyt, että isä maksaa 4 lapsesta elarit yhteensä 400e. Nyt tullut ilmi, että ei maksakaan mitään. Lapset eivät ikinä käy isänsä luona vaan isä asuu kaiket lomat sekä viikonloput äidin ja lasten luona. Isä kuulema ostaa lapsille joskus jäätelöitä ja karkkia.
Onko siis oikein, että isä jättää oman osuuden maksamatta (400e) ja Kela maksaa sitten oman osuuden (400e).
Tässähän voisi äiti ilmoittaa Kelaan ettei isä maksa ja Kela perii sen isältä ulosoton kautta. Mutta ilmeisesti ovat sopineet keskenään ettei isän tarvi maksaa elareita jos saapuu kaiken aikaa leikittämään lapsia ja äitiä toiselle paikkakunnalle. Ovat koko kesän olleet yhdessä samassa taloudessa. Ns eron jälkeen tehtiin vielä neljäs lapsi.
Kysyn siis onko tämä oikein? Laillisesti, moraalisesti? Jos ei tarvi enempää kuin sen 400e niin eikö sen enemmin pitäis mennä niin, että isä maksaa sen 400e eikä yhteiskunta?
Kommentit (45)
Olenko ymmärtänyt oikein, he ovat eronneet 3 vuotta sitten. Eron jälkeen tehty yksi lapsi lisää. Isä on vuoden aikana ollut enemmän "perheensä" luona kuin omassa asunnolla. Päivi huolehtii eksän ylläpidosta eikä eksä maksa edes lapsista elareita.
Eli eivät ole olikeasti eronneet? Kuppaavat yhteiskunnan tuet itselleen.
Tästä on kyse
Venäjä käy Pietarin trollien avulla sotaa Suomea vastaan. Yhtenä keinona on vauvavastaisuus, turvallisista koronarokotteista levitettävät valheet ja pelon lietsonta. Tarkoitus poistaa suomalaisen väestön luottamus sen omiin instituutioihin ja heikentää valtion kykyä toimia sotatilanteessa.
Demokraattisissa maissa instituutioiden voima syntyy kansan tuesta ja luottamuksesta diktatuurissa pelosta ja väkivallasta. Vanhusten yhteiskunta on helppo tuhota.
1) Venäjä käy Pietarin nettitrollien avulla sotaa Suomea vastaan
2) Venäjä haluaa näivettää Suomen
3) Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
4) Vauvavastaisuus on venäjän propagandaa
YLE
Tuollaiset "isät" pitäisi julkistaa Hesarissa.
Pääasia jotta joku maksaa,mulle ainaki yks hailee mistä taikka keltä täpit on.
Jokaisen vanhemman vastuu on huolehtia omien lasten elatus eikä sysätä sitä veronmaksajien hoidettavaksi.