Loppuunpalamisen jälkeen en näe itseäni missään työssä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos loppuunpalaminen on edelleen akuutti ja toipuminen vasta alussa, niin lienee ihan normaalia, että tuntuu nyt siltä, että ei koskaan enää jaksa mitään työtä. 

Kunhan tuosta toivut, niin ajatuksetkin muuttuu. 

 

Ja viimeistään rahapula on tehokkain työuupumuksen hoitokeino. 

On jo nyt rahapula, kun työttömyys on jatkunut hyvän aikaa. Silti edelleen olen jopa jotenkin helpottunut ettei ole joutunut menemään minnekään töihin.

Eli tuet on riittävän hyviä Suomessa vielä

Minä jäin juuri työttömäksi. En elä tukien varassa enkä asu vuokralla.

Milloin tässä maassa tajutaan, ettei kaikkiin työttömiin tukien poistaminen vaikuta yhtään mitään? Työttömyystilastoissa näyn silti.

Miten voit näkyä, jos et ole ilmoittautunut työttömäksityönhakijaksi? 

Näkyyhän henkilö tilastoissa maassa olevana työelämän ulkopuolella olevana henkilönä vaikkei hän minnekään rekisteröisi työttömäksi jäätyään.

Miten se siellä näkyy? Kyselläänkö tilastoihin vuosittain kaikilta työpaikoilta, että kuinka monta henkilöä teillä on tällä hetkellä työsuhteessa? 

Jos kaipaat tällaisia tietoja miten tutkimusta tehdään, niin suosittelen olemaan yhteydessä Tilastokeskukseen.

Jos sulla on se tieto, niin kai sen voi tässä jakaa? Ihan aidosti olin kiinnostunut, mutta en niin paljon, että alkaisin jonnekin soitella. Tämä on kyllä ihmeellinen palsta, kun tänne ilmaantuu aina kaikenlaisia tietäjiä, jotka eivät kuitenkaan voi sitä tietoaan jakaa, kun joku alkaa kysellä enemmän. Nokkavina vaan annetaan näitä ohjeita. Vai oliko niin, ettei sitä tietämystä ollutkaan...? 

Jos et ole ikinä kuullut tilastoinnista ja nyt ihmettelet miten sitä tehdään, niin suosittelen lämpimästi, että hakeutuisit nyt syksyllä vaikka iltalukioon hankkimaan itsellesi edes hiukan yleissivistystä.

Ei tarvitse haukkua kyselijää tyhmäksi, se neuvo riittää, että kysymysten oikea kohde on Tilastokeskus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kyllä, miksi täällä suhtaudutaan työhön jotenkin niin raskaasti. Ihan kuin se duunissa olo olisi koko ajan jotain alakoulun ainekirjoituskoetta opettajan ankaran silmän alla. Suurin osa työntekijöistä on keskitasoa ja itse olen taatusti ollut sieltä huonoimmasta päästä. Kunhan olen suht pestynä ja kammattuna vääntäytynyt kustannuspaikalle ei ihan kauheasti myöhässä. Kolmet potkut olen saanut ja osittain syystäkin. Jos haluaa elää tuilla, kyllä siinäkin on paineensa ja ulkoa tuleva kontrollinsa. Helpompaa peruduunissakin heikolla itsekurilla ja työmoraalilla. Älkää nyt ottako niin kuoleman vakavasti kouluttautumista, asemia, statusajattelua, jota teille on pakkosyötetty. 

Mun työpäivän pituus on 8,5 h, työmatkoihin menee aikaa 45 min päivässä, aikainen herääminen ja töihin lähtöön valmistautuminen, töiden jälkeen työstä palautuminen, johon kuuluu myös kehonhuolto, seuraavan päivän eväsruoan valmistaminen, työvaatehuolto, peseytyminen, joka työn takia on pakollista päivittäin, auton tankkaus ja ajokunnossa pito, jota sitäkin joutuu työn takia tekemään useammin. Kaikenkaikkiaan työ vie jokaisesta päivästä noin 12 h aikaa ja tämä viitenä päivänä viikossa. Kyllä hitto vie tällä tuntimäärällä, jonka elämästään joutuu työhön ja työn oheistoimintoihin hukkaamaan, normaali ihminen haluaa, että voisi sitten edes olla siitä työstään ja työjäljestään ylpeä! Työhyvinvointia lisäisi kummasti, jos työpaikoilla ei olisi sinun kaltaisiasi venkoilijoita, vaan kaikilla olisi sama motivaatio. 

Tuli vaan mieleen, että onhan sitä syötävä, valmistettava ruokaa ja "huollettava kehoaan" sekä tarkkailtava autoaan vaikka olis eläkkeellä. Tai työttömänä. Mikä kumma se on ihmisellä vikana, jos kaikki arjen toiminnot laitetaan työpäivän piikkiin? Kyllä tuolla asenteella tosiaan alkaa työ pänniä. Itsehankittu paha olo, ei mulla muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos loppuunpalaminen on edelleen akuutti ja toipuminen vasta alussa, niin lienee ihan normaalia, että tuntuu nyt siltä, että ei koskaan enää jaksa mitään työtä. 

Kunhan tuosta toivut, niin ajatuksetkin muuttuu. 

 

Ja viimeistään rahapula on tehokkain työuupumuksen hoitokeino. 

On jo nyt rahapula, kun työttömyys on jatkunut hyvän aikaa. Silti edelleen olen jopa jotenkin helpottunut ettei ole joutunut menemään minnekään töihin.

Eli tuet on riittävän hyviä Suomessa vielä

Minä jäin juuri työttömäksi. En elä tukien varassa enkä asu vuokralla.

Milloin tässä maassa tajutaan, ettei kaikkiin työttömiin tukien poistaminen vaikuta yhtään mitään? Työttömyystilastoissa näyn silti.

Miten voit näkyä, jos et ole ilmoittautunut työttömäksityönhakijaksi? 

Näkyyhän henkilö tilastoissa maassa olevana työelämän ulkopuolella olevana henkilönä vaikkei hän minnekään rekisteröisi työttömäksi jäätyään.

Miten se siellä näkyy? Kyselläänkö tilastoihin vuosittain kaikilta työpaikoilta, että kuinka monta henkilöä teillä on tällä hetkellä työsuhteessa? 

Jos kaipaat tällaisia tietoja miten tutkimusta tehdään, niin suosittelen olemaan yhteydessä Tilastokeskukseen.

Jos sulla on se tieto, niin kai sen voi tässä jakaa? Ihan aidosti olin kiinnostunut, mutta en niin paljon, että alkaisin jonnekin soitella. Tämä on kyllä ihmeellinen palsta, kun tänne ilmaantuu aina kaikenlaisia tietäjiä, jotka eivät kuitenkaan voi sitä tietoaan jakaa, kun joku alkaa kysellä enemmän. Nokkavina vaan annetaan näitä ohjeita. Vai oliko niin, ettei sitä tietämystä ollutkaan...? 

Jos et ole ikinä kuullut tilastoinnista ja nyt ihmettelet miten sitä tehdään, niin suosittelen lämpimästi, että hakeutuisit nyt syksyllä vaikka iltalukioon hankkimaan itsellesi edes hiukan yleissivistystä.

Ei tarvitse haukkua kyselijää tyhmäksi, se neuvo riittää, että kysymysten oikea kohde on Tilastokeskus.

Se neuvohan tuossa annettiin jo aiemmin, mutta trollit jäivät jankkamaan. Tämä ei liity varsinaisesti ketjun aiheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kyllä, miksi täällä suhtaudutaan työhön jotenkin niin raskaasti. Ihan kuin se duunissa olo olisi koko ajan jotain alakoulun ainekirjoituskoetta opettajan ankaran silmän alla. Suurin osa työntekijöistä on keskitasoa ja itse olen taatusti ollut sieltä huonoimmasta päästä. Kunhan olen suht pestynä ja kammattuna vääntäytynyt kustannuspaikalle ei ihan kauheasti myöhässä. Kolmet potkut olen saanut ja osittain syystäkin. Jos haluaa elää tuilla, kyllä siinäkin on paineensa ja ulkoa tuleva kontrollinsa. Helpompaa peruduunissakin heikolla itsekurilla ja työmoraalilla. Älkää nyt ottako niin kuoleman vakavasti kouluttautumista, asemia, statusajattelua, jota teille on pakkosyötetty. 

Mun työpäivän pituus on 8,5 h, työmatkoihin menee aikaa 45 min päivässä, aikainen herääminen ja töihin lähtöön valmistautuminen, töiden jälkeen työstä palautuminen, johon kuuluu myös kehonhuolto, seuraavan päivän eväsruoan valmistaminen, työvaatehuolto, peseytyminen, joka työn takia on pakollista päivittäin, auton tankkaus ja ajokunnossa pito, jota sitäkin joutuu työn takia tekemään useammin. Kaikenkaikkiaan työ vie jokaisesta päivästä noin 12 h aikaa ja tämä viitenä päivänä viikossa. Kyllä hitto vie tällä tuntimäärällä, jonka elämästään joutuu työhön ja työn oheistoimintoihin hukkaamaan, normaali ihminen haluaa, että voisi sitten edes olla siitä työstään ja työjäljestään ylpeä! Työhyvinvointia lisäisi kummasti, jos työpaikoilla ei olisi sinun kaltaisiasi venkoilijoita, vaan kaikilla olisi sama motivaatio. 

Tuli vaan mieleen, että onhan sitä syötävä, valmistettava ruokaa ja "huollettava kehoaan" sekä tarkkailtava autoaan vaikka olis eläkkeellä. Tai työttömänä. Mikä kumma se on ihmisellä vikana, jos kaikki arjen toiminnot laitetaan työpäivän piikkiin? Kyllä tuolla asenteella tosiaan alkaa työ pänniä. Itsehankittu paha olo, ei mulla muuta.

Kaikilla ei ole yhtä hyvä jaksaminen eikä edes sama tilanne. Esimerkiksi diagnosoimaton neuroepätyypillinen on voinut olla huomattavan kuormittunut jo lapsesta asti, kun yhteiskunta on suunniteltu ihan toisentyyppisille ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kyllä, miksi täällä suhtaudutaan työhön jotenkin niin raskaasti. Ihan kuin se duunissa olo olisi koko ajan jotain alakoulun ainekirjoituskoetta opettajan ankaran silmän alla. Suurin osa työntekijöistä on keskitasoa ja itse olen taatusti ollut sieltä huonoimmasta päästä. Kunhan olen suht pestynä ja kammattuna vääntäytynyt kustannuspaikalle ei ihan kauheasti myöhässä. Kolmet potkut olen saanut ja osittain syystäkin. Jos haluaa elää tuilla, kyllä siinäkin on paineensa ja ulkoa tuleva kontrollinsa. Helpompaa peruduunissakin heikolla itsekurilla ja työmoraalilla. Älkää nyt ottako niin kuoleman vakavasti kouluttautumista, asemia, statusajattelua, jota teille on pakkosyötetty. 

Mun työpäivän pituus on 8,5 h, työmatkoihin menee aikaa 45 min päivässä, aikainen herääminen ja töihin lähtöön valmistautuminen, töiden jälkeen työstä palautuminen, johon kuuluu myös kehonhuolto, seuraavan päivän eväsruoan valmistaminen, työvaatehuolto, peseytyminen, joka työn takia on pakollista päivittäin, auton tankkaus ja ajokunnossa pito, jota sitäkin joutuu työn takia tekemään useammin. Kaikenkaikkiaan työ vie jokaisesta päivästä noin 12 h aikaa ja tämä viitenä päivänä viikossa. Kyllä hitto vie tällä tuntimäärällä, jonka elämästään joutuu työhön ja työn oheistoimintoihin hukkaamaan, normaali ihminen haluaa, että voisi sitten edes olla siitä työstään ja työjäljestään ylpeä! Työhyvinvointia lisäisi kummasti, jos työpaikoilla ei olisi sinun kaltaisiasi venkoilijoita, vaan kaikilla olisi sama motivaatio. 

Tuli vaan mieleen, että onhan sitä syötävä, valmistettava ruokaa ja "huollettava kehoaan" sekä tarkkailtava autoaan vaikka olis eläkkeellä. Tai työttömänä. Mikä kumma se on ihmisellä vikana, jos kaikki arjen toiminnot laitetaan työpäivän piikkiin? Kyllä tuolla asenteella tosiaan alkaa työ pänniä. Itsehankittu paha olo, ei mulla muuta.

Jos en olisi töissä, autoa ei tarvitsisi käynnistää kuin ehkä kerran viikossa ruokakaupassa käymiseen. Lisäksi pärjättäisiin yhdellä autolla. Voit varmaan kuvitella, miten auton huolto- ja tankkausväli pitenisi? 

Töissä ollessa joutuu syömään enemmän, koska kulutuskin on suurempaa. Ruokaa joutuu valmistamaan enemmän ja useammin. Ilman töitä yksi lämmin ateria päivässä riittäisi. 

Ilman töissä likaantumista, esimerkiksi hiusten päivittäin pesememinen ei olisi tarpeen. 

Ilman töissäkäymistä vaatteiden vaihtoväli ja myös pesuväli pitenisi. Lisäksi jäisi tietyt vaatehuollot kokonaan pois, mitä nyt työvaatteille joutuu tekemään. 

Aamuisin saisi nukkua pari tuntia pitempään, mikä olisi lähempänä omaa unirytmiä, kuin nyt viiden jälkeen herääminen. 

Työ ei kuormita kehoa koskaan tasaisesti, tämän takia kehonhuolto on erilaista ja enemmän aikaa ja vaivaa vaativampaa, kuin peruskuntoa ylläpitävä liikunta, jossa kehoa voi kuormittaa tasaisesti. Todennäköisesti en tarvitsisi hierojaa enkä fyssariakaan. 

Ja ei, mun asenteessa eikä työmotivastossa ole mitään vikaa, eikä mua pänni työhön kuluva aika. Mun pointti oli se, että koska työhön ja työn oheistoimintoihin kuluu päivästä ja viikosta niin merkittävän paljon aikaa, en voisi suhtautua itse työhön yhtä välinpitämättömästi kuin tuo ensimmäinen kirjoittaja. Haluan saada jotain merkittävää työssäni aikaiseksi, koska siihen kuluu niin suuri osa elämästä. Se mikä mua pännii (ja tämä tuli selkeästi esille jo ensimmäisessä viestissäni) on hänen laiset työkaverit, jotka asenteellaan latistavat koko työtiimin tunnelman ja sen, mitä siellä työssä parhaimmillaan voisi saada aikaiseksi. Vaihtoehdot itselle jää joko tehdä 'kahden työt' tai vetää itsekin hommat läskiksi. Kumpikaan vaihtoehto ei ole työhyvinvointia edistävä ja voi johtaa uupumiseen. 

Vähän sama tilanne. Määräaikaiseni loppuu pian enkä usko, että työllistyn enää kovin helposti (keski-ikäinen nainen ja kovan kilpailun ala). Olen kuitenkin huomannut jo nyt, että olo on valmiiksi jotenkin luovuttanut ja sellainen, että pitäkääpä kuule tunkkinne. Vihaan sitä, minkälainen lihamylly tämä nykyinen työelämä on. Kyllähän siihen hakemusteatteriin tietysti ryhdyn heti, jotta edes jotain rahaa tulee, mutta veikkaan, ettei sitä touhua tosissaan ota sen enempää työkkärin byrkokraatti, minä kuin rekrytoijakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kyllä, miksi täällä suhtaudutaan työhön jotenkin niin raskaasti. Ihan kuin se duunissa olo olisi koko ajan jotain alakoulun ainekirjoituskoetta opettajan ankaran silmän alla. Suurin osa työntekijöistä on keskitasoa ja itse olen taatusti ollut sieltä huonoimmasta päästä. Kunhan olen suht pestynä ja kammattuna vääntäytynyt kustannuspaikalle ei ihan kauheasti myöhässä. Kolmet potkut olen saanut ja osittain syystäkin. Jos haluaa elää tuilla, kyllä siinäkin on paineensa ja ulkoa tuleva kontrollinsa. Helpompaa peruduunissakin heikolla itsekurilla ja työmoraalilla. Älkää nyt ottako niin kuoleman vakavasti kouluttautumista, asemia, statusajattelua, jota teille on pakkosyötetty. 

Mun työpäivän pituus on 8,5 h, työmatkoihin menee aikaa 45 min päivässä, aikainen herääminen ja töihin lähtöön valmistautuminen, töiden jälkeen työstä palautuminen, johon kuuluu myös kehonhuolto, seuraavan päivän eväsruoan valmistaminen, työvaatehuolto, peseytyminen, joka työn takia on pakollista päivittäin, auton tankkaus ja ajokunnossa pito, jota sitäkin joutuu työn takia tekemään useammin. Kaikenkaikkiaan työ vie jokaisesta päivästä noin 12 h aikaa ja tämä viitenä päivänä viikossa. Kyllä hitto vie tällä tuntimäärällä, jonka elämästään joutuu työhön ja työn oheistoimintoihin hukkaamaan, normaali ihminen haluaa, että voisi sitten edes olla siitä työstään ja työjäljestään ylpeä! Työhyvinvointia lisäisi kummasti, jos työpaikoilla ei olisi sinun kaltaisiasi venkoilijoita, vaan kaikilla olisi sama motivaatio. 

Tuli vaan mieleen, että onhan sitä syötävä, valmistettava ruokaa ja "huollettava kehoaan" sekä tarkkailtava autoaan vaikka olis eläkkeellä. Tai työttömänä. Mikä kumma se on ihmisellä vikana, jos kaikki arjen toiminnot laitetaan työpäivän piikkiin? Kyllä tuolla asenteella tosiaan alkaa työ pänniä. Itsehankittu paha olo, ei mulla muuta.

Kaikilla ei ole yhtä hyvä jaksaminen eikä edes sama tilanne. Esimerkiksi diagnosoimaton neuroepätyypillinen on voinut olla huomattavan kuormittunut jo lapsesta asti, kun yhteiskunta on suunniteltu ihan toisentyyppisille ihmisille.

Tai no nykyään kyllä epäilen vahvasti ettei työelämä sovi tällaisenaan yhtään kenellekään pidempiä aikoja, kun meno on mennyt ihan hulluksi. Eikä ilmeisesti mitään käännettä parempaan suuntaan ole tulossa.

Nosto