Vaikka olisi 100 000 euron säästöt, niin ne on hetkessä syöty, jos jää työttömäksi
Kommentit (225)
Kyllä sen korkoa korolle kasvaneen pääoman rajahyöty on aika paljon suurempi pienen eläkkeen lisänä tai tilkitsemässä viimeisiä vuosia ennen eläkeiän täyttymistä kuin tässä ja nyt nimellisarvossaan, kun tulot ovat hyvät ja vapaa-aikaa niukasti.
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka ette syö pääomaa, mitä teette niillä lopulta? Jätättekö valtiolle?
Perinnöksi lapsille. Jos kaikki menee hyvin, he saavat rahat oman eläkkeensä lisäturvaksi ja kattamaan joitakin vuosia ennen eläkkeelle pääsyä, heillä kun eläkeikä on kovin korkea. Toki jos menee minun kannaltani huonommin, he perivät jo nuorempana. Varmasti rahasta on heille silloinkin iloa ja hyötyä.
Ja onhan mahdollista, että tulee lapsenlapsiakin. Tosin en pidä hyvänä ajatuksena siirtää perintöä suoraan nuorelle polvelle. Liian nuorena saatu raha voi tehdä ylimieliseksi ja vähentää oman ponnistelun merkitystä silloin, kun siitä olisi eniten hyötyä. On hyvä, että nuoret opiskelevat ja menevät työelämään ja oppivat, millaista on itse elättää itsensä. On myös hyvä, jos harjoittelevat sijoittamista pienessä mittakaavassa itse tienaamillaan rahoilla, koska niihin nuori suhtautuu aika paljon huolellisemmin ja vakavammin kuin mummolta tipahtaneisiin rahoihin.
Sen verran kuitenkin tuen jo nyt omia lapsia opiskeluaikana, ettei valmistuessa ole valtavaa velkataakkaa niskassa. Ja tietysti jos heille tulisi joku isompi ongelma, niin yrittäisin auttaa minkä voin.
8001210,5=100 800 eur. Eli lähes 10.5 vuotta pärjäisin summalla mitä nytkään voin käyttää. Eli 800e/kk. Ja ihan normaalisti elän. En tarvitse enempää normaalisti perus arkipäiviin. On varaa ostaa tuolla rahalla kurmeetakin joskus. Viimeviikolla kävin kahvilassa ostamassa 18euron kahvin ja kakkupalan. (2 hlöä) ja matkustellakin voisi mutta se ei minua kiinnosta. Että mihin ihmeeseen te rahanne oikein tuhlaatte? Huom. Lasku ei ota huomioon inflaatiota. 10v. Päästä ei minullakaan 800 ihan riitä.
"Yleistukea vähentävät pääomatulot, ove, omat palkkatulot, omaishoidontuki, tekijänoikeuskorvaukset ja perhehoitajan palkkiot myös yli 55-vuotiailla työttömillä."
Etkö suostu ottamaan mitään tukia vastaan?