Milloin tehdään valkosolujen erittelylaskenta?

Siitä selviää tasan se, kuinka paljon mitäkin eri valkosolutyyppejä veressä on. Infektioiden selvittelyssä, joidenkin lääkehoitojen seurannassa, tiettyjen veritautien diagnosoinnissa ja seurannassa jne jne.

Veren leukosyyttien erittelylaskenta antaa kuvan eri solutyyppien määräsuhteista. Automaattisilla valkosolujen erittelylaskijoilla saadaan suoraan eri solutyyppien prosenttiosuudet ja kvantitatiiviset määrät. Erittelylaskentatulosta arvioitaessa on huomioitava sekä leukosyyttimäärän fysiologiset vaihtelut että veren eosinofiilien vuorokausirytmiikka. Valkosolujen erittelylaskennassa ilmenevät erilaiset leukosytoosit (sekä fysiologiset että patologiset) ja leukopeniat (esim. neutropenia/agranulosytoosi). Erittelylaskentatutkimuksella on siten arvoa esim. infektiodiagnostiikassa (infektion etiologia), allergisten ja loistautien diagnostiikassa (eosinofiliat) ja verimaligniteettien diagnostiikassa.

Valkosolujen erittelylaskenta



Valkosolujen erittelylaskennan tulos on perinteisesti ilmoitettu kunkin valkosoluluokan prosentuaalisina osuuksina leukosyyteistä. Kun soluarvot suurenevat tai pienenevät usein toisistaan riippumatta, luotettavamman ja selkeämmän kuvan tapahtuneista muutoksista saa, kun tarkastelee eri valkosolulajien määriä absoluuttisina lukuina (katso taulukko



Neutrofiilinen granulosytoosi



Neutrofiilisten granulosyyttien määrä veressä on normaalisti 1,5-6,7 x 109/l. Se voi lisääntyä monesta syystä: infektiot, kudostuho, sidekudostaudit, äkillinen verenvuoto, hemolyysi, pahanlaatuiset kasvaimet, allergiset reaktiot, kouristukset, pernan vajaatoiminta, psyykkinen stressi, runsas tupakointi, kortikosteroidi-, litium- ja granulosyyttikasvutekijälääkitys. Samalla vereen tulee usein neutrofiilisarjan varhaismuotoja, sauvatumaisia neutrofiilejä ja metamyelosyyttejä (ns. vasemmalle siirtyminen). Neutrofiilien ja neutrofiilisarjan nuoruusmuotojen määrä veressä on lisääntynyt myös kroonisessa myelooisessa leukemiassa sekä usein polysytemia verassa ja myelofibroosissa. Neutrofiilien lisääntyminen voi jäädä tapahtumatta bakteeri-infektiosta huolimatta vaikeassa sepsiksessä, malnutritiossa ja solunsalpaajahoidon jälkeen.



Jos pidempään jatkuvan neutrofilian syy ei ole ilmeinen, tilannetta voidaan selvittää luuydintutkimuksen, kromosomitutkimuksen (krooninen myelooinen leukemia) ja kantasoluviljelyn (myeloproliferatiiviset taudit) avulla.



Eosinofilia



Veressä on eosinofiilisiä granulosyyttejä normaalisti 0-6 % valkosoluista eli 0,03-0,44 x 109/l. Tärkeimmät eosinofilian syyt ovat allergiset taudit kuten astma, nokkosrokko ja heinänuha, infektion toipumisvaihe, parasiitti-infektio, pahanlaatuinen kasvain tai leukemia, eosinofiilinen gastroenteriitti, eosinofiilinen pneumonia (Löfflerin oireyhtymä), polyarteritis nodosa, muu nekrotisoiva vaskuliitti, eräät ihotaudit kuten dermatitis herpetiformis, pemfigoidi ja psoriaasi sekä idiopaattinen hypereosinofiilinen oireyhtymä.



Monosytoosi



Monosyyttien määrä voi nousta normaalia suuremmaksi (yli 0,8 x 109/l) tuberkuloosissa, kroonisissa tulehduksellisissa suolistosairauksissa, sarkoidoosissa, subakuutissa bakteriaalisessa endokardiitissa, Hodgkin lymfoomassa, karsinoomissa, monosyytti- ja myelomonosyyttileukemioissa sekä eräiden harvinaisten infektioiden yhteydessä (esim. tuberkuloosi, bruselloosi).



Lymfosytoosi



On tärkeää erottaa todellinen lymfosytoosi (yli 3,6 x 109/l) granulosytopeniasta johtuvasta lymfosyyttien suhteellisen osuuden lisääntymisestä. Todellista lymfosytoosia esiintyy virusinfektioissa (influenssa, mononukleoosi, tuhkarokko, vihurirokko, vesirokko, sikotauti, hepatiitti), tietyissä bakteeri-infektioissa (hinkuyskä, tuberkuloosi, bruselloosi, syfilis) sekä kroonisissa lymfaattisissa leukemioissa ja leukemisoituneissa lymfoomissa. Myös voimakkaissa allergisissa reaktioissa lymfosytoosi on mahdollinen.



Neutropenia ja agranulosytoosi



Kun neutrofiilien valkosolujen määrä on alle 1,5 x 109/l, on kyseessä neutropenia. Selvittelyjä se edellyttää ainakin neutrofiilien määrän ollessa alle 1,2 x 109/l. Ellei syy ole ilmeinen, kannattaa harkita ainakin veren sivelyvalmisteen ja usein myös luuydinnäytteen tutkimista. Infektioalttius riippuu neutropenian syvyydestä ja kestosta. Infektion vaara on lisääntynyt, kun neutrofiilien määrä on alle 0,5 x 109/l.



Neutropenian syy voi olla vähentynyt tuotto, lisääntynyt kulutus tai epänormaali jakautuminen. Neutrofiilien muodostus on vähentynyt sädehoitojen yhteydessä, aplastisessa anemiassa, luuydintä infiltroivissa sairauksissa (leukemiat, myelooma, myelofibroosi, laajat metastaasit) sekä luuydintoksisten lääkkeiden ja kemikaalien vaikutuksesta. Megaloblastiseen anemiaan liittyy myös usein tehoton neutrofiilien tuotanto.



Eräissä infektioissa neutropenian aiheuttaa vähentynyt tuotanto samanaikaisen lisääntyneen kulutuksen kanssa. Tärkeimmät neutropeniaa aiheuttavat infektiot ovat salmonelloosi, useat virusinfektiot (erityisesti hepatiitti, influenssa, tuhkarokko ja vihurirokko) sekä vaikeat bakteerisepsikset (erityisesti gram-negatiivisten sauvojen ja stafylokokin aiheuttamat).



Lisääntynyt perifeerinen kulutus tapahtuu usein immunologisella mekanismilla systeemisessä lupus erythematosuksessa, nivelreumassa ja lääkkeiden aiheuttamana. Hypersplenismissä voi olla granulosytopenia trombosytopenian ja anemian lisäksi.



Pseudoneutrosytopenia on verraten tavallinen tila, jossa veren neutrofiililuku on normaalia pienempi neutrofiilien epätavallisen jakaantumisen takia. Infektioherkkyys ei ole lisääntynyt, ja muiden verisolujen määrä on normaali. Diagnostisena testinä voidaan antaa 40 mg prednisonia po., minkä jälkeen neutrofiililuku nousee 4 tunnin kuluessa normaaliksi.



Lääkkeiden aiheuttama neutropenia ja agranulosytoosi



Lääkkeiden aiheuttaman neutropenian syynä voi olla



1. suora toksinen vaikutus (solunsalpaajat),

2. idiopaattinen toksinen vaikutus (klotsapiini, fentiatsiinit, mianseriini, sulfonamidit),

3. immunologinen mekanismi (tyreostaatit, aminofenatsoni, metamitsoli, klotsapiini).



Muita aiheuttajia ovat mm. indometasiini, ibuprofeeni, metronidatsoli, fenytoiini, karbamatsepiini, tiatsidit ja allopurinoli. Suuret beetalaktaamiantibioottiannokset voivat myös aiheuttaa neutropeniaa estämällä neutrofiilien kypsymistä luuytimessä.



Mekanismit ovat suhteellisen huonosti tunnettuja. Toksinen vaikutus tulee usein hitaasti usean viikon lääkityksen jälkeen. Immunologinen agranulosytoosi edellyttää ensialtistuksessa 7-14 päivän lääkitystä, mutta uudessa altistuksessa agranulosytoosi ilmaantuu nopeasti. Veren neutrofiilien määrä laskee yleensä alle 0,2 x 109/l. Potilaalla on usein korkea kuume, nivelkipuja ja suun haavaumia. Jos potilaalla ei ole infektiota, hemoglobiini- ja trombosyyttiaarvot pysyvät normaaleina.



Kun agranulosytoosi todetaan, potilas kuuluu sairaalahoitoon. Agranulosytoosin syy pyritään selvittämään nopeasti (tarkka anamneesi satunnaisistakin lääkkeistä). Kaikki mahdolliset agranulosytoosia aiheuttavat lääkkeet lopetetaan ja otetaan tilanteen edellyttämät viljelynäytteet (veri, muut mahdolliset infektiofokukset). Infektio-oireiselle potilaalle aloitetaan välittömästi viljelynäytteiden ottamisen jälkeen suonensisäinen antibioottihoito tavallisesti aminoglykosidin ja laajakirjoisen kefalosporiinin tai penisilliinin yhdistelmällä riittävin annoksin. Ks. Infektiotautien osio, Immuunipuutteisen potilaan infektio. Samalla aloitetaan granulosyyttikasvutekijähoito. Lääkkeen aiheuttama agranulosytoosi on hengenvaarallinen tila, mutta potilas toipuu siitä yleensä täydellisesti 1-2 viikossa, jos aiheuttajalääkkeen käyttö lopetetaan heti ja infektiot pystytään hoitamaan.



Syvästi neutropeeniset potilaat hoidetaan mahdollisuuksien mukaan eristyshuoneessa ja hoidossa on noudatettava hyvää käsihygieniaa. Infektio-oireisia vierailijoita ja hoitohenkilökuntaa ei pidä päästää tapaamaan potilasta.