Kotiäitien arvostus
Mieltäni askarruttaa aina välillä, mahtaako miehet oikeasti arvostaa kotona olevia pienten lasten äitejä? Ymmärtävätkö he, miten paljon teemmekään töitä kotona ollessamme? Hoidamme lapset, tiskit, pyykit,siivoamme, laitamme ruokaa, käymme kaupassa, pidämme kotia pystyssä. Meillä on kolme pientä lasta, joista kaksi alle 2-vuotiasta. Toisella kova uhmaikä, toinen vielä koliikki-ikäinen vauva.Eli käytännössä olen 24 h töissä, aina valmiina. Nukun yössä n. 5 tuntia yhteensä, pomppien vähän väliä hoitamassa jotain lasta. Välillä väsyttää enemmän, välillä vähemmän.Silti mieheni mielestä häntä pitää arvostaa, koska hän käy OIKEASSA töissä ja tuo rahaa kotiin. Entäs minä? Olenkin ajatellut että jos kela maksaisi kotiäideille enemmän, miesten ei tarvitsisi elättää koko perhettä ja näin ollen myös he osaisivat arvostaa meitä kotiäitejä enemmän. X-(
Kommentit (8)
Ajattelin ennen niin kuin sinä. Nyt olen muuttanut näkemystäni. Ajattelin ennen, että kotiäitiys on vaativaa ja raskasta, itsellä tosin vain kaksi lasta. Nautin kyllä koko ajan kotiäitiydestä ja olin 4 vuotta kotona. Miehet pääsee helpolla ajattelin. Kun menin töihin, ajatukseni muuttui kertaheitolla. Aloin ajatella, että olipas helppoa olla kotona. Oikeasti kotiäiti voi kuitenkin levätä, saa olla rähjäisen näköinen, ulos ei välttämättä tarvi mennä, lapset voi saada houkuteltua johonkin videon katseluun, lahjoa herkuilla, vauvan vieressä voi vain kölliä. Kylläpä aloin kokea rankkana sen, että aina oli pakko nousta tiettyyn aikaan, vaikka lapset jäi nukkumaan, oli laitettava itsensä, jaksettava vaativassa työssä jne. Työpäivän jälkeen olin totaalipoikki. Aiemmin en ymmärtänyt miestäni; miten työssäolo muka raskasta. Kun kokeilin itseni, mieheni arvostus nousi silmissä! Oikeasti vaativassa työssä käyminen on raskasta, työpäivän jälkeen väsyttää oikeasti. Työssäkäyminen on usein raskaampaa kuin kotona oleminen. Sorry vaan, se on fakta. Itse olen siis tosiaan ollut 4 vuotta kotona ja jos vain voisin, olisin vieläkin.Kotitöiden tekeminen ja lasten hoitaminen niin arvokasta kuin onkin, ei vedä raskaudessa vertoja oikealle työlle. Ja miksi pitäisikään? Omien lasten kanssa oleminen ja kodin hoitaminen on ihanaa, palkitsevaa, eihän sen pidäkään olla verrattavissa kunnon töihin. Mutta siis itse osasin ymmärtää miestäni vasta jälkikäteen. Ja olen kyllä sen nyt muistanut miehella sanoakin. Toki töitä on erilaisia, jotkut työt voi olla vähemmän vaativia, mutta tuskin moni meistä töitä ihan huvikseen tekee. Kotona puolestaan moni kyllä viihtyy.
"Kotitöiden tekeminen ja lasten hoitaminen niin arvokasta kuin onkin, ei vedä raskaudessa vertoja oikealle työlle. Ja miksi pitäisikään? "
Nyytinen ei nyt todellakaan ymmärrä tätä kommenttia. Olen ollut kotiäitinä n. 13 vuotta,eli kokemusta on. Todellakaan ei tarvitse meikata aamulla eikä kulkea bussilla, mutta ainakin meikäläisen työ on kotona monesti hyvinkin raskasta.
- herään joka arkiaamu n. klo 6 laittamaan aamupalaa koululaisille, joiden taksi lähtee klo 7.15
- esikoisen kanssa kannamme aamulla puut taloon ja lämmitämme niillä talviaikaan 260 neliötä, eli kolme tulisijaa ja noin 50 kg puita per päivä, valvomme tulet ja säätelemme pellit
- esikoisen kanssa hoidamme lampaat, huolehdimme vedet ja heinät, siivoamme tallin
- esikoisen kannssa ulkoilemme pari tunti aamupäivällä, samalla hoitaen puutarhaa ja pihaa (3500 neliötä), kesällä kasvimaata, ruohonleikkuuta, talvella lumenluontia
- esikoisen kanssa syömme lounaan, pesemme pyykkiä ja siivoamme taloa
- isommat tulevat koulusta, heille teen välipalan ja osallistun läksyjen tekoon
- isompien lasten harrastusaika, jolloin annan soiton- ja laulunopetusta yhdessä musiikkiopiston opettajan kanssa kahtena päivänä viikossa / kahtena päivää viikossa kärrään lapset hevostallille ratsastamaan
- valmistan päivällisen ja ruokin koko perheen, siivoan jäljet ja tiskaan astiat
- puhumme päivän tapahtumista, syömme valmistamaani iltapalaa ja laitan lapsia yksitellen yöpuulle
- käyn ruokkimassa lamapaat, siivoan tallin
- huomaan, että kello on yli 22 ja olen aivan poikki
Minä rakastin olla kotona. En pitänyt sitä raskaana, se oli ihanaa! Ihanat omat lapset! Oma puhdas koti! Olisin tosiaan ollut kotona vaikka lopun elämän. Miksi kotiäitiyttä pidetään raskaana? Sitten joutui menemään töihin, että saa rahaa. Se on pakko. Lasten hankkiminen on vapaaehtoista, töissä jokaisen on pakko käydä. Nyt töissä on niin kamala kiire, että on päiviä, ettei ehdi hetkeäkään istua, ei pääse vessassa käymään, syödä ei ehdi, sisällä pitää olla 8 tuntia. Kotiäitinä syötiin rauhassa, ulkoiltiin, tehtiin kivoja asioita lasten kanssa. Miten joku voi edes verrata kotiäidin hommaa työssä käyntiin.
Haluaisin vielä jatkaa viestiäni... Toki siis itse arvostan omaa työtäni kotona ja tiedän että loppujen lopuksi lapset ovat vain vähän aikaa pieniä.Siksi onkin mieluisaa hoitaa ne itse tässä vaiheessa. Mutta kysymys olikin, että mahtaako noi miehet ymmärtää miten paljon kotona töitä aina riittää ja antavatko he arvostusta vaimoilleen?
Vanha sanontahan on, että kotityöt näkyvät, kun ne jäävät tekemättä. Ja olen hyvinkin sitä mieltä, että meidän mies ei ymmärrä, miten paljon kodin pitäminen siistina, vaate- ja ruokahuolto ym. kotityöt oikeasti vaatii.
Se, miten rankkaa kotiäitinä oleminen on, riippuu kauheasti olosuhteista, montako lasta on, millaisella ikäerolla, miten vaativia lapsia, millainen asunto, onko tukiverkkoa, onko käytössä auto jne. Kun menin töihin lasten välillä, monet tulivat kysymään, onko nyt rankkaa nousta aikaisin töihin. Vastasin ihmetellen, että meillä on noustu pojan syntymästä lähtien joka aamu 5.30, joten siihen ei ole tullut muutosta. Joillekin kotiäitiys ilmeisesti merkitsee pitkiä aamu-unia ja hyvinkin leppoisaa menoa.
Meillä mies on usein pari kolme päivää viikosta työmatkoilla, joten olen melkein yh, etenkin kun meillä ei ole apujoukkoja. Asumme kerrostalossa, kolmannessa kerroksessa, talossa ei ole hissiä. Kun tyttö syntyi, poikani oli 2 v. Pari kertaa päivässä kannoin siis molemmat lapset ylös ja alas nuo kaikki kolme kerrosta. Mies vei auton mennessään töihin, joten jos lähdin pitemmälle asioille, nostelin tuplarattaita bussiin ja junaan ja niistä alas. Koska turvaverkkoa ei ollut, jouduin ottamaan lapset aina mukaan kaikkialle. Mies oli nyt kesälomallaan terveyskeskuksen päivystyksessä toisen lapsemme kanssa. Tullessaan hän päivitteli, miten rankkaa oli ollut. Totesin siihen, että olen tehnyt saman reissun useaan kertaan molempien lasten kanssa ja julkisilla kulkuvälineillä. Hän oli siihen saakka pitänyt sitä lastenleikkinä.
Kotiäitejä on lisäksi niin moneen junaan. Itse olen turhankin siisti, haluan, että kotona on puhdasta. Teen ruoan pääosin itse. Joten totta kai siivoamiseen ja ruoanlaittoon menee aikaa. Kun olin kotona, tein tietysti kaikki ateriat. Toisaalta on sitten perheitä, joissa ruoasta vastaa Saarioinen ja Atria ja joissa vallitsee aikamoinen kaaos. Elämä on sillä lailla tietysti huomattavasti leppoisampaa, mutta valitettavasti en itse sellaista halua. Olen ravitsemuasioissakin vähän nipo, ja lisäksi einekset ovat todella kalliita.
Itselleni päätös mennä töihin oli tosi vaikea. Kotona olin aika masentunut, tajuan sen nyt. Olen korkeasti koulutettu ja vaikka rakastan lapsiani yli kaiken, olen tosi onneton, jos voin päivässä tehdä vain kotitöitä ja lastenhoitoa. Nyt lapset ovat päivisin hoidossa max 6 h. Toivoisin pystyväni tekemään lyhyempää päivää mutta työnantajani ei siihen suostu. Tämä saattaa jatkossa johtaa siihen, että lähden muihin hommiin.
Ja siis totta kai työpaikkoja on myös erilaisia. Olin nuorena töissä kioskissa ja pahimpina päivinä en tosiaan ehtinyt vessaan tai syömään. Toimistotyössä on tietysti säädetyt tauot, minulla tosin ei ole ruokatuntia lainkaan. Jos käyn syömässä, se tapahtuu omalla ajalla. Ja koska pyrin lyhyisiin päiviin, jäystän useimmiten leipää samalla kun naputan konetta.
Ehkä tuo työelämän pitäminen kotiäitiyttä rankempana voi johtua siitäkin, että sitten kun sinne töihin palaa, töiden ohella pitää sitten hoitaa lapset, viedä tarhaan, hakea sieltä, huolehtia, että heillä on tarvittavat tavarat ja varavaatteet ym. mukana ja puunata itsensäkin edustuskuntoon. Jos on kotona, riittää että hoitaa kodin ja lapset. Jos on työssä käyvä äiti, sen lisäksi tulee vielä työtkin.
Mutta itse olen kyllä vähän semmoinen toisinajattelija. En kaipaa hienoa autoa tai asuntoa enkä burn outia alle viisikymppisenä. Olen aina vain varmempi siitä, että hyppään pikapuolin tästä oravanpyörästä pois ja ryhdyn omaksi pomokseni.Tämä tapahtuu viimeistään siinä vaiheessa, kun esikoiseni siirtyy kouluun. En aio ruveta varmistamaan puhelimella, että pieni osaa itse mennä kouluun kymmeneksi. Täällä päin kun nuo koulupäivät ovat tosi kummia.
Miksi muutenkaan pitää kilpailla puolison kanssa kummalla on rankempaa? Minusta se arvostus näkyy ihan arkipäivän teoissa ja puheissa. Mieheni ei esim. ikinä sanoisi, että "sinä olet VAAN kotona", koska hän tietää, että minulla on kyllä ihan täysi työ kolmen lapseni kanssa siitäkin huolimatta, että minun "oikea työni" on varmaan sata kertaa raskaampaa kuin kotona oleminen. Ovathan nämä päivät kotona lepposisia työtahtiini verrattuna, sitä en kiellä, mutta silti koen tekeväni arvokasta hommaa meidän yhteisen perheemme eteen, koska olen (ja mieheni on) sitä mieltä hyvin vakaasti, että näin pienten lasten, kuten kuopukseni, paras paikka on kotona.
Adalat osuu mielestäni tosi oikeaan! Kun kumpikin arvostaa toisen panosta perheen hyväksi, ei tule mieleenkään vertailla, kummalla on rankempaa tms. Mieheni tekee pitkää päivää yrittäjänä ilman lomia tai vapaapäiviä, mutta hän on tehnyt valintansa itse - jo nuorena, kun hänellä ei ollut perhettä. Hän on hieman hiljentänyt työtahtia, kun perhettä on tullut, mutta vieläkään hän ei pystyisi luopumaan työstään, joka on hänelle henki ja elämä. Jos hän pakosta joutuu olemaan kotona muutaman päivän, hän tulee levottomaksi ja kaipaa töihin! Monta kertaa hän on sanonut, ettei tajua, kuinka jaksan lasten kanssa, kun häneltä menee hermot päivässä...
Mieheni arvostaa sitä, että olen kotona - hänen mielestään se on ihan välttämätöntäkin, koska hän puolestaan joutuu olemaan niin paljon poissa; kotielämä olisi täysin kaaoksessa, jos vielä minäkin kävisin työssä. Hän muistaa ottaa huomioon sen, että "säästetty euro on yhtä arvokas kuin tienattu euro": kotiäitiyden ansiosta säästämme valtavasti mm. bensakuluja, päivähoitomaksuja, ruokakuluja (kun ehdin leipoa jne.). Mies on tosi ylpeä esim. taidostani saada n. 200 euroa kuussa riittämään 5 hengen ruokaan.
Kotiäitiys - elämänura ja elämäntapa!
http://p1.foorumi.info/kotona/
Tuli vaan mieleen, että yleensä miehet, jotka eivät osaa arvostaa kotiäidin panosta eivät oikeasti TIEDÄ millaista kotona on.
Itse olen myös kolmen pienen lapsen kanssa kotona. Minun mieheni arvostaa minun työtäni ja minä puolestani arvostan kovasti sitä mitä mieheni tekee perheemme eteen. Perhe on meidän yhteinen yrityksemme: oli yhteinen päätös "tehdä" lapsia ja yhteisestä päätöksestämme olen nyt kotona heitä hoitamassa. Tämä tarkoittaa sitä, että en tietenkään voi olla nyt töissä ja tienata kuten mieheni, jonka työntekoa osaltani toisaalta helpotan kotona ollessani: hän on voinut tehdä rästihommia paljon vapaammin yms, koska lapsia ei tarvitse hakea hoidosta ja viedä hoitoon. Meillä arvostus näkyy ihan niin, että koskaan mieheni ei naputa/nalkuta jos joku kotihomma on rempallaan ja hän monesti ihan sanallisesti ja teoin näyttää, että arvostaa minua äitiä ja naisena, kuten minä myös vastaavasti häntä.