Tajuaako jengi ett sdp veronkiristykset ovat sama tai pahempi kuin nykyiset sopeutustoimet?
Koskee myös kaikkein heikommassa asemassa olevia suomalaisia, ei ulkkiksia tietenkään.
Sopeutustoimethan eivät ole iskeneet duunareihin toisin kuin veronkorotukset.
Kommentit (129)
Vierailija kirjoitti:
Päinvastoin sillä se veroale tulisi juuri duunareille jotka tienee alle 60 000 vuodessa. Ap vaaleja ei ratkaista aihe vapaalla.
Neljä ääntä sa Spd meidän perheeltä.
Meidän perhe on vakuuttunut, että sosialistit eivät saa meiltä ääniä.
Aloittaja on trollailija, joita PS käyttää aina hyvissä ajoin ennen vaaleja. Matalaotsaisimmat menee lankaan ja uskoo.
Vierailija kirjoitti:
Päinvastoin sillä se veroale tulisi juuri duunareille jotka tienee alle 60 000 vuodessa. Ap vaaleja ei ratkaista aihe vapaalla.
Neljä ääntä sa Spd meidän perheeltä.
Harmi ite tienaan ylitöitä tekemällä enemmän, joten meidän perheestä ei tule ääniä vasemmalle.
Vierailija kirjoitti:
Veroja on korotettava, mikäli yhteiskuntarauha halutaan säilyttää. Tulokset nähdään vasta vuosien päästä.
Luuletko duunarien pysyvän rauhallisina jos he joutuvat maksamaan muiden kultalusikka suussa oleilun ja meno-paluulippu kourassa verovaroin matkustelun kotimaissaan?
Kuinka kuvittelette että orvon hallituksen aiheuttamasta lamasta selvittäisiinkään muuten kuin ankarin säästötoimin.
Ainoa ero on että tällä kertaa tulee talouskasvua joka jo sinänsä tukee Purran ottamaan lisävelan maksua, ja että ainoa maksumies tälle lamalle ei ole pienituloiset tai toimeentulotukea saavat. Ei tainnut Lafferin käyrä toimia tässäkään maassa kuten ei muuallakaan, ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja on trollailija, joita PS käyttää aina hyvissä ajoin ennen vaaleja. Matalaotsaisimmat menee lankaan ja uskoo.
Mitä sinä et usko aloituksessa? Olen duunari ja kyllä on enemmän tuohta tilillä kuin oli demarihallituksen aikana. Lisäksi on varaa pitää auto jonka olisin joutunut myymään vihervasemmiston ollessa puikoissa. Samalla tietty menettänyt työpaikan koska en olisi sinne ilman autoa päässyt. -ap
Ps. En alennu silti haukkumaan laillasi eri mieltä olevia.

Veit jalat suustani on aika tarkalleen sama tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Saanen muistuttaa, että tähän mennessä säästötalkoisiin ovat osallistuneet pääasiassa pienituloiset Kelan tukien varassa osittain tai kokonaan elävät. Tässä vähän odotellutkin, että milloinka muutkin talkoisiin osallistuvat.
Siinä sitä on talkoita ollut ihan riittävästi, kun 15% kansasta maksaa 60% kaikista tuloveroista - ja vielä kehdataan kitistä.
AP kannattaisi ehkä tutustua mitä päätöksiä perskokkareet ovat tehneet, ennen kuin tulet tänne ulisemaan.
Vaikka se onkin helmiä sioille, niin sanotaan se nyt taas kerran ääneen, että sillä ei ole väliä kenet tuonne valitaan. Tämä maa on vuosikymmenien ajan mennyt kohti vääjäämätöntä tuhoa, nyt on kyse vain enää siitä, että mikä tulevista hallituksista on se, joka uskaltaa jotenkin jatkaa nykyisen hallituksen aloittamalla linjalla. Velaksi ei hyvinvointiyhteiskuntaa pystytä enempää rakentamaan, tarvitaan oikeaa rahaa. Tarvitaan säästöjä, ja niitä säästöjä on tosiaan tehtävä.
Mistä säästetään? Suosikkiaiheina on tietenkin aina lapset, terveys ja koulutus - kukaan ei halua sanoa ääneen, että julkiset hankinnat on tehty viimiset 40 vuotta täysin per*iilleen ja omille kavereille ylihintaisia hommia jakaen. Sinne ne rahat on menneet.
Kaikkein parastahan nykyisille poliitikoille on se, että "persut" ja "demarit" ovat toistensa kurkuissa kiinni netissä. Tämä status quo mahdollistaa kokoajan sen, että omille voidaan edelleen jakaa hillotolpilta rahaa poskettomasti, samalla kun kansa kitisee keskenään, että säästetäänkö koulutuksesta vai terveydenhuollosta. Ääliöt!
Vierailija kirjoitti:
AP kannattaisi ehkä tutustua mitä päätöksiä perskokkareet ovat tehneet, ennen kuin tulet tänne ulisemaan.
Minä en ulise, te demarit ulisette kun teidän halvat yritykset maalittaa nykyhallitusta on menossa pahasti männikköön. Kansalaiset alkavat tajuta että veronkorotukset vievät vain ojasta syvempään allikkoon. -ap
Höpöhöpö.
Otan ennemmin veronkorotukset ja mielenrauhan että jos joudun työttömäksi, putoan turvaverkon päälle, kuin parisataa lisää tilille ja pelon siitä, työttömyys on maailmanloppu.
Noh, vasemmistokommarit ovat AINA olleet käsi muiden taskulla ja sitä ne jatkaa edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Noh, vasemmistokommarit ovat AINA olleet käsi muiden taskulla ja sitä ne jatkaa edelleen.
Verrattuna oikeistoon, joka mättää kaikkien aikojen velat, järjestää itselleen pulleat veroalennukset kansan rahoilla. Jepjep.
Vierailija kirjoitti:
Saanen muistuttaa, että tähän mennessä säästötalkoisiin ovat osallistuneet pääasiassa pienituloiset Kelan tukien varassa osittain tai kokonaan elävät. Tässä vähän odotellutkin, että milloinka muutkin talkoisiin osallistuvat.
Minä osallistun joka kuukausi, kun pienestä palkastan nyhdetään osa loisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, vasemmistokommarit ovat AINA olleet käsi muiden taskulla ja sitä ne jatkaa edelleen.
Verrattuna oikeistoon, joka mättää kaikkien aikojen velat, järjestää itselleen pulleat veroalennukset kansan rahoilla. Jepjep.
Kansan rahoilla vai heiltä itseltään kerätyillä varoilla? Kuinka se nyt taas menikään...

EI taida ilmeisesti valtion konsepti olla tuttu?
Ei se ei ole yritys, jossa jo valmiiksi rikkaat antavat vähemmän niille, jotka ovat esimerkiksi joutuneet työttömiksi hallituksemme toistaitoisen politiikan ansiosta.
Se ei tarkoita myöskään sitä, että maamme identiteetti; kulttuuri, koulutus tiede ja taide leikataan pazkaksi että jo valmiiksi rikkaat saavat enemmän.
Valtio on kansalaisia varten, suomalaisia varten, meitä, kansakuntaa varten. Sen tarkoitus on huolehtia myös niistä, jotka syystä tai toisesta eivät pärjää ja auttamaan taas jaloilleen. EI potkimaan päähän kun elämä heittää häränpyllyä.
Itse pärjään, hyvin. Mutta tämä politiikka, jota perskokkelit ovat toteuttaneet tällä kaudella, pitäisi olla heille syy hävetä itseään silmät päästä. Muutkin tekevät niin.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja on trollailija, joita PS käyttää aina hyvissä ajoin ennen vaaleja. Matalaotsaisimmat menee lankaan ja uskoo.
Teillä siellä toimistolla annetaan koulutus, että joka asiasta pitää valehdella ja ihan ehdottomasti vielä väittää, ettei demari muka nostaisi veroja, vaikka se on juuri demarien päällimmäisin vaaliohjelma.
Nyt ensisijaisena toimena demareilla on pääomaverotuksen, ALVn korotukset, sekä vielä uusi puolustusvero kaiken päälle. Mahtaa alkaa aikamoinen pako tästä maasta

Tuo "puolustusvero" on kaiken älyttömyyden huippu jopa demareiden mittapuulla! Demarit lisää verotaakkaa suomalaisille tekopyhällä verolla jolla ei ole mitään tekemistä SUOMEN puolustuksen kannalta.
Vasemmistohan haluaa itärajan auki ja maamiinat ovat kauhistus heille. Järkyttävää että maassamme on tuolla lailla ajattelevia ihmisiä.
Lähde: https://www.is.fi/politiikka/art-2000012226444.html
Kolmas palikka puolustusverossa olisi arvonlisäverotuksen kiristäminen.