Päiväkoti-ikäisten sosiaaliset taidot

Jos vaan jättäisi tervehtimättä, mutta jotkut yrittää potkia tai lyödä.

Psykologi Liisa Keltinkangas-Järvinen on kertonut tämän johtuvan siitä, että liian pienet lapset, jotka eivät osaa puhua, joutuvat päiväkodissa pärjäämään muiden joukossa niillä taidoilla, jotka on: puremalla ja lyömällä. Nythän uutena tavoitteena on viedä kaikki lapset mahdollisimman pieninä päiväkotiin. Ei lasten edun mukaista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli siis mieleen, kun viimeksi tänään oli tällainen tilanne. Aamulla mentiin ja samaan aikaan tuli muutama muukin. Poikani iloisesti tervehti lasta, joka istui penkillä ottamassa kenkiä pois ja poika meni tähän viereen ottamaan omiaan. Toinen vaan katsoi vakavana ja marssi nokka pystyssä seuraavaan tilaan. Hämmennyin tästä ja poikanikin, joka kuitenkin hymyili, mutta huomasi, että oli jotenkin ihmeissään myös tästä... Tämän lapsen vanhempikaan ei reagoinut asiaan. Ap

Sun poika on kiusaaja, toinen ei lähtenyt paikalta nokka pystyssä vaan epävarmana siitä, tuleeko sitä lyöntiä tai potkua, joka yleensä on lapsesi seuraava reaktio kuvan hymyn jälkeen.

Tuskinpa on. Ei ole koskaan tullut mitään tällaista palautetta päiväkodilta! Päin vastoin. Ap

Päiväkodista tulee juuri sellaista palautetta, jolla saadaan vanhemmat pysymään hiljaa tyytyväisinä. Katselin viime viikolla, kun kaksi poikaoletettua potki maassa pienempää lasta, ryntäsin apuun eli pois oman lapsen luota ja sain välittömästi hoitajalta palautetta, että lasten pitää oppia itse selvittämään välinsä, ei pidä mennä estämään. He sitten huomenna käyvät lasten kanssa läpi sen, kuka pyytää ensimmäisenä anteeksi.

Juupa juu.

T. päikyssä työskentelevä

Sellaista se on. Kotona ei ole opetettu tervehtimään, vanhemmat eivät ehkä itsekään osaa. Osa vanhemmista ei edes puhu lapsilleen. Lapsi peilaa vanhempaansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moikkaatko sinä kaikkia lapsia siellä? Ja jos tuo toinen lapsi oli siinä ilman vanhempaa, niin mistä tiedät, oliko omissa maailmoissaan möllöttämässä vai pelkäsi sinua?

Toisen lapsen vanhempi nimenomaan oli siinä vieressä. Sanoin huomenta ja hän jotain vaivalloisesti mumisi takaisin. Lapseni meni ottamaan kenkiä pois samalle penkille, jossa tämä toinen lapsi oli ja moikkasi, mutta toinen vaan lähti pois sanomatta mitään. Ap

Huomaatko itse, että suhtaudut asiaan erityisen ylimielisesti? Vai onko tämä tiedostamatonta?

Itse en ole aamuihminen, eikä minun tarvitse ollakaan. Joten "mumisen epäselvästi" sulle jonkin lyhyen tervehdyksen, enkä halua aamulla jutella. Mun vireystilan huippu on iltaisin klo 18 jälkeen. Tuolloin sosialisoin ja tapaan ystäviä. Joku toinen taas on tuolloin jo umpiväsynyt.

Toisilla lapsilla voi olla vaikeampaa se päiväkotiin jääminen, eikä heidän tehtävänsä ole viihdyttää sinun lastasi. Myös kuka tahansa lapsi ei huomioi kaikkea ympäristössään silloin kun keskittyy johonkin (riisumiseen), toimet voi myös jollekin toiselle olla vaikeampia kuin sun lapselle. Sun lapselle voi sitten jokin toinen asia olla vaikeampaa, mitä taas muut vanhemmat ylimielisesti haukkuvat nettipalstoilla. Aika turhaa ja tyhjäpäistä touhua, sanon minä. Itse pyrin hyväksymään ympärilläni näkemäni erilaisuuden.

No, tuo "en ole aamuihminen" on sitä ylimielisyyttä. Töissäkin olet samanlainen urpo aamuisin?

Sovitaan sit niin. Mut miks aamuihmiset on sitten iltapäivisin urpoja ja väsyneitä?

On mielestäni heikkolahjaisuuden merkki, ettei hyväksy erilaisuutta, vaan vaatii muiden olevan samanlaisia kuin itse. Silloin ei liene kauheasti elämänkokemusta tai kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Lasten kohdallahan nyt kaikilla on tuo sama, että tarkkaavaisuus lukittuu siihen keskittymisen kohteeseen, ja kaikki muu menee ohi. Eli ei edes ole mistään "tollukan lapsi" -ilmiöstä kyse. Aloittajan lapsi toimii ihan samoin keskittyessään.

Olen iltaihminen, inhoan aikaisia aamuja. Mutta sentään tervehdin/vastaan tervehdykseen reippaasti, kuten aikuisen ihmisen kuuluu.

Pienet lapset eivät vielä osaa tällaisia sosiaalisia sääntöjä vaan opettelevat niitä. Eikä niitä opetella siten, että aikuiset vaativat joka kerta tervehtimään ja sättivät, jos joku kerta jää väliin.  Etenkin, kun kyse on jostain 3-vuotiaista, niin vanhempien oma esimerkki on tärkeämpää. Kouluikäiseltä voi sitten vaatia jo tervehtimistä.

Vierailija kirjoitti:

Tuli siis mieleen, kun viimeksi tänään oli tällainen tilanne. Aamulla mentiin ja samaan aikaan tuli muutama muukin. Poikani iloisesti tervehti lasta, joka istui penkillä ottamassa kenkiä pois ja poika meni tähän viereen ottamaan omiaan. Toinen vaan katsoi vakavana ja marssi nokka pystyssä seuraavaan tilaan. Hämmennyin tästä ja poikanikin, joka kuitenkin hymyili, mutta huomasi, että oli jotenkin ihmeissään myös tästä... Tämän lapsen vanhempikaan ei reagoinut asiaan. Ap

Sinähän sen jo sanoit. Vanhemmat eivät reagoineet. Valitettavasti eniten kehitykseen vaikuttaa ne omat vanhemmat. 

Ihan normaalia tuossa iässä. Lapset vasta opettelevat sosiaalisia normeja, kuten tervehtiminen.

Ovat ihan omissa maailmoissaan, ja jos joku tervehtii, jäävät vain miettimään asiaa ja todennäköisesti ajatukset sitten nopeasti kääntyvät johonkin muuhun. Ei tuon ikäisten lasten aivot toimi samalla tavalla kuin isompien, eivätkä he ajattele olevansa mitenkään epäkohteliaita. Muistan kuulleeni, että vasta 12-vuotiaana aivot alkavat olla sillä mallilla, että keskittyminen on helpompaa ja ajattelu johdonmukaisempaa. Varmaan se liittyy sitten myös tähän.

Tällaista käytöstä esiintyy muuten aikuisillakin, ja heidän kohdallaan en enää niin tajua. Päiväkodin pihalla ja työpaikan käytävillä suurin osa kyllä vastaa tervehdykseen, mutta jotkut tuijottavat takaisin pöllämystyneinä ja osa näyttää jopa vihaiselta. 

Asutko Kouvolassa? 

Vierailija kirjoitti:

Todella suomalaista nähdä huonokäytöksisyys erilaisuutena. Ei ole vaikeaa moikata takaisin, mutta kuten täälläkin näkee, vanhemmistahan tuollainen on aina lähtöisin.

Juuri näin. Tervehdykset, anteeksipyynnöt, kiitokset, nämä pitää oppia ja ne tulevat kotoa. Oma ekaluokkalaiseni moikkasi tänään kotirapussa remonttimiestä, joka ei edes katsonut meihin enkä minäkään ehtinyt vielä tervehtiä. 

Nää samat myrtsit vanhemmat jotka haukkuu aloittajaa, ihmettelevät sitten kun myöhemmin kesätyöpaikat lapsille menee ”suhteilla” ja toisille lapsille maailmassa oleminen on helpompaa ja luontevaa. Ujoillekin. Itse olen hyvin ujo, mutta en epäkohtelias. 

Kotoa tavat tulee. Lapset oppivat vanhemmiltaan. Suomessa toisaalta ollaan poikkeuksellisen juroja.

Mä sanon itse lapsille hyvää huomenta aamulla kun herätään ja lapset myös toivottaa huomenet. Helppoa on ollut siirtää tää oppi päiväkotiin ja kouluun. Vaikka väsyttää niin se että sanoo yhden pienen lauseen ei ole liikaa vaadittu. 

Noita mykkiä lapsia näkee välillä leikkipuistossa. Onneksi omillani on edes jonkinlaiset sosiaaliset taidot, ja käytöstapojakin on kotona opetettu.

Vierailija kirjoitti:

Oma lapsi samanlainen ja mm. leikkipuistoissa suurin osa hänen ikäisistään lähtee pois tai "halvaantuu", kun hän menee heidän kanssaan leikkimään. Lapset kasvaa siihen yksinäisyyteen, sosiaalisten taitojen puutteeseen ja "autismiin" minkälaisia suuri osa meistä suomalaisista vanhemmista on. Surullista.

" et"  " kyllä"  " nyt"  " kovin"  " paljon "  " ymmärrä näistä asioista"

Vierailija kirjoitti:

Noita mykkiä lapsia näkee välillä leikkipuistossa. Onneksi omillani on edes jonkinlaiset sosiaaliset taidot, ja käytöstapojakin on kotona opetettu.

Voi olla niinkin, että lapsi on niin ujo, ettei vastaa esim tervehdykseen. Ollaan pienille armollisia.

Minä kyllä tervehdin aina kaikkia mukaan lukien päiväkodissa tapaamiani ihmisiä.

Lapseni puheenkehitys on viivästynyttä ja sitä puhetta ei vain tullut vaikka saman ikäiset olisivat kuinka moikkailleet ja puhuneet. Ja vaikka lapsi sitten oppikin vähän puhumaan ja osasi moikata, niin eipä aamulla ensimmäisenä ollut valmis moikkailemaan kavereitaan eikä yllättävissä kohtaamisissa vapaa-ajalla. Vaikka kuinka olisin näyttänyt esimerkkiä, ohjeistanut ja keskustellut tervehtimisestä, niin ei. Kyllä se hävetti, kun oma lapsi ei tervehtinyt, vaikka kotoa on malli aina tervehtimisestä.

Siinä viiden vuoden paikkeilla lapsi alkoi oma-aloitteisesti iloisesti moikata. Tähän oli pitkä tie.

Lapsilla on erilaisia vaiheita, opettelevat sosiaalisiataitoja ja kehittyvät koko ajan.

Yksi kaveri, joka jo varhain pienenä iloisesti heilutteli ja moikkaili, niin nyt hän ei saa enää aamulla moikattua. Hän on nyt isompana aamuisin silminnähden huonolla tuulella päiväkotiin tullessaan ja sitä tervehdystä ei tule vaikka vanhempansa sitä ohjeistavat.

Mutta kun päivä lähtee käyntiin, niin lapsi on normaali itsensä. Nyt se aamun hetki on vain hänelle vaikea ja raskas.

Vierailija kirjoitti:

Noita mykkiä lapsia näkee välillä leikkipuistossa. Onneksi omillani on edes jonkinlaiset sosiaaliset taidot, ja käytöstapojakin on kotona opetettu.

Mahtavaa että näkee kaikenlaisia lapsia.Se mykkä lapsi ei voi mitään sille että ei voi puhua.

Mikä sairaus sinulla on?

Ps.Ainahan sitä ei ymmärrä....

Vierailija kirjoitti:

Noita mykkiä lapsia näkee välillä leikkipuistossa. Onneksi omillani on edes jonkinlaiset sosiaaliset taidot, ja käytöstapojakin on kotona opetettu.

Keltä ne on perinyt ne, toiselta vanhemmalta?

Sinulta puuttuu ymmärtämisen kyky ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Semmosta se on. Jokaisella on omanlaiset haasteensa. Lapset eivät ole samanlaisia. 

Aikuiset, jotka eivä tajua mitään ihmisen kasvusta ja kehityksestä luulevat niin, kaikkia samanlaisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä tervehdin aina kaikkia mukaan lukien päiväkodissa tapaamiani ihmisiä.

 

Lapseni puheenkehitys on viivästynyttä ja sitä puhetta ei vain tullut vaikka saman ikäiset olisivat kuinka moikkailleet ja puhuneet. Ja vaikka lapsi sitten oppikin vähän puhumaan ja osasi moikata, niin eipä aamulla ensimmäisenä ollut valmis moikkailemaan kavereitaan eikä yllättävissä kohtaamisissa vapaa-ajalla. Vaikka kuinka olisin näyttänyt esimerkkiä, ohjeistanut ja keskustellut tervehtimisestä, niin ei. Kyllä se hävetti, kun oma lapsi ei tervehtinyt, vaikka kotoa on malli aina tervehtimisestä.

 

Siinä viiden vuoden paikkeilla lapsi alkoi oma-aloitteisesti iloisesti moikata. Tähän oli pitkä tie.

 

Lapsilla on erilaisia vaiheita, opettelevat sosiaalisiataitoja ja kehittyvät koko ajan.

 

Yksi kaveri, joka jo varhain pienenä iloisesti heilutteli ja moikkaili, niin nyt hän ei saa enää aamulla moikattua. Hän on nyt isompana aamuisin silminnähden huonolla tuulella päiväkotiin tullessaan ja sitä tervehdystä ei tule vaikka vanhempansa sitä ohjeistavat.

Mutta kun päivä lähtee käyntiin, niin lapsi on normaali itsensä. Nyt se aamun hetki on vain hänelle vaikea ja raskas.

Kun lapsi ei puhu voi tilalle opettaa muita tapoja. Esimerkiksi lapsi voi vilkuttaa, näyttää peukkua tai käyttää ihan oikeita viittomia. 

Joskus lapset ovat rajattomia, puhuvat kaikilke, eivät osaa varoa mitään.

Voi kertoa esim.turvattomuuden tunteesta.Nämä saattaa vanhemmilla sekouttua että lapsi on dosiaalinen vaikka pikeasti hakee turvaa.

Ap, sä joko vedätät tai sinulla ei ole hönkäsenpöläyksen tietoa eikä kokemusta lapsista, kehitysvaiheista tms.Tuijotat omaa napaasi ja kuvittelet omastasi ja itsestäsi, siihen moni sokaistuu, et sä ainoo ole.On vanhempua jotka elää luulossa että oma lapsi on muita parempi.