Oletko koskaan jälkeenpäin ällistellyt, miksi ihmeessä ihastuit päättömästi (hetkeksi) johonkuhun?

Vierailija kirjoitti:

Lukuisia kertoja elämässäni. Noin 10 kertaa sanoisin. Olen 32-vuotias ja nämä ovat tapahtuneet viimeisen 15 vuoden sisällä kaikki. Minulla ei ole diagnoosia asiaan liittyen mutta ”ihastuminen” on itselleni yksi kauheimmista tunteista. Se on niin kokonaisvaltainen. En tosin ole aivan varma että onko kyse edes näissä ollut pelkästään ihastumisesta vaan sanoisin että siinä on ollut jonkinlaista pakkomiellettäkin mukana. Olen kaksi kertaa tällaisten ihastusten takia joutunut jopa sairauslomalle.

Ensimmäinen näistä kerroista oli kaikkein pahin. Olin 18-vuotias ja täysin seksuaalisesti kokematon. Tämä toinen oli 25 ja kokenut. Yhdessä oloamme kesti noin puoli vuotta. Ensimmäinen kuukausi meni kivasti mutta sen jälkeen minulle selvisi millainen ihminen oli kyseessä. Hän petti, valehteli, nöyryytti, syyllisti ja kohteli minua kaikin tavoin niin kuin olisin ollut paskaa. Olin varmasti itse jossain määrin rasittava ja takertuva mutta koen edelleen melkein 15 vuoden jälkeen että hän käytti minua hyväksi. Olin todella kiintynyt häneen ja uskoin että kuulumme yhteen. Ajatukset olivat hänessä melkein 24/7 silti ja yritin olla hänelle mahdollisimman hyvä. Lopulta silmäni aukesivat.  

Muut kerrat ovat kaikki olleet myös enemmän tai vähemmän rankkoja mutta niissä minua ei kohdeltu huonosti. Niissä olen vain ihastunut ihan käsittämättömän nopeasti ihmisiin jotka olen tavannut tyyliin yhden ainoan kerran.

Googlaa 'limerenssi'.

Vierailija kirjoitti:

Jos on kovin yksinäinen niin voi sen vuoksi ihastua ilman että heti huomaa varoitusmerkkejä.

Tämä. Jos on ollut pitkään sinkkuna, ei enää suodata paljonkaan, vaan lähes kaikki käy. Sitten kun on läheisyydentarve tyydyttynyt, alkaa nähdä selvemmin. Minulle silmät avasi lyhyt ero matkani takia. Kun palasin kotiin, totesin, etten enää halua nähdä tyyppiä ollenkaan. Emme siis asuneet yhdessä.

Pakkomielteisesti ihastuminen ja sen jälkeinen ällötys on hyvin yleistä autistisilla henkilöillä, sillä heidän aivojen dopamin säätelytoininta tukee tuollaista käytöstä. Ihastuksesta tulee helposti se erityismielenkiinnonkohde ja pieni pettymys romahduttaa dopamiinitasapainon, jolloin tulee romahdus ja pettymys, jonka autisti kokee vahvasti. Tähän kun lisätään adhd, joka on hyvin yleinen liitännäisdiagnoosi autistilla, niin ilmiö on sellaisella aika todennäköinen. Matti Nykänen naisruletteineen hyvä esimerkki.