Lue keskustelun säännöt.
Taitaa olla melko tavallista keski-ikäisenä alkaa harventaa "kaveripiiriä"
22.08.2026 |
Oon havahtunut, että nyt viime aikoina oon pohtinut entistä enemmän kavereitani/ihmisiä, joiden kanssa vietän aikaa.
Olen miettinyt ja punninnut keiden kanssa oleminen antaa mulle jotain, ja taas keiden seura on kuluttavaa ja negatiivista. Tai muuten vaan ei ole oikeasti mitään yhteistä.
Hiljalleen olen sitten ryhtynyt tietoisesti vähentämään niiden ihmisten näkemistä, joiden seura vie voimia.
Miksi sitten tähän asti olen viettänyt kanssaan aikaa? Hyvä kysymys. Luultavasti siksi, että en ole kehdannut olla "tyly" ja halunnut olla kaikille hyvää seuraa, kun sitä ovat halunneet. Omat tuntemukseni olen työntänyt syrjään, ts. olen mielummin miellyttänyt näitä muita, itseni kustannuksella.
Osin olen myös kokenut että pitäisi kuunnella "asiantuntijoita", jotka esim mediassa toistelevat kuinka laaja sosiaalinen piiri ja useat ihmiskontaktit pitävät terveenä ja pirteänä. No joo, onhan sekin totta, mutta olen ehkä tulkinnut tämän vähän väärin. Kaikkien kanssa/mahdollisimman monen kanssa oleminen ei tuo välttämättä sitä hyvää oloa. Vain sellaisten, joiden seurassa on hyvä olla ja kaveruus vastavuoroista.
Lisäksi olen vasta nyt uskaltautunut myös kunnioittamaan sitä, että mä oikeasti olen se introvertti. Lataudun, viihdyn ja palaudun parhaiten yksin ollessani.
Kai sitä vihdoin, kliseisesti, uskaltaa näin keski-ikäisenä olla sitä mitä oikeasti on.
Kommentit (106)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taidan olla siellä karsittujen listalla...
Yksi jännä yhteinen tekijä näillä 'karsijoilla' on (ap:sta en tiedä), mutta he eivät osaa tehdä sitä hiljaa, vaan sitä on julistettava omassa somessa ja työpaikalla. Toinen yhdistävä tekijä on se, että he ovat itse niitä ihmisiä, jotka ovat niitä hankalia ihmissuhteissa ja esim. siellä työpaikoilla. Kolmas yhdistävä tekijä on, että lähes poikkeuksetta he pitävät itseään erityisherkkinä introvertteina, ja myös tätä tuodaan esille. Neljäs tekijä on, että yleensä he ovat hurahtaneet johonkin itsetutkisteluun, joka johtaa vain löytämään vikoja muista, ei omasta käytöksestä, joka taas johtaa siihen karsimiseen.
Eipäs liioitella. Valtaosa ihmisistä vaan ghostaa, feidaa tai mitä tahansa termiä haluaakaan käyttää. Vähitellen yhteydenpito harvenee molemmin puolin ja lopulta päättyy kokonaan. Suhde hiipuu, kunnes jossain vaiheessa sitä ei enää ole.
Ghostaus on eri asia kuin suhteen hiipuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet oikeassa. Keski-iässä kaipaa rauhaa ja selkeyttä elämään. Hyväksikäyttäjät, joita suurin osa ihmisistä on, saavat jäädä. Terve ihminen osaa nauttia elämästä vaikka yksin. Väkisin ei tarvitse olla sosiaalinen.
AP kuulostaa oudolta! Itse en ainakaan ole koskaan ollut tekemisissä ihmisten kanssa jotka eivät ole olleet miellyttäviä vain sen vuoksi että suhteet säilyy. Aina ajatellut vain mitä itse haluan.
Mä niin samaistun tähän. Olen paljon pohtinut mennyttä, itseäni ja miksi olen toiminut jollain tavalla, missä onnistunut, missä en ja kaikkein tärkein, MITÄ MINÄ HALUAN? Tässä samalla käynyt omia kavereita läpi ja pohtinut saman tyyppisiä asioita kuin ap.
Hyvä ystäväni ei kykene itsereflektointiin, eo halua keskustella syvällisesti, edelleen puhuu kuin teinityttö seuraavista festareista ja esim.ikääntymisestä ei suostu puhumaan jne. Jotkut jatkavat elämää samalla tavalla kuin nuorena eikä he kasva koskaan henkisesti. Toiset sitten taas kasvavat henkisesti, kykenevät itsereflektointiin ja syvällisiin keskusteluihin.
Mielestäni olet ap oikealla tiellä. Vihdoin tässä iässä kannattaa selvittää mitä haluaa ja kenen kanssa haluaa viettää aikaa ja millä tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten myöhemmin harmittaa, kun kavereita alkaa kuolla eikä ole kohta ketään jäljellä.
Kannattaa pitää piirit suurina.Joku on aina se kaveripiirin viimeinen. Sosiaalisuus ei takaa sitä etteikö jäisi jossain vaiheessa ypöyksin.
Eihän yhteen kaveripiiriin kuuluminen tarkoita sitä, etteikö olisi kaveripiirin ulkopuolisiakin henkilöitä elämässään.
Jos keski-ikäisenä liiaksi karsii kavereitaan, on todellinen vaara päätyä yhdeksi niistä yksinäisistä eläkeläisistä, jotka myöhemmin valittavat kohtaloaan lehtien palstalla ja muuallakin.
Isäni oli juuri tällainen keski-ikäinen eli kekso kaikista perheen ulkopuolisista kovasti valitettavaa aina. Äitini kuoltua hän onkin järjettömän yksinäinen, kun ei välittänyt ylläpitää kaverisuhteita keski-iässä.
Silti se menee niin, että joku on viimeinen. Minun anoppini on ollut koko ikänsä todella seurallinen. Ystäviä on ollut töiden kautta, naapurustosta, lomakodin naapurista, sukulaisten kautta. Hänen ystävänsä on olleet läheisiä; anoppi oli joskus joulunakin ystävien tykönä.
Nyt, lähempänä 80 ikävuotta, jäljellä ei ole ketään, jota voisi tavata muuten kuin menemällä hoitokotiin. Sitten kun hän ei enää pärjää kotona, niin häntä käy katsomassa lapset. Ystäviä ei enää ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on nytkin ystävä joka soittaa vain silloin kun haluaa jotain (juttuseuraa, kaveriksi kaupoille tms) mutta ei ole koskaan saatavilla kun häntä tarvitsisi vastavuoroisesti. Lisäksi on aina myöhässä jopa tuntitolkulla, jää vielä tekemään jotain muuta vaikka tietää minun odottavan häntä, jättää roikkumaan tapaamisten alla ja sitten ghostaa jos tuleekin muuta menoa, tekee ohareita yms. Viime aikoina olen huomannut että en enää oikein jaksaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten myöhemmin harmittaa, kun kavereita alkaa kuolla eikä ole kohta ketään jäljellä.
Kannattaa pitää piirit suurina.Joku on aina se kaveripiirin viimeinen. Sosiaalisuus ei takaa sitä etteikö jäisi jossain vaiheessa ypöyksin.
Eihän yhteen kaveripiiriin kuuluminen tarkoita sitä, etteikö olisi kaveripiirin ulkopuolisiakin henkilöitä elämässään.
Jos keski-ikäisenä liiaksi karsii kavereitaan, on todellinen vaara päätyä yhdeksi niistä yksinäisistä eläkeläisistä, jotka myöhemmin valittavat kohtaloaan lehtien palstalla ja muuallakin.
Isäni oli juuri tällainen keski-ikäinen eli kekso kaikista perheen ulkopuolisista kovasti valitettavaa aina. Äitini kuoltua hän onkin järjettömän yksinäinen, kun ei välittänyt ylläpitää kaverisuhteita keski-iässä.
Silti se menee niin, että joku on viimeinen. Minun anoppini on ollut koko ikänsä todella seurallinen. Ystäviä on ollut töiden kautta, naapurustosta, lomakodin naapurista, sukulaisten kautta. Hänen ystävänsä on olleet läheisiä; anoppi oli joskus joulunakin ystävien tykönä.
Nyt, lähempänä 80 ikävuotta, jäljellä ei ole ketään, jota voisi tavata muuten kuin menemällä hoitokotiin. Sitten kun hän ei enää pärjää kotona, niin häntä käy katsomassa lapset. Ystäviä ei enää ole.
Tämänkin takia kannattaa olla avoin ystävystymään myös itseään paljon nuorempien kanssa, jotka todennäköisesti elävät pidempään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten myöhemmin harmittaa, kun kavereita alkaa kuolla eikä ole kohta ketään jäljellä.
Kannattaa pitää piirit suurina.Joku on aina se kaveripiirin viimeinen. Sosiaalisuus ei takaa sitä etteikö jäisi jossain vaiheessa ypöyksin.
Eihän yhteen kaveripiiriin kuuluminen tarkoita sitä, etteikö olisi kaveripiirin ulkopuolisiakin henkilöitä elämässään.
Jos keski-ikäisenä liiaksi karsii kavereitaan, on todellinen vaara päätyä yhdeksi niistä yksinäisistä eläkeläisistä, jotka myöhemmin valittavat kohtaloaan lehtien palstalla ja muuallakin.
Isäni oli juuri tällainen keski-ikäinen eli kekso kaikista perheen ulkopuolisista kovasti valitettavaa aina. Äitini kuoltua hän onkin järjettömän yksinäinen, kun ei välittänyt ylläpitää kaverisuhteita keski-iässä.
Silti se menee niin, että joku on viimeinen. Minun anoppini on ollut koko ikänsä todella seurallinen. Ystäviä on ollut töiden kautta, naapurustosta, lomakodin naapurista, sukulaisten kautta. Hänen ystävänsä on olleet läheisiä; anoppi oli joskus joulunakin ystävien tykönä.
Nyt, lähempänä 80 ikävuotta, jäljellä ei ole ketään, jota voisi tavata muuten kuin menemällä hoitokotiin. Sitten kun hän ei enää pärjää kotona, niin häntä käy katsomassa lapset. Ystäviä ei enää ole.
Tämänkin takia kannattaa olla avoin ystävystymään myös itseään paljon nuorempien kanssa, jotka todennäköisesti elävät pidempään.
Näin 46-vuotiaana ei hirveästi kiinnosta nuorempien jutut. Kolmekymppiset elää joko vaipparalli-ruuhkavuosia tai hedonistista ikuista nuoruutta.
Kyllä.
Olen 50-vuotias eronnut introvertti. Elän elämäni parasta aikaa. Teen etätyötä ja elämässäni on enää tasan 4 ihmistä, joihin pidän yhteyttä ja joita nään säännöllisesti. Ei se määrä, vaan laatu. En jaksa jauhaa tyhjänpäiväisyyksistä, haluan syvällisyyttä ja merkityksellisyyttä. Olen henkistynyt, pysähtynyt oleellisen ja olemisen äärelle. Yksinäisyys ei pelota minua. Sen sijaan olen ollut ja olen yksinäisimmilläni ihmisjoukossa.
Minä en halua kevyitä, yksinkertaisia, pinnallisia ihmisiä elämääni, eivätkä he halua minua elämäänsä, kaikki voittivat tässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten myöhemmin harmittaa, kun kavereita alkaa kuolla eikä ole kohta ketään jäljellä.
Kannattaa pitää piirit suurina.Joku on aina se kaveripiirin viimeinen. Sosiaalisuus ei takaa sitä etteikö jäisi jossain vaiheessa ypöyksin.
Eihän yhteen kaveripiiriin kuuluminen tarkoita sitä, etteikö olisi kaveripiirin ulkopuolisiakin henkilöitä elämässään.
Jos keski-ikäisenä liiaksi karsii kavereitaan, on todellinen vaara päätyä yhdeksi niistä yksinäisistä eläkeläisistä, jotka myöhemmin valittavat kohtaloaan lehtien palstalla ja muuallakin.
Isäni oli juuri tällainen keski-ikäinen eli kekso kaikista perheen ulkopuolisista kovasti valitettavaa aina. Äitini kuoltua hän onkin järjettömän yksinäinen, kun ei välittänyt ylläpitää kaverisuhteita keski-iässä.
Silti se menee niin, että joku on viimeinen. Minun anoppini on ollut koko ikänsä todella seurallinen. Ystäviä on ollut töiden kautta, naapurustosta, lomakodin naapurista, sukulaisten kautta. Hänen ystävänsä on olleet läheisiä; anoppi oli joskus joulunakin ystävien tykönä.
Nyt, lähempänä 80 ikävuotta, jäljellä ei ole ketään, jota voisi tavata muuten kuin menemällä hoitokotiin. Sitten kun hän ei enää pärjää kotona, niin häntä käy katsomassa lapset. Ystäviä ei enää ole.
Tämänkin takia kannattaa olla avoin ystävystymään myös itseään paljon nuorempien kanssa, jotka todennäköisesti elävät pidempään.
Näin 46-vuotiaana ei hirveästi kiinnosta nuorempien jutut. Kolmekymppiset elää joko vaipparalli-ruuhkavuosia tai hedonistista ikuista nuoruutta.
Voi sieltä silti löytyä joku samanhenkinen. Osa ihmisistä on joka tapauksessa henkisesti vanhempia tai nuorempia kuin muut tai ystävyys toimii jostain muusta syystä. Myös vanhemmalla iällä voi saada uusia ystäviä.
Mulla on itselläni neljä varhaisteini-iästä asti mukana roikkunutta kaveria ja ulkokehillä
muutama. Kun sitä kaveruutta on takana reilusti päälle 30 vuotta niin sitä on aika hyvin kartalla siitä mikä toimii ja mikä ärsyttää, on riidelty, on oltu eri mieltä ja jopa tapeltu, kun kaikki epätäydellisiä kuitenkin ollaan, mutta pohjimmiltaan ovat kuin veljiä mulle. Ihan kaikki elämässä nähty yhdessä. Aikuisena hyvien ystävien löytäminen on vaikeampaa, mutta ei toki mahdotonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kyse ole tilannetajun puutteesta, vaan älykkyydestä. Määrätyn äo:n alle mentäessä ihminen ei kykene ajattelemaan hypoteettisesti. Kuten vaikka lauseeseen, että jos söisit aamiaiseksi appelsiinejä, niin tulisitko siitä täyteen? Alhaisen älykkyyden omaavat alkavat vain jankuttamaan, kuinka eivät syö aamiaista, he eivät pidä appelsiineistä, eivät ole kokeilleet tms. Kokonaisvaltainen ja yleistävä ajattelu ei ole heidän ominaisuuksissa, jossa voisi pohtia appelsiinien täyttävyyttä, omaa ruokahalua ja kuinka helposti tulee täyteen kuinka suuresta määrästä ruokaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Mä niin samaistun tähän. Olen paljon pohtinut mennyttä, itseäni ja miksi olen toiminut jollain tavalla, missä onnistunut, missä en ja kaikkein tärkein, MITÄ MINÄ HALUAN? Tässä samalla käynyt omia kavereita läpi ja pohtinut saman tyyppisiä asioita kuin ap.
Hyvä ystäväni ei kykene itsereflektointiin, eo halua keskustella syvällisesti, edelleen puhuu kuin teinityttö seuraavista festareista ja esim.ikääntymisestä ei suostu puhumaan jne. Jotkut jatkavat elämää samalla tavalla kuin nuorena eikä he kasva koskaan henkisesti. Toiset sitten taas kasvavat henkisesti, kykenevät itsereflektointiin ja syvällisiin keskusteluihin.
Mielestäni olet ap oikealla tiellä. Vihdoin tässä iässä kannattaa selvittää mitä haluaa ja kenen kanssa haluaa viettää aikaa ja millä tavoin.
Onko sinulla edellytyksenä kaikille ystävillesi, että heidän pitää pystyä puhumaan ikääntymisestä kanssasi? Miksi haluat puhua ikääntymisestä kaikkien kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos vielä kolmikymppisenä saatoin ajoittain saada mielihyvää ihan vain siitä, että olin muiden ihmisten seurassa ja sosialisoin, niin nyt yli viisikymppisenä sellaista ei enää tapahdu. Erityyppiset ja -henkiset ihmiset ei kiinnosta, ei huvita tutustua ja uudet asiat viehättää kuin kilo paskaa. Kaikki pieninkin vääntäminen ja väittely on no-no, ja kun vaihtoehtona on täysi kompromissittomuus, niin todellakin sen valitsen. Minua ei ahdista olla yksin, mutta vähänkin väärässä seurassa kyllä. Tunnen ihmisiä, ihmisyyttä ja maailmaa kohtaan muutenkin vastenmielisyyttä, yleisesti raskasta anhedoniaa; miksi helvetissä viimeisinä vuosinani tekisin elämästä ehdoin tahdoin vielä raskaampaa.
Tietenkin ystäväpiiri harventuu iän myötä monenlaisten luonnollisten poistumien kautta. Olen lisäksi poistanut ystäväpiiristäni "kalkkeutuneet" eli jotka ovat ottamalla ottaneet vanhuksen stereotyyppisen roolin (käytös, puheet, kiinnostuksen kohteet, &c). / M1957
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä niin samaistun tähän. Olen paljon pohtinut mennyttä, itseäni ja miksi olen toiminut jollain tavalla, missä onnistunut, missä en ja kaikkein tärkein, MITÄ MINÄ HALUAN? Tässä samalla käynyt omia kavereita läpi ja pohtinut saman tyyppisiä asioita kuin ap.
Hyvä ystäväni ei kykene itsereflektointiin, eo halua keskustella syvällisesti, edelleen puhuu kuin teinityttö seuraavista festareista ja esim.ikääntymisestä ei suostu puhumaan jne. Jotkut jatkavat elämää samalla tavalla kuin nuorena eikä he kasva koskaan henkisesti. Toiset sitten taas kasvavat henkisesti, kykenevät itsereflektointiin ja syvällisiin keskusteluihin.
Mielestäni olet ap oikealla tiellä. Vihdoin tässä iässä kannattaa selvittää mitä haluaa ja kenen kanssa haluaa viettää aikaa ja millä tavoin.
Onko sinulla edellytyksenä kaikille ystävillesi, että heidän pitää pystyä puhumaan ikääntymisestä kanssasi? Miksi haluat puhua ikääntymisestä kaikkien kanssa?
Ikääntyminen on keskimäärin kakkaa. Kauhean negatiivista keskustella vain siitä. Pahimpia ovat vaihdevuosista persoonan tehneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä niin samaistun tähän. Olen paljon pohtinut mennyttä, itseäni ja miksi olen toiminut jollain tavalla, missä onnistunut, missä en ja kaikkein tärkein, MITÄ MINÄ HALUAN? Tässä samalla käynyt omia kavereita läpi ja pohtinut saman tyyppisiä asioita kuin ap.
Hyvä ystäväni ei kykene itsereflektointiin, eo halua keskustella syvällisesti, edelleen puhuu kuin teinityttö seuraavista festareista ja esim.ikääntymisestä ei suostu puhumaan jne. Jotkut jatkavat elämää samalla tavalla kuin nuorena eikä he kasva koskaan henkisesti. Toiset sitten taas kasvavat henkisesti, kykenevät itsereflektointiin ja syvällisiin keskusteluihin.
Mielestäni olet ap oikealla tiellä. Vihdoin tässä iässä kannattaa selvittää mitä haluaa ja kenen kanssa haluaa viettää aikaa ja millä tavoin.
Onko sinulla edellytyksenä kaikille ystävillesi, että heidän pitää pystyä puhumaan ikääntymisestä kanssasi? Miksi haluat puhua ikääntymisestä kaikkien kanssa?
Ikääntyminen on keskimäärin kakkaa. Kauhean negatiivista keskustella vain siitä. Pahimpia ovat vaihdevuosista persoonan tehneet.
Nooh muistapa tämä sitten kun itse haluaisit keskustella ikääntymisem oireista tai muusta vastaavasti. Ai niin mutta sähän jatkatkin ikuista nuoruuttasi ja jumalan siunaustasi. Aamen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä niin samaistun tähän. Olen paljon pohtinut mennyttä, itseäni ja miksi olen toiminut jollain tavalla, missä onnistunut, missä en ja kaikkein tärkein, MITÄ MINÄ HALUAN? Tässä samalla käynyt omia kavereita läpi ja pohtinut saman tyyppisiä asioita kuin ap.
Hyvä ystäväni ei kykene itsereflektointiin, eo halua keskustella syvällisesti, edelleen puhuu kuin teinityttö seuraavista festareista ja esim.ikääntymisestä ei suostu puhumaan jne. Jotkut jatkavat elämää samalla tavalla kuin nuorena eikä he kasva koskaan henkisesti. Toiset sitten taas kasvavat henkisesti, kykenevät itsereflektointiin ja syvällisiin keskusteluihin.
Mielestäni olet ap oikealla tiellä. Vihdoin tässä iässä kannattaa selvittää mitä haluaa ja kenen kanssa haluaa viettää aikaa ja millä tavoin.
Onko sinulla edellytyksenä kaikille ystävillesi, että heidän pitää pystyä puhumaan ikääntymisestä kanssasi? Miksi haluat puhua ikääntymisestä kaikkien kanssa?
Ikääntyminen on keskimäärin kakkaa. Kauhean negatiivista keskustella vain siitä. Pahimpia ovat vaihdevuosista persoonan tehneet.
Nooh muistapa tämä sitten kun itse haluaisit keskustella ikääntymisem oireista tai muusta vastaavasti. Ai niin mutta sähän jatkatkin ikuista nuoruuttasi ja jumalan siunaustasi. Aamen.
Juu. En halua tulla ihmiseksi jonka keskustelut pyörii vaivojen ja lääkkeiden ympärillä. Toivottavasti elämässä on vanhuksenakin jotain muuta, tai sitten aikani täällä saa loppua. Keski-ikäisenä pitäisi olla vielä vahva ja toimiva keho.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa oudolta. Itse en ole edes ajatellut muita ihmisiä, saati sitten jotain harvennusta.
Etkö?
Minkä ikäinen olet? Onko sinulla paljon vai vähän kavereita/ihmiskontakteja elämässäsi?
Ap
Oletko sinkku?
-ohis
Ei kaikkien tarvitse olla sydänystäviä joille soitellaan ja käydään kylässä. Eri.
Tee mitä tykkäät, mutta osa karsijoista on sellaisia jotka eivät oikeasti tyyliin vastaa viesteihin, jos toinen osapuoli joskus sellaisen lähettää. Tai aktiivisesti jättää kutsumatta johonkin yhteisen ystäväpiirin tapahtumaan. Eli ihan välit poikki meininkiä, mikä on vaan lapsellista aikuiselta ihmiseltä ilman painavaa syytä.