Lue keskustelun säännöt.
Taitaa olla melko tavallista keski-ikäisenä alkaa harventaa "kaveripiiriä"
22.08.2026 |
Oon havahtunut, että nyt viime aikoina oon pohtinut entistä enemmän kavereitani/ihmisiä, joiden kanssa vietän aikaa.
Olen miettinyt ja punninnut keiden kanssa oleminen antaa mulle jotain, ja taas keiden seura on kuluttavaa ja negatiivista. Tai muuten vaan ei ole oikeasti mitään yhteistä.
Hiljalleen olen sitten ryhtynyt tietoisesti vähentämään niiden ihmisten näkemistä, joiden seura vie voimia.
Miksi sitten tähän asti olen viettänyt kanssaan aikaa? Hyvä kysymys. Luultavasti siksi, että en ole kehdannut olla "tyly" ja halunnut olla kaikille hyvää seuraa, kun sitä ovat halunneet. Omat tuntemukseni olen työntänyt syrjään, ts. olen mielummin miellyttänyt näitä muita, itseni kustannuksella.
Osin olen myös kokenut että pitäisi kuunnella "asiantuntijoita", jotka esim mediassa toistelevat kuinka laaja sosiaalinen piiri ja useat ihmiskontaktit pitävät terveenä ja pirteänä. No joo, onhan sekin totta, mutta olen ehkä tulkinnut tämän vähän väärin. Kaikkien kanssa/mahdollisimman monen kanssa oleminen ei tuo välttämättä sitä hyvää oloa. Vain sellaisten, joiden seurassa on hyvä olla ja kaveruus vastavuoroista.
Lisäksi olen vasta nyt uskaltautunut myös kunnioittamaan sitä, että mä oikeasti olen se introvertti. Lataudun, viihdyn ja palaudun parhaiten yksin ollessani.
Kai sitä vihdoin, kliseisesti, uskaltaa näin keski-ikäisenä olla sitä mitä oikeasti on.
Kommentit (106)
No johan täällä nyt luetaan rivien väleistä asioita, jotka eivät pidä paikkaansa, ja tehdään ihme oletuksia.
Oikaistaan nyt sitten, vaikken edes ole sanonut tehneeni mitään tällaista, josta mua osassa viesteissä moititaan.
1. En ole lähettänyt kellekään mitään erokirjeitä, viestejä asiasta, enkä muutenkaan sanonut suoraan etten enää halua olla tekemisissä. Olen vaan vaivihkaa etäännyttänyt välejä, eli esim. jättänyt vastaamatta puhelimeen, vastannut viestiin viiveellä, pahoitellut etten "ehdi" näkemään silloin kun ovat ehdottaneet, enkä itse ole enää ehdottanut tapaamisia.
2. Tyly en ole, mulla on käytöstavat.
3. Näihin ihmisiin, joihin hiivutan välit, ei tietenkään kuulu omat vanhempani, sisarukseni jne. Eivät he "rasittavia" kyllä olekaan, mutta vaikka olisivatkin, niin veri on vettä sakeampaa joten merkityksellisistä ihmissuhteista pidän kyllä mahdollisimman hyvin huolta, vaikka ne olisivatkin haasteellisempia suhteita (mitä nyt eivät siis edes ole).
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut kaverit ottavat yhteyttä vain, kun heillä on kerrottavaa typerien lastensa kuulumisista. Ihan kuin jotain kiinnostaisi Rami-Irmelin harrastus tai Jenna-Eemelin uusi poikaystävä.
Huoh…
Sitten myöhemmin harmittaa, kun kavereita alkaa kuolla eikä ole kohta ketään jäljellä.
Kannattaa pitää piirit suurina.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea. Mutta joo on normaalia! Ei jokaista draamanhakuista narsistia ja tavaroita pöllivää narkkaria jaksa 40v iässä enää katsella. Yrittävät kyllä milloin milläkin tekaistulla paska viestillä lämmitellä välejä siihen, että pääsisivät taloudellisesti hyötymään sinusta. Vedotaan johonkin menneissiin aikoihin ja yritetään sieltä kaivaa jotain kepinvartta suhteiden lämmittelyy. No ei lämmitä yhtään se että yrittävät elää sitten siivellä ja kusettavat sinulta rahat kun et ole tarkkana.
Missä ihmeen porukoissa sä liikut?
Vierailija kirjoitti:
Sitten myöhemmin harmittaa, kun kavereita alkaa kuolla eikä ole kohta ketään jäljellä.
Kannattaa pitää piirit suurina.
Tää on just se syy, tai yksi niistä, miksi aiemmin pidin piirini suurena ja tapasin säännöllisesti myös ihmisiä, joiden seurassa olin vuodesta toiseen esim. pelkkä yksipuolinen terapeutti, tai "yleisö" heidän elämälleen ja kuulumisilleen, ilman alkeellisintakaan vastavuoroisuutta. Ajattelin, että no vanhuuden varalle kestän tätä, enpähän sitten ole vanhana ainakaan yksin.
Mutta havahduin tässä tajuamaan, että hei, jos mulla NYTKIN jo tulee poikkeuksetta vaan ärtynyt, huono, turhautunut ja hyväksikäytetty olo heidän seurassaan, niin mihin se siitä muka muuttuisi vanhanakaan. Ja miksi sitä silloin kestäisin yhtään sen paremmin kuin nytkään, saati että jotenkin nauttisin siitä. Joten miksi en lopettaisi piinaamasta itseäni ja vapauttaisi aikaa oikeasti meekityksellisille ihmisille, ja muulle tekemiselle, josta saan iloa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvi aktiivisesti karsia. Mutta ei aktiivisesti yrittääkään. On ihan ok olla hyvänpäiväntuttuja ja nähdä jossain sattumalta parin vuoden välein.
Olen se joka on harvennettu. Täytyy tosin todeta että omalla kohdalla ne olivat ns toksisia ystävyyssuhteita joissa vikaa oli myös harventajassa ja sain jatkuvasti kuulla vähättelyä ja kritiikkiä kohtuuttomista asioista, olin esim typerä kun pidin jostain leffasta josta ystävä ei tykännyt tai vastaavasti en lämmennyt jollekin hänen leffalleen, tapaamiset alkoivat olla kuluttavia ja huomasin että piti varoa sanomisia kun kaikki mitä tein tai sanoin oli naurettavaa ja typerää. Oikeastaan luulen että minun olisi pitänyt katkaista välit ensin mutta nyynä kun olen en tehnyt sitä kun oltiin oltu ystäviä niin pitkään.
Minulla on edelleen ystäviä joiden kanssa sujuu kummasti paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni ystäväpiiri on kasvanut. Olen 51 ja vanhat ystäväni ovat mukavaa porukkaa. Lasten muutettua on ollut taas enemmän aikaa tutustua uusiin ihmisiin, ja uusia ystävyyksiä on syntynyt useita.
Introverttina tämä on kyllä ollut todella helppoa vetäytyä pois sosiaalisista ympyröistä. Ystävät ei asu samassa kaupungissa eikä kaikki edes samassa maassa, niin näkemiset on harvassa. Se on kiva silti huomata, että ne näkemiset pitää ja niitä molemmin puolin yritetään saada toimimaan. Kerta vuoteen tai kahteen riittää minulle aivan mainiosti.
Ainoa ihmissuhde, jota aidosti kaipaan, on äitini. Häntä ei enää ole, joten se siitä. Kukaan ystävä tai edes elämänkumppanini ei ole niin samalla aaltopituudella kuin äiti oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taidan olla siellä karsittujen listalla...
Yksi jännä yhteinen tekijä näillä 'karsijoilla' on (ap:sta en tiedä), mutta he eivät osaa tehdä sitä hiljaa, vaan sitä on julistettava omassa somessa ja työpaikalla. Toinen yhdistävä tekijä on se, että he ovat itse niitä ihmisiä, jotka ovat niitä hankalia ihmissuhteissa ja esim. siellä työpaikoilla. Kolmas yhdistävä tekijä on, että lähes poikkeuksetta he pitävät itseään erityisherkkinä introvertteina, ja myös tätä tuodaan esille. Neljäs tekijä on, että yleensä he ovat hurahtaneet johonkin itsetutkisteluun, joka johtaa vain löytämään vikoja muista, ei omasta käytöksestä, joka taas johtaa siihen karsimiseen.
Vierailija kirjoitti:
Sitten myöhemmin harmittaa, kun kavereita alkaa kuolla eikä ole kohta ketään jäljellä.
Kannattaa pitää piirit suurina.
Puhut ilmeisesti vain kavereista ja tutuista, mutta ystävyys on eri asia. Kaksi eri asiaa.
Ne, jotka yrittävät kerätä mahdollisimman paljon ystäviä, ovat niitä, joita muut karttavat. Se yleensä myös näkyy näiden ihmisten käytöksestä, heillä ei ole aitoja syviä ystävyyksiä, vaan vain tuttuja. Nämä samat ihmiset eivät pysty olemaan yksin, he usein juoruilevat, saattavat myös puhua ikävästi töksähdellen, näpäytellen, suhtautua kaikkeen tunteella suurieleisesti, pitää mykkäkoulua jne. Osa ihmisistä automaattisesti karsastaa tällaista menoa. Jos on oppinut hyvät käytöstavat niin tällainen meno ei kiinnosta. He näkevät ihmisistä näkee helposti läpi, että nuo muut etsivät muista vain hyötyä ja ovat pinnallisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverit kannattaa heivata luiskaan jos et heistä hyödy millään tapaa. Normaali nykyihmisen tapa toimia.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ystäväpiiri on kasvanut. Olen 51 ja vanhat ystäväni ovat mukavaa porukkaa. Lasten muutettua on ollut taas enemmän aikaa tutustua uusiin ihmisiin, ja uusia ystävyyksiä on syntynyt useita.
Pahoissa harhaluuloissa elät jos kuvittelet uusien tuttavuuksien olevan jotain ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa. Voihan kavereiden kansaa olemista karsia. Mutta ei tuota käytöstä voi liikaa yleistää. Esim. sukulaisista on huolehdittava. Ja mitä siitä tulisi, jos jokainen ajattelisi, että en mää nyt jaksa mitään kun ajattelen nyt itseäni. Kukaan aikuinen ei juttelisi pikkulasten kanssa, vanhukset olisivat hukassa jne. kun ei ketään huvittaisi. Eli rajansa itsekkyydellä. Kultainen keskitie on hyvä: joihinkin kavereihin etäusemmät, mutta asialliset välit. Läheisemmissä ihmissuhteissa pitää ajatella muitakin kuin omaa oloaan.
Miten niin sukulaisista on huolehdittava? Mulla asuu kaikki satojen kilometrien päässä niin en mitenkään voi olla vastuussa heidän hoidostaan
Miten niin et voi olla? Joku aina on. Jos olet ainoa lapsi, olet vastuussa vanhempiesi asioiden hoidosta, asuit sitten vaikka toisella mantereella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa. Voihan kavereiden kansaa olemista karsia. Mutta ei tuota käytöstä voi liikaa yleistää. Esim. sukulaisista on huolehdittava. Ja mitä siitä tulisi, jos jokainen ajattelisi, että en mää nyt jaksa mitään kun ajattelen nyt itseäni. Kukaan aikuinen ei juttelisi pikkulasten kanssa, vanhukset olisivat hukassa jne. kun ei ketään huvittaisi. Eli rajansa itsekkyydellä. Kultainen keskitie on hyvä: joihinkin kavereihin etäusemmät, mutta asialliset välit. Läheisemmissä ihmissuhteissa pitää ajatella muitakin kuin omaa oloaan.
Miten niin sukulaisista on huolehdittava? Mulla asuu kaikki satojen kilometrien päässä niin en mitenkään voi olla vastuussa heidän hoidostaan
Hoitovastuu on oma asiansa, mutta tämän keskustelun kontekstissa jos kasikymppinen Perttu haluaa kertoa vaikka puhelimessa lähisuvulleen kuulumisistaan ja rupatella vaikka, niin olisi aika v:n itsekästä todeta että en mää jaksa kuunnella, juttele siellä seinilles kun en mää viitti kuunnella, kun mää aattelen nyt vain omaa oloani. Yhteiskunta ei toimisi, jos ketään ei kiinnostaisi mikään muu kuin oma olonsa.
No eipä ole puhelinnumeroita edes vaihdettu että kyllä yllättyisin jos joku Perttu 80v soittaisi rupatellakseen
Aika erikoista. Useimmilla ihmisillä on vanhempiensa ja isovanhempiensa puhelinnumerot.
Vierailija kirjoitti:
Sitten myöhemmin harmittaa, kun kavereita alkaa kuolla eikä ole kohta ketään jäljellä.
Kannattaa pitää piirit suurina.
Joku on aina se kaveripiirin viimeinen. Sosiaalisuus ei takaa sitä etteikö jäisi jossain vaiheessa ypöyksin.
Vierailija kirjoitti:
Sitten myöhemmin harmittaa, kun kavereita alkaa kuolla eikä ole kohta ketään jäljellä.
Kannattaa pitää piirit suurina.
Jos pitää suuret piirit, pääsee useampiin hautajaisiin kahvittelemaan. Lopussa kiitos seisoo 👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten myöhemmin harmittaa, kun kavereita alkaa kuolla eikä ole kohta ketään jäljellä.
Kannattaa pitää piirit suurina.Joku on aina se kaveripiirin viimeinen. Sosiaalisuus ei takaa sitä etteikö jäisi jossain vaiheessa ypöyksin.
Eihän yhteen kaveripiiriin kuuluminen tarkoita sitä, etteikö olisi kaveripiirin ulkopuolisiakin henkilöitä elämässään.
Jos keski-ikäisenä liiaksi karsii kavereitaan, on todellinen vaara päätyä yhdeksi niistä yksinäisistä eläkeläisistä, jotka myöhemmin valittavat kohtaloaan lehtien palstalla ja muuallakin.
Isäni oli juuri tällainen keski-ikäinen eli kekso kaikista perheen ulkopuolisista kovasti valitettavaa aina. Äitini kuoltua hän onkin järjettömän yksinäinen, kun ei välittänyt ylläpitää kaverisuhteita keski-iässä.
Vierailija kirjoitti:
Minä taidan olla siellä karsittujen listalla...
Yksi jännä yhteinen tekijä näillä 'karsijoilla' on (ap:sta en tiedä), mutta he eivät osaa tehdä sitä hiljaa, vaan sitä on julistettava omassa somessa ja työpaikalla. Toinen yhdistävä tekijä on se, että he ovat itse niitä ihmisiä, jotka ovat niitä hankalia ihmissuhteissa ja esim. siellä työpaikoilla. Kolmas yhdistävä tekijä on, että lähes poikkeuksetta he pitävät itseään erityisherkkinä introvertteina, ja myös tätä tuodaan esille. Neljäs tekijä on, että yleensä he ovat hurahtaneet johonkin itsetutkisteluun, joka johtaa vain löytämään vikoja muista, ei omasta käytöksestä, joka taas johtaa siihen karsimiseen.
Eipäs liioitella. Valtaosa ihmisistä vaan ghostaa, feidaa tai mitä tahansa termiä haluaakaan käyttää. Vähitellen yhteydenpito harvenee molemmin puolin ja lopulta päättyy kokonaan. Suhde hiipuu, kunnes jossain vaiheessa sitä ei enää ole.
Tämä. Eikä tämä kulttuuri ole muuttunut paremmaksi, vaikka nykyisin on vaikeampaa saada pitkäkestoista parisuhdetta. Kaikenikäisillä suomalaisilla (erityisesti nuorilla) on keskinmäärin vähemmän ystäviä kuin ennen ja heitä nähdään harvemmin.