Apua. Kohta kaksi vuotta raittiina. On alkanut tehdä mieli..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli toi vaihe aikalailla pahimmillaan juuri siinä kahden vuoden päihteettömyyden kohdilla. 

Niin, tämä on varmaan nyt jokin tällainen kuoppa vain jonka yli pitää mennä. Aika pelottavaa, että tällaisia tulee. Hengitän syvään ja tämän läpi on vain mentävä, luottaa siihen, että tämä vaihe menee ohi. Ap 

Itselläni alkoi tuossa kahden vuoden paikkeilla jotenkin hahmottumaan se, että oloni ei parantunut vähääkään siitä kun lopetin. Sen kaksi vuotta jaksoi jotenkin uskoa parempiin päiviin. Kas kummaa, että kun ne päihteillä sivuutetut mielenterveysongelmat eivät olleet kadonneet yhtään mihinkään.

Mitä enemmän aikaa kului, sitä vähemmän noita ajatuksia on tullut. Nykyään, liki 12 vuoden jälkeen tulee enää tosi harvoin, mutta viime keväänä oli taas pitkästä aikaa paha hetki. Eli itseni täytyy olla tavallaan nöyrä koko ajan sen edessä, että mistä tähän on tultava, eikä alkaa pitämään tätä liian itsestäänselvyytenä.

Mulla ei tee alkoholia ehkä siksi, että mulle sattui todella paljon humalassa pahoja juttuja tai humalaisten toimesta pahoja juttuja. Pelkään, että tapahtuu jotain ikävää, jos menen kännisten ihmisten kanssa tai yksin kännissä. Alkoholi jäi siksi, että pelkäsin menettäväni henkeni, kun jatkuvasti sattui ja tapahtui sekä olin ihan oikeasti kuolemanvaarassa usein. Elämästä kyllä tuli heti mukavampaa, kun alkoholi jäi pois tai väheni. Muuten kesti tottakai vuosia oppia nauttimaan yksinäisistä illoista kotona. Muuten nyt noin 10 vuotta myöhemmin on jo niin paljon kaikenlaista tekemistä, ettei ehtisi juopottelemaan tai olemaan krapulassa. Jos joskus ehtisi olemaan krapulassa, voisi kyllä muutaman ottaa. 

Mulle sattui myös paljon pahoja juttuja ja pahoja ihmisiä tielle. Pelasin siis itse huumeiden kanssa ja olin siinä pisteessä, että ihan jo toivoin sitä hengenlähtöä. Ja joo, tiedän olevani narkkarina jopa tässä addiktioskenessä sitä alintapohjasakkaa, vaikka samat ne riippuvuuden mekanismit aineesta riippumatta ovat.

Itselläni kanssa se, että arki on uomillaan ja elämä sellaista, että sitä oikeasti haluaa elää, on ollut iso tekijä pitämässä irti päihteissä. Toki myös se, että olen saanut nuo mielenterveysongelmat riittävän stabiiliin tilaan on ollut iso asia.

Valitse miedompi. Cali-sober on toimiva valinta monelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli toi vaihe aikalailla pahimmillaan juuri siinä kahden vuoden päihteettömyyden kohdilla. 

Niin, tämä on varmaan nyt jokin tällainen kuoppa vain jonka yli pitää mennä. Aika pelottavaa, että tällaisia tulee. Hengitän syvään ja tämän läpi on vain mentävä, luottaa siihen, että tämä vaihe menee ohi. Ap 

Itselläni alkoi tuossa kahden vuoden paikkeilla jotenkin hahmottumaan se, että oloni ei parantunut vähääkään siitä kun lopetin. Sen kaksi vuotta jaksoi jotenkin uskoa parempiin päiviin. Kas kummaa, että kun ne päihteillä sivuutetut mielenterveysongelmat eivät olleet kadonneet yhtään mihinkään.

Mitä enemmän aikaa kului, sitä vähemmän noita ajatuksia on tullut. Nykyään, liki 12 vuoden jälkeen tulee enää tosi harvoin, mutta viime keväänä oli taas pitkästä aikaa paha hetki. Eli itseni täytyy olla tavallaan nöyrä koko ajan sen edessä, että mistä tähän on tultava, eikä alkaa pitämään tätä liian itsestäänselvyytenä.

Pitää muistaa mistä on tultu. Tosiaan. Jos tekee mieli bilettää aivan älyttömästi, kuten joskus tekee mieli, koitan muistaa ne hetket kun meinasin humalassa hypätä lähimmältä sillalta alas, melko usein kännissä meinasin hypätä jonnekin junan alle kotimatkalla. Juomisesta tuli liian vaarallista, kun neljännen tai viidennen oluen jälkeen oli menossa junan alle. 

 

Koitan myös muistaa, miltä tuntuu kipu keuhkoissa, jos polttaa tupakan, joten voi pitää ne tupakatkin pois. 

Välillä, aika harvoin tekee tupakkaa mieli. Sitten mietin, että haluanko sen kroonisen ientulehduksen ja alkavan paradontiitin riesakseni, henki haisee ja ikenet vuotavat verta joka päivä. En halua. Kun lopetti tupakoinnin niin suu tervehtyi ja hengitys on raikas. Tupakan mukana sitten tulisi tietysti sata muutakin riesaa mukanaan. Ap 

Olet huolissasi oikeasta asiasta kyllä. Mullahan ehti tulla suunsairaus ja on poskessa arpi, kun poski repesi. Onneksi olin jo lopettanut tupakoinnin, mutta olin tietoinen suun ongelmista jo ennen lopettamista enkä kehdannut mennä kirurgille tupakoitsijana. Oli muitakin ongelmia ja keuhkon kipu oli suurin syy lopettamiseen. Silti tuo suu pamahti niin pahasti, ettei ole tehnyt enää ikinä tupakkaa mieli, ei kertaakaan. 

Mielenkiintoista lukea näitä, vaikka en ole alkoholisti vaan toiminnallisesta riippuvuudesta toipuja. Hyvin samaistuttavia ajatuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli toi vaihe aikalailla pahimmillaan juuri siinä kahden vuoden päihteettömyyden kohdilla. 

Niin, tämä on varmaan nyt jokin tällainen kuoppa vain jonka yli pitää mennä. Aika pelottavaa, että tällaisia tulee. Hengitän syvään ja tämän läpi on vain mentävä, luottaa siihen, että tämä vaihe menee ohi. Ap 

Itselläni alkoi tuossa kahden vuoden paikkeilla jotenkin hahmottumaan se, että oloni ei parantunut vähääkään siitä kun lopetin. Sen kaksi vuotta jaksoi jotenkin uskoa parempiin päiviin. Kas kummaa, että kun ne päihteillä sivuutetut mielenterveysongelmat eivät olleet kadonneet yhtään mihinkään.

Mitä enemmän aikaa kului, sitä vähemmän noita ajatuksia on tullut. Nykyään, liki 12 vuoden jälkeen tulee enää tosi harvoin, mutta viime keväänä oli taas pitkästä aikaa paha hetki. Eli itseni täytyy olla tavallaan nöyrä koko ajan sen edessä, että mistä tähän on tultava, eikä alkaa pitämään tätä liian itsestäänselvyytenä.

Mulla ei tee alkoholia ehkä siksi, että mulle sattui todella paljon humalassa pahoja juttuja tai humalaisten toimesta pahoja juttuja. Pelkään, että tapahtuu jotain ikävää, jos menen kännisten ihmisten kanssa tai yksin kännissä. Alkoholi jäi siksi, että pelkäsin menettäväni henkeni, kun jatkuvasti sattui ja tapahtui sekä olin ihan oikeasti kuolemanvaarassa usein. Elämästä kyllä tuli heti mukavampaa, kun alkoholi jäi pois tai väheni. Muuten kesti tottakai vuosia oppia nauttimaan yksinäisistä illoista kotona. Muuten nyt noin 10 vuotta myöhemmin on jo niin paljon kaikenlaista tekemistä, ettei ehtisi juopottelemaan tai olemaan krapulassa. Jos joskus ehtisi olemaan krapulassa, voisi kyllä muutaman ottaa. 

Mulle sattui myös paljon pahoja juttuja ja pahoja ihmisiä tielle. Pelasin siis itse huumeiden kanssa ja olin siinä pisteessä, että ihan jo toivoin sitä hengenlähtöä. Ja joo, tiedän olevani narkkarina jopa tässä addiktioskenessä sitä alintapohjasakkaa, vaikka samat ne riippuvuuden mekanismit aineesta riippumatta ovat.

Itselläni kanssa se, että arki on uomillaan ja elämä sellaista, että sitä oikeasti haluaa elää, on ollut iso tekijä pitämässä irti päihteissä. Toki myös se, että olen saanut nuo mielenterveysongelmat riittävän stabiiliin tilaan on ollut iso asia.

Mulla ei pää kestänyt alkoholia ja tuli kesken juomisen pakottava tarve itsensä tappamiseen eikä siihen enää montaa kaljaa tarvittu. Pää ei enää kestänyt ja talous oli pakkasella ja talous oli muuten pakkasen puolella vuosikausia, vielä aktiivijuopottelun lopettamisen jälkeen. Asunto pysyi, koska oli halpa homeasunto ja mulla oli tosi laajat sosiaaliset verkostot, niin en joutunut kadulle ikinä ja aina oli yöpaikka. Minulla elämä pysyi jollain tapaa kuosissa ja pinnalla laajojen sosiaalisten verkostojen takia, mutta raitista elämääni en elä niiden ihmisten kanssa, paitsi sukulaiset on elämässä mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista lukea näitä, vaikka en ole alkoholisti vaan toiminnallisesta riippuvuudesta toipuja. Hyvin samaistuttavia ajatuksia.

No riippuvuussairaus on tavallaan sama, vain aine on eri. Meillä suvussa on geeneissä addiktioherkkyys, joten omassakin lapsuudenperheessä on monenlaisia riippuvuuksia ollut. Samaa tautia, eri aine tai toiminnallinen riippuvuus. Itse olen ollut addikti vaikka ja mihin, myös urheiluun. Lähisuvussa on yhtälailla päihdeongelmat kuin syömishäiriöt ja urheiluaddiktiot olemassa. 

Vierailija kirjoitti:

Toivon sinun olevan AAssa, se on monen tärkeä pelastusrengas päivittäisessä päätöksenteossa.  Sieltä saa kummin, joka tukee vaikeissa hetkissä. 

Olen eri kuin AP mutta AA:n idea inhottaa. Analyyttinen mieleni ei siedä sitä uskonnollisuutta hipovaa syyllistämisajattelua. Koko AA-juttuhan on kotoisin USA:sta rajuista hihhulipiireistä. Alkoholismista tehdään ikäänkuin perisynti ja sille sitten antaudutaan. Puhtaana Jeesusteluna homma olisi OK. Sitähän se oli alunperin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista lukea näitä, vaikka en ole alkoholisti vaan toiminnallisesta riippuvuudesta toipuja. Hyvin samaistuttavia ajatuksia.

No riippuvuussairaus on tavallaan sama, vain aine on eri. Meillä suvussa on geeneissä addiktioherkkyys, joten omassakin lapsuudenperheessä on monenlaisia riippuvuuksia ollut. Samaa tautia, eri aine tai toiminnallinen riippuvuus. Itse olen ollut addikti vaikka ja mihin, myös urheiluun. Lähisuvussa on yhtälailla päihdeongelmat kuin syömishäiriöt ja urheiluaddiktiot olemassa. 

Suvussa lie paljon ADD/ADHD/autismia sitten. Omassa suvussani on ja löytyy rappioalkkiksia/elämäntapataiteilijoita sekä insinöörejä sekä ekonomisteja monisatakiloisine vuosipalkkoineen.