Mielestäsi aikuinen tapa reagoida uusperheen lasten temppuihin ja marinoihin?

että tuntisin itseni kynnysmatoksi, mutta mielestäni ongelma on. Ja se on just siinä, että on todella vaikea olla tuntematta mitään negatiivista, kun pikku pirpana katsoo silmiin ja sanoo " sä et saa tulla mukaan" (tai vastaavaa).



Käytöstavoista en ole yrittänyt edes ojentaa, katson sen olevan miehen heiniä täysin. Lapset ovat meillä vain 4 päivää kuukaudesta.



Mies kyllä itsekin harmittelee ja hämmästelee sitä, että miten kaikkien muiden lapset aina ovat paljon siivommin....

Koululaiselta voisi toivoa jo hienotunteisuuttaa, mutta onko tuosta oikeasti aihetta loukkaantua? Tietytty tilanteessa voi sanoa, että tuo ei ollut ystävällistä tms (jos lapsi ei sitä ymmärrä), mutta ehkä sinä voisit oikeasti antaa tilaa isän ja lasten keskinäiselle ajalle?



Minä en muuten kävelisi ikinä loukattuna pois pöydästä, jos olisin siihen ruuan itse kattanut. Meillä se, jolla ei ole tapoja, eikä osaa pöydällä käyttäytyä poistuu. Enkämyöskään halua opettaa lapsilleni, että vaikeista tilanteista otetaan helpoin kortti, eli poistutaan.



En ole ollut vastaavassa tilanteessa, mutta mielestäni tulisi toimia kuin lapsi olisi oma tai vaikka työn kautta hoitolapsi. Eli tehdään selvväksi, mitkä ovat säännöt, miksi säännöt ovat ja mitä jos niitä ei noudata.

Ja tärkeää: sääntöjen noudattamatta jättäminen aiheuttakaan vaikka huoneessa arestia tms, mutta koskaan ei saa uhata, että rangaistuksena ei saisi tulla enää käymään.

Jos lapset käyvä 4 päivää kuussa (näinhän kirjoitit), niin se on aika vähän yhteistä aikaa.

Ja miksi sinä sitten väkisin haluat osallistua, jos lapset oikeasti olisivat mielummin keskenään isän kanssa?

Vierailija:

Ja miksi sinä sitten väkisin haluat osallistua, jos lapset oikeasti olisivat mielummin keskenään isän kanssa?

vaan siitä, että miehen mielestä me voisimme joskus tehdä yhdessäkin jotain. Me nimittäin teemme aika harvoin, yleensä yritän olla pois jaloista ja mahdollisimman vähän häiriöksi.

Mutta kun tulee sellainen olo, että pitäisi todella lakata olemasta ja hengittämästä, jotta kaikki olisivat onnellisia.

Ja rakkautta on mieheltäsi huolehtia myös siitä että hänen lapsensa eivät kohtele sinua niin omassa yhteisessä kodissanne. Keskustelkaa miehen kanssa tilanteesta ja asettakaa yhteiset säännöt ja rajat joita valvotte. Ei kai mieskään halua lapsistaan mitään idiootti simpansseja kasvattaa - kielenkäyttö kyllä vaikuttaa siltä!

koska he ovat vasta lapsia. Ja koska he ovat vasta lapsia, niin heitä pitää ymmärtää. Ja koska me olemme aikuisia, niin meidän pitää tämä käsittää.

Hän on itse tässä asiassa kuitenkin avainasemassa. Hänen tulisi sanoa lapsilleen ihan suoraan, että he ovat hänelle lasten sarjan ykkösiä aina, ja samaan aikaan sinä olet hänelle naisten sarjan ykkönen. Koska hän on valinnut sinut puolisokseen, sinä olet perheen toinen aikuinen ja sinua tulee kohdella hyvin. Hänen pitää sanoa selvästi, että hän ei hyväksy, että hänen rakastamalleen naiselle sanotaan pahasti. Hänen pitää asettua puolustamaan sinua.



Tätä ei todennäköisesti tarvitse tehdä kuin kerran, mutta se TÄYTYY tehdä.



Lisäksi teidän tulisi ottaa ohjelmaan perhekokoukset, joissa kaikilla on puhevalta, mutta aikuisilla yhdessä lopullinen päätösvalta. Näissä kokouksissa laaditte perheelle kirjalliset säännöt. Säännöissä kerrotaan, miten meillä toisia kohdellaan, miten kotityöt jaetaan yms.

Hänhän toivoo, että olisitte perhe. Te ette kuitenkaan voi koskaan tulla perheeksi, jos sinuun saa jatkuvasti pyyhkiä jalkansa.



Nämä eronneet isät muuten harvoin ovat erityisen välkkyjä kasvattajina, vaikka juuri heille kasvatustaidot olisivat tarpeen.

että lapset saa sanoa mielipiteensä. Kun mulle käy niin, että jos odotan sitä negatiivista palautetta, jännityn jo valmiiksi ja olen varpaillani. Ja toisaalta yritän hipsiä nurkissa ja toisaalta yritän olla kuin kotonani.



Se on ihan ok, että lapset haluaa tehdä jotain isän kanssa ilman minua, mutta jos se tulee aina esille tyyliin " toi ei sit tuu mukaan" , niin tunnen itseni vähän ulkopuoliseksi. Koska sitten olen se " toi" , joka ei tosiaan oikein edes tiedä, haluaako tulla vai ei.



Kuulemma semmoisesta ei saisi välittää eikä loukkaantua, mutta vaikuttaa se kuitenkin, vaikka ei haluaisikaan. Enkä mä ole semmoinen, joka sanoisi jostain norsunluutornista, että " mieti miten minulle puhut" . Olen sitten vain, että ahaa, no mutta jos te haluatte mennä ilman mua niin menkää vain.

yhteisten lapsienne kanssa?? Hyväksytkö sen?



Mikä motivoisi häntä muuttamaan kasvatustaan? Enemmän aikaa lapsen kanssa? Tuntee lapsen paremmin. Vähemmän syyllisyyttä? Jos joku näistä, niin miten saisitte sen jo olemassa olevien lasten kanssa toimimaan.

että missä tahansa he ovatkin, heidät otetaan kunniavieraina vastaan, kerrotaan kuinka komeita ja kivoja he ovat, ja kuinka hienosti he osaavat kaikkea. Ja että he ovat tottuneet automaattisesti olemaan tärkeimpiä visiiteillä, vähän kuin päivänsankareita.



Ja se on mun kompastuskivi, että vaikka periaatteessa pidän kaikkien kavereideni lapsista, enkä miehen lapsista sen enempää tai vähempää, en osaa sitä sellaista viihdytysrepertuaaria, joka joiltakin hoituu luonnostaan. En ole luonnostani sellainen spirittiä luova " risteilyemäntä" ...

onhan se vähän epäluonnollista nähdä vain " silloin tällöin" , vaikka säännöllisestikin.



Hän on itse joskus sanonut, että perhe-elämässä tuntuu normaalimmalta tehdä myös omia juttuja. Mutta jos lapset ovat vain välillä paikalla ja on ainoa aikuinen, sitä ajautuu sellaisen 24h palvelijan rooliin. Siis ettei hän oikein uskalla esim. lukea kirjaa tai puhua puhelimessa (ja antaa lasten leikkiä vieressä), kun muksut ovat paikalla, koska hänestä tuntuu että se olisi epäkohteliasta. Koko ajan pitäis olla tarkkaavainen ja huomioida.

Lapsia paapotaan ja hemmotellaan lakkaamatta sen vähän aikaa, kun heidän kanssaan ollaan. Onhan se ymmärrettävää, mutta ei se lasten kasvatuksen kannalta välttämättä ole paras vaihtoeehto. Ja teidän perheellenne se on tuhoisaa. Isän pitäsi nyt nostaa hiukan ajatustensa abstraktiotasoa ja miettiä, mikä loppujen lopuksi hänen lastensa kannalta on tärkeintä.



Onko tärkeintä se, etteivät he saa koskaan kokea isän luona mielipahaa?

Vai onko tärkeintä se, että he saisivat kokea isän luona turvallista perhe-elämää?



Nimittäin jos jälkimmäinen on tavoitteena niin tällä menolla sellaista ei koskaan tule. Ei se ole lasten kannalta turvallista, että he saavat vanhemman luvalla tölviä aikuista ihmistä. Heidän pitää voida luottaa siihen, että isä ja sinä olette vahvempia kuin he ja psytytte hoitamaan joka tilanteen, myös sen, kun he kiukuttelevat.

jos minä nielen ja isä hyväksyy hymyillen.



Tosin sanoen, että minun pitäisi olla vähän avoimempi ja hymyilevämpi, niin asiat olisivat helpompia.



Tämä on koko seurusteluaikanamme ensimmäinen vastaantullut ongelma, ja epäilen sen ratkaisemisessa menevän oman aikansa.



Hyvä että on netti, koska omassa ympäristössä tätä on vaikea käsitellä.

Sillä ei ole väliä etten ole äitisi, mutta välitän sinusta silti ja toivon, että ymmärrät etten vie isäsi rakkautta sinuun pois.

Kyllähän tuollaisesta voi huomauttaa ja jutella. Aikuinen suhtautuminen mielestäni on sitä, että ei lähde riitelemään, vaan yrittää suhtautua rakentavasti ja ystävällisesti. Mutta varmasti on vaikeaa yrittää pitää " vieraista" lapsista jos he ovat kovin hankalia...

En kyllä tiedä miten selviäisin uusperheen äitinä.

ja käytös on joskus ollut tällaista näillä sanoilla, tai sitten vastaavasti ilman noita " paska" -sanoja. Mutta siis muuten on tullut esille, ettei äitipuolen ruokaa syödä - sama ruoka isän tekemänä maistuu mannalta. Ja sitten tuodaan kautta rantain esille, että " isä, eiks me voitas mennä lomalle vain me OIKEAT virtaset" (lue: äitipuoli ei ole oikea virtanen).

Vierailija:

Sillä ei ole väliä etten ole äitisi, mutta välitän sinusta silti ja toivon, että ymmärrät etten vie isäsi rakkautta sinuun pois.

Meillä ei ollut vastaavaa tilannetta. Lapset ovat aina käyttäytyneet hyvin meillä ollessaan. Lapset eivät ole koskaan asuneet meillä. Asuvat äitinsä kanssa lähellä ja käyvät säännöllisesti. Isänsä kanssa keskustelevat päivittäin puhelimessa. En koe olevani heidän äitipuolensa vaan isän vaimo. Meillä on kolme yhteistä lasta mieheni kanssa ja olen heidän äitinsä. Lapsia ei erotella täysi- ja puolisisaruksiin.



Jos vastaavaa olisi ollut, olisin odottanut ensisijaisesti mieheni puuttuvan lasten käytökseen lasten ikä huomioiden. Muutenkin yritän olla puuttumatta miehen lasten asioihin. Keskustelen niistä mieheni kanssa, jos hän aloittaa keskustelun ja kysyy mielipidettäni. Jos lapset olisivat pieniä, suhtautuisin heihin varmaan samalla tavalla, kuin esim veljeni lapsiin. Antaisin rakkautta ja rajoja, mutta en ottaisi pää vastuuta lasten kasvatuksen linjoista.



Vaikeita tilanteita. En kadehdi kenekään tilannetta uusperheissä tai yh-perheissä.