Lue keskustelun säännöt.
Nämä tunteet ja tämä syyllisyys tappaa minut.
25.05.2007 |
Erosin lapsieni isästä viime syksynä. En osaa selittää eron syytä tein sen koska olin todella loppu ja kaikki tunteeni olivat kuolleet sillon tai niin siis luulin. Vaakalaudassa oli lapsien hyvinvointi ja oma hyvinvointini. Minun piti päättää että jatkanko suhteessa jossa voin todella huonosti henkisesti vai lähdenkö lapsieni kanssa pois ja he joutuvat kokemaan eron tuomat tuskat. Lähdin pois koska muuten olisin voinut ottaa hengen itseltäni olin niin lopussa.
Nyt olen itkenyt 2kuukautta ja voin todella huonosti. Ymmärsin että se miksi voin sillon viime kesänä huonosti ei johtunut ollenkaan miehestäni vaan minusta. Meidän suhde oli loistava ja mies mitä parhain. Lapseni voivat nyt suht hyvin ja minäkin jaksan arjen yksin, mutta tämä syyllisyys, tuska ja ikävä vie minulta niin paljon voimia etten tiedä kauan jaksan. Olen puhunut asioista ammattiauttajan kanssa ja koittanut järkeillä sitä miksi kävi niinkun kävi, mutta tämä ikävä miestäni kohtaan on suunnaton. Kaipaan sitä turvallisuuden tunnetta ja sitä kotia, sitä että lapsilla on hyvä olla. Kaipaan sitä miestä! Häntä en koskaan enää takaisin saa. Koen tehneeni niin ison virheen elämässäni ettet tiedä jaksanko enää.
Kommentit (25)
helle tunteistasi ja ajatuksistasi ihan asiallisesti, jos " ylpeys" antaa periksi. Eihän siinä mitään väärää ole,että kertoo miltä tuntuu, sitten ei tarvitsisi ainakaan jossitella omia sanomatta jättämisiään, vaikka sitten vastaisi mitä. Mutta, ei ehkä kannata sitä heti tehdä eikä missään tunnemyrskyssä? Odottele ihan rauhassa että mieli ja ajatukset selkiytyy, ehkä kuukauden kuluttua ajattelet jo ihan toisella tavalla taas. Jos taas et, voit yhä kertoa miehelle. Hänen tämänhetkiseen suhteeseen tuskin voit paljoa vaikuttaa, se voi kuihtua ilmankin sinua. Usein tuollaiset eron jälkeen nopeasti solmitut ns " laastarisuhteet" eivät muutenkaan kestä kauaa.
Ei aika tästä maailmasta ihan heti lopu - Jos niin on " tarkoitettu" , olette vielä yhdessä joku päivä :)
Nyt keskity itseesi ja lapseesi/lapsiisi (en nyt muista oliko useampi), tee jotain mukavaa että saat ajatukset hetkeksi muuhun,
Ja ystävä rakas, et ole yksin. Meistä vastaavassa tilanteessa olevia/olleita on paljon muitakin. Pitää vaan uskoa,että elämä voittaa.. aina lopulta:) -28-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin ehkä teidän suhteessanne sitten oli oikeasti jokin vialla ja nyt näet suhteen ruusunpunaisten silmälasien läpi ja että vain sinussa oli vikaa.
Sinun pitäisi puhua miehesi kanssa asiat halki. Kirjoita vaikka kirje, jos et muuta voi. Ei noin vain voi hypätä uuteen suhteeseen selvittämättä entistä.
jatkuu. Tiedän ja tunnen kyllä että hän on löytänyt varmasti naisen jota rakastaa, mutta sitä en tiedä miten tosissaan hän alussa oli tämän naisen kanssa.
Kirjoitin miehelleni kirjeen muistaakseni vuoden alussa jossa kerroin kaiken mitä tunnen. Sillon en tuntenut näin vahvaa kaipuuta häntä kohtaan, mutta kerroin kyllä ettei ole päivääkään ettenkö häntä ajattelisi tai katuisi päätöstäni. Mies ei reagoinut kirjeeseen mitenkään, sen verran kommentoi että kirje kyllä selvensi hänelle hieman asioita. Mies myönsi rakastavansa minua vielä tuolloin, mutta se ei ollut enää sellaista rakkautta mitä hän parisuhteessa tunsi.
mulla ja mun miehellä ollut tosi vaikeaa. yhdessä oltu 11v. kaksi vuotta ollut aivan kamalaa, kunnes jätin miehen 3 päiväksi lasten kanssa. jätin hänet koulutukseen. nyt ymmärrän, että rakastan häntä, eikä ero tule kuuloonkaan. mies jäi lasten kanssa ja ehkä nyt ymmärtää ettei pienten lasten kanssa niin helppoa olekkaan.
Taidatte olla oikeassa että pitäisi keskittyä tulevaisuuteen. Ja ymmärrän että lasteni takia pitäisikin nyt vaan pystyä unohtamaan. Uskon että kaikella on tarkoituksensa, mutta en ymmärrä miksi minun elämääni tuodaan mies joka on minulle se oikea, mutta sitten se viedään pois.. Tai minä sen pois ajoin, mutta tuolloin se oli ainut ja oikea ratkaisu.
En näe rinnallani kyllä enää ketään jota voisin aidosti rakastaa, miehiä tulee elämässäni olemaan varmasti aina, mutta tunne on etten koskaan tapaa enää ketään jonka kanssa pääsen samaan pisteeseen kun entisen mieheni kanssa. Se on surullista tajuta.