Auttakaa minua ymmärtämään, miksi minua seuraa vuodesta toiseen haave itsemurhasta, jonka toteuttaisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut lapsesta asti tuollaisia ajatuksia. Asuin silloin kerrostalossa yläkerrassa ja aina välillä parvekkeella tuli mielikuvia miten vain hyppään kaiteen yli ja millainen verinen mössö siitä pihalle jää. Aikuiset olivat niin kaoottisia etten heille tällaisista ajatuksista koskaan puhunut. Niitä on sitten tullut myös aikuisiällä, yhtäkkiä näen miten menen junan alle jne. Tämä on yksi syy miksen erityisesti pidä autoilusta, kun erityisesti motarilla kovassa vauhdissa tulee näitä ajatuksia miten voisi vain vauhdissa ohjata auton jonnekin ja kaikki olisi sitten ohi. Ovathan ne ankeita, mutta tavallaan tällaiseen on ehkä tottunut siinä missä diabeetikko tottuu siihen, että joskus voi tulla huono olo.

Ymmärrän nämäkin ajatukset mutta aloituksessa puhun ihan todellisesta haaveesta ja halusta, jota joudun käsittelemään aina uudelleen itseni kanssa. Se on siis toive kuolla eikä varsinainen pakkoajatus siitä, että tekisin itselleni yllättäen jotain. Kyllä minä niitäkin välillä ajattelen mutta ne ovat ohineneviä eikä kovin häiritseviä, ennemminkin vain ajatus, että millaistakohan sekin olisi. Tuo mökillä olo kuitenkin olisi sellainen ihana täydellinen tapa minusta päättää tämä elämä sitten kun tai jos en enää jaksa. Olen sitten miettinyt, että toteutan sen tosiaan sitten. Välillä mietin, että pitäisikö minun lakata haaveilemasta tuollaisesta mutta toisaalta se tuo turvan tunteen, ettei tarvitse jäädä jos ei halua. Pääosin kuitenkin haluan elää mutta joudun vain paljon säätelemään ja olemaan yksin, että jaksan. Herkästi valitettavasti uuvahdan tai yritän liikaa kunnes uuvahdan. Varmaan tässä asiassa on vielä opittavaa. Ap 

Täydellisen rauhan ja levon kaipuu.

Jykevin keino välttää ottamasta vastuu itsestään. 

Kasvaako mökkirannalla Datura aka hulluruoho?

Otat muutaman kukan tai siemeniä, syöt niitä niinpaljon kuin pystyt.

Saat elämäsi pahimman painajaishallusinaatiot ja kuolet myrkytykseen.

Ei mitenkään rauhallinen tapa lähteä mutta ainakin mielenkiintoinen.

Vierailija kirjoitti:

Mulla elämänmittainen kuolemanhalu on tullut siitä, kun se elämänmalli, jota mulle pienestä pitäen tarjoiltiin, ei vain kertakaikkiaan ollut sellainen, jossa olisin halunnut elää. Että ihmissuhteet, jossa minua ei haluta eikä rakasteta olisivat normaaleja ja se rakkaudettomuus pitäisi vain hyväksyä ja esittää maailmalle kuin kaikki olisi normaalia. Että pysyn turvassa vain, jos miellytän muita. Sitten tätä esityksen hyväksyntää kutsutaan rakkaudeksi ja tyhjää, rakkaudetonta olemista elämäksi ja minä siinä kaiken keskellä olen muka todellinen minä. Ja vtut.

Minusta tuo on hienoa, että tunnistat ja näet tuon kaiken. Olen itse huomannut tässä elämässä, että harva ymmärtää edes kyseenalaistaa sitä kuka oikeasti on kaiken sen opitun ohjauksen takana. Minua on helpottanut se, että olen päästänyt irti kaikista niistä ihmissuhteista ja mennyt täysin omia polkujani. Elän erilaista mutta omanlaista elämääni ja olen siihen tyytyväinen, että olen niin päättänyt tehdä vaikka on tietenkin ajoittain raskastakin mutta ainakin koen olevani oma itseni niin hyvin kuin kykenen. Ap 

Minulla sama. Elämässä ja parisuhteessa välillä niin raskaita asioita, että ilman masennustakin haaveilen siitä, että se kaikki tuska loppuu. Olen minäkin miettinyt täsmälleen, miten ja missä sen tekisin. Ajatus tuntuu jotenkin todella lohduttavalta.

Ja koskaan en sitä siltikään aio tehdä. Lasteni vuoksi. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä kuulostaa vähän minun kirjoittamaltani: päättäisin päiväni pienellä erämaajärvellä, paikassa, jossa olen ollut kaikkein onnellisin. Katselisin sumuiselle järvelle ja kuuntelisin läheisellä suolla lähtöä tekeviä kurkia. Martainen maa tuoksuisi havuilta ja happamalta, lähestyvältä roudalta. Lukisin lempikirjani viimeisen kerran ja lähtisin.

Minulla on kylläkin keskivaikea masennus, joten ehkä se vaikuttaa asiaan. Haluaisin kuolla, koska paranin syömishäiriöstä, ja painoni nousi normaaliin ja pikkuisen ylikin. Ironista, että paranin vain elääkseni elämää, jota en enää halua.

🐷

Ajan energiat ovat voimakkaat ja vaikuttavat ihmisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama. Elämässä ja parisuhteessa välillä niin raskaita asioita, että ilman masennustakin haaveilen siitä, että se kaikki tuska loppuu. Olen minäkin miettinyt täsmälleen, miten ja missä sen tekisin. Ajatus tuntuu jotenkin todella lohduttavalta.

 

Ja koskaan en sitä siltikään aio tehdä. Lasteni vuoksi. 

Jatkan vielä, kun luin ketjua. Juuri tuo, että sitä on vaan niin väsynyt kaikkeen, että haluaisi pois. Niin uupunut että haaveilee siitä hetkestä, kun saa jättää hyvästit kaikelle ja lopettaa tähän. Rakkaassa paikassa ja maisemassa. Että kiitos kaikesta, nyt minä lähden. Voi, miten ihanalta se ajatus tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama. Elämässä ja parisuhteessa välillä niin raskaita asioita, että ilman masennustakin haaveilen siitä, että se kaikki tuska loppuu. Olen minäkin miettinyt täsmälleen, miten ja missä sen tekisin. Ajatus tuntuu jotenkin todella lohduttavalta.

 

Ja koskaan en sitä siltikään aio tehdä. Lasteni vuoksi. 

Jatkan vielä, kun luin ketjua. Juuri tuo, että sitä on vaan niin väsynyt kaikkeen, että haluaisi pois. Niin uupunut että haaveilee siitä hetkestä, kun saa jättää hyvästit kaikelle ja lopettaa tähän. Rakkaassa paikassa ja maisemassa. Että kiitos kaikesta, nyt minä lähden. Voi, miten ihanalta se ajatus tuntuu.

Jos jotakin voi kutsua kauniiksi suruksi, niin tätä. Oikeaan aikaan tapahtuvaa luopumista, joka tuntuu haikealta mutta hyvältä. Ajatuksen tasolla tämä on surullista, kokemustasolla ainoastaan huojentavaa ja rauhoittavaa. On kuin universumi kuiskaisi: "Lupa myönnetty, lepo. Tervetuloa kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama. Elämässä ja parisuhteessa välillä niin raskaita asioita, että ilman masennustakin haaveilen siitä, että se kaikki tuska loppuu. Olen minäkin miettinyt täsmälleen, miten ja missä sen tekisin. Ajatus tuntuu jotenkin todella lohduttavalta.

 

Ja koskaan en sitä siltikään aio tehdä. Lasteni vuoksi. 

Jatkan vielä, kun luin ketjua. Juuri tuo, että sitä on vaan niin väsynyt kaikkeen, että haluaisi pois. Niin uupunut että haaveilee siitä hetkestä, kun saa jättää hyvästit kaikelle ja lopettaa tähän. Rakkaassa paikassa ja maisemassa. Että kiitos kaikesta, nyt minä lähden. Voi, miten ihanalta se ajatus tuntuu.

Jos jotakin voi kutsua kauniiksi suruksi, niin tätä. Oikeaan aikaan tapahtuvaa luopumista, joka tuntuu haikealta mutta hyvältä. Ajatuksen tasolla tämä on surullista, kokemustasolla ainoastaan huojentavaa ja rauhoittavaa. On kuin universumi kuiskaisi: "Lupa myönnetty, lepo. Tervetuloa kotiin.

Oikeaan aikaan, kuten vaikean sairauden uuvuttamana. Omat tunteet eivät ole vaikea sairaus, kaikkea muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama. Elämässä ja parisuhteessa välillä niin raskaita asioita, että ilman masennustakin haaveilen siitä, että se kaikki tuska loppuu. Olen minäkin miettinyt täsmälleen, miten ja missä sen tekisin. Ajatus tuntuu jotenkin todella lohduttavalta.

 

Ja koskaan en sitä siltikään aio tehdä. Lasteni vuoksi. 

Jatkan vielä, kun luin ketjua. Juuri tuo, että sitä on vaan niin väsynyt kaikkeen, että haluaisi pois. Niin uupunut että haaveilee siitä hetkestä, kun saa jättää hyvästit kaikelle ja lopettaa tähän. Rakkaassa paikassa ja maisemassa. Että kiitos kaikesta, nyt minä lähden. Voi, miten ihanalta se ajatus tuntuu.

Jos jotakin voi kutsua kauniiksi suruksi, niin tätä. Oikeaan aikaan tapahtuvaa luopumista, joka tuntuu haikealta mutta hyvältä. Ajatuksen tasolla tämä on surullista, kokemustasolla ainoastaan huojentavaa ja rauhoittavaa. On kuin universumi kuiskaisi: "Lupa myönnetty, lepo. Tervetuloa kotiin.

Oikeaan aikaan, kuten vaikean sairauden uuvuttamana. Omat tunteet eivät ole vaikea sairaus, kaikkea muuta.

Omat tunteet voivat johtua mm. vaikeasta sairaudesta.

Nosto 

Mulla oli burnout ja tajusin sen olevan vakava kun työajalla etsin tietoa kivuttomista tavoista kuolla. Olen nyt keksinyt myös oman unelmakuolemani, toivon että joku päivä pystyisin toteuttamaan sen. Se tuo turvaa ja sellaisen olon että elämäni on mun itseni käsissä. Toivon että kehoni ja mieleni pysyy riittävän hyvänä riittävän pitkään, en halua enää kuolla vuosikymmeniin, rakastan taas elämää ja huono oli innosti pitämään itsestä huolta ihan uudella tavalla kuin koskaan ennen. 

Kuolema on luonnollinen osa elämää, se on juurikin se lopullinen lepo. Nykyihmiset on tosi erkaantuneita kuolemasta, ei sen ajattelu ole aina paha varsinkaan jos sitä ei itse koe niin. Oman kuoleman suunnittelu voi olla voimavara. Näin näen asian itse tällä hetkellä.

joskus mulle myös tulee näitä mietteitä, mutta jos yrittää tapaa itsensä niin siinä voi lähteä ihan oikeasti henki, kuitenki ollaan täällä tämän kerran ja aina voi tulla ihan uusia asioita elää, niin en ainakaan itse hätiköi kuoleman kanssa. Pahin oli kun armeijakaveri ampui itsensä pikkasen päälle parikymppisenä, miksi, miksi sitä ihmettelen.

Vierailija kirjoitti:

Ajattele, pääsisit näkemään, onko kuolemanjälkeistä elämää. Loppuu verojen maksaminenkin. Eikö houkutakin kummasti?

Ei siellä mitään ole, näin ajattelen kun olin nukutettuna leikkauksessa, ei mitään muistikuvia, hoitaja herätteli ja antoi jäätelöä, nukutusajalta en tiedä mitään, tyhjää on.

Itsetuhoisia pakkoajatuksia voi tulla vaikka ei olisi masentunut.

Masennus aiheuttaa itsetuhoisuutta mutta masennus ei ole ainoa itsetuhoisuuden aiheuttaja.

Vierailija kirjoitti:

Treenaa. Elämälle tulee jotain tarkotusta ja opit minäpystyvyyttä ja saat samalla hyvää oloa. 

Vedä hanskaan. Suvullesi ei tule jatkoa ja kukaan ei kärsi sinusta omana vanhempana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt pitkän matkan ja olen tosi uupunut. Tämä on tosi pitkäaikainen juttu ollut ja tuntuu, ettei tämä elämän kehittymisprojekti ole koskaan valmis vaan aina tulee lisää, omasta halustakin. Sitten sitä onkin vain jossain sisimmissään todella kyllästynyt ja väsynyt elämään. Ei vain jaksaisi. Haluaisi vain lähteä "kotiin". Sitten kuitenkin tietää ettei vielä ole aika. Ap 

Jos olet oikeasti ap, niin tuo vaikuttaa juurikin masennukselta. Kyse voi olla myös muustakin joka muistuttaa masennusta. 

 

Onko sinulla ollut OCD oireilua? 

Se voi oireilla pelkästään pakkoajatuksista, eikä ne pakkooireet yms aina liity mihinkään käsien pesuihin tai muihin stereotypioihin. 

 

Kyseinen sairaus tunnetaan täällä suomessa todella huonosti ja oireilua voi olla joskus sellaisillakin joilla ei kyseistä sairautta ole. 

 

Itselläni tuli joskus aina yhtäkkiä sellainen ajatus päähän että "hyppää nyt sen kaiteen yli", juokse tuon lähestyvän auton alle" jne. En kuitenkaan halunnut kuolla ja minua nuo ajatukset ahdistivat. Itseäni auttoi se kun sain puhua näistä ajatuksistani ammattilaiselle ilman että se aiheutti minkäänlaisia toimenpiteitä tai ajatusteni tuomitsemista. Kyseinen sairaus ei tosin "parantunut" mutta nuo kuolemaan tai vammautumiseen johtavia ajatuksia ei enää tullut. 

 

Pakkoajatukset voivat oireilla aika monin tavoin. 

 

Monille mielenterveysongelmille on kuitenkin yhteistä turvattomuuden tunne, eikä sekään ole aina tietoinen tunne. 

 

Terveydestä kannattaa kuitenkin pitää huolta, koska monet puutostilat aiheuttaa kaikenlaisia oireilua ja ne saattavat jäädä huomaamatta labroista huolimatta koska viitearvot on asetettu joissakin liian mataliksi/korkeikdi jolloin puutostilasi tms jää helposti huomaamatta

Minulle tuli ihan nuorena noita ajatuksia - että voisin hypätä. Säikähdin niitä aluksi. Mutta jotenkin osasin tehdä jonkinlaisen analyysin seurauksista päässäni, vanhempien ja sisarten mittaamattomasta surusta, oman kukaties mukavan tulevaisuuden menettämisestä...sitten tajusin että on hieno asia että mahdollisuus on minulla mutta voin aina lykätä sitä. Päätän itse. Voin miettiä rauhassa.

Kuolleena olemisessa on niin paljon hyviä puolia että väkisinkin ajattelee sitä usein.  

Syntyy vaan kahden häiriintyneen elukan takia, eikä asiaan voi vaikuttaa mitenkään. Sitten joutuu vaan kitumaan päivästä toiseen.