Pienet kunnat
Mitä pienille kunnille tapahtuu? Tuntuu, että poliittisia päättäjiä ei kiinnosta. Noita kuntia on kuitenkin paljon ja yhteensä niissä asuu yli miljoona ihmistä. Kuntien tilanne on hurjan huono: Jossain kunnissa ei synny lapsia enää ollenkaan. Ilomantsissa kunnan ainoan lukion eka luokalle oli yksi tulija ...
Raha palaa valtavasti resurssien hajauttamisessa ja moninkertaisissa virkakunnissa.
Kommentit (4)
Tässä kunnassa on alle 10.000 asukasta, silti pinta-alaa enemmän kuin eräässä 214 neliökm pikkukaupungissa.
Yhteiskunnan palveluita on lähtenyt pois tai supistunut. Esim.sote-uudistus vei paljon terveyskeskuksia ja muitakin sote-palveluita. Koulujen määrä vähentynyt todella paljon. Yksityisellä puolella aktivisen väestön väheneminen ja yritystoiminnan vaisuus on heikentänyt urheiluseuratoimintaa ja kaupallisia palveluja. Hyvin ei mene enää edes vanhusten hoidossakaan, koska talous on tiukkaa ja vanhukset tuppaavat vähentymään.
Kun väki vähenee pienet kunnat yhdistyvät johonkin, joko toiseen kuntaan tai kaupunkiin. Toki jos kunnan talous on ihan kuralla, ei mikään alue halua sitä omaan alueeseensa.
Maaseutu on näivettymmässä pahasti. Kun palvelut katoavat, loputkin muuttavat pois. Tämän vuoksi maaseutu ei kiinnosta, eikä myöskään sen kehittäminen.