Päivän pravda (HS): ”VM on ennustanut talouskasvua pahasti pieleen jo 15 vuotta”
Juuri kun luulin ettei Hesari voi enää alittaa omaa rimaansa tulee tämä:
- etusivun uutinen (ainakin digilehdessä) otsikolla: ”VM on ennustanut talouskasvua pahasti pieleen jo 15 vuotta”.
Jutun pääviesti on se, että nyt kun kaikki taloustutkijat ja asiantuntijat sanovat että hallituksen politiikka alkaa toimimaan, talous kasvaa ja yritykset investoivat, niin se on kaikki valhetta.
Tätä perustellaan ”Sorsa säätiön” laajalla tutkimuksella, mutta jutussa ei mainita missään että Kalevi Sorsa säätiö on ”sosiaalidemokraattinen ajatuspaja”! Näin siis säätiö itsekin kuvaa itseään kotisivuillaan.
Siis julkaistaan demareiden mielipiteitä tieteellisenä faktana, eikä mainita Sorsa säätiön vasemmistolaista eikä yhteyttä oppositiopuolueeseen.
Muutama poiminta artikkelin sanavalinnoista:
- ”Ylioptimistisiin ennusteisiin pohjautuva talouspolitiikka voi johtaa huonoon suhdannepolitiikkaan, kuten väärin ajoitettuihin sopeutuksiin”
- ”Leikkauksia ei kannattaisi tehdä pelkkien ennusteiden pohjalta ennen kuin reaalitalouden tila on saatu todennettua.”
Ottaahan se varmaan päähän myöntää että todellinen hyvinvointi yhteiskunnassa syntyy ihmisten työstä ja toimeliaisuudesta johon valtion tulisi puuttua mahdollisimman vähän, eikä tuista ja tulonsiirroista.
Kommentit (42)
Igor Oksana ja Dennis itäsaksasta punaisten lyhtyjen kadut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ainakaan vakuuttunut siitä että ennusteet olisivat huonoja. Välillä menee yli, välillä ali. Aika huonosti siinä oli mitään vaihtoehtoisia ennusteitakaan tarkasteltu, todella vaikea sanoa onko nuo ennusteet hyviä vai huonoja.
Toinen asia on se, että talousennusteiden pitääkin olla vähän optimistisia, koska se on jossain määrin itsensätoteuttava ennuste. Ei lapsellekaan saa sanoa, että sinusta ei tule ikinä mitään.
kato niitä lukuja, aina ali luvataan + mutta - menee. ei se talous mitään salatiedettä ole mikä toimiin manifestoinnin kautta.
Näyttäisi olevan 7 kertaa yläkanttiin, 7 alakanttiin, ja yksi n. nollassa. Ei mikään ennuste ole varma, ja kun ennustetaan lukuja, ne menee käytännössä aina vähän pieleen. Kysymys on se, kuinka pahasti, ja sitä ei tuossa jutussa tuoda hyvin esiin. En jää asiaa itse selvittämään, totean vain että ei vakuuta.
Vierailija kirjoitti:
Näin. Mutta nyt onneksi talouskasvu ei enää ole ennuste vaan jo toteutunut asia alkuvuonna.
Suomi onkin jäänyt muista pohjoismaista talouden koossa lähes 100 %. Eli 200 miljardia.
Mitä väliä ennusteilla on kun ei päätöksiä tehdä niiden perusteella vaan mututuntumalla ja aatteen pohjalta. Kun on vasemmisto vallassa niin aina nostetaan veroja ja jaetaan rahaa sinne tänne. Sitten kun oikeisto pääsee valtaan niin yleensä lasketaan veroja ainakin yrotyksiltä ja leikataan valtion rahoilla elävien tukia.
Se on selvää että rahaa ei koskaan ole tarpeeksi kaikille. Veroja paljon maksavat valittavat kun käteen jää alle puolet palkasta ja toisaalta tukien varassa elävät eivät ole tyytyväisiä kun elintaso tukien varassa ei ole yhtä hyvä kun töitä tekevällä.
Kukaan ei tainnut olla tyytyväinen nykyhallituksen päätökseen nostaa arvonlisäveroa mikä taitaa olla Euroopan korkeimmalla tasolla.
Joskus olisi hyvä miettiä mitä tämä maa tarvitsee pärjätäkseen tulevaisuudessa. Suurin ongelma taitaa olla työpaikkojen puute eikä sitä ole saatu ratkaistua oikein mitenkään. Taitaa olla niin että yritysverotus on sen verran ankaraa kokonaisuutena ja lisäksi yrittäjien eläkemaksu ajaa monet ongelmiin mutta eipä näihin asioihin ole puututtu. Toinen ongelma on työntekjän palkkaamisen kalleus ja työntekijän käteen jäävä pieni osuus erilaisten maksujen ja sivukulujen vuoksi. Vain huipputulosta tekevät yritykset uskaltavat palkata lisää väkeä ja niitä ei ole paljon.
Ei tarvita mitään tai ketään ennustamaan tulevaisuutta kun tiedetään että valtio velkaantuu vielä viidenkin vuoden päästä ja työttömiä on edelleen satoja tuhansia ja hyvin harva nykyisistä työttömistä tulee saamaan töitä. Nuorten kannattaisi ainakin miettiä tarkkaan mitä opiskelevat ja miettiä ulkomaan vaihtoehtoa kun työnteko muualla on parempi vaihtoehto kun syrjäytyminen koko elämän ajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ministeriöt harjoittavat mielipidevaikuttamista, joten lukujen todenperäisyys ja tilastojen muokkaamattomuus ja objektiivisuus ovat heille toissijaisia asioita. Ei koske pelkästään taloutta.
Jep. Käytännössä valtion harjoittamaa propagandaa.
Tavallaan. VM on poliittisesti ohjattu ministeriö ja sieltä annetaan ulos ministerin päättämät luvut.
Kun ilmoitetaan että talous kasvaa voidaan valtion budjettia kasvattaa.
Purran viestintäavustaja Suolen uutisten Matias Turkkilako täällä ahkeroi heti aamusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ainakaan vakuuttunut siitä että ennusteet olisivat huonoja. Välillä menee yli, välillä ali. Aika huonosti siinä oli mitään vaihtoehtoisia ennusteitakaan tarkasteltu, todella vaikea sanoa onko nuo ennusteet hyviä vai huonoja.
Toinen asia on se, että talousennusteiden pitääkin olla vähän optimistisia, koska se on jossain määrin itsensätoteuttava ennuste. Ei lapsellekaan saa sanoa, että sinusta ei tule ikinä mitään.
kato niitä lukuja, aina ali luvataan + mutta - menee. ei se talous mitään salatiedettä ole mikä toimiin manifestoinnin kautta.
Näyttäisi olevan 7 kertaa yläkanttiin, 7 alakanttiin, ja yksi n. nollassa. Ei mikään ennuste ole varma, ja kun ennustetaan lukuja, ne menee käytännössä aina vähän pieleen. Kysymys on se, kuinka pahasti, ja sitä ei tuossa jutussa tuoda hyvin esiin. En jää asiaa itse selvittämään, totean vain että ei vakuuta.
jos ennusteet ei koskaan osu lakataan kuuntelemasta ennustajaa. katotaanko me samoja pylväitä ?
En tiedä miten sait ap itsesi jo aamusta niin ylikierroksille aiheesta "tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa". Pitäiskö sun vähän rauhottua?
Mitä hyötyä näistä ennusteista on? Pieleen menee joka tapauksessa. Kaikesta meitä pelotellaan ja luodaan uhkakuvia. Ihmiset uskoo mitä lehdet kirjottaa, ja sen mukaan mennään kauhistutaan ja pelätään. Sama homma oli kun viinit vapautui kauppoihin, uhkakuvia ja peloteltiin. Sama juttu kun kaupat olivatkin auki sunnuntaisin - pelottelua kauhukuvia kaikki menee pilalle.
Jos tekee 15 vuotta asiat samalla tavalla ja odottaa erilaista lopputulosta, miten mahtaa käydä? Eikö noiden ennusteiden pohjalla ole jotain matemaattisia malleja vai ihan hatustako niitä vedetään?
Vierailija kirjoitti:
Al-Hezaar
Al Jazeera on kyllä luotettavampi uutismedia kuin MV ja Suolen uutiset.
Vierailija kirjoitti:
Jos tekee 15 vuotta asiat samalla tavalla ja odottaa erilaista lopputulosta, miten mahtaa käydä? Eikö noiden ennusteiden pohjalla ole jotain matemaattisia malleja vai ihan hatustako niitä vedetään?
No kun se kapitalistinen talousteoria ei vain toimi.

Fiksu ihminen tekee johtopäätöksen, että tämä ei toimi. Kokoomus jatkaa jääräpäisesti samalla tavalla ja kehuu itseään taivaisiin kun miljoonas yritys onnistuu. Toki mitään ei ole enää silloin jäljellä, mutta se lieneekin sivuseikka. Pääasia että kokkari pääsi leikkimään.
Kokoomus ottanut eniten velkaa ja myynyt lypsylehmät, valtionyhtiöt. PS ollut renkinä näissä, jotta pääsee mölisemään rasistisia ja saa valtakunnan tyhmimmän 15%:n munat pystyyn.
Miettikää: kummankaan puolueen tyhmät äänestäjät eivät vaadi minkäänlaista tulosvastuuta päättäjiltään!
Lähde tutkimukseen, jossa oikeiston matala ÄO on todettu:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tekee 15 vuotta asiat samalla tavalla ja odottaa erilaista lopputulosta, miten mahtaa käydä? Eikö noiden ennusteiden pohjalla ole jotain matemaattisia malleja vai ihan hatustako niitä vedetään?
No kun se kapitalistinen talousteoria ei vain toimi.
Ei kapitalismissa ole mitään muuta vikaa kuin ihminen itse. Tietty kapitalisti näkee tässä vain ne muut ihmiset ongelmana ja "ratkaisu" olisi poistaa ne muut ihmiset kokonaan yhtälöstä. Se kapitalisti ei vaan tajua, että se ongelma on siellä kapitalistin omien korvien välissä.
Jos valoa ei näy tunnelin päässä, syynä voi olla,
Valo ei ole vielä saapunut tunneli voi olla sekunnin, minuutin, tunnin tai vuoden valomatkan mittainen.
(Valo kulkee noin 300 000 km/s.)
Tunnelissa ei ole valonlähdettä pituus ei ole pääteltävissä.
Valo ei pääse etenemään (este, mutka, absorboiva materiaali) pituus ei kerro mitään.Valon nopeus ei anna ylärajaa tunnelin pituudelle — vain ajan, jonka valo tarvitsisi kulkeakseen sen.
Persulauma mölisee ja runkuttaa ringissä, kokoomuksen äänestäjistä se rikkain murto-osa eli yli 10 000 kuussa tienaavat laskevat rahojaan kuola valuen.
KAIKKI MUUT MENETTÄVÄT. 99% SUOMALAISISTA KÖYHTYY ORPON HALLITUSTOIMIEN VUOKSI.
Vierailija kirjoitti:
Jos valoa ei näy tunnelin päässä, syynä voi olla,
Valo ei ole vielä saapunut tunneli voi olla sekunnin, minuutin, tunnin tai vuoden valomatkan mittainen.
(Valo kulkee noin 300 000 km/s.)
Tunnelissa ei ole valonlähdettä pituus ei ole pääteltävissä.
Valo ei pääse etenemään (este, mutka, absorboiva materiaali) pituus ei kerro mitään.Valon nopeus ei anna ylärajaa tunnelin pituudelle — vain ajan, jonka valo tarvitsisi kulkeakseen sen.
Edelleen se juna on todennäköisin...
Vierailija kirjoitti:
Igor Oksana ja Dennis itäsaksasta punaisten lyhtyjen kadut.
Persut hyppäsivät Putinin kelkkaan 2014. Kts mihin rikoksista epäillyt möhköpersut pakenivat 😂
Orpon hallitus on epäonnistunut kaikilla mittareilla.
Inflaatiopaine on järkyttävä ja itseasiassa hintojen nousu uhkaa painaa kaikki muut paitsi tekoäly-yritykset laskuun, koska ilman teknologiaa mikään ei enää toimi. Ei siis ihme, että vastustus on myös kasvanut. Tällä hetkellä tekoälyistämisestä puuttuu strategia ja vastuullisuus, sitä ohjaa puhdas ahneus.