Onko erakkous epäreilua ihmisiä kohtaan...?

Mä olen koko aikuisikäni ollut erakkoluonne. Enkä ole mitenkään erityisesti ihmisten satuttama tms. Mä vaan viihdyn parhaiten yksin. En kyllä mitenkään ymmärrä, miten tämä voisi olla epäreilua ketään kohtaan. Kyllä ihmisellä on oikeus elää itsekseen erakkomaisesti jos niin tahtoo. Itse en ole erakkoilullani edes taakka yhteiskunnalle, koska mulla on 100% etätyö ja siis tienaan elantoni saaristolaismökistäni käsin.

Sinun oma elämä ja teet omat valintasi miten sen elät. Erakoituminen on yksi tapa elää. Syitä siihen voi olla monenlaisia. Joillakin on luontainen taipumus introverttiyteen ja sosiaalisten tilanteiden välttelyyn tai sosiaalisten tilanteiden pelko joka johtaa eriakoitumiseen. Toisella se voi olla pettymistä ihmisiin ja ihmiskuntaan yleensä. Joku voi kokea elämänsä paremmaksi yksin jos on aiemmin kohdannut elämässään suuria pettymyksiä ihmissuhteissa. Jos pärjää yksin ilman että kaipaa muita ihmisiä niin mikäpä siinä on eläessä. Kukin tavallaan.

No harvassa on aidosti hyvät ihmiset, erakkona elämisessä on puolensa. Itse viihdyn ihan hyvin itsekseni täällä järvenrantamökillä, lähimpään naapuriin on matkaa yli puoli kilsaa. En nyt ihan erakkona sentään elele, on toisinaan jopa yövieras tai vieraita parin päivän ajan. Ja muutaman kerran viikossa tulee käytyä "ihmisten ilmoilla". Eli ei se mitenkään harvinaista ole jos on saanut tarpeeksensa muista ihmisistä ja rajoittaa tieten tahtoen kaikenlaisen sosiaalisen kanssakäymisen aika minimiin.

Nuorempana ihmettelin kun luin joistain miljonääri-erakoista. Siis miten ihminen haluaa vapaaehtoisesti vetäytyä kanssakäymisestä muiden kanssa etenkin kun rahaa on kuin roskaa. Enpä ihmettele enää näin kuuskymppisenä.

Niin, eihän se sitä tarkoita, että ajattelisi kaikkien ihmisten olevan pahoja... Ei vain enää jaksa etsiä ketään, kun ei ole koskaan kelvannut kuin esittämällä jotain. Eikä enää jaksa esittääkään. Joten sitten vain on yksinään, omassa rauhassa. Voi olla juuri sitä, mitä on.