Kannattaako opiskella psykologiksi?

 Opiskelin myös psykoterapeutiksi ja teen nykyään töitä yksityisenä terapeuttina. Tykkään työstäni, vaikka se välillä raskasta onkin asiakkaiden moninaisten tilanteiden vuoksi. Itse määrittelee työmäärän ja palkkaa tulee just niin paljon tai vähän, kun jaksaa tehdä. 🙃

Vierailija kirjoitti:

Sinne vaan hakemaan tuhannen 18-20v teinitytön mukana, jokaisell pitkät suorat hiukset ja ahdistusta 🤣

Oon törmännyt somessa aika paljon tällaisiin näkemyksiin, joissa pilkataan psykologialle suuntaavia juuri iän, sukupuolen ja mahdollisten omien mielenterveysongelmien takia. Mun on vieläkin vähän vaikea käsittää, että mistä se johtuu. Harvemmin kuulen, että esimerkiksi lääkäreille tai sairaanhoitajille naurettaisiin, jos he hakeutuvat alalle omien kokemusten vuoksi ja siksi, että he tahtovat auttaa muita. Kummatkin niistä ovat myös naisvaltaisia ammatteja, ja lääkis hakupaineala siinä missä psykakin. Vai onko tässä vaan kyse siitä, että mielenterveysongelmat on yhä tabu? Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen psykologian alan tutkija ja nautin työstäni mutta en haluaisi kliiniseen työhön. Tuo epäkiitollinen asema on syynä, eli hoidosta päättää kuitenkin aina lääkäri ja hän joko välittää tai ei välitä siitä mitä psykologi on mieltä. Tee siinä nyt sitten psykologin tutkimuksia. Oma tuntuma on että psykologikollegat ovat työllistyneet hyvin ja monenlaisille aloille: HR:ään, yksityisyrittäjiksi, koulupsykologiksi, opettajaksi, työterveyteen, sairaaloihin, poliklinikoille. Psykologit ovat kunnianhimoisia ja moni opiskelee lisää, esim erikoispsykologiksi, terapeutiksi, tutkijaksi (tohtoriksi). Sanoisin että verrattuna lääkärin tai opettajan tutkintoihin psykologin tutkinto mahdollistaa aika monenlaiset työt. Meitä tutkijoitakin on, vaikka tutkijuudesta on hyvä ymmärtää että mitään tutkijan pestejä ei ole yliopistolla olemassa vaan tutkijat työskentelevät ulkopuolisella, ainakin osin itse hankitulla rahoituksella. Helsingin yliopiston psykologia on lääketieteellisessä tiedekunnassa, mikä on ehkä entisestään nostanut vaatimustasoa ja lisännyt kilpailullisuutta. Eli kunnianhimoa pitää olla. Onnea matkaan!

Kiitos tästä vastauksesta! Kun muut psykologit arvostelivat täällä palkkaustaan suhteessa työn aiheuttamaan stressiin ja koulutuksen pituuteen, niin kuinka näet asiat olevan tutkimuksen puolella? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinne vaan hakemaan tuhannen 18-20v teinitytön mukana, jokaisell pitkät suorat hiukset ja ahdistusta 🤣

Oon törmännyt somessa aika paljon tällaisiin näkemyksiin, joissa pilkataan psykologialle suuntaavia juuri iän, sukupuolen ja mahdollisten omien mielenterveysongelmien takia. Mun on vieläkin vähän vaikea käsittää, että mistä se johtuu. Harvemmin kuulen, että esimerkiksi lääkäreille tai sairaanhoitajille naurettaisiin, jos he hakeutuvat alalle omien kokemusten vuoksi ja siksi, että he tahtovat auttaa muita. Kummatkin niistä ovat myös naisvaltaisia ammatteja, ja lääkis hakupaineala siinä missä psykakin. Vai onko tässä vaan kyse siitä, että mielenterveysongelmat on yhä tabu? Ap

Näistä kommenteista on hyvin helppo erottaa ne, jotka itse toimivat kentällä ja ne, jotka toimivat ennakkoluulojensa varassa maallikkoina. Näinhän se on, että ihan ensiksi itse kukin arvioi muita ulkonäön perusteella, kun ei tiedä sisällöstä (ajatusten) vielä mitään. Mutta tuo kommentti myös alleviivaa juuri sitä, minkä sanoin jo alussa, että joutuu toimimaan usein hyvin epäkiitollisessa asemassa. Ei kukaan mene lääkäriäkään pilkkaamaan, jos hän saa keuhkosyövän. Nämä juuri ovat niitä syitä, miksi itse en ainakaan heti ole palaamassa psykologin työhön. T. Se 50 vuotta oleva 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen psykologian alan tutkija ja nautin työstäni mutta en haluaisi kliiniseen työhön. Tuo epäkiitollinen asema on syynä, eli hoidosta päättää kuitenkin aina lääkäri ja hän joko välittää tai ei välitä siitä mitä psykologi on mieltä. Tee siinä nyt sitten psykologin tutkimuksia. Oma tuntuma on että psykologikollegat ovat työllistyneet hyvin ja monenlaisille aloille: HR:ään, yksityisyrittäjiksi, koulupsykologiksi, opettajaksi, työterveyteen, sairaaloihin, poliklinikoille. Psykologit ovat kunnianhimoisia ja moni opiskelee lisää, esim erikoispsykologiksi, terapeutiksi, tutkijaksi (tohtoriksi). Sanoisin että verrattuna lääkärin tai opettajan tutkintoihin psykologin tutkinto mahdollistaa aika monenlaiset työt. Meitä tutkijoitakin on, vaikka tutkijuudesta on hyvä ymmärtää että mitään tutkijan pestejä ei ole yliopistolla olemassa vaan tutkijat työskentelevät ulkopuolisella, ainakin osin itse hankitulla rahoituksella. Helsingin yliopiston psykologia on lääketieteellisessä tiedekunnassa, mikä on ehkä entisestään nostanut vaatimustasoa ja lisännyt kilpailullisuutta. Eli kunnianhimoa pitää olla. Onnea matkaan!

Kiitos tästä vastauksesta! Kun muut psykologit arvostelivat täällä palkkaustaan suhteessa työn aiheuttamaan stressiin ja koulutuksen pituuteen, niin kuinka näet asiat olevan tutkimuksen puolella? Ap

Kannattaa muistaa tuossa arviossa, että tuo kollega ei varsinaisesti puhu itsestään ja tilanteestaan psykologina vaan tohtorina ja tutkijana. Siinä on asema hyvin erilainen. Vähän sama kuin aikuisoppilaitoksen lehtori opastaisi lastentarhanopettajaa, että "ei minua ainakaan oppilaat ikinä raavi ja pure, mitä valitat".