Miksi pinnani katkeaa lasten kanssa ihan jo pikkuasioista nykyään? :((

hanki unta, harrastusksia ja vaihtelua.

Päätin etten tänään huuda ym. Ja taas sama juttu, juuri äsken raivostuin kun esikoinen ei pysy sängyssä.



En mä pysty tähän, olen paska äiti ja se siitä.

Mutta ymmarran sinuakin, koska valilla tuntuu, etta itsellanikin on pinna niin kirealla ja tulee huudettua. Itsellani auttoi se, kun luin lastenkasvatusopuksia, joissa kerrottiin uhmaiasta. Siis yleensa, milta uhmiksista tuntuu ja miksi he raivoavat ja kiukkuavat valilla ihan mitatomistakin asioista. Nykyaan kohtauksien aikana puren hammasta yhteen ja mietin vain, mita noissa opuksissa on kirjoitettu.

entäs jos ottasit ja lähtisit lenkille, nukkuisit, jätät lapset hoitoon ja menet kaverin kanssa vähän ulos, tai jäät kotiin ja luet kirjaa ja syöt fazerin sinistä... ihan mitä mieles tekee. Katos kun sitä jaksaa niin paljon paremmin kun välillä lepää.

Vierailija:

entäs jos ottasit ja lähtisit lenkille, nukkuisit, jätät lapset hoitoon ja menet kaverin kanssa vähän ulos, tai jäät kotiin ja luet kirjaa ja syöt fazerin sinistä... ihan mitä mieles tekee. Katos kun sitä jaksaa niin paljon paremmin kun välillä lepää.

Kun joidenkin " turvaverkko" ajattelee niin että: Itsepä olet lapses tehnyt, koita pärjätä..

T:EI ap

sillä olin yliväsynyt ja masentunut. Jälkimmäistä en edes tajunnut itse. Asiantuntijoiden neuvosta rupesin käymään keskustelemassa tk:ssa ja syömään masennuslääkkeitä ja nyt olen sata kertaa rauhallisempi.



Koita varmistua siitä, että saat tarpeeksi unta, aloita joku oma harrastus edes kerran viikossa, yritä muistaa että uhmis on pieni vielä vaikka onkin ISOveli/-sisko, ja jos yhtään tuntuu siltä, hanki keskusteluapua. Tsemppiä, et ole paska äiti. Paska äiti ei kirjoittaisi aiheesta täällä sillä hän ei edes tiedostaisi huutavansa tai osaisi ajatella, että siinä olisi mitään pahaa.

jollain tavalla on pakko onnistua. Jos ei ole omaa tukiverkkoa niin sitten kunnan tukiperhetoiminta vaikka viimekädessä!! Sellainen on joka kunnassa. Ja onhan mannerheimin lastensuojeluliiton hoitajat. Kyllä siitä varmaan mielellään maksaa sen palkan jos pääsee vähän tuulettumaan.

Kannattaa kuitnekin pyytää apua jolstain joltakin.

Mieluimmin huudetaan lapsille pää punaisena, tukistetaan, riepotellaan, tönitään.... Kuin sanotaan miehelle, että saisinko yhden vapaaillan viikossa, kiitos, että pääni pysyy kasassa ja lapsista tulee onnellisia ja tasapainoisia aikuisia.



Ei, ei, ei, sanoo av-mamma. Olen niin kamalan huono äiti ja ihminen, en minä ansaitse omaa aikaa.



Ja painuu tukistamaan, huutamaan, tönimään jne.

Meillä tällä hetkellä esikoinen uhmaa ja koko ajan kiusaa kuopusta, kuopuksella korvakierre ja infektioastma, jatkuvasti sairaana ja välillä vaatii sairaalahoitoakin. Nukkuu todella huonosti. En ole nukkunut 11 kuukauteen kokonaista yötä, siis olen herännyt hyvinäkin öinä vähintään 3 kertaa. Välillä masentaa ja jatkuvasti väsyttää :( Hermot menee esikoiseen koko ajan.

Joka hommassa motivaatio on tärkeintä. Lasten ollessa hankalia kannattaa muistaa, että he ovat lapsia, joille sinä aikuisena olet tuki ja turva. He oppivat tätä elämää pitkälti esimerkin kautta. Kiukuttelutilannekin on oppimistilanne, jossa vanhemman käytös on lapselle opiksi. Karkeasti ajatellen A) joka lapsi oppii, että tämä tilannehan voidaan hoitaa näin rauhassa ja järkevästi tai B) ai, tässä tilanteessa pitää alkaa kovasti huutamaan niin homma ratkeaa... Miettikää tätä pointtia, niin jaksaa olla kärsivällisempi. Näin ainakin omalla kohdalla.

Aloita siitä, että pidät huolen, että nukut tarpeeksi. Nuku vaikka hieman yli tarpeen. Mene nukkumaan parina iltana samaan aikaan lasten kanssa. Ota päiväunet jos lapset nukkuvat. Anna kodin rehottaa hetki, ja unohda oma aika lasten mentyä nukkumaan. Huomaat eron muutamassa päivässä. 

Minunkin sisään astuu lyhyt pinnainen eukko aina kun olen vähänkin väsynyt (usein en edes tajua olevani väsynyt ennen kuin pinnastani tulee super lyhyt). Mut aina muutaman päivän tehounien jälkeen helpottaa. Olen itse tosi huono menemään nukkumaan ajoissa. Nautin siitä, että on hiljaista ja saan tehdä raihassa juttuja ja katsella vaikka telkkaria.

No se johtuu siitä, että lapset osaavat olla aika rasittavia. Turha syitä on kaivella, kun reaktio on ihan luonnollinen. Oleellista on, miten itse suhtautuu omaan ärtymiseensä ja päättää toimia tilanteessa.

Mullakin oli pikkulapsiaikana kärttyisyyttä.Nyt lapset jo isompia ja koko ajan on helpottanut ja vanha leppoisuus löytynyt.

Kuvittele että lapsesi jäävät huomenna auton alle ja kuolevat. Miten haluat viettää heidän kanssaan elämänsä viimeisen päivän?

Kuvittele että sinulla on tappava tauti ja elinaikaa 4kk. Haluatko kuluttaa aikasi räyhäämällä vai nautitko ihanista lapsistasi ja otat heidät syliin?

Ikinä ei voi tietää kuinka kauan lapset ovat siinä, eikä ikinä voi tietää koska itse kuolet.

Minullekin kävi noin toisen lapsen ollessa pieni. Uskon sen johtuvan siitä, että olin elänyt kotiäidin arkea liian kauan. Siksi mieheni jäi kotiin lasten kanssa ja minä menin töihin. Lopputulos teki meille kaikille hyvää. Lapsetkin saavat hymyjä kärttyilyn sijaan.

Ymmärsinkö oikein, että ap on yksin lasten kanssa ilman miestä?

Kuoleman läheisyyden pohtiminen ja lasten menettämisellä surkeilu ei kyllä auta yhtään tähän ongelmaan, pahentaa vain oloa. Itsellä auttanut vain aika, nyt myöhemmin olen ajatellut, että jonkinlainen itsensä etäännyttäminen olisi voinut auttaa. Kuulostaa ehkä idioottimaiselta, mutta mä nyt oonkin vähän semmonen ja tämmönen. Eli olisin jotenkin tarvinnut itseltäni sellaista tolkutusta, että "tuo lapsen touhu ei nyt ole sulle henkilökohtaisesti suunnattua. Sen vain pitää olla tuommoinen, että se oppii elämään elämää. Se kuuluu kehitysvaiheeseen. Ja nyt sit vain lasket kymmeneen, se auttaa hetken, ja sitten kolmen sekunnin päästä kun taas tulee uusi raivon aalto, lasket taas kymmeneen. Niin monesti kuin tarvitsee... Hyvä... Joo, nyt tuntuu että on pakko sanoa, ihan pakko! Mut ei ole. Ei kannata. Laske taas tai mieti muuta..."

Ihmeellinen  kysymys aloittajalta, eihän sitä kukaan muu voi tietää, sinä vain!

Ota nyt itseäsi niskasta kiinni ja käyttäydy niin kuin aikuinen, aikuisen ihmisen tulee pystyä hillitsemään itsensä, minkä mallin annat hänelle, mieti hetki ihan itsesi kanssa ja tee muutos!