Lapsen puolesta harmittaa...

Aina on joku, joka on jossain asiassa parempi, kuin mitä itse on.

Upeaa, jos lapsesi on löytänyt ne asiat, joissa on hyvä. Ja vielä upeampaa on, jos osaa olla tukena toiselle siinä asiassa, missä se toinen on hyvä.

Ei tossa tilanteessa ole mitään harmiteltavaa :)

Mutta tiedätkö, sinun lapsesi on takuulla jollain elämänsä osa-alueella parempi kuin kaverinsa. Ja vaikkei olisi niin siinäkään hän ei ole hävinnyt mitään. On tosin väärin kaikkia , niin sinun kuin muidenkin lapsia kohtaan jos opettajat suosii vain yhtä lapsista. Se on opettajien virhe.

Ymmärrän siksi sinua koska tyttöni tilanne on samanlainen. Kaverina sellainen opettajine lellikki ja ulospäin itse kilttiys , mutta antaas olla kun ei opettajat tai vanhemmat ole näkemässä... silloin paljastuu sekin toinen puoli tytössä!

Eli ei sekään sinun lapsesi välttämättä ole niin kauhean täydellinen vaikka ulospäin näyttääkin.

Me vanhemmat toivomme vain omillemme mahdollisimman onnellista lapsuutta.

tarkoitin että lapsesi kaveri ei välttämättä ole niin täydellinen miltä ulospäin näyttää ... sori :)

taitaa sattua äitiä enemmän kun lasta :)



Ala-asteella oma paras kaverini oli ihan huippu lahjakas kuvataiteissa, urheilussa, kielissä... no melkein missä vaan. Mutta ei se mitenkään estänyt meidän ystävyyttä. Koskaan en oikeasti ollut kateellinen hänelle, lähinnä onnellinen ja ylpeä, että juuri minun ystäväni on niin hyvä.



Meillä oli omat juttumme, joihin ei koulumenestys vaikuttanut mitenkään.

Emme siis koskaan mitenkään kilpailleet paremmuudestamme vaan

ihan rehellisesti kannustettiin toisiamme.

hyvä oppia, ettei ole paras ja vähempikin riittää. Tällöin ei ole liian suuria luuloja itsesta/elämästä eikä tule suuria pettymyksiä vastaan. Tai varmasti tulee, mutta on oppinut niitäkäsittelmään. Ja kyllä lapseni on onnellinen ja iloinen. Yllättävää on, että lapsi ei itse osaa " arvostaa" omaa kauneuttaan eikä todella ole mikään ylpeä, vaikka on tosi nätti. Ehkä tätä ominaisuutta arvostaa vasta isompana. Nyt ikää 10 v. Tässä iässä tuntuisi tärkeää olla taitava telinevoimistelussa ja pallopeleissä sekä nopea juoksussa taikka osata jotain asiaa aivan äärettömän hyvin.

että ihan tavallisen fiksu ja vähän ujompi tyttäreni jää aina toiseksi. Tyttöä asia ei onneksi ole vielä haitannut, eikä toivottavasti koskaan haittaakaan. Uskon myös, että hänkin löytää sen alueen, jossa voi kokea olevansa todella vahvoilla.

T: Lapsena tyttäresi kaltainen, tänä päivänä todella menestynyt...

Muista koko peruskouluajaltani, kun luokallamme oli eräs tyttö (olkoon nyt sitten vaikka Laura), joka oli ihan oikeasti äärimmäisen lahjakas kaikissa kouluaineissa (lukuaineet, matematiikka yms. KAIKISSA), oli äärettömän luova (musikaalinen - soitti musiikkiopistossa paria instrumenttia, oli kuorossa, orkesterissa jne., kuvataiteellisesti todella lahjakas), todella sosiaalinen ja äärimmäisen mukava luonteeltaan; ystävällinen eikä koskaan puhunut kenestäkään pahaa, eikä ollut riidoissa. Harrasti paljon erilaisia lajeja; ratsasti, pelasi tennistä, ringetteä, pesäpalloa, ja oli kaikissa todella taitava.

Oli siis kaikin puolin todella taitava ja älykäs. :)



Mutta siinä mielestäni kaikki opettajat tekivät suuren virheen, että joka ikinen vuosi vain hän sai luokaltamme stipendin. Vain hän sai hymypatsaan. Vain hänet valittiin aina edustamaan luokkaamme. Vain hän sai pääroolit jne. (oli esim. joka ikinen vuosi Lucia-neito,joulunäytelmässä Maria, esityksissä pääroolissa jne.). Vain häntä opettaja ehdotti kaikkii mahdollisiin hallituksiin jne. eikä antanut muille edes mahdollisuutta. Hän siis oli kaikessa senumero ykkönen, edustaja. Ja kukaan muu ei saanut edes mahdollisuutta yrittää.



Tämä oli siis mielestäni törkeä veto opettajilta. Eikö heidän tulisi kannustaa kaikkia oppilaita tasavertaisesti? Antaa mahdollisuus?

Ei siis kovin kannustavaa muita kohtaan...



Sitä olen siis aina ihmetellyt, että miksi opettajat nostavat tällä tavoin vain sen yhden jalustalle, ja siloittaa hänen tietään koko kouluajan?

Kun kaikki ansaitsisivat yhtä lailla samanlaista kohtelua, vaikkei olisikaan ihan yhtä lahjakas.

Kun tuollla kannustuksella voisi saada vaikka kenestä lapsesta paljon lahjakkaammaan ja menestyvämmän.



Vaikea selittää... toivottavasti ymmärrätte, mitä tarkoitan.



Toivottavasti oman lapseni opettaja/opettejat tulevat olemaan huomattavasti ammattitaitoisempia, ja osaavat nähdä jokaisen yksilön omat vahvuudet, ja kannustaa niissä, ja tukea heikkouksissa. :)

Se ei haittaa, vaikka lapseni luokalla olisikin samanlainen Laura. Ei tietenkään, koska hänen laisiaan lapsia on aina. :)