Olen hieman katkera,emme saa koskaan lastehoitoapua...

lasta mielelläni, mutta tissiä saa eikä korviketta kuulemma voi antaa...odotan sitten kunnes lopettaa imetyksen ni työnnän sen miehen kanssa vaikka väkisin " huilaan" ...

harrastuksista jne. Niin mä olen tehnyt ja aina on hoitajia. Mä sanon aina kaikille, että jos joskus tarviit hoitajaa, mä voin auttaa... ;-)



(omahyväisesti suunnittelen heti hoidon jälkeen vaativani palvelusta takaisin)



nimim. yh, jolla vaihtoehdot aika vähissä

Niin, ei vauva-aikana oikein pitkiä aikoja voi olla pois..Mutta näin myöhemmin kyllä



Tottuuhan tähän tietysti...

Vahingoniloisesti (itseäni lohduttaen) ajattelen, että ei se tuttavaperhe saa edes puutarhatöitä tehtyä ellei siellä ole puoli sukua auttamassa..

MLL:n hoitaja?

ystäviä ei oikein vielä ole..Ja muutenkin tää on vähän " sisäänlämpiävä" paikka, joten menee varmaan vielä tovi, ennekuin saadaan niin hyviä ystäviä joita voi pyytää hoitoavuksi.

T:ap

Vai onko tässä taas kyse siitä, että _et kehtaa_ pyytää apua?

ja varsinkin nyt kun joudun käymään lapsettomuushoidoissa(sekunda siis) ei mies voi olla aina poissa töistä kun menen alaosastoani ultrauttamaan =/

T:ap

Eka kertaa elämässäni tunnen kateutta.. ja aihe on juuri tämä. Meillä lähin sukulainen 450 km päässä, ystäviä ei juurikaan ole tullut uudella paikkakunnalla, vaikka on jo hyvä tovi asuttu. Olen ehdottanut näille muutamalle tutulle tälläistä " hoitorinkiä" että hoideltas toisten lapsia vuoroin, mutta eivät he tarvi sellaista, koska mummut ja kummit kilpailee jo hoitovuoroista... :( MLL:n hoitajaa on joskus harvoin käytetty)...

ei oikein viitsi kysyä noilta harvoilta, leikkiipuistossa tapaamilta äideiltä, joilla siis itselläänkin pieniä, että voisitko katsoa meidän nassikkaa hetken niin käyn lekurilla tms. t:ap

Kademieli valtaa aina välilllä mielen, pahastikin..



Toinne puoli on sekin, että lapsi tapaa isovanhempiaan niin harvoin, se melkein enempi surettaa. Ja minun vanhemmilleni tää on eka lapsenlapsi ja he palvovat ja ikävöivät häntä viimeisen päällä ;)

Vierailija:

Olen ehdottanut näille muutamalle tutulle tälläistä " hoitorinkiä" että hoideltas toisten lapsia vuoroin, mutta eivät he tarvi sellaista, koska mummut ja kummit kilpailee jo hoitovuoroista... :(

Meillä on myös se tilanne, että mummoja ja kummeja on hoitoavuksi. En siis itse tarvitse hoitorinkiä, mutta olen joillekin tarjonnut apua muuten vain. Ei se ole kelvannut, ilmeisesti siksi ettei haluta vaivata toista ilman mahdollisuutta vastavuoroisuuteen. Harmi sinänsä, koska kyllä meille silloin tällöin mahtuisi muidenkin tenavia leikkimään. Nyt nämä kaverini sitten itkevät kotonaan hoitoavun puutetta... :o

Isovanhemmat asuvat kyllä kaikki neljä samassa kaupungissa, mutta eivät itse halua olla tekemisissä lastenlastensa kanssa. Miehen vanhemmat ovat mukamas liian vanhoja ja omat vanhempani taas liian välinpitämättömiä hoitaakseen lapsiamme.



Onhan tähän jo tottunut, mutta joskus kateus riipaisee. Välillä katkeruuskin, kun on kädet täynnä työtä kolmen lapsen kanssa heidän ollessa esim. yhtäaikaa sairaina, eikä kukaan sukulainen tarjoa apua.



Niin, ja EN mene itse kysymään heiltä apua. Ovat jo tehneet ajatuksensa selväksi.

Omat vanhempani asuvat parin kilometrin säteellä, mutta eivät osallistu elämäämme millään tapaa. Joten jos johonkin on pakko mennä, lapsi kulkee mukana. Gynekologilla käynti vielä onnistuukin, mutta hammaslääkäristä en edes haaveile...

Meillä olisi ainoa lastenhoitoapu mieheni sisko mutta tämä ei korviaansa lotkauta asialle. Kyllä mieheni apu kelpasi silloin heidän lapsensa olivat pieniä mutta nyt kun pitäisi asia olla toisin päin, me ei apua saadaakaan.

Aina kun olen pyytänyt, niin tosi pitkin hampain tulevat. " Eikö nyt löydy ketään muuta, kai se on sitten pakko..." :-((. Oikeasti olen tosi kateellinen sellaisille, joilla on sellaiset isovanhemmat, jotka haluavat hoitaa ja olla lastenlastensa kanssa! Kaikilla tutuillani on itselläänkin pieniä lapsia, enkä yksinkertaisesti kehtaa heitä pyytää, koska ovat tosiaan vaan " tuttuja" , ja heillä itselläänkin on kädet täynnä työtä omien lastensa kanssa. Mitään hyviä ystäviä mulla ei ole, joita voisin pyytää. Ja mielelläni ihan tuntematonta en kotiini lasten luokse päästä. Eli aika huonolta näyttää täälläkin :-(.

Asumme minun kotipaikkakunnallani mutta minulla ei ole yhtäkään sukulaista :( Mutta ei minua oikeastaan tämä niin häiritse, olen tottunut. Joskus olisi kyllä kiva päästä vaikka vaatekauppaan ilman lapsia.

Ystäviltä saa ilmaista apua ja lastenhoitoa saa myös maksullisena.



Lapsettomuushoidoissakin pitää käydä vaikka nyt jo valitetaan, ettei ole yhteistä aikaa.

Sääli vaan, että niitä " ystäviä" ei enää kiinnostanut ihminen, josta tuli äiti -> ei enää mahdollisuutta käydä baareissa ja elää huoletonta elämää.

Näin siis kävi mulle...

Tuon leikki-ikäisen saa helposti kyläilemään pariksi tunniksi jonnekin missä on samanikäinen muksu, mutta 1-vuotiaan kanssa onkin vähän hankalampaa. Jos hätätilanne tulee niin ehkä saan hänet tungettua jonnekin kaverilleni mutta monilla on omat, isommat perheet joten kyllä tuollaisesta pikkunaperosta on jonkin verran vaivaa siihen päälle enkä viitsi sen takia alkaa pyytelemään että pääsen jonnekin kauppoihin tms. Lääkäri tai muu tärkeämpi juttu olisi parempi syy, mutta mies yleensä on tällöin kotona. T: 21

Mullakin nuorempana oli paljon ystäviä, joiden kanssa olin tekemisissä vähintään ainakin viikottain, nykyään mulla ei ole yhtä ainutta ystävää, kaikki on kaikonneet :-(. Minä olin meistä ensimmäinen, joka meni naimisiin ja sai lapsia, se ehkä vaikutti asiaan, että yhteydenpito jäi. " Ystäviäni" ei seurani enää yhtään kiinnostanutkaan :-(. Eikä näin aikuisena niitä ystäviä ole helppo saada, kun ei mikään supersosiaalinen ole luonteeltaan. Jonkun sosiaalisen ihmisen pitäisi joskus vähän ajatella, ennen kuin noita juttuja laukoo, että ei se suhteiden solmiminen kaikille niin helppoa ole, vaikka kuinka sitä haluaisi.