Olen hieman katkera,emme saa koskaan lastehoitoapua...

enää tällä ikää, vaikka kuinka itse haluaisi =/

Ja en minä yhteisen ajan puutetta valita, vaan sitä että edes JOSKUS olisi joku hoitamassa/apuna, edes kerran kuussa vaikka...

Ja kyllähän se oma aika on jo tavallaan menetetty kun on ekan lapsen hankkiunut..Toka vaan naulaa viimeisen naulan arkkuun =D

15

MLL:ää olemme käyttäneet aina joskus.

Se on kyllä kumma juttu, miten vaikeaa on oikeasti löytää ystäviä.

Ovat niin kiinni miehessään. Minäkin sain hyvän kaverin eräästä yh: sta. He eivät ole niin koppavia yleensä.

jengissä on toki perheellisiäkin, jotka joskus haluaa aikaa vanhempien kesken...

viimeistään siinä vaiheessa helpottaa...

Nyt sitten anoppi jäi vuoden alussa osa-aikaeläkkeelle, oikein hehkutti että nyt ehtii olla lastenkin kanssa. No, lapsia ei enää saa lahjomallakaan jäämään mummolaan (5,6 ja 9v) kun eivät oikein edes tunne koko ihmistä. sitä saa mitä tilaa. Meillä pelastuksena ollut naapurin tyttö (19v), jota lapset palvovat, nyt onkin suru puserossa kun tyttö on lähdössä opiskelemaan muualle ja tarttisi uusi vahti saada tilalle. Meillä ei oikeastaan enää ole edes hoitamistä noissa, kunhan vähän perään kahtoo, sikäli ei luulisi isovanhemmillekaan ihan kauhistus olevan, kaikki vielä alle kuusikymppisiä. Mutta ei tyrkytetä, heidän kantansa on tullut selväksi. Meidän lapset vielä ainoat lapsenlapset, että ei niitä pieniä nyt liiaksi astikaan luulisi olevan. Pari tuttavaperhettä on, joiden kanssa on pari kertaa lapsia " vaihdettu" , mutta vuorotyöläisillä tuo töiden yhteensovittaminen on lähes mahdotonta. Vaikeeta on, palkattu hoitoapu on meillä ollut pelastus. Siitä ei ainakaan jää kiitollisuudenvelkaankaan.

Kukaan heistä ei koskaan katso lapsiamme :-(

Meilläkin on käynyt niin että pari kertaa on pyydetty isovanhempia ja ovat suostuneet TOSI nihkeästi. Eipä kehta enää pyytää. Onneksi on yksi vakiolapsenvahti, kallis tosin.